lauantai 27. syyskuuta 2014

Lauantai

Olen tänään ollut tosi väsynyt. Jotenkin on kokoajan sellainen olo, että on joku asia, mikä pitäisi tehdä, mutten muista mitä. Ainakin tämä työhuoneeni pitäisi siivota. Pelkästään tämän huoneen kaaos saa kenet tahansa ahdistumaan. Pakenin siivousta ulos laittaakseni vähän kasvihuonetta ja puutarhaa talviteloille. Ei siitäkään mitään tullut. Kasvihuoneessa kesäkurpitsa oli tehnyt vielä monta uutta pientä kurpitsaa ja lisäksi siellä on tomaattia ja jotain muutakin. Siivosin vain avomaankurkkujen laatikon. Omenapuiden alta keräsin kanoille ja peuroille sopivat omenat yhteen laatikkoon ja kaikki tosi huonot yhteen. Tuli sieltä yksi laatikollinen vielä hyviä kaneliomenoitakin. Istutin myös uuteen kukkapenkkiini krookuksen sipuleita ja kaivoin amarylliksen sipulin ylös maasta.


Yleensä olen hyvin innostunut ja tosi hyvällä tuulella tehdessäni tällaisia hommia, mutta nyt on vaan jotenkin apaattinen olo ja väsymys painaa hartioita. Äsken koitin piristää itseäni ottamalla kuvia pihalla vielä kukkivista kasveista. Muutama pakkasyö ei ole vielä kaikkia hengiltä saanut. En kyllä montaa kuvaa ehtinyt ottamaan, kun kamera ilmoitti, että akku tyhjä. Sitä paitsi kamerani on vallan lakannut ottamasta mitään muita kuvia kuin lähikuvia. Jos sillä yrittää ottaa millä tahansa muulla säädöllä kuvia kuin superlähikuva, niin kuvasta tulee sumea. Se uusi kamera, mistä olen haaveillut on edelleenkin kaupassa.


Muitakin koneongelmia tällä viikolla on ollut. Puhelimeni hajosi. Se alkoi katkoa puheluita ja lopulta sillä ehti sanoa enää moi, ja siinä se puhelu sitten olikin. Ajattelin, että nyt pitäisi sitten hankkia se älypuhelin. Ei vaan nyt jaksanut lähteä kaupunkiin puhelinkaupoille. Netistä en tilaa, koska se ensimmäinen älypuhelin, minkä sieltä Soneran kautta tyttärelle pari vuotta sitten tilasin oli ihan fiasko. Puhelin oli rikki jo paketista ottaessa ja kaupan purku osoittautui mahdottomaksi ja korjausta varten jouduin kuitenkin lähtemään Tampereelle, mistä puhelin lähetettiin jonnekin ulkomaille korjattavaksi ja loppujen lopuksi se toimi kunnolla vain vajaan vuoden. Kolmellakympillä sain vanhan, toimivan Nokian puhelimen, jossa on vielä takuukin. Ehkäpä hankin itselleni joululahjaksi sen omppupuhelimen.


Pihalla kulkiessani minua vakoiltiin. Kissa leikki vakoiluleikkejään ja hiippaili kannoillani, minne meninkin. Kiipesi välillä puuhun tai juoksi hurjaa vauhtia ohitseni, kadoten taas pensaisiin. Pitäisi omata tuo kissan elämänasenne, leikki tekee terää ja jos väsyttää mennään nukkumaan. 


Tässä kuvassa on piparmintun kukka. Olen kerännyt noita lehtiä ja kukintoja ja kuivattanut ne. Niistä on kiva keitellä teetä. Tästä tulikin mieleen, että hunajaa pitää muistaa hakea. Se hunaja nimittäin sopii hyvin makeuttamaan minttuteetä. Äskeisellä kuvauskierroksellani keräsin muutamia kukintoja, mintun ja kirvelin lehtiä, keitin vettä ja laitoin lehdet teepannuun hautumaan. Nyt menen siemailemaan tätä yrttiteetäni ja otan palan aamupäivällä tekemääni kasvispiirakkaa. Todennäköisesti väsymykseni ei kaikkoa minnekkään, mutta toivottavasti mieliala edes kohentuu. 

