maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sataa, sataa...

...ja ropisee. Vähempikin riittäisi. Alkaa ihan jo tuntemaan fyysistä kipua kun sade ropisee katolla, lämpömittari näyttää korkeintaa viittätoista astetta ja tuuli vonkuu nurkissa. Meneehän tämä kesä tässä villasukissa, villapaidassa, välihousuissa ja kumisaappaissa, mutta miten tämän jälkeen jaksaa sen pitkän, pimeän, kolean syksyn? Parempi kun ei ajattele.


Muistan tämän päivän, kun olin mansikkamaalla poimimassa mansikoita. Unohdan, että silloinkin puhalsi kylmä tuuli, niin että iho oli kananlihalla paljaissa käsivarsissa. Katson vain tätä kuvaa ja muistan sinisen taivaan ja mansikan maun.


Matkalla mansikkamaalle, pysähdyin hetkeksi tienpientareelle missä päivänkakkarat kurkottivat kohti aurinkoa. Suuret siniset kellokukat helisivät hiljaa tuulessa ja heinä tuoksui.


Keskityn keräämään talteen tämän kesän kypsättämän suuren marjasadon. Onhan tästä jatkuvasta sateesta se hyöty, että kaikki marjat ovat suuria ja meheviä, sekä niitä on paljon. Jotenkin kummasti ne ovat kyllä imeneet itseensä kesän maun.


Syksyn pimeinä iltoina otan vadelmia pakkasesta ja teen vadelmarahkaa tuulihattujen täytteeksi, suljen silmäni ja kuvittelen istuvani auringossa katukahvilassa. Teen lakkahilloa ja kasaan sitä jäätelön päälle, tungen varpaani takan kuumentuneeseen kylkeen ja kuvittelen rantahekan lämmittävän niitä.


Ehkä ne lapsuuden kesätkään eivät olleet aina niin lämpöisiä kuin, mitä muistelee. Ehkä silloinkin oli kylmiä ja sateisia kesiä ja mieli vaan tekee tepposiaan kun haluaa muistaa vain sen lämmön ja auringonpaisteen. Se kasvaa, mihin keskittyy. Parasta siis katsoa tarkkaan, mihin keskittyy.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Pari kirjaa

Kirjastossa oli minua varten kaksi kirjaa. En muista lukeneeni kummaltakaan kirjailijalta yhtään kirjaa aikaisemmin. Ihan kannen perusteella arvelin pitäväni Markku Turusen Vaeltajasta enemmän, joten aloitin siitä.
Vaeltaja alkaa 1400-luvun lopun Olavinlinnasta ja kertoo Antista, jonka Pyhä Andreas kiroaa vaeltamaan tuomiopäivään asti enemmän tai vähemmän sivullisena. Kirouksen voi purkaa vain aito rakkaus. Niinpä Antti sitten kulkee maailman turuilla aina näihin päiviin asti, kunnes on taas palannut Olavinlinnaan katsomaan oopperaa Lentävä Hollantilainen. 
Kirja kulkee osittain kahdessa ajassa, nykypäivässä ja niissä menneissä vaellusvuosissa, keskittyen kuitenkin Viipurin pamauksen aikoihin ja Fernao de Magalhaesin ensimmäiselle maailmanympäryspurjehdukselle 1500 luvun alussa. 
Ihan viihdyttävää luettavaa, jotenkin nyt vaan ei erityisemmin kolahtanut minulle. Sujuvaa tekstiä, huumoriakin mausteena mukavasti. Ehkä olisi minun makuuni saanut olla vähemmän siitä maailmanympäri purjehduksesta ja enemmän jostain muusta. Se purjehdus tuli kyllä käytyä tarkaan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoinen. 


