keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden kynnyksellä

Ei ole enää kovin montaa tuntia jäljellä tätä vuotta. Mietin, että mitä tästä vuodesta on jäänyt käteen, kuinka se on tullut elettyä. Noin henkilökohtaisesti tässä vuodessa ei ollut mitään dramaattista. Onneksi. Ei tullut käytyä missään ulkomaillakaan. Kesällä pientä kotimaan matkailua ja paljon puutarhanhoitoa. Syksypuoli on pitänyt sisällään paljon opiskelua, mikä on ollut varsin antoisaa ja mukavaakin. Tämä vuosi on myös tuonut uusia ihmisiä elämääni, lähinnä Käsityökorttelin ja opiskelun kautta.
Tyynesti voin siis päättää tämän vuoden ja aloittaa avoimin mielin uuden. Mielenkiinnolla odotankin mitä se tuo tullessaan. Mitään uudenvuoden lupauksia en aio tehdä, en ole niitä koskaan tehnyt. Sen sijaan minulla on kyllä toiveita ja haaveita ensi vuotta ajatellen ja pyrin sitten niitä parhaani mukaan toteuttamaan. 
Toivon saavani tämän kouluni myötä yritykseni toimimaan paremmin, että saisin sieltä joskus itselleni  palkkaakin nostettua. Kun saisin palkkaa, pystyisin sitten kustantamaan itseni ulkomaille silloin tällöin ja hyödyntämään sitä myöten näitä kieliopintojani ja myös parantamaan kielitaitoani. Paremmalla kielitaidolla sitten taas voi saada uusia ihmissuhteita ja kenties työkuvioitakin ja voisi osallistua ulkomailla järjestettäviin koulutuksiin koskien helmenteon hienouksia ja tekniikoita. Pääsisin kehittämään ammattitaitoani. Toivoisin myös aikani riittävän siihen, että voin kohentaa pianonsoittotaitoani. 
Nämä kaikki toiveet ovat niitä, joiden toteutumiseen pystyn itse vaikuttamaan, niiden todeksi tuleminen riippuu siis pitkälti minun omista toimistani. Jotta pystyn toimimaan, minun pitää pysyä terveenä, luonnon tasapainossa ja maailmassa pitää olla rauha. Siinä ne ovatkin ne tärkeimmät toiveeni tulevalle vuodelle.


OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!
HAPPY NEW YEAR!
BONNE ANNÉE!
FELIZ AÑO NUEVO!
GOTT NYT ÅR!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Näin meillä tänä jouluna

Alkaa tämä vuosi vedellä viimeisiään. Oli ihana yllätys saada kuitenkin valkoinen joulu, vaikka vielä talvipäivän seisauksena ei siltä tuntunut. Sinä päivänä meille tuotiin kuusi, eikä sen mukana tullut hippustakaan lunta sisälle. Joulu sujui muutenkin mallikkaasti, aattona meillä soi piano, syötiin, saunottiin ja pelattiin scrablea. Mukavaa yhdessäoloa.


Joulupöytä oli varsin erinäköinen kuin jouluna yleensä, varsinaista jouluruokaa oli vain kinkku ja liinakin jäi laittamatta. Joka vuosi laatikoita jää lojumaan jääkaappiin, kun kaikki ottavat niitä lusikallisen tai kaksi. Pitää olla pöydässä ja pitää ottaa, mutta kovin paljon kukaan ei tykkää ja jos tykkää, niin vatsa ei kestä. Päätin siis olla tekemättä, paistoin vaan kinkun ja tein sinapin, lohta uunissa, perunoita, kastike kinkunliemestä ja runsaasti erilaisia salaattiaineksia. Kaikki maittoi kaikille, kukaan jäänyt nälkäiseksi eikä tarvinnut miettiä minne ne laatikonloput saa tungettua.
Jälkiruuaksi ja loppujoulun naposteltavaksi oli joulutorttuja, pipareita, suklaata, pähkinöitä, kuivattuja taateleita, banaanilastuja, aprikooseja, rusinoita, toffeeta ja suklaakakku.
Joulupäivällinen syötiinkin sitten isäni luona ja siellä oli tarjolla sitä perinteisempääkin jouluruokaa. Pidän tosi paljon sellaisesta mäti-smetana-sipuli seoksesta, mutta jos teen sitä kotona saan yksin syödä kaiken, joten sitäkään en tänä jouluna tehnyt, mutta sitä onneksi löytyi isän joulupöydästä. Kaikin puolin onnistunut joulu!



tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulutarina

Tänäkään vuonna en lähetellyt joulukortteja, vaan minun joulukorttini tulee tässä joulutarinan muodossa.
Toivotan nyt teille kaikille  OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA! 



Nunnu katseli ikkunasta, kuinka lumihiutaleet leijuivat hiljalleen maahan. Hämärä oli laskeutunut ja talvinen maisema muuttunut kuulaan siniseksi. Kohta ulkona olisi aivan pimeää. Nunnu hyppäsi huopikkaisiinsa, sujautti ulkotamineet päällensä ja pujahti ovesta ulos. Pakkanen kipristi nenänpäätä ja sai posket punottamaan. Nunnu kaivoi taskustaan tulitikut ja alkoi sytyttämään kynttilöitä pihan jäälyhtyihin. Nyt ei kukaan menisi pimeässä Nunnun pirtin ohi huomaamatta.
Nunnu nimittäin odotti vierasta. Tai ei se kukaan vieras ollut, vaan aivan tuttu tonttupoika. Nunnu oli melko varma, että tänä iltana Pyry tulisi. Nunnu oli antanut monta selvää vihjettä, että Pyryn vierailu olisi enemmän kuin mieluinen. Ihan suoraan Nunnu ei ollut kehdannut kutsua esittää, mutta luulisi Pyryn nyt ymmärtävän pienemmästäkin. Olihan Nunnu sentään katsonut Pyryä pitkään ja kertonut kuinka lähellä Pyryn verstasta Nunnun pirtti oli. Varmuuden vuoksi Nunnu oli vielä vihjannut, kuinka olisi mukava kun joskus, vaikka aatonaattona, olisi seuraa iltateellä. Ei sitä sen suoremmin voinut sanoa, Nunnu tuumi.

Pyry puuhaili verstaassaan tuolinjalkojen kimpussa. Tilaus oli tullut Joulupukin toimistosta. Tonttu Mukkelis oli kaatunut Joulupukin jalkarahin päälle ja koska Mukkelis on aika massiivinen tonttu, oli jakkarasta yksi jalka katkennut. Siihen piti saada uusi jalka pikimmiten, sillä kohta alkaisi Joulupukin jouluvapaa ja silloin hän haluaisi lepuuttaa aattona väsähtäneitä jalkojaan. Mukkelis oli viivyttelemättä rientänyt Pyryn verstaalle tuoli kainalossaan, törmännyt postilaatikkoon, levittänyt kaikki siinä olleet kirjeet pitkin pihaa ja liukastunut lopulta kynnyksellä, sillä seurauksella, että nyt hän istui Pyryn tuvassa jalka sidottuna ja ehdottoman liikkumiskiellon saaneena. 
Pyry toivoi saavansa tuolin kuntoon ja Mukkeliksen ulos pirtistään. Mikään, mikä oli viiden metrin säteellä Mukkeliksesta ei ollut turvassa. Sitäpaitsi Pyryllä oli suunnitelmia tälle illalle. Hän oli melko varma, että jos tänään menisi yhden tietyn pirtin ohi ja siellä palaisi valo tuvassa, hän rohkenisi mennä ovelle ja koputtaa. Melko varma hän oli siitäkin, että jos joku tulisi avaamaan, niin hän astuisi rohkeasti sisälle. Sen pidemmälle Pyry ei rohjennut asiaa miettiä.

Pyryä kiukutti, miksi Mukkeliksen juuri hänen kynnyksellään piti nilkkansa venäyttää ja miksi ensiaputontut olivat määränneet Mukkeliksen liikkumiskieltoon juuri hänen pirttiinsä! Tai kyllä hän sen arvasi. Kukaan ei halunnut Mukkeliksen liikkuvan vapaalla jalalla juuri kiireiseen aikaan. Mukkelis aiheutti aina lisää kiirettä. Ei hän sitä tarkoituksella tehnyt, niin vaan aina tapahtui. Tässä oli nyt hyvä tilaisuus saada Mukkelis pois jaloista edes näiksi viimeisiksi kiireisiksi päiviksi, mutta Pyry olisi toivonut että Mukkelis olisi poissa tieltä jossain muualla kuin hänen pirtissään.
Mukkelis halusi iltapalaa ja aikoi nousta tuolistaan. Pyry kiirehti äkkiä estämään ja sai viimetipassa Mukkeliksen rojahtamaan takaisin tuoliin, vain kissa kiljaisi pahasti kun sen häntä jäi Mukkeliksen varpaiden alle. 
Pyry meni ruokakomerolle ja mietti miten pääsisi livahtamaan, häntä pelotti jättää Mukkelis yksin tupaansa. Voisi sanoa, että rahi piti viedä heti, mutta se ei ollut lainkaan totta, sillä rahia tarvittiin vasta joulupäivänä. Pyry kokosi tarjottimelle muhkean iltapalan ja kiikutti sen pöydälle Mukkeliksen tuolin viereen. No tietenkin Mukkelis kääntyi ottamaan voileipää ja kaatoi samalla mehukannun, joka putosi lattialle ja halkesi. Se oli Pyryn lempikannu ja lisäksi ainoa.
Pyry aikoi juuri alkaa sättimään Mukkelista, kun hän saikin loistoidean. Tämähän ratkaisi kaikki hänen tämän illan ongelmansa. Nyt Pyryn olisi lähdettävä hakemaan uutta kannua ja hän tiesi heti, mistä sen hakisi. Pyry työnsi voileipäkasan Mukkeliksen syliin, heitti takin niskaansa, huopikkaat jalkaansa ja ryntäsi ulos.

