"Hetken helmistä vaihtelevista elämä punottu on. Kauniita helmiä, kirkkaita helmiä tiellesi tulkohon."
torstai 9. joulukuuta 2010
Ilmassa on ihanasti joulunodotusta. Vastapaistettujen piparien tuoksu leijuu ilmassa ja tänään laiton muutaman lahjankin jo pakettiin. Ja piilotin huolellisesti. Joka vuosi pistän ajoissa tekemäni paketit piiloon etteivät lapset vaan niitä löydä, sitten aattona kun paketteja avataan yleensä huomaan että jotain puuttuu. Ja ei kun komeroiden sopukoita tutkimaan, ja ihmettelemään että mihinkäs paketit tulikaan kätkettyä.
Seuraavaksi täytyy tehdä uusi piparitaikina piparkakkutaloa varten. Se on jo perinne. Talo tehdään aina samalla kaavalla ja talossa asuvat aina samat tontut. Joka vuosi tuntuu että tänä vuonna tuli hienoin kautta aikojen. Kuvassa on viime vuoden piparkakkutalo tonttuineen ja helmipossut, -lehmät, -kissat, -lumiukko ja helmitonttu ympärillä. Taustalla on myös nuorimmaiseni tekemä piparkakkupaloauto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)