Koskisen romaani sitten lähtee käyntiin jo vähän ennen Venäjän vallankumousta ja lopulta keskittyy enemmänkin talvisotaan ja sitä edeltäneisiin vuosiin. Tätä kirjaa en varmasti olisi tullut edes lainanneeksi, jos olisin itse vain lukenut takakannen esittelyn. Nyt kun sen oli joku muu minulle valinnut niin luin sen. Voin sanoa, että olipa hyvä että luin, tämä kirja jotenkin vei menessään. Tarina oli raskas, eikä mitään pintaliitoa, vaan teksti meni pintaa syvemmälle.
Päähenkilö on suomalainen sotilas, joka on myös tavallaan Mannerheimin salainen vakoilija ja tätä kautta kirjassa päästään hienosti sisään siihen maailman tilanteeseen, mikä edelsi talvisotaa. Minulle tämä aukesi siksikin niin hyvin, että tässä keväällä tyttärelläni oli historiankoe juuri tästä ajasta ja jouduin lukemaan hänen historiankirjansa näiltä osin, koska hän halusi minun kuulustelevan häntä koetta varten. Se oli itsellenikin hyvä kertaus koska omista kouluvuosista on jo aikaa vierähtänyt ja nyt tätä kirjaa lukiessa siitä oli selvää tukea, kun tietyt faktat olivat niin tuoreessa muistissa että pääsin helposti kirjan maailman sisälle.
Vaikka kannen mukaan tämä on kirja sodasta ja rakkaudesta, niin minusta se on myös kirja hylkäämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Vaeltajan päähenkilö kirottiin vaeltamaan sivullisena merkittävien miesten rinnalla, tässä Koskisen kirjassa oli tavallaan sama tilanne. Tiedustelu-upseeri Juho Kivilaakso on tuomittu olemaan se näkymätön mies merkittävien miesten rinnalla.
Kirjan kerronta oli vähän dekkarimaista, se oli nimenomaan miehistä kerrontaa, mutta minä pidin siitä. Vaikka se oli lopulta melkoisen rankkaakin kerrontaa, mitäpä muuta sota olisikaan,  niin ei siinä tehnyt mieli hypellä yhdenkään kohdan yli, eikä jättää kesken. Se vei niin mukanaan, että teki mieli lukea se yhtä putkea loppuun asti, vaikka rankkuus ei suinkaan loppua kohden hellittänyt.
Koskisen tuotantoon on nyt sitten ihan pakko tutustua enemmänkin, sen verran tajuntaan vaikuttavaa tekstiä tässä kirjassa oli.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kukkakimppuja

On tällä koleallakin kesällä puolensa, kukat kukkivat kauemmin. Sadekin on saanut kaiken rehottamaan runsaana, eikä ole tarvinnut itse tarttua kastelukannuun kertaakaan. Sade on myös opettanut minua tekemään kukkakimppuja maljakkoon.


Aiemmin en ole raaskinnut taittaa juuri yhtään kukkaa sisälle maljakkoon. Ensinnäkin kukat kestävät ulkona kauemmin ja toiseksi minusta on aina tuntunut, että jos yksikin varsi on poissa kukkapenkistä sen huomaa hirveänä lovena heti. Tämä viimeinen kuvitelma on nyt osoittautunut todellakin kuvitelmaksi, ei sitä huomaa, niitä kukkia on kuitenkin niin paljon.



Erityisesti olen tänä kesänä tehnyt kimppuja ruusuista ja pioneista. Pioneista siksi että sade on tehnyt ennestäänkin painavat kukat vielä painavammiksi ja saaneet varret tuesta huolimatta taittumaan, jopa katkeamaan.


Minun kaikki ruusuni ovat pensasruusuja, koska ne kestävät parhaiten näitä Suomen talvia. Pensasruusut ovat sitten huonoja maljakkoruusuja. Ne eivät kestä maljakossa kuin päivän pari, parhaimmillaan ehkä kolme päivää. Olen kuitenkin napsinut niitä sellaisina juuri avautuvina nuppuina ja silloin ne aukeavat sisällä maljakossa ja kestävät kolme, neljä päivää. Lakastuneet kukat pistän kompostiin ja haen taas pihalta uudet.