Nunnu katseli kuinka pakkanen teki kukkia ikkunaan ja odotti. Sitten joku juoksi pihan yli ja kohta jo oveen koputettiin. Nunnu juoksi posket punoittaen ovelle ja siellä oli Pyry. Silmät loistaen Nunnun johdatti Pyryn sisälle. Pyry heilutteli kädessään mehukannun puolikkaita ja alkoi kertoa Nunnulle iltansa tapahtumista. Nunnu vähän kauhistui, kun ymmärsi Mukkeliksen juuri nyt olevan aivan yksin Pyryn luona. Siltä seisomalta hänkin puki ulkovaatteet, haki keramiikkapajastaan uuden mehukannun, uunin reunalta vasta leipomansa hedelmäkäkun, kaappasi Pyryn käsikynkkäänsä ja lähti kohti Pyryn verstasta.
Sillävälin Mukkelis oli syönyt leipänsä ja suunnitteli juuri lähtevänsä hakemaan vettä palan paineeksi. Onneksi Nunnu ja Pyry astuivat tupaan juuri silloin ja Mukkelis perui aikeensa. Nunnu teki uuteen kannuun mehua, kaatoi sen peltimukiin ja ojensi Mukkelikselle. Ihailevin silmin Pyry katsoi Nunnun hymyilevää suuta ja punaisia poskia. Pyry pyysi Nunnua jäämään iltateelle heidän kanssaan ja kuuntelemaan tonttulan yöradiota, olihan Nunnu tuonut kakunkin tullessaan.
Niin sujui ystävysten ilta rattoisasti, Mukkelis ei hajottanut mitään ja Nunnu ja Pyry tiesivät jonkin uuden alkaneen. Tästälähin ei enää olisi yksinäisiä iltoja.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Ayurveda

Tämä joulukuu on ollut aika hektistä. On ollut Tallipihaa, koulua, tapahtumia, tilaustöitä ja sen päälle olen murehtinut muutaman ystäväni huonoa terveydentilaa ja nuorimmaisen murrosiän murheita. Huomasin olevani hieman stressaantunut kun vatsa on alkanut ärtyillä -oma tekemäni diagnoosi on ärtynyt paksusuoli- ja myös kaikki jouluvalmistelut ovat olleet tekemättä. 
Kun lopulta koko kroppa alkoi tuntua kireältä ja vatsaa poltti, niin päätin tilata itselleni joululahjaksi hieronnan. Ensin ajattelin kuumakivihoitoa, jossa olen jo pariin kertaan käynyt ja hyväksi sen havainnut. Siitä kerroin aiemmin täällä *klik*. Otin yhteyttä Elinaan ja kysäisin aikoja ja hän ehdotti Auyrveda hoitoa, jota hän on juuri opiskellut. Varasin sinne ajan torstaiksi. Koko alkuviikon oikein odotin pääseväni Elinan käsittelyyn, jotta pääsisin tästä kireydestäni. Elina kertoi, että hoidossa käytetään öljyjä ja että hoidon jälkeen iho ja hiukset jäävät öljyisiksi. Pukeuduin siis sen mukaan, enkä suunnitellut kauppareissua samaan yhteyteen. 


Hoito aloitettiin istualtaan. Minulla oli ylävartalo paljaana ja etupuolta lämmitti kevyt peitto, saattoi se olla pyyhekin, en kiinnittänyt huomiota. Hieronta aloitettiin niska-hartiaseudulta ja siinä käytiin myös selkärankaa alhaalta ylös. Vaikea sanoa, mitä siinä tapahtui, mutta hyvältä se tuntui, vaikka siinä kyllä huomasin kuinka kireänä kaikki lihakset olivat. Sitten kävin selinmakuulle hoitopöydälle ja sain lämpimän peiton ylleni, tästä olen varma että se oli peitto.
Sitten Elina haki kasvoista marmapisteitä. En tiedä mitä nämä salaperäiset pisteet ovat, mutta kyllä se tuntui paljon kokonaisvaltaisemmin kuin niissä pisteissä. Tämä kasvojen hieronta oli todella rentouttavaa ja nautinnollista. Tässä hierottiin myös koko pää, ja kun nyt oikein tarkasti mietin niin sitä päätä hierottiin jo siellä alussa kun vielä istuin. Jalat olivat myös paljaat ja heti silloin alussa myös jalkapohjiin oli levitetty öljy ja nyt tässä maatessani myös jalkapohjista paineltiin näitä marmapisteitä. Sekin tuntui todella miellyttävältä ja jaloista levisi lämpö koko kroppaan. Taisin siinä hoitopöydällä kyllä hetkeksi nukahtaakin.
Kun hoito sitten loppui olin kyllä niin unohtanut maailman murheet ja kaikkinainen kireys oli tiessään. Olo oli rento ja mieli taas positiivinen. Elina antoi lasin vettä ja hetken siinä juttelimme. Annoin itselleni mielessäni uudenvuoden lahjan ja se on sitten se kokovartalon Auyrveda hoito. Elinan energiahoitoihin löytyy linkki tästä *klik*. Suosittelen kyllä lämpimästi!
Kotiin tullessa olin valtavan energinen ja hyvällä tuulella. Kotimatkalla tuli kyllä mieleen, että toivottavasti en joudu kasvokkain kenenkään kanssa. Hiukset nimittäin olivat aika järkyttävä näky, öljyttyinä juuresta latvaan. Ensi kerralla otan pipon mukaan. 
Niin sitten sain aloitettua omat jouluvalmistelunikin. Minun jouluni alkaa siitä kun saan tehtyä piparkakkutalon ja aseteltua sen tonttuineen omalle paikalleen. Olin jo pari päivää aiemmin tehnyt taikinan ja paistanut ne osat, mutta nyt kokosin ja koristelin ison ja pienen tonttutalon. Piparkakkutaikinan ohje löytyy täältä *klik*.


Piparkakkutalo on joka vuosi uusi, mutta siellä asuvat aina samat tontut, jotka ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta lähtien. Muut asukkaat ovat sinne ilmestyneet pikkuhiljaa, kuka mistäkin. Lumiukko, possut, kissat ja lehmät ovat minun lasista lampputekniikalla tekemiäni. Tähti on koottu pienistä helmistä ja sen ohje löytyy täältä *klik*. Tässä kuvassa on itseasiassa tuolta ohjeesta löytyvän tähden keskusta, eli ohjetta voi hyödyntää näinkin.
Oikein mukavaa joulun odotusta toivon kaikille!


maanantai 15. joulukuuta 2014

Näen punaista

Punainen on sitten hankala väri. Ainakin helmiä tehdessä. Ensinnäkin näitä helmentekoon tarkoitettuja lasitankoja on punaisen eri sävyissä tarjolla lukuisia eri mahdollisuuksia. Kaikki näyttävät hyviltä kun niitä malleja tästä tietokoneen ruudulta katsoo, vaan kokemus on opettanut, että ei kannata suinpäin heti tilata jotain uutuutta, vaikka kuinka hyvältä näyttää ja värin nimikin olisi mansikka. Se tanko ei nimittäin välttämättä näytä enää yhtään siltä kuin kuvassa, perille saapuessaan.
Minulla on iso valikoima ruskeita laseja, johtuen siitä että olen tilannut useamman kerran tummanpunaista. Se vaan ei olekaan mitään punaista vaan selvästi ruskeaa. Ehkä hieman punaiseen taittuvaa ruskeaa, mutta ei missään nimessä sitä, miksi minä punaisen miellän. Asia ei varmaan harmittaisi, jos sattuisin pitämään ruskeasta, mutta kun se on niitä värejä, joita en juurikaan käytä. Ainakaan nämä kyseiset sävyt eivät mitenkään iske. Voi tietysti osittain johtua siitäkin, että ovat tuottaneet pettymyksen heti paketista avattaessa, kun olen niistä sitä punaista odottanut.


Toinen hankaluus punaisessa ilmenee heti kun sitä alkaa käyttää, eli se kuumenee. Punaiset kukat mustalla pohjalla ovat sellainen haave. Olen joskus tehnytkin ja ainakin kerran oikein hyvin mielestäni onnistunutkin. Se on tosi pieni onnistumisprosentti siihen nähden kuinka monta kertaa olen niitä yrittänyt tehdä. Siinä käy nimittäin niin, että ollessaan kuumaa se musta on punaista ja samoin on se punainen. Siinä saa sitten arvuutella, että missä se kuvio on menossa ja tehdä kaikenlaisia temppuja, jotta pystyisi näkemään, tai edes päättelemään missä mennään. Ja kaiken huipuksi sitten tulee käyttäneeksi jotain sellaista punaista, joka ei enää jäähdyttyään olekaan sitä samaa sävyä kuin, miltä se siinä kylmänä tankona ollessaan näytti.