tiistai 23. syyskuuta 2014

Helmiä ja puolukoita

Olihan kylmä päivä tänään. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta mittari näytti nippa nappa kolmea astetta. Tuulikin meni suoraan luihin ja ytimiin. Perkasin puolukoita pihan aurinkoisella puolella talvitakki päällä ja pipo päässä. Kalenteria katsoen tämän nyt ei pitäisi mikään ihme olla, olisin vaan vielä vähän tykännyt kesää jatkaa. 
Helmiäkin olen yhtenä päivänä tehnyt, vaikka enemmän aikani on mennyt sadonkorjuun ja säilönnän merkeissä. Puolukoita on nyt poimittuna 50 litraa, tyrnipensaat lähes tyhjennetty, porkkanat kaivettu maasta, luumupuut tyhjennetty, vaaleakuulaan omenat soseutettu, purjot pakastettu ja viimeisetkin tomaatit kasvihuoneesta poimittu. Ja lista jatkuu...


Ruska ei muuten ole oikein kummoinen tänä syksynä. Ehkä pohjoisessa, mutta ei ainakaan täällä meillä päin. Esimerkiksi haavat, jotka yleensä muodostavat kullankeltaisia metsikköjä, ovat monet ihan yksinkertaisesti tiputtaneet lehtensä ja se kaunis syysväri on jäänyt pois. Johtuukohan se siitä niin kuumasta heinäkuusta ja sen aiheuttamasta kuivuudesta. Näihin helmiin inspiraation antoivat nuo metsässä leijuvat syksyn värittämät koivunlehdet. Ajattelin tehdä näitä lisää, kunhan taas ehdin tuonne polttimelle näiltä säilöntä kiireiltäni.


Taisin jo kertoa, että teen niistä puolukoista tuoremehua. Helppoa kuin heinänteko. Mutta oikeastaan aika työlästä. Puolukat pitää tietysti ensin perata ja sitten ne survotaan huolellisesti, mikä tarkoittaa sitä että survokseen ei saisi jäädä yhtään ehjää puolukkaa. Kai tähän suvomiseen joku konekin on olemassa, mutta minä teen sen ihan perinteisellä mummultani perimällä muusinuijalla. Siinä kuulee historian havinaa, survimen kun on joku esi-isä aikoinaan käsin sorvannut ja minä olen varmuudella kolmas sukupolvi, joka sitä nyt käyttää. 
Eksyin asiasta, siis puolukat survotaan ja sitten survokseen lisätään vettä. Tämä seos sitten saa seisoa pari vuorokautta, jonka jälkeen se siivilöidään. Itse laitan mehumaijan siivilään sideharson jonka läpi mehu siivilöityy. Kaikki mäski jää siihen sideharsoon ja lopulta sen voi sitten puristaa niin kuivaksi kuin käsivoimat riittävät. Valmiiseen mehuun lisätään sokeri ja se pullotetaan. Kaikki vitamiinit säilyvät kun mehua ei kuumenneta ja tämä mehu säilyy kyllä talven yli vaikka kellarissa. Jos ei tule juoduksi ennen.



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Metsässä

Maanantaina lähdin heti aamutuimaan, sumun hälvennyttyä puolukkametsään. Se hyvä puolukkapaikka on tietenkin varsin syvällä metsässä ja sainkin tarpoa tovin louhikossa, jotta pääsin perille. Eikä tänä vuonna ole niin hyvä sato kuin oli viime vuonna, mutta ihan mukavasti niitä marjoja kuitenkin löysin. Sellaiset kolmetoista litraa piti kantaa taas paluumatka autolle. Hirvikärpäsiäkin oli totuttuun tapaan. Minulla on sellainen verkkotakki, josta saa hupun vedettyä kasvojen yli vetoketjun avulla, niin eivät pääse niin helposti hiusten sekaan tonkimaan. Päästyäni perille sinne varsinaiseen marjapaikkaani, otin kuitenkin hupun pois, koska aurinko paistoi ja se verkko silmien edessä haittaa erityisesti auringon paisteessa näkyvyyttä. 


