sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Konsertti ja pihapuuhia

Huh, huh, tehtävä suoritettu! Se konsertti nimittäin. Opettaja oli sanonut, että pitää tulla siinä yhden aikoihin. Minä luulin, että konsertti sitten varmaan alkaa siinä puoli kaksi. Tulin paikalle viisi yli yksi ja siellähän oli jo konsertti täydessä vauhdissa.
Hiivin hiljaa takarivissä olleelle tyhjälle paikalle. Opettaja kuulutti aina seuraavan oppilaan soittamaan ja konsertti eteni mukavasti. Minä toivoin hiljaa mielessäni, ettei opettaja huomaisi minua. Vihdoin kaikki olivat soittaneet ja opettaja kertoi, että vielä oli yksi oppilas, mutta... ja sitten hän huomasi minut. Pisti silmälasit nenälleen ja lähestyi takariviä, siinä vaiheessa kaikki muutkin kääntyivät katsomaan minua. Ei auttanut piilotella, nousin siis ylös, kaivoin silmälasit ja nuotit kassista ja marssin eteen pianon luokse.
Ei ollut helppo nakki soittaa Bachin menuettia vapisevin käsin. Muistan aloittaneeni kappaleen ja lopettaneeni sen ja siitä välistä vain ne tutisevat käteni. Ilmeisesti olen kuitenkin soittanut koko kappaleen, koska sain raikuvat aplodit. Tiedä sitten sainko aplodit, koska ymmärsin lopettaa vai siksi, että olin riittävän rohkea mennäkseni esittämään sen. Siinä kappaleessa olisi kertaus, jota en soittanut. Ajattelin, että kun sen kerran kunnialla sain loppuun asti soitettua, niin en varmasti enää pitkitä kokemusta kertauksella.
Konsertin päätyttyä minulla oli kuitenkin hyvä mieli. Taas kerran tuli voitettua itsensä. Ei minua esiintyminen sinänsä jännitä, olenhan vetänyt tiffanykurssia, pitänyt työnäytöksiä ja pikku puheita isollekin ihmisjoukolle. Täällä kotona olen kyllä soittanut pianoa muiden kuunnellessa, eikä se yhtään jännitä, mutta on aivan eri asia mennä soittamaan vieraiden ihmisten eteen, jotka ovat nimenomaan keskittyneet kuuntelemaan sitä soittoa. Kokeilkaa vaikka.


Konsertin jälkeen tein uunillisen helmiä ja sitten pihahommiin. Uskomatonta, että ollaan huhtikuun loppupuolella ja maa on niin kuivaa, että pitää kastella kukkapenkkejä. Levittelin ensin niihin kevätlannoitetta ja siinä tulin ajatelleeksi, että näyttääpä kuivalta. Hain kastelukannut talvisäilöstä ja ryhdyin veden kantoon. Kyllä oli janoinen maa! Tuli siinä samalla kuntoiltua kun raahasin niitä kymmenen litran kannuja ympäri pihaa. Ei tarvitse kuntosalia kun omistaa puutarhan.



Ei tarvitse kuntosalia, ei, mutta pikkuisen enemmän järkeä voisi tarvita käyttää. Eilinen vedenkantojumppa kostautui pahan kerran tänä aamuna. Nyt on selkä siinä kunossa, että ei nosteta yhtään mitään ja kaikki muukin tehdään äärimmäisen varovasti. Olisi pitänyt hakea se puutarhaletku, eikä alkaa urheilemaan niiden kannujen kanssa.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ystävättäreni kampaamon 20-vuotisjuhlia juhlittiin tänään. Niin on nuoren näköinen omistajakin, että juhlat olisivat voineet aivan hyvin olla hänen kaksikymppisensä. Minä olin mukana kahvinkaatajana, kääretorttuleipurina ja seuraneitinä. Sinne olisi kyllä kannattanut tulla isommallakin porukalla, koska tarjoilut olivat runsaat ja niin maittavat, ruokaisaa salaattia, sämpylöitä, munavoita, juustotorttuja, kääretorttua, keksejä, suklaata ja tietysti sitä kahvia. Kutsu oli kyllä lähetetty koko kylän väelle. Tällä kylällä vaan tuntuu olevan huonosti liikkeelle lähtevää porukkaa, sellainen ilmiö on ollut nähtävissä useamman kerran. Itse olen jo vähän kyllästynyt kutsumaan yhtään ketään minnekkään. Itselleni järjestin kyllä syntymäpäivät, leivoin ja keittelin kahvia. Parille kaverille sanoin, että tarjoilua löytyy, jos haluaa tulla. Muutama tulikin, mikä oli ilahduttavaa, mutta varsinaisesti en kutsunut ketään.
Epäilen, että osasyy voi olla se, että ihmiset luulevat kutsun velvoittavan johonkin. Ei voi tulla juomaan kahvia ja seurustelemaan muiden kanssa, vaan pitäisi samalla ostaa jotain. Kun ei sitten haluta ostaa mitään, niin ei tulla ollenkaan. Yrittäjälle, kuin yrittäjälle ostavat asiakkaat ovat tietysti tärkeitä, mutta joskus voisi ajatella, että yrittäjäkin haluaa ehkä vain kiittää niitä asiakkaitaan asiakkuudesta ja järjestää heidän ilokseen jotain kivaa.
Tänään oli joka tapauksessa kiva päivä ja Saria käytiin juhlimassa, hän sai kukkia ja pieniä lahjoja, halaukisa ja onnitteluita. Olen iloinen hänen puolestaan, on hieno saavutus, että pystyy pyörittämään yritystä samassa paikassa kaksikymmentä vuotta. "Päitä on leikataan ja tukkia ajetaan" näin luki joskus aikojen alussa, hiukan hymynkare suupielessä tehdyssä ilmoituksessa.