Sitten on vielä nuo suojalasit, joiden tarkoitus on taittaa siinä liekissä paljaalla silmällä näkyvä keltainen pois. Kun liekkiä katsoo suojalasien läpi, niin se on kokonaan sininen ja kuuma helmi näkyy selvästi. Mutta myös kaikki kylmät tangot siinä työpöydällä muuttavat hieman väriään, erityisesti ne punaiset. Sitä ottaa helposti oranssin, vaikka luulee ottavansa punaisen. Tässä kohtaa pieni siivooja sisälläni toteaa, että kannattaisi pitää työpöytä siistinä ja käsillä aina vain ne lasit, joita aikoo käyttää. Se on tietysti tavoite, mutta käytännössä siihen pöydälle kertyy niitä lasitankoja ja stringejä miten sattuu.
Sekin on harmittavaa, että sitä ei tiedä kuinka se helmi on onnistunut, ennen kuin sen seuraavana päivänä uunista ottaa jäähtyneenä. Sitten siellä on yksi hyvä, mutta sitä ei olekaan tullut pistäneeksi minnekkään ylös, mitä tankoja on juuri sitä helmeä tehdessään käyttänyt. Sitä aina luulee muistavansa ja mahdollisesti laittaa itselleen jonkin viitteen, mutta seuravana päivänä kyseinen viite on ihan hepreaa.



Punainen ongelma jatkuu vielä kun saa sen yhden kauniin tehtyä ja sitten haluaa ikuistaa sen itseään varten valokuvaan, ennen kuin lähettää sen maailmalle. Eihän se kamera silloin suostu sitä mitenkään oikeassa sävyssä tallentamaan. Sellaista valaistusta ei vaan löydy, missä se sävy olisi oikein ja kun koitan käyttää jotain kuvankäsittelyä, niin sitten muuttuvat kaikki muutkin sävyt ja kuvasta tulee aivan kummallinen.
Erityisen hassua tässä nyt on se, että etsiessäni kuva-arkistostani niitä onnistuneita punaisia, löysin näinkin monta. Ehkä se johtuu, siitä että joulu on tulossa, sillä vielä eilen tämä viimeisinkin kuva, jossa on toissapäivänä tekemäni pienet korvis helmet, näytti ihan vääränlaiselta. Jouluntaikaa tai sitten iltahämy antaa nyt uudet sävyt punaisille.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Instagramia ja reippailua

Marraskuun kelit jatkuvat vaan, vaikka ollaan jo joulukuun puolella. Viimeaikaisia huonoja yöuniani syytän hapen puutteesta. Tämä märkyys-kylmyys-pimeys yhdistelmä haittaa melkoisesti ulkoilua. Tänään kuitenkin päätin korjata tilanteen heti aamiaisen jälkeen ja lähdin maastoon. Samalla päätin vähän testailla uutta älypuhelintani ja instagramia. 


Puhelimen ostin viime viikolla ja se on Samsung galaxy express 2 . Tämä oli se halvempi versio ja otin sen koska arvelin sen riittävän hyvinkin ensimmäiseksi älypuhelimekseni. Älypuhelimenkin ostin vain sen vuoksi, että Izetlen kortinlukijan sai ilmaiseksi viime kuussa ja päätin tarttua siihen tilaisuuteen. Toinen minua kiinnostava seikka älypuhelimessa on Instagram. Sen latasin puhelimeeni eilen ja otin pari testikuvaa. Nyt päätin kokeilla sitä käytännössä. 
Pellonlaidassa kirjauduin sisään Instagramiin ja se sujui varsin näppärästi. Sitten otin tuon ensimmäisen kuvan ja senkin lataaminen ja kuvatekstin kirjoittaminen sujui tosi kätevästi. Sitten puhelin taskuun ja jatkoin matkaani metsän uumeniin. Metsässä oli varsin hämärää. Johtui pilvisestä ja sateentuhjuisesta kelistä, sekä siitä että olin liikkeellä jo ennen puoltapäivää.


Keli ei kyllä haitannut muuten ollenkaan, minä olin asianmukaisesti pukeutunut ja metsä on niin energisoiva ympäristö, että sinne kyllä pitäisi mennä päivittäin keleistä huolimatta. Nytkin sain ihan konkreettisen palkinnon vaelluksestani. Löysin suppiksia. Niitä oli kyllä paljon enemmän kuin nuo kuvassa näkyvät, mitkä poimin, mutta koska minulla ei ollut mitään mihin olisin niitä kerännyt, en voinut ottaa muuta kuin mitä taskuihin mahtui.


Kaksi tuntia siellä kiertelin ja kuljin läpi hakkuuaukon, mäntykankaalla, metsätiellä ja tällaisessa korpimetsässäkin. Tästä viimeisestä kuvasta näkyy hyvin kuinka hämärää siellä paikoitellen oli.
Instagram osoittautui oikein näppäräksi, vaikka unohdin laittaa niitä hastageja sinne kuvateksteihin. Muutenkin aloin päästä jyvälle näistä älypuhelimen hienouksista. Sehän on itseasiassa varsin kätevä laite.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Käsityökorttelin jouluviikonloppu osa 4

Kuinkas ollakkaan, sitä on päässyt sunnuntai vierähtämään iltaan, enkä ole tänne blogiin huomannut mitään laittaa, vaikka lupasin pitää tämänkin ajantasalla jouluviikonlopusta. On ollut muuta mielessä kuin markkinointi, sitähän se. Tiedoksi nyt sitten, että laitoin tänään jossain kohtaa verkkokauppaan kaikki kukkahelmet alennukseen ja alennukset saavat olla voimassa sitten huomiseen asti.
Siellä minun verkkokaupassani on nyt tosi ale, kun kaikki pöllöt ja kukat ovat lähes puoleen hintaan ja vielä postimaksuttomuus päälle. Olen oikein onnellinen, että sinne on myös tilauksia tullut. Koko syksyn se onkin ollut varsin hiljainen, voisi melkein sanoa että kuollut. En kuitenkaan sitä kuopannut, vaikka sekin tässä on mielessä käynyt.
Hiljaisuudesta on kyllä syyttäminen ihan itseänikin, eikä vaan huonoa taloustilannetta. Olenko markkinoinut tätä kauppaa mitenkään, olenko ylipäätään huomannut missään mainita, että minulla sellainen edes on olemassa? Olenko laittanut sinne mitään houkuttimia, kuten alennuksia tai muuta mukavaa? Onko siellä ylipäätään ollut juurikaan mitään ostettavaa? Hirveän noloa, mutta koko kauppahan on ollut ihan rempallaan. Perustaessani sen laitoin sinne tosi rikkonaisen ja pienen valikoiman, enkä ole sitä lainkaan petrannut. Katson siis peiliin, pyydän anteeksi asiakkailtani ja parannan tapani. Nyt kun sen olen tässä julkisesti sanonut, niin en voi tästä enää lipsua.
Ja kauniiksi lopuksi pistän vielä kerran linkin, mistä pääsee suoraan putiikkiin Piaeliina "klik"




lauantai 6. joulukuuta 2014

Käsityökorttelin jouluviikonloppu osa 3

6.12. Suomen Itsenäisyyspäivä. Sumuisena, sateisena ja koleana valkeni tämä itsenäisyyspäivä, mutta tärkeintä onkin tämän päivän merkitys, eikä sen säätila. Nautitaan tänään siitä mitä meillä on. Vaikka onkin lama ja monella yrityksellä menee huonosti, on työttömyyttä ja köyhyyttä, niin huonomminkin ne asiat ovat joskus olleet ja voisivat olla nytkin. Keskitytään siihen, mikä on hyvin ja mihin kaikkeen on tänä päivänä kuitenkin mahdollisuus. Se mihin keskittyy, se kasvaa!


Meillä kaikilla on loistava mahdollisuus juurikin näin joulun alla kohentaa tätä Suomen taloutta. Vaikka monilla on talous tiukilla, niin silti kuitenkin halutaan antaa edes yksi joululahja jollekin elämän tärkeälle kanssakulkijalle. Miksi emme antaisi jotain, mikä on taatusti täällä Suomessa valmistettua ja minkä ostamisen jälkeen ne eurot jäävät tänne, eivätkä valu muille maille vierahille? Kun kaikki kannamme kortemme kekoon ja keskitämme ostoksemme oikeasti kotimaisiin tuotteisiin, niin silloin se raha kiertää täällä, verot jäävät tänne ja kaikki hyödymme. 
Tätä kaikkea ajamme takaa myös tällä Käsityökorttelin jouluviikonlopulla. Sieltä löytyy niitä taatusti suomalaisia tuotteita. Minä pistin eilen ne pöllöt supertarjoukseen koko viikonlopuksi, niitä on siellä vielä useita, vaikka joku sieltä on jo menossa uuteen kotiin jouluksi. Postikuluttomuus on voimassa myös koko viikonlopun ja tänään pistän yhdet kukkahelmet supertarjouksella myyntiin. Ne löytyvät täältä *klik*  

perjantai 5. joulukuuta 2014

Käsityökortelin jouluviikonloppu osa 2

Näin se on käynnissä. Ja kuinka ollakkaan, en saa sitten millään kuvia niistä pöllöistä, joita yritän tässä epätoivon vimmalla lisätä tuonne verkkokauppaan. Olen onnistunut saamaan kauppaan ainoastaan yhden uuden kuvan. Murphyn-laki toimii. On se hyvä, että joku toimii! Ja kyllä siellä kaupassa on monta muutakin pöllöä ja kaikki siis tarjouksessa.