Minulla kasvaa neljää erilaista pionia, kymmenessä eri puskassa ja pensasruusuja on kymmenen eri lajia, yli kahdessakymmenessä pensaassa. Että kyllä siinä pitäisi poimittavaa riittää. Pioneista osa on kyllä vielä kovin nuoria ja näin ollen niissä ei kovin runsasta kukintaa ole, neljä on sellaista, että niissä ei ole vielä kukkia ollenkaan. Pensasruusut ovat kaikki jo useamman vuoden vanhoja, ja kaikissa on tänä vuonna hyvä kukinta. Johtunee leudosta talvesta ja riittävästä kosteudesta.


Lämpöisinä kesinä ruoka katetaan aina ulos ja kahvit nautitaan pihakeinussa. Nyt kun joutuu olemaan enemmän sisällä, kukat maljakoissa tuovat palan puutarhaa sisällekin. Ja ovathan ne minulle myös se ehtymätön inspiraation lähde, kaikkein mieluiten kun teen niitä kukkahelmiä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tee-se-itse-sormus

Kevät-talvella olin Helmimessuilla Lahdessa. Vierustoverina minulla oli Design Mim Porvoosta. Heillä oli myynnissä runsas valikoima erilaisia nauhoja kaiken muun lisäksi. Ihmettelin litteää noin sentin levyistä kumiletkua kun Design Mimin Monica selitti minulle, että siitä voi tehdä vaikka sormuksen. Ostin sitten metrin tätä keinokumia ja ajattelin kotiinpäästyä kokeilla.
Ensin piti tietysti tehdä tällaiseen sormukseen sopiva helmi. Ajattelin että litteä olisi paras noin käytännöllisyyden kannaltakin. Ensin päätin tehdä sellaisen, joka olisi toiselta puolelta hieman kupera, mutta sitten ajattelin, että jos se on saman muotoinen molemmilta puolilta, niin siinä on silloin kaksi puolta samassa helmessä käytettävissä. Voi valita kumpaa puolta milloinkin käyttää.
Tällainen sormus on helppo tehdä. Tarvitaan pätkä tällaista remmiä, korupiikki, pyöröpihdit, sivuleikkurit ja se helmi. Sivuleikkurit korupiikin lyhentämistä varten ja pyöröpihdeillä voi kiepauttaa korupiikin toiseen päähän lenkin. Itseasiassa tarvitaan vielä parsinneula tai joku muu terävä piikki, jolla voi painaa reiät remmin molempiin päihin korupiikkiä varten. 


1. Mittaa ensin sormen ympärys ja leikkaa sen mittainen pätkä remmiä.

2. Tee reikä remmin molempiin päihin n. 3mm reunasta ja keskelle.

3. Työnnä korupiikki reiästä, pujota helmi korupiikkiin ja työnnä piikin pää remmin toisessa päässä     olevasta reiästä.

4. Kun helmi on tiiviisti remmin päiden välissä, katkaise korupiikki niin, että siitä jää hieman vajaa sentti remmin ulkopuolelle ja tee sitten pyöröpihdeillä siihen lenkki, niin että helmi pysyy tiiviisti paikoillaan kumissa kiinni.

5. Taivuta sitten korupiikin lenkit kumia vasten

6. Viimeistele kumin reunat leikkaamalla terävät kulmat hieman pyöreiksi, niin se on huolitellumman näköinen.

7. Pujota sormus sormeesi.

 
Näitä sormukseen sopivia helmiä löytyy nyt muutama Piaeliinan verkkokaupasta Bellapuodista. Linkki kauppaan Klik.  Kumista remmiä löydät vaikka sieltä Design Mim verkkokaupasta Klik. (Sieltä löytyy muuten myös hauskoja, minun tekemiäni  korviksiin sopivia helmiä Klik.) Samoin korupiikin löydät sieltä. Vastaavia tuotteita löytyy varmaan muualtakin ja jos haluat vain sen yhden sormuksen tarvikkeet niin lähetähän viestiä minulle. Yhteystietoni löytyvät verkkokaupasta tai yrityksen kotisivuilta Klik. Myös facebookissa voit jättää viestin Klik. 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Käydäänpäs taas kasvihuoneella

