sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Artemisian rohkeus

Lainasin kirjastosta Susan Vreelandin "Artemisian rohkeus" kirjan. Oli minulle ennestään outo kirjailija ja oikeastaan valitsin kirjan siksi, että tarina sijoittui 1600-luvun Italiaan ja kannessa oli kaunis maalaus tuolta ajalta.
Kirjan tarina perustui 1600 luvulla eläneeseen naistaiteilijaan Artemisia Gentileschiin ja hänen elämäänsä. Totuuspohjainen, mutta kirjailijan mielikuvituksella höystetty tarina. Tekijän huomautuksessa kirjan alussa sanotaan: "Niin kuin maalari joka pukee vuosisatojen takaiset henkilöt oman aikansa vaateparteen, minä olen yrittänyt esittää Artemisia Gentilschin siten, että hän puhuttelisis meitä nyt kolme ja puoli vuosisataa myöhemmin." Minun kohdallani kirjailija onnistui täydellisesti, tämä pieni kirja puhutteli minua enemmän kuin moni muu viime vuosina lukemani kirja -ja niitä luettuja kirjoja on monta.
Ehkä se puhutteli koska olen itsekin taiteilija, ehkä siksi että olen nainen. Ehkä se oli vain hyvin kirjoitettu. Minulle taide on osa elämää, Artemisialle se oli kaikki. Lisäksi iso osa kirjasta tapahtuu Firenzessä, joka on yksi  lempikaupunkejani. Olin Firenzessä ensimmäisen kerran joskus parikymppisenä ja se vei sydämeni kertaheitolla. Luettuani tämän kirjan iski myös halu mennä sinne, nähdä taas kaikki se taide, mitä siellä on. Kävellä keskellä historiaa.
Kirjassa oli minusta hienoja oivalluksia siitä mitä taide on ja mitä on olla taiteilija, mutta mielestäni ei tarvitse olla taiteilija, jotta tämä kirja puhuttelisi, kyse on pitkälti ihmissuhteista ja siitä kuinka kukin elämäänsä elää. Jokaisella on vaihtoehtoja ja jokainen tekee elämänsä aikana valintoja, jotka sitten muokkaavat sitä millaiseksi itsekunkin elämä muodostuu. Joillekin asioille ei mitään voi, mutta paljon on kuitenkin kiinni ihmisestä itsestään.
Tämä oli jopa niin hyvä kirja että nyt se pitää jostain löytää omaan hyllyyn. Suosittelen lukemaan.
Laitan tähän loppuun vielä pienen lainauksen kirjasta:

"Jos ihminen rakastaa jotakin yli kaiken muun, jos hän antaa arvoa sydämensä ja kättensä työlle, silloin hänen pitäisi luonnostaan, empimättä, panna siihen koko sielunsa, jakamattomana ja puhtaana. Vähempi ei suurelle taiteelle riitä."


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Onnistumisen ilo

Se on aika mielenkiintoista joskus tuo helmen teko. Tässä viime aikoina olen sen kanssa tuskaillut kun on tuntunut siltä ettei mikään onnistu niin kuin toivoisin. Katsellut muiden töitä ja tuntenut turhautuneisuutta omiin vajavaisiin taitoihin. Jouduin itseäni muistuttamaan jopa siitä muihin vertailun vaarallisuudesta. En kuitenkaan antanut periksi, vaan olen sitkeästi istunut polttimen ääressä ja yrittänyt. Nyt on yritys palkittu!
Tämä viimeisin terälehti helmi onnistui mielestäni nyt niin hyvin. Joku sanoi että tämän tekemiseen tarvitaan harjoitusta ja kärsivällisyyttä. Nyt oli harjoitusta alla ja jaksoin olla kärsivällinen helmen alusta loppuun. En vertaa tätä nyt kenenkään muun tekemään helmeen, vaan vertaan tätä niihin aiempiin itse tekemiini ja tämä on hieno.
Eikä tämä ole ainoa, joka tuotti minulle suunnatonta tyydytystä kun helmet uunista otin. Siellä oli toinenkin, mistä olen erittäin tyytyväinen.
Kuten aiemmin kerroin olen surffaillut netissä ja katsellut mieli matalana muiden ihania luomuksia ja löysin sieltä myös sellaisia helmiä, missä oli kuvattu merenrantaa. Löytyi muutama todella kiehtova helmi. Ajattelin että sellaistakin täytyy koittaa tehdä, koska olen maisemia helmiin tehnyt ennenkin. Olen tehnyt kotoisia talvimaismia, syysmaisemia ja yhden talvisen kuutamoyötä kuvaavan maiseman. Nyt koitin tehdä kuutamon merenrannalla. Ja onnistuin mielestäni varsin hyvin.
Kyllä tuntuu välillä niin hyvältä tuntea onnistumisen iloa! Tämä auttaa jaksamaan ja aoin edelleen työstää tuota terälehti mallia ja lisää merenrantaa on luvassa, sitäkin pitää vielä hioa. Mutta nyt on mieli hyvä!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Runoja