Siinä ne pöllöt istuvat oksalla, yksi on jo lentoon lähdössä. Nämä kaikki olisi tarkoitus saada sinne verkkokauppaankin, mutta sain ainoastaan tuon sinivihreän, joka on jäänyt lähes täysin kuvan ulkopuolelle. Ehkäpä nuo neljä muuta eivät halua lähteä täältä luotani minnekkään.
Nämä pöllöt ovat noin kaksi senttiä korkeita ja niissä on noin kahden millin reikä korupiikkiä tai nauhaa varten ja hinta verkkokaupassa viisi euroa eikä postikuluja. Kovin edullisesti nyt siis on mahdollisuus itselleen käsityönä valmistettu, vain yksi laatuaan pöllö, lunastaa. Tämä tarjous on siis voimassa vain tämän viikonlopun ja pidätän itselläni oikeuden lopettaa tarjouksen jo aiemmin kuin sunnuntaina, mikäli tämän kaltainen leväperäisyys alkaa minua liiaksi kaduttaa.
Verkkokauppaan pääsee tästä *klik*

Käsityökorttelin jouluviikonloppu osa 1

Tänään se sitten alkaa klo 18.00, Käsityökorttelin jouluviikonloppu facebookissa. Mukana on kuutisenkymmentä yritystä, jotka kaikki päivittävät tarjouksia, yllätyksiä, poistomyyntejä ja alennuksia koko viikonlopun. Sivustolta löytyy myös ilmaisia ohjeita, tehtäviä ja arpajaisia. Minä kerron kaikki omani sitten myös täällä blogissa, jotta nekin, jotka eivät ole facebookissa voivat osallistua. Pahoin myös pelkään, että nämä facebookin mainostamisrajoitukset tekevät sen, että kaikki tykkääjät siellä facebookissakaan, eivät tätä sivustoa löydä.
Olen nyt hieman ottanut varaslähtöä ja muuttanut verkkokaupan postikuluttomaksi, eli sieltä viikonlopun aikana tehdyistä ostoksista maksan postikulut minä. Olen myös laittanut kaikki pöllöhelmet alennukseen ja ne maksavat nyt viisi euroa, tämä tarjous on voimassa koko viikonlopun. Koska nyt aloitin tämän pöllöillen, niin jatkan vielä laittamalla tämän illan aikana sinne lisää pöllöjä myyntiin.


Verkkokauppaan löytyy linkki tuosta oikealla ylhäällä olevasta ruudusta, missä lukee otsikko; Ostoksille, Piaeliina Bellapuodissa. Hiiri siihen ja *klik* (Laitoin nyt sen linkin vielä tuohon *klik* sanankin taakse )
Jos jotain erityistä haluatte, niin nyt voi esittää toiveita vaikka tänne blogiin kommentteihin tuohon alapuolelle. Kommentit eivät tule automaattisesti näkyviin, sillä minä näen ne ensin ja jos ette halua niitä julki, niin kommentin loppuun voi laittaa minulle viestin etten julkaise.
Mukavaa viikonloppua teille, palaan näissä merkeissä vielä tänne blogiinkin!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kiireitä ennen joulua

Tässä on nyt kulunut muutama päivä sujuvasti Tampereelle Tallipihalla myyntihommissa. Täytyy myöntää, että kivaa on ollut. Paikka on varsin hurmaava, muut myyjät erittäin mukavaa seuraa ja asiakkaitakin on riittänyt ja monta mukavaa juttuhetkeä heidän kanssaan ostosten lomassa vietetty. Tämä minun työni kun on useimmiten varsin yksinäistä puuhaa, niin tällainen myyntityö tuo siihen erittäin virkistävää vaihtelua ja sitten saa aina myös suoraa palautetta ja pääsen kertomaan lampputekniikasta, mikä suurimmalle osalle on yhä mysteeri.


Tiesin kyllä, että Tallipihalla on eläimiä ja oma myyntipaikkani tallissa, mutta oli silti yllätys, että nämä lampaat siellä ihan oikeasti oman myyntipaikkani vieressä asiakkaita viihdyttivät kokopäiväisesti. Ensimmäinen reaktioni oli, että nyt pitää sitten kuunnellä määkinää koko päivä, vaan olinkin väärässä. Nämä lampaat olivat erittäin hiljaisia ja touhuilivat omiaan karsinassa. Lampaiden nimet olivat Onneli, Anneli ja pässipoika Paavo. Mukavia kavereita.


Tänään minulla on kotipäivä ja Tallipihalla pöytäni takana tuuraa Ateljee Argenton Marjo. Hänen myyntipisteensä on siinä vieressä. Huomenna paikalla olen taas minä ja se onkin sitten viimeinen myyntipäiväni Tallipihalla, mutta ehkäpä otetaan ensi vuonna taas uudestaan.


Joulumyyntini ei kuitenkaan tähän lopu, vaan siirtyy ensi viikonlopuksi tänne netin ihmeelliseen maailmaan. Käsityökortteli järjestää tulevana viikonloppuna joululahjavalvojaiset Facebookissa. (Tässä linkki *klik* Kortteliblogiin, missä asiasta tarkemmin.) Useampi meistä kuitenkin päivittää myyntinsä myös blogeissa, kuten minäkin ajattelin tehdä, joten nekin, jotka eivät ole facebookissa, voivat osallistua. Samat, mitä laitan facebookiin, laitan myös tänne blogiin. Perjantaina päivitän tänne sitten ensimmäiset ohjeet ja linkit.
Nyt pitää siirtyä keittiön puolelle, ja keskittyä tämä loppupäivä perheelle.





tiistai 25. marraskuuta 2014

Nolojen tilanteiden nainen

Joitakin vuosia sitten töppäilin yhdessä levyliikkeessä ja kun kerroin tätä levykauppaepisodiani kotona, poikani tokaisi minulle; "Onneksi se äiti sattui sulle, kun sähän olet tottunut noihin noloihin tilanteisiin." Niinpä niin, tiedä sitten olenko minä tottunut vai tuttavapiirini, mutta aika usein löydän itseni enemmän tai vähemmän nolosta tilanteesta.
Esimerkiksi tämä minun tänä syksynä alkanut opiskeluni lähti vähän nolosti käyntiin sekin. Kun kerroin eräälle tuttavalleni joutuneeni vahingossa tähän koulutukseen, hän kysyi ihmetellen, kuinka on mahdollista alkaa vahingossa opiskelemaan. No juttu meni niin, että meidän Suomen käsityöyrittäjien foorumilla eräs yrittäjä kyseli olisiko halukkaita tulemaan Tampereella alkavaan pienyrittäjien koulutuspajaan, koulutus olisi Pirkanmaalaiselle yrittäjälle ilmainen. Minä poimin tästä lauseesta sanat paja ja ilmainen. Paja tarkoitti mielestäni askartelua ja ilmainen on tietysti ilmainen. Hän laittoi linkkejä koulutussivustolle ja sinne ilmottautumislomakkeeseen. Minä tietysti hyppäsin suoraan siihen ilmottautumiseen ja täytin lomakkeen samantien ja lähetin matkaan. Aika pian minulle soitettiin sieltä opinahjosta ja kyseltiin lisäkysymyksiä. Vastailin tietysti ja puhelun loputtua tämä soittaja -jonka nimeä en tietenkään pistänyt mieleeni saati sitten ylös- sanoi jäävänsä kesälomalle ja että saisin sitten sähköpostia koulutuksen alkamisesta syksymmällä. Tyytyväisenä unohdin koko asian kesän ajaksi.
Sitten elokuun lopussa sain ison kirjeen jostain Tredusta. Avasin kuoren ja havaitsin saaneeni jotain mainoksia jostain koulusta, pistin paperit takaisin kuoreen niitä sen kummemin lukematta ja kuoren jätepaperikoriin. Seuraavana päivänä sain sähköpostia, missä minut toivotettiin tervetulleeksi oppisopimuskoulutukseen, joka alkaisi syyskuussa ja päättyisi seuraavana keväänä. Hiukan siinä leuka loksahti, kun ihmettelin, että mitäs tämä nyt on, samantien menin hakemaan sen saamani kolutusmainoksen jätepapereista, joka ei siis ollutkaan mainos. Ei se paja mitään parin illan askartelua tarkoittanutkaan, kyseessä oli ihan oikea koulutus, en vain oikein vieläkään tiennyt mitä se koski, enkä totta puhuen kehdannut keneltäkään kysyä. Arvelin että asia selviää kun menen täyttämään ne oppisopimuspaperit. Sähköpostissa oli nimittäin paikka ja aika minne mennä ne täyttämään.
En ollut koskaan kuullutkaan Tredusta, mutta katsoin kartasta paikan ja sähköpostista pistin paperille ylös rakennuksen kirjaimen, kerroksen ja tapaamisen kellonajan. Nolous alkoi varsinaisesti siellä L-rakennuksessa, jonne menin tietysti takaovesta. Kiipesin sinne neljänteen kerrokseen ja ihmettelin käytävillä reput selässä pyörivää nuorisoa. Minulla ei ollut hajuakaan minne siellä neljännessä kerroksessa pitäisi mennä. Lopulta huomasin erään naisen, jolla oli tunnistekortti kaulassa, arvelin hänen kuuluvan henkilökuntaan joten kysyin häneltä minne minun pitäisi mennä. Hän tietysti kysyi, kenen kanssa minulla oli tapaaminen. No, enhän minä sitä sähköpostissa ollutta nimeä ylös ottanut. Eikä tilanne yhtään helpottunut kun hän seuraavaksi kysyi että mihin koulutukseen olin tulossa. Sekään ei lukenut siinä muistilapussani. Onneksi hän huomasi kysyä, että oliko kyseessä oppisopimuskoulutus, siihen osasin vastata.
Ohjattuaan minut oikealle ovelle, soitin summeria ja oven tuli avaamaan nuori nainen, joka taas esitti minulle samat kysymykset, joihin en osannut vastata. Kuka tomppeli lähtee tapaamiseen laittamatta muistiin kenen kanssa tapaaminen on! Minun käskettiin odottaa oven ulkopuolella kun nainen lähti selvittämään, kenen kanssa minulla mahdollisesti oli tapaaminen.
Jos olisin ollut vaikka 14v niin tämä ei olisi ollut niin noloa, mutta kun ikää on jo neljäkymmentävuotta enemmän, niin kyllä se on noloa. Tosin tämä juttu on antanut minulle suuresti hupia, olenhan sillä saanut monet naurut kertoessani siitä ystävilleni jälkeenpäin, vaikka juuri silloin se ei niin naurattanutkaan.
Tänään tunnen taas kerran olevani mainio lähde näille blondivitseille, sen verran olen taas hölmöillyt parin viimepäivän aikana. Episodi on vielä vähän kesken, mutta toivottavasti taas osaan tällekin nauraa hetken päästä. Sen verran on nolous vielä lähellä, etten kehtaa kertoa.