Minä käyn kasvihuoneella tietysti joka päivä ja parhaina päivinä useammankin kerran. Tavallaan sitä ei niin huomaakkaan kaikkea edistystä kun siellä käy niin tiheään. Tämä onkin minusta kiva kun laitan tänne blogiin kuvat ja linkin edellisiin kuviin, niin pääsen vertailemaan kasvun ihmettä paremmin.


Tältä siellä näytti eilen ja tältä siellä näytti kaksi viikkoa sitten *klik*. Olivatpa tomaatin taimet silloin vielä onnettoman pieniä, melonia tuskin kuvasta edes huomasi ja avomaan kurkut olivat ihan alussa.
Tässä kuvassa näkyy meloni allas tuossa heti etualalla oikealla. Olen laittanut siihen tuollaisen kehikon tueksi ja samalla myös erottamaan kurkut. molemmat kun ovat lähteneet kasvuun vauhdilla ja yksi melonin varsi kiipeää jo kohti kattoa. Tomaateista on saanut napsia tomaatinvarkaita päivittäin ja siltikin sinne on vahingossa päässyt pari ylimääräistä kasvamaan.


Tämä on sitten siitä autotallinseinusta kasvihuoneesta, jossa kurkut ovat lähteneet huimaan kasvuun. Sieltä saa lähipäivinä napsaista ensimmäiset syötäväksi. Kesäkuun viides, eli kuukausi takaperin nämä kurkun taimet näyttivät tältä.  Eli menee siis puolitoista kuukautta istutuksesta syöntiin.
Mansikoita olen myös saanut jo kerätä usempana päivänä, niitä on kypsynyt 5-7kpl per päivä. Samoin kesäkurpitsaa olen saanut kerättyä. Tomaatissa on muutamia pieniä raakileita, enemmän kuitenkin kukkia. Kaikki melonit kukkivat myös runsaasti ja muutamia pienen pieniä raakileitakin löytyy. Avomaankurkut kukkivat myös, samoin paprikat ja molemmissa on myös toiveita saada satoa. Kasvihuoneessa kasvaa muuten myös bataatti, jonka taimen sain eräältä asiakkaalta kesäkuun lopussa. Siitä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta hyvin sekin on lähtenyt kasvuun.
Kasvimaalla sitten kurkut ja kesäkurpitsat ovat edelleen aivan onnettomia ja muutama kurkuntaimi on kuollutkin. Liikaa vettä ja liian kylmää. Porkkanaa sieltä todennäköisesti tulee saamaan kuten tilliä, persiljaa ja salaattia ehkä mangoldiakin, mutta muut jäävät kyllä haaveeksi. Kylmä ja kostea kesä on tehnyt tehtävänsä.


Kylmyyden ja sateiden ansiosta puutarhassa monien kukkien kukinta on ollut todella myöhässä. Juhannusruusukin avasi nuppunsa vasta viikko juhannuksesta. Koska sade on myös hakannut hentoja kukkia suorastaan lakoon, olen pelastanut niitä sisälle maljakkoon. Noista valkoisista pioneista varret taittuivat melkein poikki. Yleensä en raaski kukkia maljakkoon poimia, mutta tämä kesä on kyllä poikkeus. Nytkin minulla on kolmessa maljakossa kukkia. Lähinnä näitä ruusuja ja pioneita. Liljoissa oli niin vahva tuoksu, että sen maljakon jätin verannalle.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lamppuhelmen hinta

Moni pitää käsityötä kalliina. Minäkin saan melko usein kuulla, että helmeni ovat kalliita. Ja ovathan ne, en sitä kielläkään. Silmiini sattui eilen aivan loistava artikkeli asiasta. Se on tosin englanninkielinen, mutta linkitän sen tähän kuitenkin; "Miksi lamppuhelmet ovat kalliita" Julie Wong Sontag. Siltä varalta, että englannin kielinen teksti ei auennut, laitan tähän nyt vapaan ja lyhennetyn suomennoksen asiasta, sillä tämä pätee hyvin pitkälti minunkin työhöni.