Huomasin kirjahyllyssäni kirjan "Runoista rakkaimmat". Hassu juttu kuinka joskus joku kirja unohtuu. Hyllyssä on melkoisen paljon kirjoja, mutta jouduin niitä järjestelemään uudelleen kun toin mökiltä kasan dekkareita. Dekkarit kuuluivat äitin kirjastoon. Äiti kuoli vuonna 2000 ja häneltä jäi todella hieno kirjakokoelma, mutta nyt isäni halusi mökille lämpöpumpun -vai mikä sen härvelin nimi nyt on- niin yksi hylly oli sitten väärässä paikassa ja se piti purkaa. Isä vei kirjat varastoon ja minä toin ne sitten omaan hyllyyni. Hylly vaan oli niin täynnä että kaikki piti järjestää uudelleen ja poistaa kaikki muu kuin kirjat. Siinä sitten löytyi tämä runokijakin. Palkkio hyllynsiivoamisesta ja kirjojen roudaamisesta.
Kirjassa on yli 500 sivua ja runoja monelta eri runoilijalta. Alkaa Kalevalasta, monta sivua Eino Leinoa, Manninen, Hellaakoski, Katri Vala, Saima Harmaja, Turtiainen, Anhava, Saarikoski, Tiihonen, Risto Rasa, Kirsi Kunnas.....
Tässä voisi aloittaa vaikka runo päivässä ja kirja riittäisi ainakin kaksi vuotta. Ihan summamautikassa nyt pistän tähän yhden. Kirja aukesi näköjään Pentti Saaritsan kohdalta

Siellä oli kaunista
ja minä karkasin sieltä.
Siellä oli luontoa ja minä
pakenin sen luota.
Siellä oli rakkauteni
ja minä jätin sen.
Siellä oli kaikki hyvin
enkä minä kestänyt sitä.


Tähän ei nyt ole enää mitään lisääminen. Tulipas tyhjentynyt olo. Positiivisella tavalla.



sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Helmiä

Tällaisen helmen nimi on petal bead, eli suomeksi terälehti helmi. Olen tätä tekniikkaa tässä viimeaikoina harjoitellut ja nyt mielestäni tuli aika onnistunut versio. En tiedä kuinka tämä helmi ihan säännön mukaan kuuluisi tehdä, olen vaan katsellut muiden tekemiä helmiä ja sitten oman pään mukaan koittanut tehdä.
Joskus on aika yksinäistä tämä helmien tekeminen kun ei oikein ole ketään keneltä kysyisi neuvoa. Joku sanoi että katso netistä, googlaa. Joopa, joo. Kyllä sieltä löytyy toinen toistaa hienompia helmiä, että voi vaan ihmetellä kuinka ne on tehty. Haluaisin mennä jonkun oikein hyvän helmentekijän oppiin, mutta se on kallista ja siihen se sitten tyssääkin. Ihan unelma olisi tehdä sellainen kierros että kävisi useammassa eri maassa kiertämässä helmentekijöiden luona. Kaikilla on oma erityisosaamisensa. Pääsisi matkustamaan ja samalla oppisi lisää ja saisi uusia tuttuja. Kolme kärpästä yhdellä iskulla. Vaatisi sponsorin.