Nyt minua jännittää aivan hirveästi huominen päivä. Kuten olen kertonut käyn pianotunneilla, käynyt nyt puolitoista vuotta. Eli kovin vähän aikaa. On ollut hauska huomata, että näinkin vanhana voi oppia soittamaan, vaikka en ole koskaan aiemmin soittanut, enkä muutenkaan koe olevani mitenkään musikaalinen. Käyn siis kansalaisopiston tunneilla ja huomenna on kansalaisopiston kevätnäyttely ja siinä yhteydessä musiikin opiskelijoiden konsertti. Opettajan mielestä minun kuuluu sinne tulle, mutta totta puhuen asia hermostuttaa minua aivan hirveästi. Pelkkä ajatus siitä yleisöstä saa kädet tärisemään ja mitenkäs sitä pianoa voi soittaa tärisevillä käsillä. Pelkään, että menen aivan sekaisin, enkä yhtäkkiä tiedä mitä kohtaa olen soittamassa ja soitan aivan väärin.
Syteen tai saveen, en tästä nyt oikein voi mitenkään luistaakkaan. Ei siinä muuta voi tapahtua, kuin että korkeintaan nolaan itseni perusteellisesti. Mutta olenpahan ainakin yrittänyt.

torstai 24. huhtikuuta 2014

En päässyt hallille helmiä tekemään eilen, enkä tänään. Lapsi on sairas. Siispä piirsin hänet terveeksi.


Meillä on kissa, joka on nimenomaan tyttäreni kissa. Minä aluksi vastustin vakaasti kissan ottamista, mutta olosuhteiden pakosta se lopulta meille tuli ja tietenkin siinä kävi niin, että kissa kietoi minut tassunsa ympärille parissa päivässä ja minusta tuli itselleni suureksi yllätykseksi kissa ihminen. Mutta kissa on tyttäreni ja sen kyllä huomaa. Nytkin kun tyttö ei ole mennyt kouluun, vaan makaa sairaana sängyssään, niin kissa ramppaa jatkuvasti sisällä ja nukkuu pitkiä unia tytön jalkojen päällä, vaikka ulkona on mitä ihanin keväinen hiirestysilma. Sairaanhoitaja kissa.

Minttumaan blogissa oli tänään hyvä runo, jälleen kerran. Tykkään hänen runoistaan ja muistakin jutuista, mutta ne runot jotenkin kolahtavat minulle. Tänään oli tällainen runo kun Elämänpuu. Kaunista, eikö!


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pihapuuhia

Alkaa pikkuhiljaa olla kukkapenkit valmiina ottamaan kesää vastaan. Tänään siivosin viimeiset. Tai kyllä niissä vielä hommaa riittää, mutta alustava työ on tehty.
Silloin kun tätä taloa aloitimme rakentamaan vuonna 1999 niin samana vuonna perustin myös ensimmäisen kukkapenkin. Joitakin taimia ostin puutarhaliikkeestä, mutta suurin osa oli tuttavien kukkapenkeistä saatuja alkuja. Olin myös niin näppärä, että tein kartan kukkapenkeistä, mihin merkitsin kaikkien kasvien istutuspaikat ja ajat. Joka vuosi kuitenkin tapahtui jotain, jotkut kasvit kuolivat ja hankin tilalle ja lisäksi uusia. Perustin myös uusia penkkejä ja jotkut kasvit levisivät ja niitä piti jakaa, toisia piti muuttaa uusiin penkkeihin ihan niiden hyvinvoinnin vuoksi, tai sitten ne osoittautuivat liian suuriksi tai pieniksi siihen kohtaan, mihin ne ensin istutin. Pikkuhiljaa puutarhakartastani tuli niin sekava, että siitä ei saanut mitään selvää. Näin keväisin kyllä ihan vakavasti aina harkitsen tekeväni uuden kukkapenkki kartaston. Nytkin muistan ihan selvästi, että viime syksynä istutin jonnekin uusia tulppaanin sipuleita, mutta en yhtään muista minne. Istutin myös varjoliljojen sipuleita, ja siitäkin minulla on vain pieni aavistus minne mahdollisesti ne tulin istuttaneeksi.
Näin keväisin aina myös mietin, että syksyllä pitää sitten lisätä näitä kevätkukkijoita, kuten krookuksia, lumikelloja, sinililjoja ja helmililjoja. Keväällä niitä varten näkyy aina selvästi hyvät, tyhjät paikat penkeissä, mutta kun päästään syksyyn ja olisi niiden istuttamisen aika, niin kaikki penkit näyttävät olevan aivan täynnä, enkä mitenkään muista mihin ne suunnittelin keväällä istutavani. Tässäkin olisi kartta hyvänä apuna.