Kirjoittaja on myös helmentekijä ja hän oli huomannut, kuinka vaikeaa muille on hahmottaa, millainen työmäärä ja aika menee tällaisen aivan yksinkertaisen, pienen helmen tekemiseen. Hän oli pyytänyt faneiltaan arvausta siitä kuinka monta tällaista pientä helmeä hän pystyy tunnissa tekemään. Arvaukset olivat 20-200, oikea vastaus on 45. ( Tämä pätee myös minuun)

Hänellä tällainen pieni helmi maksaa 1,5$, joka on noin 1,35€. Tästähän nyt saattoi kätevästi laskea että hänen tuntipalkkansa olisi 67,5$ eli n. 61€. Wau! Ei siis muuta kuin lopputili hommista ja tienaamaan elantoa helmiä tekemällä. Mikä sen hauskempaa, tehdä kotona pyjama päällä vain kivoja hommia ja pyöriä facebookissa. Todella monet  haaveilevat tällaisesta elämästä. Helmien korkeaa hintaa kummastelevat myös monet niitä säännöllisestikin ostavat. Heillekin on mysteeri, miksi ne ovat niin kalliita. Siispä seuraavaksi hän selittää tällaisen pienen, aivan yksinkertaisen perushelmen avulla hinnan muodostumista.

Viimeksi hän teki kolmessa tunnissa 135 pientä helmeä, joista 105 oli myyntikelpoisia.

1.    Eristysaine tikkuihin       -  6 min = 0,057 min/helmi
2.    Tehdä helmet              -  3 tuntia = 1,71 min/helmi
2.5  Jäähdyttää helmet       -  5 tuntia, mutta tätä ei lasketa, koska sinä aikana voi tehdä muutakin
3.    Puhdistaa helmet             - 47 min = 0,45 min/helmi
4.    Järjestää ne                      - 10 min = 0,095 min/helmi
5.    Järjestää ne kuvattavaksi -15 min = 0,143 min/helmi
6.    Valokuvata ne 10min/6 helmeä    = 1,67 min/helmi
7.    Listata ne myytäväksi = 1min/helmi  (kirjoittajalla on etsy-kauppa)
8.    Lähettää ne 1 tunti/105helmeä     = 0,57 min/helmi

Lopputulos on, että siihen kuin helmi on lähetetty asiakkaalle, hän on käyttänyt aikaa kolme kertaa sen, mitä meni polttimella. joten tuntipalkaksi jäi todellisuudessa 15,79$ eli n. 14,35€. Tähän laskelmaan ei ole vielä huomioitu aikaa, joka kuluu
 - lasin ja tarvikkeiden hankintaan, sekä kaasupullojen vaihtoon
 - mallien etsimiseen ja suunnitteluun
 - markkinointiin ja asiakkaiden kanssa keskusteluun
 - vuosia, joita tarvitaan teknisten taitojen harjoitteluun ja kurssimaksuja
 - materiaalikuluja = lasi, kaasu, sähkö, työkalut, työturvallisuus
 - tietokone, kamera, markkinointikulut
 - välityspalkkiot, provisiot
 - vakuutukset
 - verot

Lamppuhelmien teko ei sitten ehkä kuitenkaan kuulosta enää nopeasti-rikkaaksi-jutulta. Ja tämä laskelma oli tehty niiden kaikkein simppelimpien helmien osalta. Useimmat hänen helmistään on hinnoiteltu 30$ n. 27€ per tunti polttimella. Tästä voi päätellä, kuinka alas todellinen tuntipalkka lopulta menee. ( Itse lasken tuntipalkakseni polttimella keskimäärin 25€/tunti, eli tämäkin kohta täsmää minuun.)