Tässä yläkuvassa on se ihan ensimmäinen tällä tekniikalla tekemäni helmi ylhäältäpäin kuvattuna. Alakuvassa on sitten yksi jostain tästä välistä, jossa yhdistin terälehtiä ja pompuloita.









.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Näyttää siltä, että syksyllä saan korjata kurpitsasatoa. Näitä jo aika isoja on siellä kehittymässä kaksi ja pienempiä on neljä. Näiden isojen alle laitoin kevelevyn palaset. Viime syksynä sain yhden ison kurpitsan ja sen alle en laittanut mitään, siinä ihan nurmikolla se köllötteli loppuun asti. Jostain nyt vain luin, että kurpitsan alle on hyvä laittaa esim. kevelevynpala siinä vaiheessa kun se ei ole vielä kasvanut kovin isoksi. En nyt edes muista mitä merkitystä sillä oli.
Kasvimaalla sipulit ovat jo hyvässä kasvussa ja on siellä yksi avomaankurkkukin. Ensi kesänä laitan kyllä enemmän sitä avomaankurkkua ja tavallista kurkkua kasvihuoneeseen. Nythän minulla oli vain yksi taimi molempia kurkkuja. Se kasvihuoneen taimi on tuottanut jo vaikka kuinka monta kurkkua. Oikein isoja ja hyviä. Sen satokausi loppuu varmaan pian koska se ei enää tee kukkia ja siellä on enää kaksi kurkunalkua kasvamassa.



Polttimen ääressäkin on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Eilen tein nämä mustavalkoiset ihan vain omaksi ilokseni, muut olivatkin tilaustöitä.
Tänään jumituin taas Pinterestiin, sieltä löytyy aivan ihania helmiä mitä maailmalla on tehty. Kyllä on uskomattoman taitavia ihmisiä! Omat työt tipahtavat äkkiä lastentarhatasolle. Tässä kohtaa pitää äkkiä palauttaa mieleen seuraava lause: "Jos vertaat itseäsi muihin voit tulla turhamaiseksi tai katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse."
Vertaan siis tämänpäivän töitäni niihin eilispäivän töihini ja huomaan kuinka paljon olen edistynyt.


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sain kuin sainkin siitä eilisestä piirakasta ihan syötävän version. Tein siihen kuorrutuksen niistä raparpereistä. Laitan tähän linkin missä on se versio, millainen siitä piti tulla. Jos osaan laittaa.


Kuorrutuksen tein teräspannulla hellalla. Kuuma pannu ja siihen voita, sitten ne sulaneet raparperit liemineen ja sokeria. Tämä sitten siinä kiehui hiljakseen ja lopulta lisäsin vielä kaurahiutaleita ja sekottelin sitä niin kauan kuin seos oli jonkin verran kiinteytynyt eikä ollut enää liemevää. Sitten kippasin koko satsin siihen piirakkapohjan päälle, kuumana siis, ja levittelin sen siihen.
Maistui ihan hyvältä jätskin ja kahvin kera.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Näinkin voi käydä