Nyt kun on ollut niin ihanan lämpimiä päiviä, niin ajattelin kaivaa puutarhakalusteetkin esille. Kannoin ne syksyllä autotallin päätyyn rappujen alle suojaan, mutta olisi pitänyt arvata, että mieheni oli järjestyksen ihmisenä kasannut ne sinne uudestaan tiukaksi torniksi ja päällystänyt koko komeuden pressulla. Päätin, että ne on saatava takapihalle ilman hänen apuaan, mutta yksin en kyllä siitä selviäisi.
Onneksi oli nuorisoa paikalla ja yhteistuumin saimme kasan purettua ja kannettua kalusteet takapihalle. Päälimmäiset tuolit olivat kyllä aika korkealla ja varsinkin pöydän kanssa meinasi olla ongelmia sen painon vuoksi. Keinunkin sain koottua paremmin kuin viime vuonna. Ainoastaan keinuun kuuluvat tuulipainot olivat niin painavat, että vaikka pystyin ne kottikärryillä tuomaan keinun viereen, niin kiinnitys jäi sitten miehen hommaksi.
Kellarissa talvehtineet hortensiatkin tekevät jo silmuja, ja pelargoniassa on jo paljon lehtiä. Varmuuden vuoksi olen kuitenkin nostanut ruukut aina yöksi sisälle. Syntymäpäivälahjaksi saamani kukankin istutin ulkoruukkuun niin se kestää kauemmin.


Paprikan taimet ovat kasvaneet taas pikkuisen ja avomaankurkut ovat tehneet ensimmäiset sirkkalehtensä. Lähipäivinä pistän maissin siemenet multiin kun kerran tuntuu tulevan niin aikainen kevät. Pidän taimia sitten kasvihuoneessa ensin alkuun, jos ilmat vaikka viilenevätkin. Kyllä on ihanaa kun tulee kesä ja pääsee taas keskittymään pihapuuhiin täyspäiväisesti.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 5/5

Haasteen viimeinen päivä alkoi sumuisena ja koleana. Aamiaiseksi kahvia, paistettu muna ja paahtoleipää, vakio aamiaiseni. Meillä on muutama kana ja saamme siis tuoreita munia joka päivä. Kyllä nämä omien kanojen munat ovat maukkaampia kuin kaupasta ostetut. Meidän kanamme ovat ihan oikeasti vapaita kanoja ja syövät muutakin kuin rehua. Rehu on niillä vain pieni lisä. Näissä munissa keltuainen ei koskaan lässähdä ja varsinkin niinä aikoina kun kanat saavat tuoretta ruohoa niin keltuainen on kauniin oranssinkeltainen.


Aamiaisen jälkeen hipsin hallille polttimen ääreen. Ensin tyhjensin uunin eilen tehdyistä helmistä ja tällä kertaa jouduin kyllä pettymään. Kuulin korvissani äitini sanat: "Pyhätyöllä ei ole siunausta." Ja vielä pitkäperjantai. Äitini muuten viljeli runsaasti kaikenlaisia sanontoja ja nykyään ne putkahtelevat mieleeni tilanteessa kuin tilanteessa. Äiti varmaan pilvenreunalta katselee näitä touhujani ja lähettelee viestejään.Tein pari tuntia helmiä ja kun huomasin ikkunasta auringon paistavan ulkona, lopetin homman ja lähdin ruuan laittoon.

Odotellessani perunoiden kypsymistä, kävin facebookissa katselemassa muiden pääsiäisen viettoa ja harjottelin taas kertaalleen menuettia. Muuten olisi ollut ihan mukavaa, mutta yksi murkkuikäinen taloudessa pystyy kyllä kiristelemään hermoja ihan pienellä vaivalla. Kiukuttelu loppui vasta kun annoin luvan pyytää kaveria kylään. Kaveri tuli, mutta minä en olisi saanut puhua edelleenkään mitään, enkä varsinkaan sille kaverille. Ennen kuin hankkii lapsia, pitäisi saada nähdä pikku filmi omasta ja muutaman kaverin murkkuiästä, jotta voisi miettiä vielä kaksi kertaa haluaako todella tulla jonain päivänä murkkuikäisen äidiksi. Minulla tämä on jo kolmas kerta tätä murkun kanssa tasapainoilua. Kahden vanhemman kanssa voi jo viettää aikaa ja keskustella normaalisti.

