Joulutarina

Tänäkään vuonna en lähetellyt joulukortteja, vaan minun joulukorttini tulee tässä joulutarinan muodossa.
Toivotan nyt teille kaikille  OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA! 

Nunnu katseli ikkunasta, kuinka lumihiutaleet leijuivat hiljalleen maahan. Hämärä oli laskeutunut ja talvinen maisema muuttunut kuulaan siniseksi. Kohta ulkona olisi aivan pimeää. Nunnu hyppäsi huopikkaisiinsa, sujautti ulkotamineet päällensä ja pujahti ovesta ulos. Pakkanen kipristi nenänpäätä ja sai posket punottamaan. Nunnu kaivoi taskustaan tulitikut ja alkoi sytyttämään kynttilöitä pihan jäälyhtyihin. Nyt ei kukaan menisi pimeässä Nunnun pirtin ohi huomaamatta.

Nunnu nimittäin odotti vierasta. Tai ei se kukaan vieras ollut, vaan aivan tuttu tonttupoika. Nunnu oli melko varma, että tänä iltana Pyry tulisi. Nunnu oli antanut monta selvää vihjettä, että Pyryn vierailu olisi enemmän kuin mieluinen. Ihan suoraan Nunnu ei ollut kehdannut kutsua esittää, mutta luulisi Pyryn nyt ymmärtävän pienemmästäkin. Olihan Nunnu sentään katsonut Pyryä pitkään ja kertonut kuinka lähellä Pyryn verstasta Nunnun pirtti oli. Varmuuden vuoksi Nunnu oli vielä vihjannut, kuinka olisi mukava kun joskus, vaikka aatonaattona, olisi seuraa iltateellä. Ei sitä sen suoremmin voinut sanoa, Nunnu tuumi.

Pyry puuhaili verstaassaan tuolinjalkojen kimpussa. Tilaus oli tullut Joulupukin toimistosta. Tonttu Mukkelis oli kaatunut Joulupukin jalkarahin päälle ja koska Mukkelis on aika massiivinen tonttu, oli jakkarasta yksi jalka katkennut. Siihen piti saada uusi jalka pikimmiten, sillä kohta alkaisi Joulupukin jouluvapaa ja silloin hän haluaisi lepuuttaa aattona väsähtäneitä jalkojaan. Mukkelis oli viivyttelemättä rientänyt Pyryn verstaalle tuoli kainalossaan, törmännyt postilaatikkoon, levittänyt kaikki siinä olleet kirjeet pitkin pihaa ja liukastunut lopulta kynnyksellä, sillä seurauksella, että nyt hän istui Pyryn tuvassa jalka sidottuna ja ehdottoman liikkumiskiellon saaneena. 

Pyry toivoi saavansa tuolin kuntoon ja Mukkeliksen ulos pirtistään. Mikään, mikä oli viiden metrin säteellä Mukkeliksesta ei ollut turvassa. Sitäpaitsi Pyryllä oli suunnitelmia tälle illalle. Hän oli melko varma, että jos tänään menisi yhden tietyn pirtin ohi ja siellä palaisi valo tuvassa, hän rohkenisi mennä ovelle ja koputtaa. Melko varma hän oli siitäkin, että jos joku tulisi avaamaan, niin hän astuisi rohkeasti sisälle. Sen pidemmälle Pyry ei rohjennut asiaa miettiä.

Pyryä kiukutti, miksi Mukkeliksen juuri hänen kynnyksellään piti nilkkansa venäyttää ja miksi ensiaputontut olivat määränneet Mukkeliksen liikkumiskieltoon juuri hänen pirttiinsä! Tai kyllä hän sen arvasi. Kukaan ei halunnut Mukkeliksen liikkuvan vapaalla jalalla juuri kiireiseen aikaan. Mukkelis aiheutti aina lisää kiirettä. Ei hän sitä tarkoituksella tehnyt, niin vaan aina tapahtui. Tässä oli nyt hyvä tilaisuus saada Mukkelis pois jaloista edes näiksi viimeisiksi kiireisiksi päiviksi, mutta Pyry olisi toivonut että Mukkelis olisi poissa tieltä jossain muualla kuin hänen pirtissään.

Mukkelis halusi iltapalaa ja aikoi nousta tuolistaan. Pyry kiirehti äkkiä estämään ja sai viimetipassa Mukkeliksen rojahtamaan takaisin tuoliin, vain kissa kiljaisi pahasti kun sen häntä jäi Mukkeliksen varpaiden alle. 

Pyry meni ruokakomerolle ja mietti miten pääsisi livahtamaan, häntä pelotti jättää Mukkelis yksin tupaansa. Voisi sanoa, että rahi piti viedä heti, mutta se ei ollut lainkaan totta, sillä rahia tarvittiin vasta joulupäivänä. Pyry kokosi tarjottimelle muhkean iltapalan ja kiikutti sen pöydälle Mukkeliksen tuolin viereen. No tietenkin Mukkelis kääntyi ottamaan voileipää ja kaatoi samalla mehukannun, joka putosi lattialle ja halkesi. Se oli Pyryn lempikannu ja lisäksi ainoa.

Pyry aikoi juuri alkaa sättimään Mukkelista, kun hän saikin loistoidean. Tämähän ratkaisi kaikki hänen tämän illan ongelmansa. Nyt Pyryn olisi lähdettävä hakemaan uutta kannua ja hän tiesi heti, mistä sen hakisi. Pyry työnsi voileipäkasan Mukkeliksen syliin, heitti takin niskaansa, huopikkaat jalkaansa ja ryntäsi ulos.

Nunnu katseli kuinka pakkanen teki kukkia ikkunaan ja odotti. Sitten joku juoksi pihan yli ja kohta jo oveen koputettiin. Nunnu juoksi posket punoittaen ovelle ja siellä oli Pyry. Silmät loistaen Nunnun johdatti Pyryn sisälle. Pyry heilutteli kädessään mehukannun puolikkaita ja alkoi kertoa Nunnulle iltansa tapahtumista. Nunnu vähän kauhistui, kun ymmärsi Mukkeliksen juuri nyt olevan aivan yksin Pyryn luona. Siltä seisomalta hänkin puki ulkovaatteet, haki keramiikkapajastaan uuden mehukannun, uunin reunalta vasta leipomansa hedelmäkäkun, kaappasi Pyryn käsikynkkäänsä ja lähti kohti Pyryn verstasta.
Sillävälin Mukkelis oli syönyt leipänsä ja suunnitteli juuri lähtevänsä hakemaan vettä palan paineeksi. Onneksi Nunnu ja Pyry astuivat tupaan juuri silloin ja Mukkelis perui aikeensa. Nunnu teki uuteen kannuun mehua, kaatoi sen peltimukiin ja ojensi Mukkelikselle. Ihailevin silmin Pyry katsoi Nunnun hymyilevää suuta ja punaisia poskia. Pyry pyysi Nunnua jäämään iltateelle heidän kanssaan ja kuuntelemaan tonttulan yöradiota, olihan Nunnu tuonut kakunkin tullessaan.
Niin sujui ystävysten ilta rattoisasti, Mukkelis ei hajottanut mitään ja Nunnu ja Pyry tiesivät jonkin uuden alkaneen. Tästälähin ei enää olisi yksinäisiä iltoja.