Maanantaina olin kuitenkin hieman uupunut kotiin palattuani, mikä johtui varmaan siitä, että viikonloppu oli kuitenkin hieman voimille käyvä. Pakko myöntää, että tämä ikääntyminen alkaa jossain kohdin vaikuttaa. Rasituksista ei palaudu enää niin nopeasti kuin nuorempana. 
Koska 13 litraa on aivan liian vähän, lähdin eilen aamulla uudestaan metsään. Aamu oli huomattavasti raikkaampi, yöllä oli ilmeisesti ollut paikoitellen hallaa. Metsässä tarpominenkin oli jotenkin helpompaa, kun ilma oli viileämpi. Sama paikka, sama saalis. Pitää kuitenkin homma uusia vielä jokusen kerran, että saan edes puolet siitä kuin viime syksynä. Tavoitteksi asetin itselleni 40 litraa, siitä saan riittävästi puolukkatuoremehua talvea varten. Onhan tässä vielä syksyä jäljellä.



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kotona taas

Täällä maalla olen nyt asunut tästä elämästäni suurimman osan, mutta aina Helsinkiin mennessäni tunnen meneväni kotiin. Kaupunki on tässä vuosien varrella muuttunut jonkin verran, paljon uusia rakennuksia on ilmestynyt katukuvaan, mutta niin paljon on entisellään. Perjantai-iltana kävellessäni Töölössä niillä niin tutuilla kulmilla ja nuuskiessani sitä kesäöisen Helsingin tuoksua, tuntui hetken siltä kuin nuoruus olisi taas hiukan minua hipaissut. Se nyt vaan on minun kotikaupunkini, vaikka en siellä enää asukaan.


Lauantai sitten vierähti Narinkkatorilla. Aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, ja jotenkin erehdyin kuvittelemaan, että päivästä tulee lämmin. En vaan tiennyt, että meidän -Piaeliinan ja Ateljee Argenton- myyntipaikka pysyi koko päivän varjossa. Sen verran oli kylmä, että piti aamupuolella käydä ostamassa itselle sukkahousut jalkaan. Muuten päivä oli mukava. Tuli aivan uusia asiakkaita ja sitten täytyy sanoa, että erityisen mukavalta tuntui nähdä niitä vanhoja asiakkaita. Se oikeasti lämmittää mieltä kun samat ihmiset tulevat uudestaan. Sain myös kukkia, mikä tuntui aivan erityisen mukavalta. Tänään kotiin tullessani istutin ne heti ruukkuun ja nyt ne ilahduttavat minua koko loppu syksyn.


Viime postauksessa kerroin, että minulla on myynissä muutakin kuin helmiä. En kertonut mitä, siellä ne olivat nähtävillä ja yksi bloggaaja oli ne sieltä bongannut. Laitankin tähän linkin hänen blogiinsa, niin saatte sieltä käydä katsomassa, hän on muutenkin mukavasti kirjoittanut tapahtumasta ja muutamasta muusta paikalla olleesta käsityöyrittäjästä. Jos nyt jostain syystä on kiire nähdä ne minun uutuuteni, niin vinkkinä ne ovat siinä postauksen viimeisessä kuvassa. Linkki löytyy tässä: Pinkit korkokengät.

torstai 11. syyskuuta 2014

Käsityökortteli tulossa

Sankka sumu oli aamulla kun hipsin pihan yli tuonne polttimen ääreen helmiä tekemään. Ensin tyhjensin uunin eilisistä ja kyllä oli mukava, että olivat niin hyvin onnistuneet. Olen nyt yksitoista vuotta näitä helmiä tehnyt ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että syntyy enemmän niitä helmiä, joihin olen itsekin todella tyytyväinen kuin niitä nomenettelee- tai ihansusi-helmiä. 
Olen alusta asti tykännyt tehdä erityisesti kukkahelmiä. Johtuneeko sitten tästä minun puutarha harrastuksestani vai mistä, mutta kukat ovat ehdottomasti se minun juttuni. Aina välillä harjoittelen jotain muita, mutta lopulta huomaan aina tekeväni kukkia. Jostain syystä niistä kukista on kyllä enemmistö vaaleanpunaisen eri sävyjä. Aina päätän, että nyt jotain muuta, mutta kun sitten tyhjennän uunia, niin melko varmasti siellä on ainakin yksi vaaleanpunainen kukkahelmi.