Menin lepuuttamaan hermojani jatkamalla eilen kesken jäänyttä kukkapenkki tuunausta. Aurinko paistoi niin lämpimästi ja oli ihana nähdä kuinka kukkapenkit siistiytyivät ja kuinka paljon siellä on jo elämää. Yhden päivänliljan juurakon jouduin kaivamaan ylös ja purkamaan osiin kun joku juolavehnän sukulainen oli vallannut sen.


.Nyt sain kännykälläni paremman kuvan sinivuokoistakin. Edellinen oli niin surkea, että pakko laittaa tähän vähän korjaussarjaa.

Illalla hain tytöt kyliltä ja puuhastelin vielä pari tuntia helmien parissa. Irrottelin tikuista ne aamulla tekemäni ja tein uusia. Se aamuinen erä oli pieniä helmiä, joten olivat jo jäähtyneet, mutta värit eivät olleet sitä mitä piti. Joskus joku väri ei millään suostu tulemaan halutunlaiseksi ja nyt illalla koitin sitten uudestaan samalla värillä, eri säädöillä. Epäilen kyllä että ei siellä vieläkään ole sitä mitä pitäisi. Aamulla sen sitten näkee, voipi olla että huomenna on vielä säädettävä hiukan lisää.

Ulkona alkaa tulla pimeää, mutta siellä on aivan huumaava tuoksu. Tuoksuu alkavalta kesältä. Tuon tuoksun kun saisi purkkiin, niin sellaista hajuvettä minäkin käyttäisin. Nyt saunaan ja välillä ulos vilvoittelemaan ja nuuskimaan kevättä.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 4/5

Pitkäperjantaina päivä aina on pilvinen. Tämän lauseen sanoi äitini jokaikisenä pilvisenä pitkäperjantaina. Onko se aina pilvinen? En tiedä, mutta minulla on sellainen tunne, että useimmiten se on. Nytkin se on.

Aamusella vein tyttären kaverilleen kylään, kotiin palattuani menin polttimen ääreen ja tein muutaman tunnin helmiä. Minulla oli radio auki ja siellä kerrottiin, kuinka ikuisuudesta on tullut uusi käsite. Monet seurakunnat ovat tehneet hautapaikoille ikuisia hoitosopimuksia, joita nyt on alettu purkaa. Säästösyistä tietenkin, kuinkas muuten tänä päivänä. Siinä nyt sitten ihmetellään, että olipa lyhyt se ikuisuus, alkoi -60-70 luvulla ja loppuu nyt. Siitä tuli kätevästi aasinsilta toiseen ikuisuuskysymykseen, nimittäin ydinjätteen loppusijoituspaikkaan Euran luolastoon. Ydinjäte muuttuu vaarattomaksi sadassatuhannessa vuodessa. Siinä sitä on ikuisuutta! Minä en käsitä tätä asiaa. En käsitä sitä, miten voidaan sanoa ydinvoiman olevan puhdas energiavaihtoehto. Miten sellainen voi olla puhdasta, josta tulee jätettä, joka ensin pitää jäähdyttää 40 vuotta ja sitten pakataan kallioon, jossa se pysyy vaarallisena sen satatuhatta vuotta. Jos ajattelee maailmanhistoriaa sen satatuhatta vuotta taaksepäin voi saada paremman käsityksen kuinka järjettömän pitkästä ajasta on kyse. Minä en voi ymmärtää, kuinka me ihmiset olemme niin lyhytnäköisiä tämän maapallomme kanssa.

Apatia siis jatkuu edelleen. Ruokaa ei onneksi tarvinnut laittaa, koska tein eilen niin ison hirvipadan, että riitti tällekin päivälle. Koska mieleni oli taas musta, menin parantumaan ulos. Siivosin kukkapenkkejä. Kyllä sieltä löytyi jo paljon kaikenlaista. Nyt on luvattu lämpimiä päiviä, ihana nähdä kuinka luonto herää talven jäljiltä. Pitää nauttia siitä niin kauan kuin se vielä on. Se luonto nimittäin.