torstai 20. marraskuuta 2014

Joulumyyjäisiä

Ensi viikonloppuna alkavat sitten joulumyyjäiset. Niitä tuntuu olevan jokapuolella, itse osallistun kahteen tapahtumaan. Lauantaina on Kädentaikaa- tapahtuma Orivedellä Taiston-Talolla. Siellä ovet avautuvat jo kymmeneltä, joten minun pitää startata jo aikaisin, jotta ehdin laittamaan pöydän valmiiksi. Toivottavasti on kaikki ruuvit mukana tällä kertaa. 
Sunnuntaina on vuorossa Lempäälän joulumyyjäiset Manttaalitalolla. Orivedellä olen ollut kerran aikaisemminkin, mutta Manttaalitalo on uusi tuttavuus. Viikonlopusta kun selvitään, niin pari päivää ehtii keskittyä muihin asioihin ja sitten taas perjantaina 28. pvä pitää olla Tampereella Tallipihalla avaamassa myyntipaikkaa. Tampereella onkin sitten paikka varattuna aina 3.12. asti. Tallipihallakaan en ole koskaan aiemmin ollut.


Tästä voi tulla mielenkiintoista ja mukavaa tai sitten tästä tulee katastrofi. Myyjäisiä on nyt niin paljon, että asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä joka paikkaan ja kaiken lisäksi tämä lama-aika näkyy kyllä ihmisten ostoskäyttäytymisessä. Monella ei yksinkertaisesti ole vaan varaa mihinkään ylimääräiseen ja osa ei sitten vaan uskalla kuluttaa mihinkään pelätessään vielä ankeampia aikoja. 
Onneksi on kuitenkin vielä niitäkin onnekkaita, joilla on varaa ja jotka ymmärtävät, kuinka tärkeää juuri tällaisina aikoina olisi pistää se raha kiertämään ja juurikin täällä kotimaassa kiertämään, jotta ihan oikeasti saisimme tätä maata nousuun. Hartaasti toivon, että tänä jouluna ostettaisiin joululahjoja, jotka ovat olisivat kotimaisia. Vaikka sitä kiinankamaa saa niin paljon halvemmalla, niin ostetaan sitten vähän vähemmän, mutta kotimaista, silloin ne rahat jäävät Suomeen eivätkä karkaa täältä muille maille vierahille.


Ai, niin meinasi unohtua vielä yksi myyntitapahtuma, Käsityökorttelin jouluviikonloppu. Se on itsenäisyyspäivän viikonloppuna ja silloin Käsityökorttelissa on kaikenlaisia tarjouksia ja yllätyksiä. Tämä tapahtuma on täällä netissä, joten sitä varten ei tarvitse myyntipöytää pystyttää. Kerron siitä sitten lähempänä enemmän, ehkä voisin tänne blogiinkin tuoda jotain siitä tapahtumasta. Olisi kiva tehdä tästä myyntipöytä yhdeksi viikonlopuksi. Muutenhan tämä on ollut täysin ei kaupallista aluetta ja sellaisena sen haluan pysyvänkin, mutta kun en oikein tiedä miten sen jouluviikonlopun toteuttaisin niin ainakin kerron siitä täällä.
Nyt pitäisi alkaa miettimään, mitä pitää muistaa pakata mukaan.... 


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Opiskelua

Eilen oli taas opiskelussa lähipäivä, eli piti mennä Tampereelle. Lähipäivät ovat TAKK:n yrittäjyysyksikössä HioOMOssa. (Koulutuksen alkamisesta omalta osaltani kerroin täällä.) Täytyy sanoa, että tämä on ollut onnistunut vahinko, todella mielenkiintoista on ollut ja olen jo alkanut avautua aivan uudenlaiselle ajattelulle tätä yritystäni koskien. Ihan ensimmäinen askel on se, että ylipäätään ajattelen Piaeliinaa yrityksenä. Ei ole muuten ihan helppoa kääntää ajatuksiaan, että tämä on yritys, jonka pitää tuottaa niin, että tienaan sillä elantoni. Tähän asti se on ollut vähän niin kuin pieni kissanpentu, joka on vaan suloinen ja jolle pitää antaa vähän ruokaa, hellyyttä ja siivota sen hiekkalaatikko. Kesäisin sen on voinut päästää ulos ja silloin sitä on hiukan murehtinut, kuinka se pärjää, mutta aina se tulee takaisin ja sitten taas annetaan vähän herkkuja ja silityksiä, ja kissa pärjäilee itsenäisesti kaipaamatta oikeastaan sen kummemmin minua. 
Nyt tämä yritykseni on muuttunut koiranpennuksi, joka vaatii enemmän aikaa ja koulutusta. Koiran pitää myös kasvaa pennusta isoksi ja vahvaksi. Koira tarvitsee huolenpitoa paljon enemmän kuin kissa, mutta koirasta voi olla myös paljon muutakin iloa kuin vain se suloinen karvakerä, joka kehrää sylissä silloin kuin sitä itseään huvittaa ja on kaunis katsella.


Eilen meillä oli aiheena pitchaus. Ensimmäisen kerran tapasimme myös mentorimme Tirrin, eli Kolmannen Persoonan Tanja Verhon. Lempinimi Tirri kuvasi häntä hyvin, hän oli juuri sellainen, siis positiivisessa mielessä.
Pitchaus tarkoittaa sitä, että pitää lyhyesti esittää yrityksen sisältö tai idea, niin että kuulija sen ymmärtää ja kiinnostuu. Meidän piti laatia hissipuhe, eli sinä aikana kun hissi kipuaa ensimmäisestä kerroksesta viidenteen pitää puheen alkaa ja loppua. Puhetta ei siis ollut tarkoitus pitää hississä, vaan oleellista oli sen kesto ja vielä oleellisempaa sen sisältö.Kuulostaa helpolta, mutta ei kuitenkaan ole. Minun puheestani kaksi ensimmäistä lausetta meni hyvin ja sitten unohdinkin, mitä piti sanoa ja loppu oli löpinää. Mutta tiedän idean ja saan sen hissipuheen varmasti ensi kevääseen mennessä tehtyä.
Tirri osasi kyllä sanoa meille suorat sanat huumorilla höystäen, mutta niin että varmasti jokainen ymmärsi pointit. Muutenkin olen kovasti tykännyt näistä lähipäivistä, ainakin minulle ne ovat antaneet jo paljon. Kaikki eivät ole käyneet lähipäivillä, mutta nämä kaksi viimeistä kertaa olivat kyllä pahasti käsityömessujen molemmin puolin. Useimmat meistä ovat käsityöyrittäjiä, joten on ymmärrettävää että rahkeet eivät vaan ole riittäneet, kolmen päivän messut kyllä imevät mehut tehokkaasti.


