torstai 23. kesäkuuta 2016

Kirjahylly kunniaan

Luin netistä taannoin Kouvolan sanomien jutun, minkä otsikko oli "Kirjat voivat pilata sisustuksen". Tämän artikkelin mukaan Teuvo Loman, joka siis on ymmärtääkseni sisustaja, on sitä mieltä että kirjahyllyt ovat historiaa ja tekevät kodista tunkkaisen tuntuisen. 
Sisustamisesta minulle tulee mieleen sanat; valkoinen, avara, niukka, valoisa ja se näyttää hyvältä naistenlehdissä, sisustusohjelmissa ja asuntonäyttelyssä. Minun kotini on varmasti kauhistus kaikille sisustussuunnittelijoille tai sitten tämä olisi vain haaste, riippuu varmaan ihmisestä. Pointtini on että minun mielestäni näistä sisustetuista asunnoista puuttuu usein kodikkuus. Minusta kodikkuus tulee lämmöstä. Lämpö taas tulee niistä tutuista ja itselle tärkeistä asioista ja esineistä. Mummuni vanha peilipiironki esimerkiksi on varmasti sellainen huonekalu, joka armotta poistettaisiin sisustuksen tieltä. Se on ruskeaksi petsattu ja peili hieman vääristää, mutta minulle se on rakas. Sen on mummuni veli aikoinaan tehnyt. Sillä on historia, se on osa minun historiaani. 
Kirjat ovat minulle tärkeitä, ne kuuluvat ehdottomasti minun kotiini ja juuri sen tärkeytensä vuoksi en halua piilottaa niitä minnekkään, vaan haluan että ne ovat esillä, kirjahyllyssä. Sitä paitsi ne ovat jatkuvassa käytössä, niitä luetaan. Käytän myös paljon kirjastoa ja lainaan kirjoja, mutta aina joskus kohdalle osuu sellainen kirja, minkä haluan ehdottomasti myös itselleni. Sitten kun näen sen jossain myynnissä, kirjakaupassa tai antikvariaatissa, minä ostan sen omaan hyllyyni lukeakseni sen taas uudelleen jonain sopivana hetkenä. Tässä minun omassa pienessä kirjastossani lepää sekä silmäni että sieluni.


Nyt viimeksi otin sieltä hyllystäni Jeanne Bourin kirjat "Toukokuun rakkaus" ja "Syksyn viimat". Toukokuun rakkauden voisi lukea ihan pelkästäänkin, mutta Syksyn viimat on sille suora jatko ja täydentää tarinan. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat 1200-luvun Pariisiin ja kirjat kertovat kultaseppä Brunellin perheen tarinan yhden sukupolven ajalta perheen naisten näkökulmasta ja nimenomaan heidän tarinansa.


Tämä on kertomus rakkaudesta ja intohimosta. Kauniisti ja sensuellisti kirjoitettuna, kirja on kuin balladi jota trubaduurit ovat laulaneet hoveissa. Tarina olisi voinut tapahtua minä aikakautena hyvänsä ja todennäköisesti se olisi ollut hyvin samankaltainen satoja vuosia aiemmin tai tänäpäivänä. Kertomus on ajaton.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Lukunautintoja

Luin Milja Kauniston kirjan Luxus. Kirjan alussa oli selitys latinan sanalle luxus; loisto, mahtavuus, upeus, äärimmäinen vauraus. Juuri sitä mitä sana minun mieleeni toi, mutta sillä on myös toinen merkitys kuten; irstaus, hillittömyys, velttous. Näitä en olisi tullut ajatelleeksi. Sanaselitys on sikäli paikallaan, että näihin sanoihin tiivistyy kirjan sisältö.


Kirja sijoittuu Ranskan vallankumouksen päivien Pariisiin. Aateliston äärimmäinen vauraus oli johtanut irstauteen ja velttouteen, tavallisen kansan kärsiessä nälkää ja kurjuutta, kummankaan ymmärtämättä toisiaan yhteiskunta kieroutui ja lopulta luisui pois raiteiltaan. Kirjassa pyövelin kisälli kohtaa aatelisrouvan, aatelisrouva kohtaa Pariisin huorat ja huorat kohtaavat markiisi de Saden ja kaikki päätyvät lopulta saman katon alle keskelle päitä putoilevaa Pariisia.
Aluksi luin kirjaa hieman väkisin, alku tuntui hieman tylsältä, mutta kuin huomaamatta se alkoikin viedä mukanaan, rehevä kieli ja hyvä tarina, ja lopulta en olisi malttanut kirjaa käsistäni laskea. Pakko oli kuitenkin välillä laskea sillä kirjassa on reilusti yli viisisataa sivua, joten sitä ei ihan yhdeltä istumalta lue. Kirjan ulkonäkökin on upea ja vastaa sen sisältöä. Minua joskus ärsyttää kirjan sisältöön sopimattomat kannet, kuulemani mukaan kirjailijalla ei useinkaan ole mahdollisuutta vaikuttaa kirjan kanteen, mikä on sääli. 