torstai 17. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 3/5

Arjessa taas. Päivä alkoi tiskillä ja pyykkäyksellä. Aurinkokaan ei enää paista, vaan taivas on pilvessä ja tuulee. Kiirastorstai.
Eilen, oman tyytyväisyyteni keskellä tuli monta pientä muistutusta siitä, kuinka elämä yllättää, eikä suinkaan aina positiivisesti. Ihmissuhde, jonka on luullut kestävän sortuu höyhenen pyyhkäisyllä. Pieni vaiva muuttuu yhdellä lääkärinkäynnillä syöväksi. Onnettomuus päättää hetkessä jonkun elämän. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan, onko nurkan takana lottovoitto vai viikatemies. Siksi jokainen hetki on tärkeä.
Silloin kun elämä hymyilee ja kaikki on hyvin on varsin helppoa elää hetkessä, mutta kun elämä käy raskaaksi niin myös hetket pitenevät. Tuskassa, on se sitten sielullista tai ruumiillista, aika mataa eteenpäin ja ponnistelu hetkien välillä tuntuu ikuisuudelta. Eräs viisas opasti minua kerran, että silloin pitää keskittyä miettimään, kuinka seuraava hetki olisi hyvä. Vaikka väkisin kuvitella edes puoliminuuttia asia -mikä se sitten onkin- hyvin. Tietyissä elämäntilanteissa se on lähes mahdoton tehtävä, mutta onnistuu jos päättää haluta onnistua, ja lopulta aika venyy minuutiksi ja lopulta jopa kymmenkertaistuu.
Eli tästä päivästä on mennyt pitkä tovi syvempien asioiden äärellä pohtiessa. Siinä ohessa olen mm. laittanut ruokaa, ripustanut pyykit ulos ja harrastanut puutarhaa.


Olen koulinut taimia ja istuttanut siemeniä. Toivorikkaana kuvittelen syöväni syksyllä näiden tuottamaa satoa. Tuossa etualalla on arbuusin taimia ja tuo pieni keskellä on paprika. Avomaankurkut kylvin purkkeihin vasta tänään, joten niissä purkeissa näkyy vain multaa. Ulkona siivosin myös pari kukkapenkkiä talventörröttäjistä ja lakastuneista lehdistä. Siellä löytyi paljon sipulikukkien nirkkoja ja krookukset kukkivat jo suurimmaksi osaksi.


Sinivuokotkin kukkivat jo pitkin pihaa. (Pahoittelen nyt kuvien huonoa laatua, mutta eilisessä tietokoneen vaihdossa unohtui siirtää kameraohjelmisto tälle uudelle koneelle ja olen niin tumpelo, että en osaa nyt siirtää kuvia tuosta kamerasta ilman sitä ohjelmaa. Nämä kuvat on otettu kännykällä.)

Ilta kului kirjan parissa ja töitä tehdessä, putsailin helmitikkuja ja laitoin niihin eristysaineet huomista varten. Kaupassakin kävin tarjousvoita hakemassa ja ajaessani kirkon ohi, tulin ajatelleeksi, että tänä vuonna minun piti mennä kiirastorstain jumalanpalvelukseen. Kiirastorstai vaikuttaa jostain syystä minuun aina hyvin melankolisesti ja pelkään että lamaanun täysin mustaan puetussa kirkossa, mutta joka pääsiäinen suunnittelen meneväni. Pääsiäiskirkko olisi paljon vaikuttavampi kuin joulukirkko ja pääsiäisenä pitäisi käydä kahdesti. Ensin on pimeys ja sitten tulee valo.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 2/5


Heräsin ensimmäisen kerran juuri ennen kuin aurinko nousi, mutta päätin jatkaa uniani. Seuraavaksi heräsin siihen kun tytär huuteli lähtevänsä kouluun ja toivotteli hyvää syntymäpäivää. Nousin ylös ja keittiössä odotteli yllätys!
Olin saanut oikein lahjan, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Olin oikein otettu. Hopeatoffeet ovat muuten lempikarkkejani.



Aamiaisen jälkeen puin lenkkarit jalkaan ja lähdin ulos. Minulla oli treffit yhden ystävättären kanssa parin kilometrin päässä kotoa, missä jatkaisimme yhdessä kävelylenkkiä. Hän tulikin minua pyörällä vastaan ja päätimme lähteä aivan eri maastoon kuin alunperin suunnittelimme.
Aurinko paistoi ja ilma oli juuri sopiva lenkkeilyyn. Suunnistimme metsäautotielle, missä en ollut pariin vuoteen käynyt. Aiemmin siellä oli sankkaa metsää ja oikein kauniit lenkkimaastot, mutta nyt oli pistetty puita nurin todella paljon. Maisema oli kuin pommin jäljiltä. Näille kulmille ei kannata ihan äkkiä ainakaan marjasaaliin toivossa tulla. Minua aina riipaisee nämä hakkuuaukeat. Kun sitten tätä hävityksen kauhistusta on silmänkantamattomiin, niin se suorastaan ahdistaa.
Muuten lenkki oli mukava. Hyvässä seurassa ja kauniissa kelissä tuli ulkoiltua puolitoistatuntia.


Kotiin palattua vatkasin kerman ja tein mansikkarahkaa täytteeksi Britatorttuun. Torttu kun oli valmis niin soikin ovikello ja ensimmäinen vieras saapui. Sain kauniin kukan. Tämä vieras tuli kahvittelun lisäksi myös töihin, eli asentamaan minulle uuden tietokoneen.
Päivä kului mukavasti vieraiden kanssa seurustellessa ja illalla lähdin vielä pianotunnille. Minulla on kappaleena Bachin Menuetti G-duurissa. Tällä kertaa se sujui hyvin. Soitin sen tunnilla kolme kertaa ja joka kerralla se meni aina paremmin. Opettaja oli tyytyväinen ja niin sitten minäkin.
Pianotunnilta palatessani tyhjensin vielä postilaatikon ja siellä oli pikku paketti. 