Kaikilla muilla tuntui olevan tosi hyvät liikeideat ja konseptit. Ihaillen kuuntelin heidän visioitaan ja sitä, mitä heillä jo oli. Kaikilla oli valtavan hyvät tuotteet, tarvitaan vielä se jokin, että muu maailmakin huomaa heidän tuotteidensa loistokkuuden. Minulla on kyky tehdä kauniita helmiä ja akvarelleja, kirjoittaa ja piirtää. mutta totta puhuen siinä se sitten onkin. Pitää lähteä aivan alusta ja kehittää jokun tuote. "Koiranpentuni" pissaa vielä lattialle ja kaluaa pöydänjalkoja. Pitää se nyt ensin opettaa sisäsiistiksi ja istumaan.

Ps. Lisäsin myös tämän blogin tunnisteisiin sanan yritys. Ensimmäinen askel on otettu.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Avajaispäivä Suomen Kädentaidot messuilla

Tänään ajoin Tampereelle heti aamusta ja olin Pirkkahallissa jo ennen kymmentä valmiina aloittamaan päiväni Suomen Kädentaidot messuilla. Tällä kertaa asiakkaana. Ensimmäiseksi suunistin C-halliin, siellä oli Minttumaan ja SiriSanin yhteinen osasto (C919). Heidän arpajaisistaan olin liput voittanut, joten kiitoskäynti oli paikallaan.


Minttumaalta sain tuon kuvassa ollevan kortin ja nuo hauskat korkkiin tehdyt magneetit ovat jo aiemmin siirtyneet omistukseeni. Ihania, hyvänmielen tuotteita on molemmilla. C-hallissa oli muitakin tuttuja, kuten KipriikkaSpirraaliMaheka  ja Ahdintila. Olin heti aluksi ottanut tavoitteeksi käydä tutustumassa mahdollisimman moneen Suomen käsityöyrittäjien jäsenyritykseen. Näitä oli siellä noin sata ja tässä on nyt mahdoton kaikia luetella, enkä varmasti edes kaikkia tavoittanut. Aivan uusi tuttavuus, jonka haluan mainita on Mihelmi. Sovimme että kun vuoden päästä tapaamme, niin sitten voimmekin puhua espanjaa. Toivottavasti tapaamme, on mukava saada uusia tuttavuuksia. 


Tämä kuva on Mahekan osastolta (C318), missä vain mielikuvitus on rajana vanhojen tapettien uusiokäytölle.


Spirraalin Noora taas vääntää rautalangasta ihan mitä tahansa, mutta sieltä löytyy kyllä paljon muutakin mukavaa (C303).


Minulla kului siellä C-hallissa aika niin rattoisasti, että varsinaiset messujen avajaiset E-hallin esiintymislavalla menivät ihan ohitse. Sinne kuitenkin suunnistin klo 13.00, sillä silloin alkoi Käsityökortelin esitys "Taidon tarina". Kannattaa ehdottomasti se käydä katsomassa, jos nyt viikonlopun aikana messuilla liikut. E-hallissa oli myös Käsityökorttelin näyttely, missä oli sisustettu huoneita käsityöyrittäjien tuotteilla. Sekin kannattaa ehdottomasti tutkia. Käsityökorttelilla oli E-hallissa vielä yhteisosasto, missä eri yrittäjien tuotteita oli myynnissä mm. Kongaroon retrotakkeja, Ateljee Argenton upeita hopeakoruja, Eijan Kudontaputiikin mattoja ja lankoja, Teelikamentenin pipoja ja paljon muuta ihanaa.


E-hallissa ihastelin Nunnun (E 725) tyylikkäitä pussukoita ja tuubihuiveja, ja jos minulla olisi vielä pieniä lapsia olisin varmasti tehnyt ostoksia PikkuLillin osastolla (E415). Monta muutakin osastoa kävin tutkimassa ja ihastumassa. 
Olihan siellä sitten vielä se A-hallikin. Siellä viivähdin hetken Roosa B:n ja Taitoisa:n (A409) osastolla. Roosa oli niittänyt mainetta myös vuoden uutuustuotenäyttelyssä. Onnitelut hänelle. Myös Aanmaan (A926) tyylikkäällä osastolla oli mukava pieni tauonpaikka kun osuin kohdalle ja ehdin heidänkin kanssaan pari sanaa vaihtaa. 
Ennen kotiinlähtöä kävin vielä kuuntelemassa Outi Les Pyyn haastattelun. Eräs tuttavani halusi tämän nähdä ja menin vain seuraksi ja siksi, että laukku alkoi jo painaa olkapäällä ja jalat väsyä, joten pieni istuskelu tauko oli paikallaan. Se oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen haastattelu ja antoi minulle paljon uusia ideoita.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvät messut ja todella mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää oli olla siellä asiakkaana. Ehkä taas ensi vuonna olen näytteilleasettajana, mutta varmasti aivan uudella asenteella kuin tähän asti. Kyllä joskus kannattaa katsoa asioita toisestakin näkökulmasta.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Suomen kädentaidot messut

Ne Suomen suurimmat käsityömessut ovat sitten kohta käsillä. Kaikki kynnelle kykenevät, käsityökärpäsen saaneet suunnistavat Tampereelle Suomen Kädentaidot messuille 14-16.11. Tänä vuonna minun yritykseni pitää välivuotta näistä messuista. Nyt kun ne alkavat olla näin lähellä ja kun olen tässä sivusta seurannut meidän  käsityökortteli porukan yhteisiä ponnisteluja messujen hyväksi, niin tavallaan on pieni haikeus kun en itse ole mukana tänä vuonna. Toisaalta sitten on suuri helpotus, että en ole, se on melkoinen ponnistus pienelle yrittäjälle kuitenkin. Ei messuille niin vaan mennä, pistetä kojua pystyyn ja myydä pöydät tyhjiksi ja lähdetä kotiin kassa täynnä.

Pitää olla paljon sitä myytävää ja esille laitettavaa. Pitkiä päiviä saa tehdä kun valmistaa tuotteita messuja varten. Sitten pitää suunnitella esillepanoa. Vaikka kuinka olisi kiva ja kätevä tuote, mutta jos sen esillepano tökkii, niin ei sitä välttämättä kukaan huomaa, saati sitten osta tai ota jälleenmyyntiin. Pitää myös muistaa mainostaa, että on siellä. Näin suurilla messuilla on niin paljon näytteilleasettajia, että sinne hukkuu jos ei ole tehnyt edes omille asiakkailleen selväksi, missä hallissa ja millä paikalla se oma koju seisoo. Eikä se paikka ole ilmainen, tai edes edullinen. Paljon saa myydä, että paikka on maksettu. Ihan siitä pienimmästäkin tilasta saa aika pitkän pennin pulittaa ja sitten jos haluaa valaistuksen osastolleen, niin se maksaa lisää tai jos haluaa sinne nettiyhteyden, niin sekin tulee vielä siihen päälle. Parkkipaikka sentää sisältyy paikkamaksuun, mutta maksavat ne bensatkin sinne ajettaessa ja monet tulevat vielä Tampereen ulkopuolelta, joten pitää maksaa myös yöpyminen. 

Aikaakin pitää varata enemmän kuin, mitä messut ovat auki. Paikka pitää mennä pystyttämään jo torstaina. Messuhallissa onkin melkoinen kuhina koko torstai päivän. Sitten on kolme pitkää päivää itse messuilla ja sunnuntai-iltana kun messut sulkeutuvat ja asiakkaat poistuvat alkaa purku. Purku sujuu yleensä aina paljon nopeammin kuin pystytys, mutta aikaa siihenkin menee ja joillakin se jatkuu vielä maanantainakin. Sitten on vielä kotimatka edessä ja joillakin se on todella pitkä
.
Varmaa on, että ensiviikon alussa on monta kaikkensa antanutta ja varsin uupunutta käsityöyrittäjää Suomen maassa. Messuväsymys painaa hartioita ja ainakin yksi päivä menee, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi ja mitä pitäisi tehdä. Hartaasti toivon, että messuväsymystä ei lisää huono myynti messuilla vaan, että kaikki selviytyisivät ainakin plussan puolelle, mieluiten hyvään myyntiin. Tällaisen rutistuksen jälkeen on rankkaa, jos siitä ei saa edes minkäänlaista palkkaa, pelkällä kiitoksella ei kissakaan elä.

Jos nyt joku messuille haluaisi yrittää arpaonnella saada liput, niin laitan tähän linkin Käsityökorttelin blogiin, missä on mahdollisuus voittaa liput linkki *klik*.  Vaikkakaan en mene sinne nyt näytteilleasettajana, niin menen ihan vaan katselemaan, tapaamaan tuttuja ja jouluostoksille. Minulla nimittäin kävi arpaonni ja voitin lipun Minttumaan ja SiriSanin yhteisarvonnassa. Olen oikein iloinen, sillä kerrankin nyt pääsen sinne aivan rauhassa kiertelemään ja katselemaan koko tapahtumaa asiakkaan näkökulmasta. Toivottavasti saan siitä jotain omiin tuleviin messutapahtumiinikin ongittua.