Tein uunissa mureketta savipadassa ja ajattelin että sinne mahtuu hyvin vielä piirakka kypsymään samoilla lämmöillä. Pakkasessa oli vielä purkki viimevuotisia mustikoita ja toinen purkki raparperia. Valitsin sen raparperin. Laitoin purkin mikroon sulamaan ja aloin tehdä piirakkapohjaa.
Kaavin pohjataikinan piirakkavuokaan ja totesin että savipata pitää laittaa uunissa toisin päin että piirakka mahtuu siihen rinnalle.
Siinä touhutessa huomasin että ruokailun jäljiltä oli vielä astiat pöydässä ja siivosin ne tiskikoneeseen. Sitten muistin että erään laskun eräpäivä on tänään ja avasin koneen maksaakseni laskun verkkopankissa. Kun olin maksanut laskun päätin samalla tarkistaa sähköpostit kun kerran koneella olin. Sähköpostista oli kätevä siirtyä facebookiin.
Sitten leijuikin nenääni tuoksuja keittiöstä ja muistin että se piirakka on uunissa, enkä ollut muistanut laittaa munakelloa soimaan huomauttamaan minua piirakan kypsymisestä. Ryntäsin keittiöön ja avasin uuninluukun. Nostin piirakan ulos ja laskiessani sen hellalle ihmettelin että se oli jotenkin oudon näköinen. Samalla silmiini pisti se savipata, joka myös oli siinä hellalla.
Olin siis nostanut savipadan uunista hellalle ja laittanut piirakan uuniin, unohtanut laittaa savipadan takaisin uuniin ja samaten ne raparperit olivat siellä mikrossa eivätkä suinkaan siinä piirakan päällä. Kypsensin siis pelkän taikinan uunissa, siitä outo ulkonäkö.
Tämä oli kyllä vielä hölmömpää kuin se että unohdin kerran perunat kiehumaan niin pitkäksi aikaa että kaikki vesi haihtui kattilasta ja havahduin vasta siihen pohjaanpalaneen perunan käryyn.
Pitäisi varmaan keskittyä tekemään vain yhtä asiaa kerrallaan.



torstai 11. heinäkuuta 2013

Eilen jäi varsinainen ruoka syömättä ja sitten kun piti nukkumaan mennä niin oli nälkä. Tulin sitten syöneeksi yhdentoista aikaan illalla reilun annoksen tonnikalasalaattia ja muutaman leivän, lautasellisen mansikkamaitoa ja palan suklaata. Siitä seurasi varsin ähky olo ja kun puolenyön maissa kiipesin sänkyyn niin nukkumisesta ei tullut tietenkään mitään. Aikani siinä kieriskeltyäni päätin nousta ylös. Olihan minulla kirja kesken, ja yösydän on hyvää aikaa lukea.
Puin yöpaidan päälle pitkän flanellipaidan, sytytin jalkalampun ja käperryin lukutuoliini lukemaan. Havahduin siihen että ulkona aurinko oli noussut ja lukuvalo oli tullut turhaksi. Kirja ei ollut vielä lopussa, mutta koska kello näytti puoli kuutta ajattelin että pakko mennä hetkeksi nukkumaan.
Makuuhuoneessa oli onneksi hämärää, siellä on sälekaihtimet alhaalla ja vielä tummat verhot vedetty eteen. Nukahdin kyllä samantien kun pääni tyynyyn painoin. Ja herätys oli sitten kolmen tunnun kuluttua.
Oli kyllä lieviä vaikeuksia saada itsensä ylös sängystä, mutta kummasti tässä on päivän jaksanut. Nyt alkaa kyllä väsyttämään. Otankin sen yöllä kesken jääneen kirjan ja siirryn pihakeinuun vaaka-asentoon ja katson sitten kumpi voittaa uni vai kirja.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kasvimaa

Kasvimaa näyttää nyt tältä. Ainoastaan salaatiherneet eivät lähteneet kasvuun niinkuin piti. Luulen että joku lintu keksi syödä ne siemenherneet ennen kuin ne ehtivät itää. Se penkki on nyt vähän niin ja näin. Toisessa päässä kasvaa muutama herneenverso ja toiseen päähän hain puutarhalta kesäkurpitsan- ja avomaankurkun taimet. Taimet olivat jo päässeet kasvamaan puutarhalla aika isoiksi ja ne eivät oikein tykänneet kun istutin ne ulos maalle ja heti seuraavana päivänä tuli kolea ilma ja rankka vesisade. Kesä näyttää mitä niistä tulee, vai tuleeko mitään.
Salaatteja on jo syöty runsaasti ja porkkanapenkit on harvennettu ensimmäisen kerran. Sipulitkin ovat lähteneet hyvään kasvuun ja maissien varret ovat vihreät ja tanakat.
Kesä on ollut aika sateinen ja kertaakaan en ole mitään kastellut, vettä on tullut taivaalta aivan riittävästi. Rikkaruohoja on tarvinnut pari kertaa taimien välistä nyppiä, mutta käytävät ovat pysyneet hyvin auki.