Ihanat ystävättäreni tekemät huovutetut tupsutossut. Pirteän väriset, kommentoi illan viimeinen vieras. Niin minustakin.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 1/5

Sain haasteen ystävältäni kertoa kuvin ja sanoin elämästäni viitenä päivänä peräkkäin. Tämä nyt ei minun kohdallani ole kovin hankala haaste, teenhän sitä muutenkin. Tosin en yleensä viittä päivää peräkkäin, vaan vähän harvemmin. Otan kuitenkin haasteen vastaan ja koska haaste tuli eilen illalla, niin tänään on sitten haasteen ensimmäinen päivä.


Aika komeasti alkoi tämä päivä! Puoli kahdeksan maissa nousin ylös ja tällainen näkymä oli keittiön ikkunasta. Sateenkaari oli aivan täysi ja jos oikein tarkasti katsoo, niin siinä rinnalla oli toinen kaari. Tässä kuvassa hyvin heikosti näkyy tuossa oikealla puolella. Lisäksi näkyi myös sen sateenkaaren pää, joka tuli tuohon meidän takapihalle.
Sateenkaarta aikamme ihailtuamme, vein tyttären kouluun ja tulin takaisin kotiin tekemään aamiaista miehelleni ja itselleni. Sitten oli vähän paperitöitä tehtävänä ja taisin kertaalleen harjoitella pianoläksyänikin. Yhdentoista maissa aloin valmistamaan ruokaa ja tutkimaan leivontaohjeita. Ajattelin leipoa jotain huomiseksi. Ensin tein kuitenkin sen ruuan.


Maksapihvejä uunissa haudutettuna, perunamuusia ja puolukkahilloa. Tiedä sitten tykkääkö muu perhe, mutta minä tykkään.
Sillä aikaa kun perunat kypsyivät ja maksa muhi uunissa niin tein omenapiirakan. Se kypsyi samoilla lämmöillä kun kerran uuni oli kuuma. Harvinaista kyllä, en ollut lämmittänyt leivinuunia vaan tein kaiken tänään sähköuunissa. Leivinuuni on minusta paljon parempi ja käytänkin tosi harvoin sähköuunia, mutta leivinuunin lämmittäminen vaatii oman aikansa ja tänään en viitsinyt siihen touhuun alkaa.
Kun olin syönyt, aloin tekemään Britatorttua. Vielä en ole päättänyt, mitä laitan täytteeksi. Koska se tarjoillaan vasta huomenna, niin täytekin kannattaa jättää huomisen murheeksi.


Britatortun lisäksi tein myös suklaakääretortun. Tai siis tein sen pohjan, luulen että teen siitä mokkapaloja. Toinen vaihtoehto olisi mokkatorttu.
Minusta sokerimuna-vaahdon vatkaaminen on tylsää, sitä pitää vatkata 8 minuuttia, että se on sopivaa. Käytän sen kahdeksan minuuttia yleensä lukemiseen, nyt kertailin espanjan sanoja. Tuli hyötykäyttöön nekin minuutit ja vatkaaminen sujui hauskemmin.


Näitä kun vähän jatkojalostetaan, niin eiköhän ole ihan hyvät tarjottavat huomenna. Toinen asia on sitten tuleeko ketään, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin meidänkin pieni perheemme pystyy näistä selvän tekemään. Ei ole koskaan vielä Britatorttu kaappiin jäänyt pilaantumaan tai mokkapalat kuivettuneet. Omenapiirakka aloitetaankin jo tänään iltakahvin ja jätskin kera.


Kävin myös kirjastossa ja loppupäivän aionkin viettää enimmäkseen huvilassa meren rannalla.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Jupinaa pankeista

Pankista soitettiin tässä joku aika sitten. He halusivat varata minulle ajan, että voisimme keskustella pankkiasioistani. Minä sanoin, että ei minulla ole nyt mitään keskusteltavaa, mikään ei ole kohdallani muuttunut tai muuttumassa. Virkailija oli kuitenkin sitä mieltä, että aika pitäisi nyt varata ja sitten voisimme kartoittaa asiani yhdessä siellä konttorissa. No, en jaksanut kinata asiasta vaan otin sitten sen tarjotun ajan. Minulle varattiin tunti aikaa, se ilmeni puhelimeeni hetken kuluttua ilmestyneestä tekstiviestistä. Päätin kyllä samantien, että minulla on sille tunnille muutakin tekemistä, kun istua pankissa kuuntelemassa tarjouksia vakuutuksista. Sitähän se nimittäin olisi ollut, se kartoittaminen. Tällainen soitto tuli pari vuotta aiemminkin ja silloin menin kiltisti pankkiin kartoitukseen ja kun oli todettu osoitteen ja puhelinnumeron paikkansapitävyys, alkoi myyntipuhe vakuutuksista. En vaihtanut vakuutuksiani heille, enkä ottanut uusia, nykyinen vakuutusyhtiöni on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi.

