sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kirja suositus

Kirjastossa tarttui hyllystä käteeni Arturo Pérez-Reverten kirja Miekkamestari El Maestro de esgrima. Ennestään täysin tuntematon kirjailija minulle, mutta sai sävähtämään hienolla kerronnallaan. Tämä oli todellinen lukukokemus ja ainoa, mitä harmittelin oli tietämättömyyteni miekkailusta. Tästä olisi saanut varmasti vielä yhden uuden ulottuvuuden jos olisi edes jotain tietoa miekkailun saloista.
Kirjan tarina tapahtuu 1800-luvun lopun Madridissa charmantin miekkailunopettajan Jaime Astarloan ympärillä. Minulle tuotti pienen matkaa kirjan alussa vaikeuksia päästä tarinaan sisälle, ja hetken ehdin jo ajatella että väkisinkö tämä on luettava, mutta sitten en enää olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Päästyäni kirjan loppuun oli sen alku luettava vielä uudestaan.
Pidin kirjoittajan tavasta kertoa tarinaa hienovaraisesti, mutta samalla julkeasti. Nuorempana olisin varmaankin aloittanut miekkailutunnit ja toivonut löytäväni Jaime Astarloan kaltaisen opettajan. Todennäköisempää kuitenkin on, että nuorempana en olisi sisäistänyt tätä romaania, se luultavasti vaatii lukijaltaan jonkinlaista elämänkokemusta tai edes niitä miekkailutunteja. Kirjan takakannessa onkin El Pais lehden kommentti "Erinomainen romaani vaativalle yleisölle." 
Minusta tämä oli joka tapauksessa todellakin lukemisen arvoinen kirja. Nappasin siitä myös erään lauseen aforismiksi. "Ne jotka kieltävät ikänsä, kieltävät osan elämästään."



perjantai 27. marraskuuta 2015

Marraskuu

Kuukausi siitä kun tänne viimeksi kirjoitin! Näin pitkää taukoa ei ole tullut pariin vuoteen. Syksylllä epäilin näin käyvän, ei vain ole ollut aikaa pysähtyä tähän koneen äärelle kirjoittamaan. Tai jos jossain välissä on aikaa ollutkin, niin pää on ollut aivan tyhjä tai sitten liian täynnä kaikkea.
Koulun puitteissa minun piti käyttää lokakuu siihen, että saan web sivuni uusittua uuteen kuosiin. Homma lähti kyllä ihan käyntiin ja pyysin jopa tarjouksia sivujen tekijöiltä. Aloin myös saada päässäni hahmotettua, millaiset niiden sivujen noin pääpiirteissään pitäisi olla. Mutta jos nyt joku käy katsomassa, niin mitään ei niille sivuille ole tapahtunut, kaikki on aivan entisellään. Valitettavasti.
Kävi nimittäin niin, että se toinen asia, mihin sieltä koulusta apua halusin, eli ulkomaankauppa, tulikin päälimmäiseksi, enkä sitten vaan enää osannutkaan ajatella niitä kotisivuja. Tai ajattelin kyllä, mutta siihen se sitten jäikin, ajatukseksi taka-alalle. Ensimmäiseksi tuli Paypal-tilin avaaminen.
Miten voikin lopulta niin yksinkertainen asia tuntua niin vaikealta. Surffasin netissä etsimässä kaiken mahdollisen tiedon Paypalista. Kuinka se avataan ja miten se toimii, mitä mieltä muut ovat siitä. Siihen avaamiseenkin löytyi useampia suomenkielisiä sivustoja, mutta silti se oli minulle kuin joku mörkö, enkä vaan jotenkin päässyt siinä eteenpäin. Lopulta sen sitten onnistuin itselleni luomaan, eikä se todellisuudessa yhtään vaikeaa edes ollut. Jotenkin vain olin onnistunut tekemään siitä itselleni ongelman.
Kun sitten kerran sain tämän tilin avattua, niin pääsin yrittämään sitä kaupantekoakin Suomen rajojen ulkopuolelle. Se ihan ensimmäinen kauppa kävikin sitten lopulta niin nopeasti, että en oikein itsekään uskonut. Ensimmäisen laskun lähettäminen jännitti, mutta ei siinäkään mitään kummallista lopulta ollut, kuten ei siinä paketin lähettämisessäkään, tullikaavakekin oli ihan yksinkertainen. Turhaan olin siis lykännyt ja jännittänyt koko asiaa. Todella nopeasti sukelsin tähän uuteen ulottuvuuteen ja sain homman jo hyvälle alulle, kun sitten tuli tämä postilakko. Siihen loppui kuin kanan lento. Olipahan lyhyt, mutta nopea kokemus. En voi kuin toivoa, että pääsen uudestaan jatkamaan siitä mihin jäin, eikä minua tämän lakon aiheuttaman tauon vuoksi hyllytetä. 