Viikonloppuna, tarkemmin lauantaina on Helsingissä Narinkkatorilla taas Käsityökortteli. Minä olen siellä myös helmieni kanssa ja tällä kertaa minulla on myynnissä vähän muutakin. Enpä kerro vielä, että mitä. Sen näet sitten kun tulet Narinkkatorille katsomaan ja jos et pääse, niin kyllä ensi viikolla sitten täällä paljastan vaikka kuvan kera, mitä sieltä myyntipöydältäni myös löytyy.



maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikon tapahtumia

Minä otin viime viikolla käyttöön uuden happikonsentraattorin. Olen tähän asti käyttänyt polttimella happipulloa, mutta monesti minua on kehotettu siirtymään tähän happikonsentraattoriin. Viime keväänä sitten tuli tilaisuus sellainen hankkia, mutta käyttöön otin sen vasta nyt, koska pitihän se käytössäni ollut happipullo käyttää loppuun jo senkin takia että se pullon sisältö on varsin hintavaa ja vuokrakin on maksettu vuoden loppuun. 
Minulle on aina ollut hiukan kammotus kaikenlaiset koneet ja laitteet ja nytkin tuntui hiukan ontolta ryhtyä tätä uutta taas käyttämään, vaikka tämä on paljon turvallisempikin kuin happipullo. Sain kuitenkin oikein hyvän käyttöönotto opastuksen ja oikeastihan tämä on tosi helppo ja yksinkertainen vehje. 
Oikeastaan oli hämmästyttävää kuinka tasainen liekki sen avulla syntyikään. En ollut huomannutkaan, että happipullon kanssa oli oikeastaan aika paljon liekin säätämistä. Se tuli ilmi vasta kun sitä ei tarvinnutkaan säätää tämän tästä. Jotkut värit ovat hyvin tarkkojan hapen määrästä ja tällä uudella laitteellani sai halutut sävyt paljon helpommin esille. Olen siis tyytyväinen hankintaani.


Viime viikon torstaina minulla sitten alkoivat ne opiskelut, mistä elokuussa hieman vihjaisin. Vihjaisin, siksi että en ihan oikeasti tiennyt silloin, mitä homma pitää sisällään. Kyseessä on Pienyrityksen kehittämispaja yrittäjille ja se kestää yhden lukuvuoden. Alkoi nyt syyskuun neljäs ja päättyy Leijonan luolaan ensi vuoden keväällä. Meitä on tällä kurssilla 16 opiskelijaa ja ainakin alku vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Perjantaina vietettiin Yrittäjän päivää ja minä pääsin kurssilaisena osallistumaan TAKK:ssa HiOMO:n järjestämään tapahtumaan. Mukava tapahtuma ja oli todella mielenkiintoista kuulla eri yrittäjien kertomuksia yrityksistään. Lopuksi arvottiin kolme kappaletta juuri painosta tullutta Karo Hämäläisen ja Mika Mäkeläisen kirjoittamaa Taivas ja Helvetti kirjaa. Minä voitin sen ensimmäisen kappaleen. Luin siitä jo kaksi ensimmäistä tarinaa, todella mielenkiintoiselta vaikuttaa ja pidin kovasti kirjan kirjoitustyylistä. Pitänee hankkia se ensimmäinenkin kirja.


Viikonloppuna kävin myös Huittisissa Aino-markkinoilla. Varsin kauniissa vanhassa pihapiirissä oli järjestetty monipuoliset markkinat. Opiston oppilaat, joista muuten suuri osa tuntui olevan muualta kuin Suomesta, olivat valmistelleet paljon oikein hyviä esityksiä ja paikalla oli montaa erilaista kädentaitajaa myymässä tuotteitaan ja erilaisia ruokiakin oli tarjolla. Aurinkokin paistoi sumuisen aamun jälkeen. Näin hyvin järjestetty tilaisuus olisi ansainnut enemmän yleisöä. Tapahtumahan oli yleisölle maksuton ja siellä oli todella huolella valmistellut näytökset lauluineen ja pukuineen, myös lapsille oli ohjelmaa ihan erikseen. Sinne olisi kannattanut tulla hieman kauempaakin. 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta

Sadonkorjuu työllistää. Avomaan kurkkuja on tullut oikeastaan aika paljon. Ensimmäisen keräämäni sadon silloin innoissani punnitsin ja sitä oli viisi kiloa. Lopullista määrää en osaa sanoa, mutta monta kertaa ne on jo kerätty. Osan olen antanut eteenpäin, mutta suurimmasta osasta olen tehnyt mauste/suolakurkkuja. Hiukan hirvittää, että jos ne eivät olekaan hyviä ja niitä on nyt säilöttynä kilokaupalla.


Salkopapuja kasvihuone on myös alkanut tuottamaan ja niitä olen ryöpännyt ja sitten pistänyt pakkaseen pienissä minigrip-pusseissa. Ajattelin, että niitä on kiva sitten pakkasesta talvella laittaa vaikka keittoihin. Tomaattejakin olen pakastanut. Kaltannut ensin ja sitten siivuttanut tai vain palastellut pieniin annospusseihin ja pakkaseen. Tämän ohjeen sain facebookin Puutarha ja piha sivustolta. 


Ne vesimeloonitkin sitten lopulta kasvoivat. Eivät kovin suuriksi, mutta kasvoivat kuitenkin syötäviksi. Niitä ei ole säilötty vaan syöty ihan sinällään. Tuossa kuvassa on myös rosmariinia. Sitä olen kuivannut, kuten lehtipersiljaa, lipstikkaa, minttua, kirveliä ja basilikaa.


Vadelmasato oli tänä vuonna oikein hyvä, niin se oli viime vuonnakin. Vadelmia olen pakastanut ihan sinällään ja tehnyt myös hilloksi. Pensasmustikat tuottivat niukasti, kuten aina. Metsässäkään niitä ei mitenkään ruhtinaallisesti ollut tänä kesänä, mutta kyllä niitäkin ihan kohtuullisesti pakkaseen sain. Karhunvadelmat sensijaan tuottavat tänä vuonna oikein kunnon sadon. Niitä on jo monta purkkia pakkasessa ja syötynä ja vielä riittää poimittavaakin. Se on kyllä sellainen piikkipensas, että jos ei pidä varaansa niin raapaleilta ei voi välttyä ja niihin puskiin jää helposti kiinnikin.


Nyt myös omenat ovat alkaneet kypsyä ja ensimmäiset uunilliset omenasosetta olen jo valmistanutkin. Näistä vaaleista kuulaista tulee hyvä sose. Minä teen soseen aina uunissa. Nämä ensimmäiset erät olen nyt tehnyt sähköuunissa kun en ole vielä leivinuunia tänä syksynä lämmittänyt. Odottelen tuulista päivää, ennen kuin uskallan sinne tulta koittaa sytyttää. Pariin kertaan kun olen täällä savustanut koko talon, niin hiukan olen varovaisemmaksi tullut. Oppinut virheestä.
Tyrnimarjat ovat muuten myös alkaneet kypsyä ja niitä tuleekin tosi paljon. Mietinkin, että jos selvittäisi miten niistä mehua tehdään. Aiemmin olen vaan pakastanut nekin ja niitä sitten pitkin talvea syöty marjoina pakkasesta.
Nyt toivon lämmintä syyskuuta, että vielä maissit kypsyisivät. Kyllä sinne ainakin pari tähkää tulee, mutta jos lämpöä riittäisi niin aina parempi. Kyllä ne itse kasvatetut maissit pätkivät mennen tullen ne kaupan esikypsytetyt.
Sipulisato muuten tuli myös hyvä. Minulla oli tänä kesänä punasipulia, jakosipulia ja purjoa. Purjot ovat vielä maassa, mutta muut sipulit ovat jo kuivumassa. Purjon ajattelin laittaa renkaiksi ja pakastaa annospusseissa. Perunat ja porkkanat pitää vielä nostaa tämän kuun aikana ja puolukat odottavat metsässä poimijaansa ja ihan viimeisenä sitten suunnistan suolle karpaloita poimimaan. Vielä tässä työtä riittää syksylle.