Toissapäivänä kävin nuorimmaiseni kanssa poimimassa mansikoita. Kyllä olivat hyviä. Niin makeita! Monta litraa pistin pakkaseen, pienen määrän keitin hilloksi ja loput syötiin. Itse asiassa aika monta litraa jätettiin syötäväksi. Mansikkamaitoa, mansikkabritaa, jätskiä ja mansikoita ja ihan vaan mansikoita. Tänä aamuna menivät viimeiset.  Nyt voi lähteä uudelle reissulle kohti mansikkamaata. Se on niin lyhyt tämä mansikka-aika että täytyy syödä niin kauan kuin niitä on. Tuoreina ne parhailta maistuvat. Itse poimittuina.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Kauppa asiaa

Viime kuun lopulla pähkäilin sen nettikauppani kanssa. Ongelmat onneksi hoituivat ja sain sen kauppani pienennettyä mini kokoon. Olisi ollut liian kallista pitää sitä siinä laajuudessa kuin se minulla oli. Pakko oli sitäkin kokeilla, enhän muuten tietäisi kannattaako vai ei. Liian pitkälle ei kannata kokeilua viedä ja vuosi kyllä näytti että ei kannata.
Saa nyt nähdä miten tähän mini kauppaan suhtaudutaan.
Se on minusta hassu juttu kun kuulemma on niin että jos on vain vähän tuotteita myynnissä -siis missä tahansa kaupassa- niin myynti sujuu maljon nihkeämmin kuin jos niitä on runsaasti. Eli jos hyllyssä on vaikka 20 samanlaista paitaa, niin paita tulee todennäköisemmin myytyä kuin jos siinä hyllyssä olisi vain yksi tai kaksi paitaa. Moni kuulemma ei ota sitä ensimmäistä maitopurkkiakaan, vaan sekin pitää valita, otetaan se mieluummin siitä toisesta rivistä. Pitää olla valinnan varaa ja sitä viimeistä kappaletta ei oikein kukaan halua. Ennen kuin alennusmyynnistä.

Minun kauppaani ei sitten kannata näillä periaatteilla tulla kun valinnanvaraa ei juuri ole. Tai on, mutta ei siellä näkyvillä. Minulla on täällä kotona helmiä laatikkokaupalla ja valmiita koruja tehtynä jos jonkinlaisia. Täältä niitä vaan harva osaa tulla kyselemään. On ilmeisen korkea kynnys soittaa ja kysyä, sähköpostitse yhteydenotto on hieman helpompaa ja onneksi jotkut niin tekevätkin. Ja onhan näitä sitten myynnissä esim. Mouhijärven Kapsäkissä ja helmiä Helmimerissä Tampereella. Aina joskus käyn jossain myyntitapahtumissakin. Esimerkiksi Turun Keskiaikaiset markkinat ovat tosi kiva tapahtuma, missä kävin useana vuonna aikaisemmin.

Nuo kuvassa olevat rannekorut ovat nyt siellä kaupassa myytävänä, samoin kuin siihen sopivat korvikset. Ja joitain muuta pientä. Käykäähän katsomassa.
http://piaeliina.mycashflow.fi/

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Helmet koruksi

Tänään sataa ja on siis hyvä ilma helmeilyyn. Puutarha saa näin vesisateella olla ilman minua.
On niin märkää, että kissakin halusi tulla sisälle. Yleensä se näin kesäisin käy vain joskus öitä nukkumassa ja  välillä vähän kermaa latkimassa sisällä. Se oli kastunut ihan märäksi ja se tuli mielellään pyyhkeen sisään kuivattavaksi.