Pankit ovat muutenkin muuttuneet minusta huonompaan suuntaan. Käteinen raha tuntuu olevan siellä varsinainen peikko. Siitä rangaistaan heti, jos yrittää mennä pankkiin maksamaan laskua käteisellä rahalla. Minun käyttämäni pankki ilmoitti juuri, että heinäkuun alusta käteismaksu konttorissa maksaa kuusi euroa. Jos olisi vaikka kymmenen euron maksu, niin sen maksaminen pankissa käteisellä tulisi maksamaan kuusitoista euroa. Muutenkin pankit ovat rajoittaneet palveluitaan niin, että monilla konttoreilla on vain jonkin tietyn päivän tiettyinä tunteina mahdollisuus käsitellä käteistä. Olen kuullut monen pienen yrittäjän tuskailevan tätä käytäntöä. Yrittäjä joutuu kesken kiireisen päivän lähtemään pankkiin käteiskassansa kanssa ja koska sen käteisen kanssa voi mennä vain rajoitetun ajan, niin pankissa on monta muutakin samoissa asioissa, kuten esimerkiksi vanhempaa väkeä, joka edelleen haluaa käyttää käteistä rahaa korttien sijasta. Siellä sitten kaikki kilvan jonottelevat.

Ilmeinen pyrkimys onkin ollut jo vuosia unohtaa raha ja siirtyä vallan "virtuaalisiin" maksuihin. Maksetaan kaikki korteilla ja laskujenkaan kanssa ei pidä mennä pankin henkilökuntaa häiritsemään, vaan jokainen hoitakoon laskunsakin itse nettipankin kautta. Aluksi tämä kaikki oli tietysti ilmaista, mutta nyt kun ollaan saatu kaikki totutettua kortteihin ja nettipankkeihin, niin nyt voidaan sitten pistää kaikkiin hyvä hintalappu. Esimerkiksi tässä minun käyttämässäni pankissa Visa-kortin kuukausimaksu on 2,75, eli vuodessa pankki veloittaa kortistani 33€, vaikka en käyttäisi korttia lainkaan. Jos haluaisin korottaa väliaikaisesti kortin luottorajaa, niin se maksaisi 30€. Eikä sekään enää ole ilmaista, että itse näpyttelen laskuni tietokoneelle ja maksan ne nettipankin kautta, tästäkin pankki veloittaa 2,70€ kuukausimaksun, eli 32,40€ vuodessa. Se, että maksan ostokseni kortilla ja laskuni verkkopankissa maksaa minulle 65,40€ vuodessa. Jos tähän haluaisin lisäksi vielä paperisen kuukausitiliotteen, niin se maksaisi 27,60€ lisää, eli yhteissumma olisi 93€. Jos menisin konttoriin kyselemään tilitapahtumiani, niin siitä hyvästä tilini saldo vähenisi 2,50€. Jos sattuu käymään pankin konttorissa, niin on hyvä muistaa ettei tule kysyneeksi tilinsä saldoa, eikä niitä laskujakaan kannata sinne pankkiin viedä koska pankki veloittaa viisi euroa per lasku.

Kun asiakas nyt hoitaa ihan itse pankkiasiansa, niin konttorin henkilökunnalla jää sitten hyvin aikaa soitella asiakkaille, että tulkaa nyt käymään täällä konttorilla, varataan aika ja tehdään kartoitus.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vierailu Lasistudiolla

Kävin tänään Kiikoisissa lasistudiolla. Tässä pari viikkoa sitten laseja tilatessani, en ollut huomannut tilata keltaista ja jos olisin tilannut sen pelkän keltaisen jälkikäteen, niin siitä olisi tullut suhteettoman kallis. Sitten juolahti mieleeni, että tässähän on ihan lähellä yksi lasialan yrittäjä ja päätin kysyä heiltä sitä keltaista lasia. Tänään sitten menin sinne katsomaan heidän keltaisia lasejaan ja muutenkin tutustumaan paikkaan. Onhan se tässä varttin ajomatkan päässä, joten oikeastaan aika hassua, että en ole ennen poikennut. 