Hyviä messuja kaikille toivotan, nähdään siellä!

torstai 6. marraskuuta 2014

Sydänverelläni kirjoitettu

Osallistun facebookissa olevaan Lukuhaasteeseen. Pitää siis lukea 30 sivua per päivä. Minulle tosi helppo haaste, koska tekisin sen joka tapauksessa. Ainahan minulla joku kirja on menossa, vaikka en niistä täällä aina kerrokkaan. (Jos haluat katsoa, mistä olen kertonut aiemmin niin tuossa oikealla, kun rullaa alaspäin, tulee valikko, mistä löytyvät tämän blogin tunnisteet. Sieltä kun klikkaa sanan kirja, niin tulee kaikki kirjoista kertovat postaukseni.)
Viime vuonna luin Diana Gabaldonin Matkantekijä sarjaa. Sarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Muukalainen. Se alkaa toisen maailmansodan päättymisestä ja sijoittuu Ylämaalle, Skotlantiin. Heti kohta kirjan alussa päähenkilö Claire astuu muinaiseen kivikehään ja tupsahtaa keskelle 1700-luvun Skotlantia. Matkaa tehdään siis ajassa, tosin kirjojen edetessä sitä tehdään aina Amerikkaan asti. Nämä ovat tiiliskiviromaaneja ja ärsyttävän koukuttavia.
Oikeastaan en voi ymmärtää, miten näihin voikin jäädä koukkuun. Tällä kirjailijalla on kyllä jonkinlainen taito hyppysissään. Mitään korkeatasoista kirjallisuutta tämä ei ole, oikeastaan lähempänä saippuasarjaa, mutta niin vaan täytyy tunnustaa, että kaikki tuli luettua yhteen pötköön. Viimeisin oli Luiden Kaiku, jonka sain loppuun muistaakseni joskus viime syksyllä. Jokainen näistä kirjoista oli sellainen, että sarjan lukemisen olisi voinut päättää siihen. Joka kirjan lopussa ajattelin, että enää en tätä jatka, mutta sitten kun tiesin siihen olevan jatkoa, niin palauttaessani edellistä kirjastoon, en vaan voinut jättää lainaamatta sitä seuraavaa. Niin pääsin siihen vihonviimeiseen Luiden Kaikuun, ja sehän sitten loppuikin niin, että tarina jäi aivan kesken vähän joka rintamalla ja melkoisen jännittävään kohtaan. Tyrmistykseni voi kuvitella, kun minulle selvisi, että jatkoa ei ollut vielä edes kirjoitettu. Googlettamalla tosin sain selville, että jatko-osa ilmestyisi englannin kielisenä kesällä 2014. 


Nyt huomasin sen ilmestyneen ja heti kirjastoon kyselemään. Ei ollut vielä kirjastossa, mutta jo parin päivän jälkeen sain puhelimeeni tekstiviestin, että kirja on saapunut. Reilut 1200 sivua luettavaa. Muutama päivä meni, mutta nyt se on luettu ja palautettukin. Ja voin tyytyväisenä kertoa, että tämä kirja taas loppui, kukaan ei jäänyt minnekkään jumiin, eikä kohtalokkaita sanoja sanottu viimeisellä sivulla. Jatkoa ei ole pakko kirjoittaa, eikä lukea. Muutamia asioita kirjailija tietenkin jätti mukavasti vaiheeseen ja muutenkin juoni on sen kaltainen, että kyllä tähän varmaan joskus jatkoa saadaan. Minä nyt vaan ajattelin lopettaa tähän. Toivottavasti.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että pidän eurooppalaisesta kirjallisuudesta ja elokuvista paljon enemmän kuin amerikkalisista. Tämä on varsin amerikkalinen, vaikka pitkälti Skotlantiin ja Ranskaan sijoittuukin. Joka kirjassa, ja varsinkin mitä uudempiin tultiin, oli säännöllisin välein upotettu seksikohtauksia, joiden tarkoitus oli varsin läpinäkyvästi kaupallinen. Seksihän myy. Onhan seksiä jo Decameronen tarinoissakin, mutta tarkoitan tässä sitä tyyliä, millä ne on kirjoitettu. Sen voi kirjoittaa paljon korkealentoisemminkin ja tyylikkäämmin. Näiden kirjojen koukutus ei kyllä perustunut niihin, ainakaan minun kohdallani. Tunnustan, että loikin monessa kohdassa pikalukuna sivuja eteenpäin, en vaan viitsi kuluttaa aikaa huonoon tekstiin, mutta juonen käänteet olivat sen laatuiset, että oli vaan pakko selvittää kuinka käy ja kahlata kirjat loppuun. Ainakin minulle se juoni tässä koukuttava oli.
Jos ei halua koukuttua tuhansiksi sivuiksi, niin parasta jättää se ensimmäinenkin hyllyyn, mutta kyllä tämä ihan käypää viihdettä on pitkille talvi-illoille.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Menneen viikon tohinat

Viime viikolla oli minun julkaisuvuoroni Käsityökorttelin blogissa. Olin jo edellisellä viikolla tuskaillut, kun en keksinyt mitään sopivaa aihetta. Mietin, että miten voikin olla niin ispiraatio hukassa, kunnes tajusin, että juuri siitä minä kirjoitankin. Tässä linkki Käsityökorttelin blogiin ja siihen kirjoitukseeni.
Torstain ja perjantain olin luvannut osallistua viiden muun käsityöyrittäjän kanssa Pop-up kauppaan Sastamalan keskustassa. Siellä vietettiin silloin "Tyrwäyspäiviä".  Vammalan yrittäjät olivat yhdessä kehitelleet tämän idean, jotta paikalliset ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea saa sieltä omalta paikkakunnalta, ettei aina tarvitsisi mennä merta edemmäs kalaan. Ilmeisesti mukana olivat kaikki Sastamalan keskustan liikkeet. Joka putiikissa oli mahdollisuus osallistua koko tapahtuman yhteiseen arvontaan ja osallistuvat liikkeet oli merkitty oransseilla ilmapalloilla, joita myös asiakkaille jaettiin ja tarjouksia löytyi. Normaalisti Sastamalan liikkeet sulkevat ovensa kello viisi iltapäivällä, mutta nyt ensimmäisenä Tyrväyspäivänä, torstaina liikkeet olivat auki kahdeksaan.
Minulla oli se inspiraatio hukassa vähän tämänkin suhteen, enkä esimerkiksi huomannut oikein mitenkään mainostaa tätä tapahtumaa etukäteen. Lupasin vain Ateljee Argenton Marjolle tulla torstaiaamuna paikalle. Marjo tämän pop-up kauppaidean keksi ja varsinaisesti toteutti.
Aamu kahdeksalta olin paikalla pystyttämässä omaa osuuttani. Heti ensimmäisenä totesin, että olin jälleen kerran unohtanut pöydän kokoamiseen tarvittavat ruuvit kotiin. Onneksi Marjo oli varannut yhden pienen ylimääräisen pöydän, joten minä sain sen käyttööni. Parin tunnin päästä minulle selvisi, että putiikki on auki ilta kahdeksaan. Olin kuvitellut, että viiteen, koska ne keskustan kaupat menevät aina viideltä kiinni, kuten kerroinkin. Olisinpa ottanut jotain evästä mukaani ja kunnon villapaidan. Siitä tuli nimittäin aika viluinen ja pitkä päivä. Liiketila kun oli olut tyhjillään jonkun aikaa ja ilmeisesti lämmittämättä.
Kovin hyvin ei valitettavasti kauppa käynyt ja kovin harvakseltaan kaupan ovi kävi. Liiketila oli hieman sivummassa ja ilmeisesti jäi monelta huomaamatta senkin vuoksi. Olisi pitänyt mainostaa, otan kyllä syyt tältä osin omille niskoilleni, kun en ollut mitenkään aktiivinen tällä rintamalla. Huonoa yrittäjyyttä osaltani. Meitä oli siellä kuitenkin vallan mahtava porukka ja naurua riitti runsaasti molemmille päiville. Oli meillä ainakin hauskaa keskenämme!
Ateljee Argenton tuolla jo mainitsinkin ja laitan tähän linkit näihin muihinkin paikalla olleisiin yrityksiin. Lasistudio Jan Torstensonin uusiolasit, Pirasen luomutilan luomu-myllytuotteita ja käsitöitä lampaantaljoista, West designin keramiikkaa ja painotuotteita, Top-verhoomon edustus ammattitaitoisesta verhoilusta ja tietysti minä Piaeliinan ominaisuudessa. 