Valitsin tämän viereisen kuvan ison lamppuhelmen, minkä tein jo tässä aiemmin kesällä, keskushelmeksi koruuni. Tässä valintavaiheessa ei vielä oikein hahmottunut mitä siitä tekisin, mutta tästä se lähtee joka tapauksessa.



Viime viikolla tein myös näitä pieniä helmiä turkoosin eri sävyissä.
Näissä on pienempi reikä kuin mitä yleensä teen, joten käytän näitä ja sitten lisäksi siemenhelmiä.
Nyt alkaa jo olla hahmotelma mielessä.
Otetaan esiin neula, lankaa ja mehiläisvaha. Ja ne siemenhelmet.


Tällainen siitä sitten lopulta syntyi.
Ensimmäisessä versiossa ei ollut noita "hapsuja" ison helmen alla, mutta minä tykkään tehdä hapsuja. Aika monessa korussani on hapsut.
Tällainen koru on aika yksinkertainen tehdä. Tarvitaan helmiä, helmineula, lankaa ja mehiläisvahaa. Mehiläisvahalla käsitellään se lanka niin ei mene solmuun, ja jos menee niin on helppo saada solmut auki. Tähän koruun käytin n.2m lankaa ja se menee kaksi kertaa nauhassa olevien helmien läpi. Nauha on lisäksi sen verran lyhyt että se ei mene pään yli vaan siinä on helmilukitus niskassa. Jos tekee pidemmän niin ei tarvitse muuta kuin pujottaa helmiä lankaan.
Nyt kaikki valitsemaan oman väriset helmet ja kesäkorua tekemään. Sopivaa puuhaa sadepäivälle.



tiistai 2. heinäkuuta 2013

Silmälasit

Kävin tänään Tampereelta hakemassa elämäni ensimmäiset moniteholasit. Viimeiset kymmenen vuotta olen pärjäillyt pelkillä lukulaseilla, mutta keväällä huomasin että telkkarin kuva oli alkanut jotenkin heikentyä. Syytin vanhaa laitetta. Vanha laite olivatkin omat silmäni. Pakko oli lähteä kaupunkiin näöntarkastukseen ja laseja valitsemaan.
Kiertelin ensin silmälasiliikkeitä sovittelemassa pokia. Lopulta päädyin Silmäasemalle, missä näöntarkastus sitten tehtiin. Siellä oli oikein ihana nuori nainen optikkona ja hän myös valitsi lasit minulle. Tai yhdessä valitsimme, mutta pakko oli luottaa tuossa ulkonäöllisessä puolessa hänen sanaansa kun en itse kunnolla nähnyt miltä näytin. Se onkin vähän kimurantti juttu kun ensin pitäisi olla ne lasit, jotta näkisi millaiset lasit ostaa.
Eilen sitten vihdoin kahden viikon ja viiden päivän odotuksen jälkeen puhelimeen tuli tekstiviesti että silmälasi ovat valmistuneet ja noudettavissa. Heti tänään sitten lähdin niitä hakemaan. Myyjä sovitteli niitä päähäni ja väänsi hieman sankoja parempaan asentoon ja kehui, kuinka kauniit lasit ja sopivat minulle. En viitsinyt sanoa että jos olen juuri ostanut 700€ maksavat lasit niin myyjän on pakko sanoa että ne sopivat. Siinä kohtaa olisi aika noloa nyrpistää nenää ja todeta että eivät ne kyllä oikein istu noihin kasvoihin. En siis voinut vieläkään varmaksi tietää sopivatko vai eivät.
Oikeastaan tässä kohtaa on ihan sivuseikka, miltä ne nenälläni näyttävät, pääasia on tämä näkemisen ihme. Kyllä tuntuu hyvältä kun maailma kirkastui, tai lähinnä terävöityi.
Joskus vuosia sitten yhteen minun näyttelyyni tuli vanhempi rouva, joka ihastui omasta mielestänikin näyttelyni parhaaseen tauluun. Se oli öljyvärityö, missä oli pieniä vaaleanpunaisia ruusuja maljakossa. Olin laittanut sille korkean hinnan, osin siksi että en olisi siitä oikeastaan halunnut luopua. Rouva halusi sen ja vaikka koitin esitellä muitakin vaihtoehtoja hän sanoi että oli juuri selvinnyt silmäleikkauksesta oltuaan vuosikausia lähes sokea niin nyt hän haluaa lopun elämäänsä katsella vain kauniita asioita ympärillään. Tämä oli tietysti minulle suuri arvostus ja kaupat tehtiin. Nyt ymmärrän vielä laajemmin, mitä hän tarkoitti.