Siellä oli hienot tilat, avaraa ja valoisaa. Tuulikki esitteli minulle heidän työtilojaan ja tällä kertaa tulin myös vakuuttuneeksi siitä että minunkin on aika hankkia happikonsetraattori. Olen siirtänyt sen hankintaa, koska minulla on tuo happipullo vuokrattuna viideksi vuodeksi ja vuokra-aika on vielä kesken. Viime viikolla kuitenkin oli taas pakko käydä täyttämässä happipullo ja se maksoi yli yhdeksänkymppiä. Siis se pelkkä täyttö. Nyt kun ihan käytännössä näin sen laitteen ja paikalla olleet miehet saivat minut vakuuttuneeksi sen helppokäyttöisyydestä ja edullisuudesta, niin enköhän minä nyt sen sitten hanki viimeistään tämän vuoden kuluessa. Toisin sanoen kunhan saan tienattua sen vempaimen hinnan.

Otin muutamia kuvia niistä ihanista lasiesineistä, mitä heillä siellä on näytillä. Ne ovat myös myytävänä, mikäli joku nyt näistä kuvista löytää juuri sen itselle sopivan maljakon. Tässä on tietenkin vain murto-osa ja valitettavasti kuvan laatu ei ole paras mahdollinen. Kannattaakin siis mennä itse paikalle, ja jos ei sinne pääse, niin lasistudion verkkokauppaan pääsee tästä linkistä.







maanantai 7. huhtikuuta 2014

Eilen piti sataa koko päivän. Pisaraakaan ei tullut. Olin siis suunnitellut sadepäivän touhuja eiliselle. Sitten kun ei satanutkaan, niin ajattelin päivän vähän uusiksi, mutta jotenkin se meni niin etten sitten oikein osannut mihinkään hommaan tarttua. Helmiä tein aamusella pari tuntia, se oli se valmiiksi suunniteltu osuus. Ihan tilattuja töitä ja sitten pari pöllöä omaksi iloksi. Muuten koko päivä meni kyllä harakoille.


Viikko sitten istuttelin siemeniä. Tässä on pieni paprikan alku jo noussut pintaan. Pari vuotta sitten istutin siemenestä paprikan ja siitä kasvoi oikein tuottoista pikku puu. (Tässä linkki viime kevääseen.) Viime syksynäkin siitä sai kerätä runsaan sadon, mutta talvella se otti ja kuoli. Ehkä paprika ei ole kovin monivuotinen, en tiedä. Minua kuitenkin harmitti, että se kuoli kun olihan se edellisenkin talven kestänyt. Nytkin toin sen syksyllä sisälle, kuten edellisvuonna ja hoidin ihan samoin, mutta se vain tiputti kaikki lehtensä ja kuivui pystyyn. Nyt minulla on kolme uutta kasvamassa, kaikki yhtä terhakoita kuin tämä kuvassa.
Istutin viikolla myös arbuusin siemeniä. Niitä minulla ei ole ennen ollutkaan, joten jännä nähdä tuleeko mitään satoa. Siemenpussin mukaan istuetaan huhtikuussa sisälle ja viedään kesäksi kasvihuoneeseen. Jännittävä nähdä tekeekö hedelmää. Tai itääkö edes.
Muutama muukin siemenpussi on odottamassa, mutta ne voi istuttaa vasta vähän myöhemmin. Parina vuonna olen ostanut maissin taimia läheiseltä puutarhalta, mutta nyt ostin siemenet. Nekin kylvetään vasta toukokuussa.
Ihanaa kun tulet kevät, maa sulaa ja pääsee taas puutarhahommiin!


torstai 3. huhtikuuta 2014

Olen tehnyt helmiä koko päivän ja nyt on niskat jumissa. Se on minulle paitsi työtä, niin myös terapiaa tuo helmen teko. Siinä kun polttimen vieressä istuu tuijottamassa liekissä syntyvään helmeen ja käsi pyörittää helmitikkua samalla tasaiseen tahtiin, taustalla on joko täysi hiljaisuus tai soi vaikka Mozart, niin kaikki huolet ja murheet unohtuvat.
Onko helmenteko niin hypnoottista? Luulen sen johtuvan enemmänkin siitä, että kun keskittyy johonkin koko olemuksellaan, niin kaikki muu jää silloin ulkopuolelle. Helmiä tehdessä on pakko keskittyä, tai muuten tulee susia ja sattuu vahinkoja. Onhan siinä kaasupullo, happipullo, tuli ja kuumaa, sulaa lasia. Siinä on sellainen yhdistelmä, että jos on huolimaton voi sattua vahinkoja, parasta keskittyä siihen mitä tekee ja vain siihen.
Näinhän se pitäisi kaikki hommat hoitaa, keskittyä aina siihen mitä kulloinkin tekee. Minä kyllä usein yritän tehdä montaa asiaa yhtäaikaa ja sitten palaa perunakattila pohjaan tai piirakka kärähtää uuniin. Kun muistaisi sen keskittymisen merkityksen muuallakin kuin tuolla polttimen äärellä.


Lopuksi otan itselleni aforismin, ja jotta tässä ei pääsisi liian helpolla se on ranskaksi.

Souris plus souvent que tu pleures, 
Donne plus souvent que tu prends,
Aime plus souvent que tu hais.