Koska tämä kaupantekoni nyt pysähtyi olen sitten keskittynyt tekemään helmiä. Ajattelin, että kun lakko on ohitse, niin minulla olisi ainakin hyvä kokoelma tarjottavana. Aika hienoja helmiä on syntynytkin. Eilenkin tein monta tuntia helmiä ja kyllä oli mieleni hyvä kun menin uunia aamulla tyhjentämään. Siellä oli yksi, jonka sanoisin olevan lähes täydellinen helmi. Siinä on kaikki kohdallaan, katsoo sitä miltä puolelta hyvänsä, niin se näyttää hyvältä. En laita siitä nyt kuvaa, koska ilma on pimeä ja joudun ottamaan kuvat sähkövalolla, eikä se ole paras mahdollinen kuvausvalo. Täydellisestä helmestä pitää kuvakin ottaa täydellisessä valossa, odotan siis kunnes aurinko taas paistaa. Eivätkä nämä riikinkukkohelmetkään yhtään hullumpia ole!



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Historiallisia romaaneja

Laitan tähän väliin pienen kirjakimaran. Aloitetaan Kaari Utriosta, joka on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani ja olen hänen kirjojaan lukenut 70-luvulta lähtien. Ensimmäinen häneltä lukemani kirja oli muuten Pirita Karjalantytär. Tykkäsin siitä silloin niin paljon, että luin sen kahteen kertaan. Viime talven seurasin Facebookissa hänen sivuaan, missä hän kertoi parhaillaan kirjoittamastaan kirjasta, tai tarkemminkin sen kirjoittamisesta. Oli mielenkiintoista saada tietää jotain pientä valmistuvasta kirjasta etukäteen ja kaikesta siitä, mitä sen kirjoittaminen teetti kirjoittajallaan. Perehtymistä historian pieniin yksityiskohtiin, jotka sitten tekevät kirjan tapahtumat eläviksi ja historiallisessa mielessä mahdollisiksi.
Kirja ilmestyi nyt loppukesästä ja on nimeltään Paperiprinssi. Minä pistin siihen varauksen kirjastoon, heti kun nimi oli tiedossa ja sainkin sen luettavakseni, heti kun se kirjastoon saapui. Taattua tavaraa, ei joutunut pettymään. Juuri sitä Kaari Utriota, josta minä pidän, epookkiromaania parhaimmillaan. Tässäpä linkki, jos haluat tarkempaa selostusta itse kirjasta *klik*.

Seuraavaksi siirryin ajassa hieman taaksepäin, Anna Miskon Armovuoden myötä. Uusi kirjailija tuttavuus minulle, mutta ainakin tästä kirjasta pidin kovin. Kirjan takakansi lupasi Armovuodelle jatkoa ja sitä mielenkiinnolla odotan. Tässä taas linkki kirjan tarkempaan katseluun *klik*.
Tämä kirja antoi mietiskelyn aihetta. Tuntui melko hurjalta, että juuri kirkon piirissä on ollut tällainen tapa, eli kun kirkkoherra on kuollut, niin hänen jäljelle jäänelle leskelleen on annettu armovuosi. Vuosi aikaa asua siihen astisessa kodissaan ja jotta koti pysyisi kotina sen vuodenkin jälkeen, niin on pitänyt naida seurakuntaan tuleva uusi kirkkoherra. Tai jos asiaa katsoo kirkkoherran kantilta, niin uudella kirkkoherralla on ollut suositus naida edeltäjänsä vaimo tai tytär. Pakkonaimista, jossain määrin ja voi vain kuvitella millaisia kohtaloita monissa pappiloissa on vuosien varrella ollut ja millaisia pareja syntynyt. Tässä Anna Miskon kirjassa asia oli höystetty mukavasti huumorilla ja romantiikallakin, vaikka kaiken pohjana oli melkoisen karu tilanne.

