Tämä joulukuu on ollut aika hektistä. On ollut Tallipihaa, koulua, tapahtumia, tilaustöitä ja sen päälle olen murehtinut muutaman ystäväni huonoa terveydentilaa ja nuorimmaisen murrosiän murheita. Huomasin olevani hieman stressaantunut kun vatsa on alkanut ärtyillä -oma tekemäni diagnoosi on ärtynyt paksusuoli- ja myös kaikki jouluvalmistelut ovat olleet tekemättä.
Kun lopulta koko kroppa alkoi tuntua kireältä ja vatsaa poltti, niin päätin tilata itselleni joululahjaksi hieronnan. Ensin ajattelin kuumakivihoitoa, jossa olen jo pariin kertaan käynyt ja hyväksi sen havainnut. Siitä kerroin aiemmin täällä *klik*. Otin yhteyttä Elinaan ja kysäisin aikoja ja hän ehdotti Auyrveda hoitoa, jota hän on juuri opiskellut. Varasin sinne ajan torstaiksi. Koko alkuviikon oikein odotin pääseväni Elinan käsittelyyn, jotta pääsisin tästä kireydestäni. Elina kertoi, että hoidossa käytetään öljyjä ja että hoidon jälkeen iho ja hiukset jäävät öljyisiksi. Pukeuduin siis sen mukaan, enkä suunnitellut kauppareissua samaan yhteyteen.
Hoito aloitettiin istualtaan. Minulla oli ylävartalo paljaana ja etupuolta lämmitti kevyt peitto, saattoi se olla pyyhekin, en kiinnittänyt huomiota. Hieronta aloitettiin niska-hartiaseudulta ja siinä käytiin myös selkärankaa alhaalta ylös. Vaikea sanoa, mitä siinä tapahtui, mutta hyvältä se tuntui, vaikka siinä kyllä huomasin kuinka kireänä kaikki lihakset olivat. Sitten kävin selinmakuulle hoitopöydälle ja sain lämpimän peiton ylleni, tästä olen varma että se oli peitto.
Sitten Elina haki kasvoista marmapisteitä. En tiedä mitä nämä salaperäiset pisteet ovat, mutta kyllä se tuntui paljon kokonaisvaltaisemmin kuin niissä pisteissä. Tämä kasvojen hieronta oli todella rentouttavaa ja nautinnollista. Tässä hierottiin myös koko pää, ja kun nyt oikein tarkasti mietin niin sitä päätä hierottiin jo siellä alussa kun vielä istuin. Jalat olivat myös paljaat ja heti silloin alussa myös jalkapohjiin oli levitetty öljy ja nyt tässä maatessani myös jalkapohjista paineltiin näitä marmapisteitä. Sekin tuntui todella miellyttävältä ja jaloista levisi lämpö koko kroppaan. Taisin siinä hoitopöydällä kyllä hetkeksi nukahtaakin.
Kun hoito sitten loppui olin kyllä niin unohtanut maailman murheet ja kaikkinainen kireys oli tiessään. Olo oli rento ja mieli taas positiivinen. Elina antoi lasin vettä ja hetken siinä juttelimme. Annoin itselleni mielessäni uudenvuoden lahjan ja se on sitten se kokovartalon Auyrveda hoito. Elinan energiahoitoihin löytyy linkki tästä *klik*. Suosittelen kyllä lämpimästi!
Kotiin tullessa olin valtavan energinen ja hyvällä tuulella. Kotimatkalla tuli kyllä mieleen, että toivottavasti en joudu kasvokkain kenenkään kanssa. Hiukset nimittäin olivat aika järkyttävä näky, öljyttyinä juuresta latvaan. Ensi kerralla otan pipon mukaan.
Niin sitten sain aloitettua omat jouluvalmistelunikin. Minun jouluni alkaa siitä kun saan tehtyä piparkakkutalon ja aseteltua sen tonttuineen omalle paikalleen. Olin jo pari päivää aiemmin tehnyt taikinan ja paistanut ne osat, mutta nyt kokosin ja koristelin ison ja pienen tonttutalon. Piparkakkutaikinan ohje löytyy täältä *klik*.
Piparkakkutalo on joka vuosi uusi, mutta siellä asuvat aina samat tontut, jotka ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta lähtien. Muut asukkaat ovat sinne ilmestyneet pikkuhiljaa, kuka mistäkin. Lumiukko, possut, kissat ja lehmät ovat minun lasista lampputekniikalla tekemiäni. Tähti on koottu pienistä helmistä ja sen ohje löytyy täältä *klik*. Tässä kuvassa on itseasiassa tuolta ohjeesta löytyvän tähden keskusta, eli ohjetta voi hyödyntää näinkin.
Oikein mukavaa joulun odotusta toivon kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.