Asian ydin on, että taiteilija ei tee työtään rahan vuoksi, vaan siksi, että hän rakastaa sitä työtä, eikä voi kuvitella tekevänsä mitään muuta. Ja vaikka tulot ovat niukat, se on kuitenkin sen arvoista. (Tämäkin allekirjoitan täydestä sydämestäni)

Ne, jotka käyvät kurssin ja tekevät helmiä harrastuksena säännöllisen päivätyön ohessa, myyvät helmensä lasin hinnalla voidakseen vain ostaa lisää lasia, tekevät samalla karhunpalveluksen meille, jotka teemme tätä työnämme täysipäiväisesti sekä maksamme laskut ja ostamme leivän pöytään tällä ainoalla tulollamme. Asiakkaista, jotka näkevät myös nämä harrastelijahelmet, saattaa näyttää vielä kummallisemmalta se hinta, jonka pyydämme töistämme.


Jos siis ostat helmen täysipäiväiseltä lamppuhelmen tekijältä, huolimatta hinnasta minkä siitä maksat, muista arvostaa kaikkea sitä aikaa ja työtä, mitä tuon kauniin luomuksen tekeminen on vaatinut. Se on tehty rakkaudella, omistautumisella ja taidolla. Tulet todella nauttimaan siitä, tulee se sitten osaksi helmikokoelmaasi tai valmistamaasi koruun. Ja eikö olekin hienoa ajatella, että se tulee säilymään maan päällä paljon kauemmin kuin kukaan meidän sukupolvestamme tai vielä monesta, monesta seuraavastakaan.

Mitä sitten näistä helmistä maksatkaan, on se sen arvoista!




torstai 2. heinäkuuta 2015

Tyttären kesävarustus

Tulihan se kesä ja minulle kesäflunssa. Toivoakseni kesä jatkuu ja flunssa häipyy, eikä toisinpäin. Tyttärenikin on odottanut näitä hellepäiviä, sillä vieraillessamme taannoin Jeriikassa vaateostoksilla, niin sieltä löytyi myös hellepäiville sopivaa päälle pantavaa.


Tämä D-xelin paita on ollut kovassa käytössä, vaikka käytön jälkiä siinä ei kyllä näy. Materiaali on ihanan ohutta ja ilmavaa. Sitä on käytetty pilvisellä säällä yhtälailla kuin nyt auringossa. Välillä heitetty pesukoneeseen ja taas päälle.


Tämä kuva otettiin silloin ostotilanteessa. Nämä farkkushortsit ovat myös D-xel mallistoa ja tuntuvat mukavilta päällä, vaikka olisivat tiukatkin. Ne löytyvät täältä *klik* ja paita löytyy täältä *klik*


Varsinainen helletoppi ja raidalliset trikooshortsit, mitä myös soviteltiin olivat myös D-xelin mallistoa ja toppi löytyy täältä *klik*, shortsit täältä *klik*.
Lisää kuvia tästä meidän shoppailureissustamme löydät täältä. 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kermakaramellejä