Näistä 1700- luvun tunnelmista siirryin sitten Suomen varhaiskeskiaikaan Paula Havasteen Tuulen vihojen myötä. Tämäkin kirja tempaisi mukavasti mukaansa ja oli varsin mielenkiintoinenkin sisältämänsä kansanperinteen, vanhojen loitsujen ja tapojen myötä, jotka oli hyvin upotettu itse kertomukseen. Sekin kertoo osaltaa hyvästä kerronnasta, että itse tajusin vasta jossain kirjan puolivälissä, mistä historiallisesta tapahtumasta siinä oikeastaan oli kysymys. Hyvä näkökulma minun mielestäni, vaan enpä kerro enempää. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Tuulen vihoille löytyi myös jatkoa ja sen itsenäisen jatko-osan nimi on Maan vihat. Kirjat voi siis lukea aivan erikseenkin, mutta kyllä Maan vihoista saa hieman enemmän irti kun on lukenut ensin Tuulen vihat, vaikka ne itsenäisinä romaaneinakin menisivät. Kaikinpuolin sujuvaan ja mielenkiintoista kerrontaa, ehkä jopa pidin himpun verran enemmän tästä jatko-osasta. Ja mikä parasta, se loppui mukavasti siihen malliin, että jatkoa voi kenties joskus odottaa. Ainakin toivoisin niin.

Seuraava käsiini tarttunut kirja sijoittui taas 1700-luvulle. Se oli Raija Orasen Kuninkaiden tiet. Tavallaan kirja oli Gustav Mauritz Armfeltin elämäkerta. Hänen elämänsä se kertoi. Sinänsä myös mielenkiintoinen täynnä historiaa ja todellisia historian henkilöitä. Raija Orasen tapa kirjoittaa on vain kovin toisenlainen kuin kenenkään näiden edellämainitsemieni. Kirja oli täynnä historiallista faktaa kerrottuna romaanin sanankääntein, vaan siitä puuttui henkilöidensä tunnepuoli. Jotenkin tuli kuitenkin enemmänkin mieleen, että kyseessä on raportti kuin romaani. Kuitenkin tämäkin oli minun mielestäni hyvä kirja, enkä suinkaan pitkästynyt sitä lukiessani. Raija Orasen tapa kertoa vain on erilainen. Ehkä hän haluaa pysyä faktoissa, eikä halua sortua fiktioihin ja arvailla henkilöidensä päänsisäistä maailmaa. Linkki kirjaan tästä *klik*.

Ja taas palasin ajassa taaksepäin ja luin Taavi Vartian kirjan Varastettu vaimo. Tämä kirja sijoittui taas 1000-luvulle. Tapahtumat käynnistyivät Välimerellä, mutta seikkailun myötä päästiin siirtymään viikinkikylään Norjaan. Täytyy sanoa, että tässä oli jotenkin sellaiset juonenkäänteet, että en olisi tahtonut kirjaa käsistäni laskea. Kerronta oli hyvin mukaansa tempaavaa. Tämän kirjan löydät täältä *klik*.

Melkoisen mielenkiintoinen kirjakooste, kaikki varsin suositeltavia. Nyt vain jos lukisin se uudestaan jaksottaisin lukunautintoni niin, että ne menisivät jotensakin kronologisessa aikajärjestyksessä. Seuraavaksi minulla onkin odottamassa lisää Paula Havastetta.




