keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Helmiä ja helmiä

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen pari kertaa avannut tämän blogini, katsellut varttin tyhjää paperia, enkä ole osannut kirjoittaa yhtään mitään. Sitten olen kirjautunut ulos ja unohtanut taas koko jutun. En myöskään ole lukenut kenenkään muiden blogeja, joista muutamaa olen kuitenkin seurannut varsin aktiivisesti. Miksi ei ole syntynyt tekstiä? Ehkä siksi, että päähäni ei ole mahtunut paljon muuta kuin helmet, helmet ja helmet.


Olen omasta mielestäni kehittynyt tämän syksyn aikana jonkin verran tässä helmen teossa. Johtuu osittain siitä, että olen viettänyt todella paljon aikaa tuolla polttimen ääressä. Toinen syy on varmasti se, että tähän mennessä on tuota kokemusta kertynyt muutenkin jo melkoisesti. Olen muuten ostanut elämäni ensimmäisen tutorialinkin. Se oli Ikuyo Yamanakan tutoriaali kukkamurriinin tekemiseen. Melkoinen homma, mutta tein useammankin murriinitangon. Niistä vaan ei tullut sellaisia kuin piti, ne haihtuivat olemattomiin kun istutin ne helmeen. Tästä päättelin, että ei pidä mennä tekemään mitään, mitä muut tekevät vaan pysytellä vain tällä ihan omalla polulla. Se hyöty siitä tietysti oli, että opin uutta tekniikkaa ja tuli harjoiteltua melko paljonkin ja siitä taas keksin uuden ulottuvuuden omiin helmiini. Aloin tehdä enemmän liljahelmiä, joihin käytin jo aiemmin tekemiäni murriineja. Nyt vaan osasin istuttaa ne kauniimmin kuin ennen.


Olen myös edistynyt tämän yritykseni muokkaamisessa. Minähän käyn nyt koulua, Takk Tampereella ja luovien alojen yrittäjätutkinto alkoi syksyllä. Taisin siitä silloin mainitakin. Silloin syksyllä asetettiin moniakin tavoitteita tulevalle opiskelulle. Minulle asetettu tavoite oli ulkomaankaupan käynnistäminen ja uudet kotisivut. Molemmat ovat hyvällä alulla. 
Helmiäni on nyt lähtenyt Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Saksaan. Tuntuu todella hienolta, että olen saanut näin kaukaisia asiakkaita. Kotisivuille olen löytänyt tekijän ja siitä on jo luonnos olemassa. Lisäksi tällä viikolla valmistui video, joka löytynee myöhemmin youtubesta ja toinen, joka sitten liitetään sinne uusituille kotisivuille.


Tämä kaikki ehkä selittääkin hiljaisuuden täällä blogissa, vaikka kerrottavaa olisi kyllä paljon.