Minusta on aina mielenkiintoista nähdä miten asiakkaat helmiäni käyttävät, millaisia koruja niistä lopulta syntyy. Useimmiten saan sähköpostissa kuvan valmiista korusta, joskus pongaan itse jostain kuvasta oman helmeni, viime kuussa sattui kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista koru kohtaamisistani. Studiolleni tuli vierailulle rouva, jolla oli kaulassa koru, jossa oli käytetty useampia minun tekemiäni helmiä. Vielä upeammaksi juttu muuttui kun hän kertoi miten koru oli syntynyt, mitä se kuvasti ja mistä kertoi.
Hän kertoi, että verkkokaupassani hänen silmiinsä oli osunut iso punamusta helmi nimeltään "Naisen ajatus", sekä punaista mustalla helmet. Punainen väri oli sopiva Karjalan-punainen. Hänen sukujuurensa ovat isän kautta Karjalasta Antrean pitäjän Kavatsaarelta ja karjalaisuus on ollut paljon läsnä hänen koko elämänsä ajan. Karjalan kannas on edelleenkin hyvin rehevää seutua ja siellä kasvaa erikoista kasvillisuutta kuten vaaleanpunaisia lumpeita. Antrean Korpilahden kylältä tehtiin muinaislöytö v.1913 kalastajaverkosta. Tutkimuksissa selvisi, että löytö ajoittui vuodelle 8540 ennen ajan laskumme alkua. Löytöä pidetään hyvin arvokkaana. Se on Kansallismuseon hallussa.
Helmien symboliikasta hän kertoi näin: Punaista-punaisella helmet kuvaavat iloa, onnea ja kaikkea ihanaa, mitä ihmisen elämässä tulee eteen.
Kun taas punaista-mustalla ilmentää surua ja murhetta, mutta hyvät asiat
voittavat. Karjalaisten
sanonta on “Iloa pintaan, vaikka sydän märkänis”.
Korussa on myös mustista ja
hematiittisista siemenhelmistä tehtyjä palloja ja nämä kuvaavat Antrean verkkolöytöä ja
sitä, että elämää on
ollut aiemminkin ja se jatkuu. Pienistä siemenhelmistä tehty kukka on merkkinä kauniista luonnosta.
Olin aivan otettu, että olin päässyt osalliseksi helmieni kautta tähän tarinaan. Tämä, jos mikä palkitsee. Aivan upeaa, että helmeni saavat joskus näinkin syvällisen merkityksen.
Korun on valmistanut Armi Store ja kuvan valmiista korusta ottanut Ralf Store.
Jos haluat lukea enemmän siitä, kuinka käsityönä tehdyt helmeni syntyvät, niin piipahda kotisivullani https://piaeliina.fi/ sieltä löytyy myös verkkokauppa https://piaeliina.fi/kauppa/