torstai 22. lokakuuta 2015

Ajatukset ammattitutkinnossa, kädet helmiä tekemässä

Näinhän siinä on käynyt, kuten arvelinkin, että blogin kirjoittaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Syksy on on ollut täynnä kaikenlaista, koulu alkoi ja sen myötä  uudet ajatukset ja suunnitelmien toteutukset. Täytyy tunnustaa, että olen hiukan joutunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta juuri niin kurssiohjaajamme kehoittikin tekemään. Epämukavuusaluella liikkuminen kuulemma on opettavaista, en nyt muista miten, mutta toivon sen olevan sillä liikuskelen siellä nykyään melkein päivittäin, tai siis aivoni liikkuvat, fyysisesti olen kyllä pysynyt mukavuusalueellani.
Kurssiryhmä on pullollaan mielenkiintoisia ihmisiä ja yrityksiä, opettaja ei tule päästämään helpolla ja mentorinikin vaikuttaa olevan samalla aaltopituudella kanssani. Kyllä tästä varmasti hyvä vuosi tulee, vaikkakin tiedän, että en tule pääsemään helpolla.
Osa yksi, yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen. Heti alan kiemurtelemaan pelkistä sanoista liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat, jotka jo pelkkinä sanoina vievät minut sinne epämukavuusalueelle ja nostavat karvat pystyyn.
Myynti ja markkinointi sensijaan on jo mielenkiintoisempi osio, vaikkakin siinä ihan ensimmäisenä on kotisivujen uusiminen ja se tulee olemaan iso projekti. Tähän aion myös ottaa ulkopuolisen tahon avuksi siihen varsinaiseen sivujen tekemiseen, tietokonemaailma kun on minulle aivan vieras alue, eikä ole mitään järkeä tuhlata aikaa tässä kohtaa sellaiseen, minkä joku toinen hallitsee suvereenisti ja voin ostaa tämän palvelun. Mutta pitäähän minun itse miettiä se varsinainen sisältö, mitä haluan näiltä sivuilta.
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä on ulkomaankauppa. Siinä sitä taas liikutaan siellä epämukavuusalueella. Pitää osata suunnitella, toteuttaa ja arvioida ulkomaankauppaa, näin lukee ammattitutkinnon määritelmässä. Melkein pelottaa, mitä kaikkea se pitää sisällään, ainakin ulkomaankaupan liiketoimintamallin. Taas yksi sanahirviö. Mutta kun on kerran leikkiin ryhtynyt, niin leikki on kestettävä! Ei muuta kuin tuulta purjeisiin ja nokka kohti uusia pettymyksiä, vai oliko se seikkailuja...  


Vaikka pää rakentaa uusia kotisivuja ja yrittää välttää sanoja liiketoimintamalli ja laskelmat, niin käteni ovat ahkeroineet polttimen ääressä. Olen opetellut uudenlaisia kukkia, monimutkaisempia. Näissä kukissa on heteet ja terälehdet tuollaiset liljamaiset, eivätkä pyöreät. Helpoin tie olisi ollut ostaa jostain tutoriali, tai mennä jonnekin kurssille, kai sellainen jostain olisi löytynyt. Mutta koska yritykseni ei suinkaan kieri rahoissa, vaan rahapulassa niin tyydyin opettelemaan itsekseni. Tutkittuani tunti tolkulla ja tarkkaan monen monta kuvaa netin ihmeellisestä maailmasta, tein päätelmiä kuinka tämä pitäisi kenties toteuttaa. Niillä eväillä sitten siirryin polttimelle. Näitä kuvassa olevia helmiä edelsi kylläkin useampia kuvauskelvottomia harjoituskappaleita, mutta kun lopulta sain uunista nämä helmet ulos, uskoin että sieltä vielä se unelmhelmikin löytyy.


Tällä viikolla sitten vihdoin tein tämän helmen ja siinä alkaa olla kaikki kohdallaan. Se on yhtä kaunis jokapuolelta. Vielä on vähän haastetta, ennen kuin olen siinä, mitä tavoittelen, mutta tämän helmen myötä tiedän sinne pääseväni. 

torstai 24. syyskuuta 2015

Puolukkatuoremehu

Puolukoita on nyt aivan valtavasti. Sunnuntaina lähdin ensimmäisen kerran puolukkaan. Minulla on eräs ystävä, jonka kanssa käymme joka vuosi ja meille molemmille marjojen lisäksi se itse metsässä olo on yhtä tärkeää kuin ne puolukat. Puolukkaan lähdemme yleensä mahdollisimman syvälle metsään, jonnekin minne kukaan muu ei vahingossa eksy. Autolla ensin kilometrejä metsäautotietä ja sitten kävelyä metsätaipaleen halki, kunnes vihdoin edessä on todellinen apaja. Nytkin marjoja oli niin paljon, että ei oikein tiennyt minne olisi jalkansa laittanut, ettei sotke niitä.