Niin, ja ne pöydän ruuvit oli sitten ruuvattu valmiiksi niihin pöydänjalkoihin, joten olisin aivan hyvin voinut kasata sen pöydän koska ruuvimeisselikin oli mukana, huomasin sen sitten perjantaina iltapäivällä. Ehkä ensi kerralla tämä pöytäasia menee ihan putkeen, kun nyt riittävän monta kertaa olen sen kanssa töpeksinyt.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Taavetin linnoitus

Viikonloppuna kävin Taavetissa, eräs hyvä ystäväni asuu siellä. Matkan tarkoitus oli nimenomaan tämän ystäväni tapaaminen, mutta siinä oli mielenkiintoinen sivumauste. Ystäväni on tässä vuosien varrella kyllä useastikin maininnut linnoituksen, mutta en ollut asiaan mitenkään erityisemmin huomiota kiinnittänyt. Ainakaan tämä linnoituksen maininta ei koskaan tuonut mieleeni mitään oikeaa linnoitusta. Enhän ollut koskaan missään muualla kuullut edes sivulauseessa mainittavan Taavetin linnoituksesta. Vaan sielläpä onkin ihan oikea ja vieläpä varsin laaja linnoitus. Nyt kun siellä viikonloppuna käyskentelin tuli lähinnä Suomenlinna mieleeni.


Hattujen sodan seurauksena vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa Ruotsi-Suomen itäräja siirtyi Kymijokeen. Venäjä ryhtyi sen jälkeen vahvistamaan rajalinnoituksiaan Haminaa ja Lappeenrantaa ja Katariina II määräsi rakennettavaksi Taavetin linnoituksen
Tämän tyyppisen linnoituksen juuret ovat 1500-luvun Etelä-Euroopassa ja on tyypiltään Bastioni linnoitus.


Linnoituksen jäänteitä on jäljellä varsin runsaasti ja laajalla alueella, onhan koko linnoitus ollut alunperinkin varsin suuri. Ystävättäreni talokin on itseasiassa linnoituksen reunavallille rakennettu. Tänä päivänä se tosin ei ilmene muuten kuin siitä, että se on muuta maastoa korkeammalla.



Varsinaisia linnoituksen muureja ja vesihautoja on runsaasti pitkin alueella nyt kasvavaa kangasmetsää. Siellä oli myös vanha kirkkovene ja kaksi ilmeisesti jo keskiajalta peräisin olevaa yhteen runkoon kaiverrettua ruuhta.



Näiden varsinaisten linnoitusrakennelmien ulkopuolella, nykyisen kylän alueella, oli vielä jäljellä joitakin vanhoja rakennuksia. Erässä talossa, joka ilmeisesti kuului museorakennuksiin, oli ovenpielessä kyltti, jossa luki 1800-luvun arestirakennus. Linnoituksen lakkauttamisen jälkeen, alueella olleita rakennuksia myytiin huutokaupalla ja näistä hirsistä sitten rakennettiin mm. asuintaloja Luumäen alueelle. En tiedä onko tuo alapuolen kuvassa oleva talo tällainen, mutta se oli minusta niin hauskan näköinen piippuineen kaikkineen, että laitan kuvan tähän.



maanantai 20. lokakuuta 2014

Satumetsä

Eilen satoi vettä koko päivän ja huomisesta eteenpäin on luvattu pakkasta, tänään oli siis vihon viimeinen mahdollisuus lähteä hakemaan karpaloita. Heti aamiaisen ja sähköpostien jälkeen lähdin ajelemaan suota kohti. Vettä alkoi tihuuttaa, mutta olin hyvin pukeutunut joten päätin olla asiasta välittämättä. Suolle ei ole kun ehkä kymmenen minuutin ajomatka, joten olin nopeasti perillä. Kolusin koko pienen suon läpikotaisin, eikä sinne montaa marjaa enää jäänyt.


Suolta siirryin metsään suppilovahverot mielessäni. Ensin menin ihan tuttuihin paikkoihin, mutta saalis jäi vähäiseksi. Olinhan nämä paikat jo kertaalleen kerännyt. Päätin siis lähteä hieman syvemmälle metsään, ja minne päädyinkään! Aivan ihanaan, vihreässä kylpevään satumetsään. Onneksi oli kamera mukana, vaikka nämä ottamani kuvat eivät kyllä pysty toistamaan sitä tunnelmaa, mikä siellä vallitsi, niin kyllä siitä ainakin aavistuksen tavoittaa. En voi kuin pahoitella kuvien heikkoa laatua, mutta käyttäkää mielikuvitustanne!


Tästä alkoi jyrkkä rinne, missä kasvoi naavaisia kuusia. Sammal oli paksua ja maassa oli muutamia jo aikoja sitten kaatuneita runkoja. Jyrkimpiä kohtia kierrellen lähdin laskeutumaan rinnettä alas. Matkalla löysin muutaman yksittäisen suppiksenkin.



Rinnettä alas päin kulkiessa metsän vihreys suorastaan häikäisi. Näistä rinteen puolivälissä alhaalta ylöspäin otetuissa kuvissa voi aavistaa sen jyrkkyyden. Ja se kaikkein satumaisin paikka on tässä viimeisessä kuvassa. Siinä oli kaatuneen puun juurakko pystyssä ja sen edessä tällainen pieni pesä. Pikkuruinen kuusiaitakin. Tuon kuusiaidan päässä, vihreässä seinässä oli pyöreä reikä. Ei kovin kummoista mielikuvitusta tarvita kun tähän voi kuvitella vaikka pienen metsäkeijun kodin. Tämä oli kuin suoraan satukirjasta.  


 Kun sitten palasin kotiin, ja katsoin kelloa, en voinut kuin ihmetellä. Olin ollut tällä pikku retkelläni viisi tuntia. Ei yhtään tuntunut siltä. Jos aamulla olisi joku sanonut, että lähdepäs nyt kävelemään ja tule viiden tunnin kuluttua takaisin, niin olisin pitänyt sitä aivan hulluna tehtävänä. En ole vieläkään yhtään väsynyt, päin vastoin. Kyllä luonnolla on ihmeen energisoiva vaikutus! 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sienipiirakka

Parina edeltävänä päivänä olen kierrellyt soilla hakemassa karpaloita. Karpaloiden poimiminen on hidasta. Sitä paitsi soilla on kylmä näin lokakuussa. Aiemmin viikolla ei vielä ollut pakkasta, mutta suo hohkaa silti kylmää kosteutta ja jotenkin tuntuu, että kaikki tuuletkin sinne sopivat. Karpalot ovat kuitenkin hyviä ja terveellisiä, joten en yhtään valita olosuhteista. Olenpahan saanut runsaasti raitista ilmaa ja hyvää liikuntaa, sekä roppakaupalla vitamiineja talveksi.
Suon ja tien välissä on aina metsä, joten siitä metsän läpi kulkiessani olen myös poiminut suppilovahveroita. Se on niin helposti tunnistettava sieni, että sitä on mukava poimia. Suurin osa näistä poimimistani suppiksista kylläkin menee ystävilleni. Meillä kun ei erityisemmin pidetä sieniruuista. Tai minä kyllä syöisin, mutta ei sitä viitsi vain itseään varten tehdä. Paitsi tänään tein.
Nyt on sateinen, sumuinen ja kylmä päivä. Oikein tyypillinen lokakuun päivä, sopi siis lämmittää leivinuuni. Se tuo mukavaa lämpöä ja samalla siellä voi tehdä ruokaa. Tänään tein siellä uunipannarin, omenapiirakan ja sienipiirakkaa. Sienipiirakan reseptin sävelsin sen mukaan, mitä nyt sattui kaapeissa olemaan.
Pohjataikinaan tuli voita, vehnäjauhoja, juustoraastetta ja vettä. Ihan siis peruspohja. Koska tämä herkku tuli vain minulle, niin tein sen kahteen pieneen annosvuokaan. Samoja vuokia olen käyttänyt tässä ohjeessa
Täytettä varten pienensin suppilovahverot ja pienen sipulin. Kevyesti paistoin nämä pannulla. Sillä välin kun nämä hieman jäähtyivät voitelin vuoat -tein kaksi annosta- ja painelin taikinan ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Sitten sekoitin vielä pakkasesta ottamiani purjorenkaita sieni-sipuliseokseen. Purjot ovat niitä itsekasvattamiani. Silloin kun nostin ne maasta silppusin ne renkaiksi ja laitoin pakkaseen pienissä minigrip-pusseissa.
Seuraavaksi vatkasin munan kermatilkan kanssa sekaisin ja mausteeksi laitoin kuivattua persiljaa, nokkosensiemeniä ja ripaus suolaa, sekä juustoraastetta. Sitten vaan sieni-sipuliseos vuokaan ja munakerma päälle. Uunissa oli tässä vaiheessa vähän reilut 200 astetta. Leivinuuni ei ole niin tarkka näissä lämpötiloissa kuin on sähköuuni. Leivinuunissa lopputulos on muutenkin yleensä mehevämpi kuin sähköuunissa. Tai ehkä se johtuu siitä, että en ole mitenkään ammattitaitoinen näissä kokkausasioissa ja muutenkin olen varsin suurpiirteinen kokatessani -ja vähän muulloinkin.


Erittäin maistuvan sienipiirakan se uuni joka tapauksessa taikoi. Väriltäänkin tuli niin kauniin keltainen, mikä taas johtuu käyttämästäni kananmunasta. Joku viisas kertoi että se keltaisuus keltuaiseen tulee siitä, kun meidän kanat saavat niin paljon ruohoa ja salaattia. Näissä omissa munissa se keltuainen on melkein oranssi ja siitä tulee kyllä kaunis väri kaikkiin leipomuksiinkin. Ei tarvitse sahramia.