Hymy on kyllä nyt herkässä, niin hienoa on kun näkee taas kunnolla.
Totta puhuen huomasin vasta kotiin tultuani että näissä sangoissa on kevyt rosahtava sävy ja sekä sangoissa että linssien ulkoreunassa on metallia joka on tumman kullan väristä. Luulin että sekä kehykset että sangat ovat kokonaan kirkasta muovia.


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kuin kuvastimessa

Sain eilen luettua Karleen Koen "Kuin kuvastimessa". Se oli jotenkin koukuttava kirja, sillä en meinannut malttaa laskea sitä käsistäni ollenkaan. Kirjassa oli kuitenkin sellaiset reilu 700 sivua, joten pakko oli taukojakin pitää kun ei kuitenkaan voi aamusta iltaan ja illasta aamuun vain lukeakkaan. Vaikka joskus on niinkin käynyt että olen havahtunut auringon nousun aikaan siihen että on tullut luettua koko yö. Jos kirja on hyvä niin onnistun uppoamaan siihen kyllä aika täydellisesti ja ympäristö tahtoo unohtua.

Tämä "Kuin kuvastimessa" sijoittuu Englantiin 1700-luvun alkuun ja ns. paremmissa piireissä liikutaan. Mielestäni siinä on loistavasti saatu kuvattua sen ajan tunnelmaa ja elämää. Mietin kuinka höllässä ihmishenki on entisinä aikoina ollutkaan. Kuinka rankkaa on ollut olla nainen. Tänä päivänä ei tarvitse pelätä isorokkoepidemiaa, synnytyksiin kuollaan enää harvoin, ja ylipäätään ei ole pakko synnyttää sitä tahtia kuin ennen. On nainen sitten ollut ylhäinen tai alhainen niin aika tiukassa miehen talutusnuorassa on ollut joka tapauksessa. Itse ei ole juurikaan omasta elämästään saanut päätöksiä tehdä.
Tässä nyt kyllä vähän lipsun aiheesta, nämä ajatukset kun heräävät melkein minkä tahansa menneisiin aikakausiin sijoittuvan kirjan lukemisesta.

Kun vihdoin sain kirjan loppuun niin ajattelin että en pitänyt siitä lopusta. Ajattelin äkkiseltään ettei se ollut onnellinen, mutta tarkemmin ajateltuna se nimenomaan oli sitä. Oikeastaan en voi kertoa enempää näitä ajatuksiani, koska sitten on vaara että tulen paljastaneeksi liikaa juonesta. Kuitenkin on niin että tämä kirja vaikutti minuun vahvasti, ehkä osittain oman elämänkokemukseni vuoksi. En siinä lukiessani oikeastaan tullut ajatelleeksi, miksi jotkut kohdat tuntuivat ihan fyysisesti ahdistavina ja miksi minulla oli ikään kuin möhkäle rintalastan alla pitkän aikaa lukemisen jälkeen. Nyt sitä miettiessäni tiedän että se johtui ensinnäkin siitä, että kirja oli niin hyvin kirjoitettu että se kaivoi minun omassa elämässä sattuneet ja jo loppuun asti käsitelleekseni luulemani tapahtumat nousemaan lähemmäksi pintaa. Nyt on sitten oma päätökseni käsittelenkö niitä nyt katkeraan loppuun asti
vai hautaanko ne taas mieleni syövereihin odottamaan.

"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."