Kahdessa tunnissa olimme molemmat keränneet kaksi ämpärillistä puolukoita. Ainoa hieman työläs vaihe näillä reissulla onkin sitten se paluumatka. Molemmissa käsissä kymmenen litran ämpärilliset puolukoita, louhikkoisessa maastossa ei ole ihan kevyt juttu. Se käy kuntoilusta ja tasapainoharjoittelusta. Maastossa kävelynhän on todettu olevan hyväksi tasapainolle.
Toissapäivänä menimme toisen kerran ja yhtä hyvällä menestyksellä. Nyt olen jo saanut 40 litraa puolukoita, mutta se ei vielä riitä, joten innolla odotan kun taas mennään. Mitäkö sitten teen tällaisella määrällä puolukkaa? Minä teen tuoremehua. Se on niin hyvää, että sitä pitää olla koko talveksi ja siksi niitä puolukoitakin pitää olla runsaasti.


Minun ohjeessani, jonka olen jostain jo vuosia sitten saanut, on 8 litraa puolukoita ja 4 litraa vettä. Puolukat survotaan hyvin ja siihen lisätään kylmä vesi. Kymmenen litran kattilaan tämä seos mahtuu hyvin. Se 8 litraa puolukkaa kun kutistuu survottuna. Alunperin siinä minun ohjeessani oli myös viinihappoa tai sitruunahappoa, mutta kumpaakaan en ole enää vuosiin käyttänyt, vain puolukoita ja vettä. Tämä vedellä jatkettu puolukkasurvos saa sitten seistä 2-3 päivää ihan huoneenlämmössä. Sitten se siivilöidään. Minä siivilöin sen niin, että otan mehumaijan keskimmäisen ja yläosan, laitan sideharson siihen mehumaijan siiviläosaan ja kauhon kaiken puolukan siihen. Kirkkaan mehun saa sitten kätevästi päästää letkua pitkin kattilaan. Lopuksi mehu sokeroidaan ja suhde on n. 1/2 kg sokeria mehulitraa kohti. Kun sideharsolla vuoratussa siivilässä on enää melko kuiviin valunut puolukankuorimäski, niin sitten siivilä pois ja sokeroitu mehu kattilasta maijaan, josta sen saa kätevästi valuttaa pulloihin. Minä valutan sen pulloihin, jotka voi pakastaa. Toki siinä käy aina niin, että niitä pulloja tulee niin paljon, että ei mahdu pakastimeen ja tämä mehu kyllä säilyy aivan hyvin ainakin vuodenvaihteeseen kellarissa tai jääkaapissa. On minulla joskus unohtunut joku pullo jonnekin kellarin nurkkaan ja se on ollut aivan priimaa vielä seuraavana kesänäkin.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Koulutusta

Se on syksy nyt ja minä huomasin ohjelmoineeni kalenterin melkoisen täyteen. Yleensä olen pitänyt huolen, että se ammottaa tyhjyyttään ja minä saan järjestää päiväni ihan konkreettiseti päivä kerrallaan, ilman isompia aikataulutuksia. 
Ensinnäkin olen ilmottautunut useammalle kansalaisopiston kurssille. Niin olin kyllä viime vuonnakin, mutta nyt tuli vähän lisää. Meillä on täällä Sastamalan kansalaisopistossa sellainen suuri etuisuus kuin Aktiivikortti. Kun ostaa aktiivikortin, niin silloin pääsee osallistumaan sillä yhdellä maksulla useammalle kurssille. Kurssit ovat tietysti eri hintaisia, mutta jos haluaa osallistua vaikka kolmellekin koko lukukauden mittaiselle kurssille, niin silloin jo aktiivikortti tulee todennäköisesti edullisemmaksi. Kun sitten on se kortti, niin sehän tietenkin houkuttaa osallistumaan niille lyhyillekin kursseille. Nyt olen ilmottautunut Keramiikkaan, Mouhijärvi tutuksi, italian, espanjan ja ranskan kursseille. Näiden kurssien yhteishinta olis ollut 264€ ja aktiivikortti maksoi 137€. Ja siis nyt voin osallistua vuoden mittaan muillekin kursseille, mitä mielenkiintoista nyt sattuu eteen tulemaan ja varmasti tulee, olen jo vähän suunnitellut.