Tätä lukunautintoa koristi myös aivan uusi kirjanmerkki. Erään asiakkaani idea. Hän halusi ostaa minun helmiäni lahjoiksi, mutta ilmoitti että ei ollut ennen mitään koruja tehnyt, eikä oikein tiennyt miten olisi helmen sopivaksi lahjaksi muokannut. Annoin oman ehdotukseni avainkaulanauhasta tai helmen pujottamisesta yksinkertaisesti nauhaan. Hän kuitenkin keksi ehdottaa josko helmen pujottaisi samettinauhaan ja teki siitä kirjanmerkin. Samettinauhaa minulla ei ollut, mutta organzanauha toimi erittäin hyvin. Kirjanmerkeistä tuli minusta niin hienoja, että tein sitten heti itsellenikin yhden juuri tähän kirjaan sopivan. Tästä eteenpäin voinkin sitten valita aina helmen kirjan sisältöön sopivaksi ja kerätä oman kirjanmerkki kokoelmani.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tampereella

Minulla oli aamulla tapaaminen Tampereella, Amurin helmessä. Amurin helmi on kahvila työläismuseokorttelissa Satakunnankadulla. Minulle tuli kiireinen lähtö kotoa, enkä ehtinyt syödä aamiaista ja tavallaan en sillä nyt pitänyt niin väliäkään, sillä tiesin saavani erittäin mainion aamiaisen Amurin helmessä.
Astuessani ovesta sisään kello oli vähän yli kahdeksan ja kassalle oli pieni jono, joka kuitenkin eteni mukavasti. Maksoin aamiaisen 7,50€ ja ryhdyin täyttämään aamiaistarjotintani. Lautasellinen maistuvaa puuroa, johon sai valita lisukkeeksi mustikkakeittoa tai mansikkahilloa, vastaleivottuja lämpimiä sämpylöitä, tarjolla oli muutakin leipää, mutta valitsin sämpylät, leikkeleitä, kurkkua, tomaattia, kananmunaa ja kuppi kahvia. Vaikka paikkalla oli useita muitakin aamiaisella, niin löysin helposti vapaan pöydän johon istuin syömään ja odottelemaan mentoriani. Hänen saapuessaan kävin hakemassa vielä aamiaiseen kuuluvan santsikupin ja vastaleivotun muhkean voisilmäpullan. 
Täydellä vatsalla olikin mukava paneutua koulutusasioihin. Suosittelen lämpimästi käymään Amurin Helmessä jos satut kulmilla liikkumaan, itseasiassa sinne kannattaa kyllä lähteä ihan vasitenkin. Paikka on tunnelmallinen valkoisine pöytäliinoineen ja vanhoine kalusteineen, leipomukset aina tuoreita, kahvi hyvää ja hinnaltaan edullista, aamiaisen lisäksi voi käydä myös lounaalla. Lounaslista löytyykin täältä *klik*.


Tapaamisen jälkeen kävelin keskustaan hoitamaan asioita. Aurinko paistoi, kaupunki näytti parhaita puoliaan ja Amurissa sireenit ja ruusut tuoksuivat. Autolle palatessani kävelin Finlaysonin kirkon ohitse ja koska siinä oli kutsuvasti ovet auki päätin piipahtaa katsomaan, miltä kirkko sisältä näyttäisi. Sisällä ei ollut muita, mutta etuosassa kolme nuorta viritteli soittimiaan ja pian salin täyttikin musiikki. Istuin penkille kuuntelemaan tätä yllättävää yksityiskonserttia, joka kohdalleni sattui. Istuin pitkän tovin kuuntelemassa ja annoin sieluni levätä.
Ennen poistumistani kävin kiittämässä nuoria tästä musiikkituokiosta ja he kertoivat olevansa paikalla musisoimassa koko kesän. Tässä sitten toinen syy vierailla Tampereella, ilmainen konsertti Finlaysonin kirkossa. 


Jatkoin kävellen matkaani kohti Hämeenpuistoa ja ohitin Pikkupalatsin. Ajattelin että sielläkin olisi mukava joskus käydä, ehkä joskus joku pitää siellä juhlat joihin minut kutsutaan tai varmemmin ehkä ilmottautumalla avoimelle yleisökäynnille. 


Hämeenpuisto päättyy Näsinkallioon ja tähän upeaan Näsinkallion suihkulähteeseen. Olis ollut mielenkiintoista kävellä portaat suihkulähteen takana ylös ja käydä tutustumassa Näsilinnaan. Museo ei kuitenkaan olisi tänään ollut auki, joten jätin käynnin seuraavaan kertaan. Mietin kuitenkin, kuinka paljon Tampereen tällä kulmalla on nähtävyyksiä, näiden edellämainittujen lisäksi olisi vielä Tallipiha ja sitten ihan erilaista huvia Näsinkallion toisella puolen Särkanniemi ja Sara Hildenin taidemuseo sekä kaikennäköistä muuta, mistä en mitään tiedä. Onneksi oli kaunis alkukesän ilma, minulla auto parkissa kaupungin laidalla joten tuli käveltyä ja nähtyä kaupunkia eri silmin kuin yleensä siellä kiireellä asioita hoitaessani.