Jos meillä on jotkut juhlat ja pitäisi tehdä kakku, niin perhe pyytää kuorossa, että tee kinuskikakku. Äärimmäisen harvoin kuitenkaan teen. Tämä siksi, että minusta on ollut niin vaikeaa saada se kinuski siihen päälle sopivaa. Joko siitä tulee niin kovaa, että kakusta on ongelmallista leikata palaakaan, tai sitten se on niin löysää ettei se pysy siinä päällä. Olen koittanut monella eri ohjeella, mutta tulos on aina ollut epävarma.
Nyt kävi kuitenkin niin, että meille jäi rippijuhlien jäljiltä käyttämätöntä vispikermaa enemmän kuin yksi purkki. (Rippijuhlissa tarjottiin Britatorttua ja juustokakkuja, ei kinuskikakkua.) Koska taaskin tyrmäsin kinuskikakun, ehdotti tyttäreni että tekisin kermakaramellejä. Kaivoin taas yhden ohjeen esille, laitoin aineet kattilaan ja kiehautin seoksen. 
Tadaa! niistä tuli ihan hirvittävän hyviä ja koostumus oli juuri oikea. Niinhän siinä kävi, että ne hävisivät päivässä. Kermaa oli edelleen, joten ei kun toinen erä. Kolmatta en viitsinyt itse tehdä, joten päätin opettaa tekotavan tyttärelle. Siitä erästä kuitenkin tuli erilainen, vaikka aineet olivat täsmälleen samat. Silloin hoksasin, että juju olikin siinä keittämisessä! Jos minulla olisi sellainen lämpömittari, millä seoksen kuumuus mitataan ja olisin sitä vielä käyttänyt, niin lopputulos olisi varmaan aina ollut halutunlainen.


Ohje on helppo. Kaikki aineet vaan paksupohjaiseen kattilaan ja sekoitetaan kuumentamisen alussa kunnolla, jotta seoksesta ei erotu mitään aineosia, vaan se on tasaisen värinen.

2,5dl kermaa
2,5dl sokeria
1,25dl siirappia
125g voita


Hirveä kaloripommi! Tiedän, mutta eihän näitä tarvitse tehdä kuin kerran kesässä, vaikka meillä nyt tehtiinkin urakalla. Takaisin ohjeeseen: tämä seos saa kiehua puolituntia. Sitä voi pari kertaa hieman sekoittaa kiehumisen aikana. Sen pitää siis kiehua melko reippaasti, ei sellaista kevyttä poreilua, vaan poreillä selvästi. Minulla oli levy kuutosella, eli se maksimi teho, siihen asti kunnes se kiehuminen alkoi, sitten laskin lämpötilan neloselle, tarkkailin ettei pinta nouse kattilassa ja seos ala kuohumaan, kun kiehuminen jatkui tasaisesti, jätin kattilan liedelle, pistin munakellon hälyttämään vartin päästä. Silloin seos oli jo hieman sakeentunut, mutta karkkeja varten selvästi liian liemevää. Tässä kohtaa se todennäköisesti olisi ollut sopivaa kakun päälle.
Vartti vielä ja taas paluu kattilan äärelle. Nyt kun sitä sekoitti, huomasi kuinka koostumus oli selvästi sakeampaa ja värikin oli hieman tummempi kuin aluksi. Sekoitin oikein kunnolla ja sitten otin lusikalla langanohuen nauhan seosta lautaselle. Se jäähtyi melkein heti ja nauha oli kovettunut, ei kivikovaksi vaan sellaiseksi, ehkä sähköjohdon jäykäksi. Kattila pois liedeltä ja sekoittelin, jotta kiehuminen lakkasi nopeamin ja lopuksi kaadoin koko kattilallisen uuninlevylle, leivinpaperin päälle. Tässä se sitten aika nopeasti jähmettyi ja hetken kuluttua veitsellä siivutin koko levyn ja tein tällaisia kuutioita. Liian kauan ei saa odottaa, tai muuten levy kovettuu niin kovaksi, että siitä on hankala saada paloja leikattua. Saksilla siitä pystyi myös kätevästi leikkaamaan paloja.
Nämä palat voi vaikka kääriä leivinpaperin palasiin, pistää karkit purkkiin ja antaa jollekin herkkusuulle lahjaksi. Jos niitä nyt jää, meillä se purkki tyhjeni salaperäisesti ennen kuin ehti ulos talosta, tai edes että ehdin siitä kuvaa ottamaan.