Tässä nyt vain on sellainen pikku juttu, että olen myös ilmottautunut Takk:ssa järjestettävään reilun vuoden mittaiseen Luovien alojen yrittäjän ammattitukinto koulutukseen. Se nyt täyttää sitä kalenteria. Lisäksi puolukka-aika alkoi juuri ja minulla on tavoitteena poimia vähintään 50 litraa puolukoita. Olen niin tottunut siihen, että lähden metsään kun siltä tuntuu, mutta tänä syksynä se ei niin vain onnistukaan. Voi olla, että niinä päivinä kun kalenterissa on vapaata sattuukin satamaan. No enhän minä sokerista ole, mutta ei ole mukava kastuakaan ja märkiä marjoja on ikävä perata. Vaan eiköhän kaikki loksahda kohdilleen.
Olen oikeastaan melkoisen innostunut tästä opiskelusta, mikä on kyllä varsinainen ihme, sillä olenhan jo vuosikausia sanonut, että minä en ainakaan ala mitään enää tässä elämässä opiskelemaan. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Näinhän se menee. Huomenna se sitten alkaa!
Eikä sovi unohtaa, että tässä kaiken ohessa pitää myös tehdä töitä. Helmiä pitää syntyä, ja niitä pitää myös myydä, jostainhan pitää rahaakin tulla. Laskuja pitää maksaa ja mukava syödä jotain muutakin kuin puolukoita.


maanantai 31. elokuuta 2015

Marjoja ja metsäneläimiä

Loppukesän parhautta on sadonkorjuu.  Mansikota, mustikoita, lakkoja, vadelmia, kirsikoita. Metsässä olen viihtynyt ja pakastin on täyttynyt. Ennen kaikkea olen ollut hyvin onnellinen siitä, että jääkaapissa on ollut jatkuvasti tuoreita marjoja. Ihan parasta välipalaa on maustamaton jugurtti, jossa on enemmän mustikoita kuin sitä jugurttia ja sitten siihen sekoitetaan kourallinen Fittnes muroja ja lusikallinen juoksevaa hunajaa. Mansikka-aikakin kesti tänä vuonna ihanan pitkään. Viimeiset mansikat sai syödä viime viikon tiistaina, mutta kyllä niitä tuli syötyäkin viimeisen kuukauden aikana.


Vaikka mansikoita on nyt enää pakkasessa ja hillona, niin mustikoita saa vielä hakea metsästä, eikä vadelmasatokaan vielä ole tyrehtynyt. Parin viikon päästä alkaa puolukka olla kerättävissä ja sen jälkeen tulee vielä karpalot. Tässä välissä löytyy poimittavaa puutarhastakin, sillä tyrnipensaiden oksat kellertävät jo lupaavasti ja omenat alkavat kypsyä. Omenissa tosin on jonkin verran pihlajanmarjakoita. Meillä punakaneli on melko huonon näköistä omenaa pullollaan, mutta vaaleakuulas sensijaan antaa terveemmän sadon.


Tykkään myös siitä, että melkein koko ruokalautasen sisällön voi kerätä omalta tontilta. Ensin menen perunamaalle ja kaivan perunat ja viereiseltä kasvimaalta porkkanat, kesäkurpitsan, tillin, salaatit, sipulin ja persiljan. Sitten kasvihuoneelta tomaattia ja kurkkua ja kanalasta munat. Kanttarellejäkin löytyy. Nyt loppukesästä kun se jatkuva koleus ja sataminen vihdoin loppuivat, tai ainakin vähenivät niin olen myös valmistanut ruuan  kesäkeittiössäni ja monasti se on myös syöty ulkona. Lättyjäkin on mukava paistaa ulkona. Oikeastaan en koskaan paista lättyjä sisällä keittiössä, koska inhoan sitä käryä mikä siitä jää sisälle leijumaan vaikka kuinka olisi liesituulettimet päällä.


Meillä on käynyt myös pieniä vierailijoita melkeimpä riesaksi asti. Ensin tulivat supikoiranpennut ja sitten ketunpennut. Joka ilta kun kello läheni yhtätoista, kipitti neljä supin pentua pellon yli meidän pihallemme. Ensin ne olivat ihan söpöjä ja niitä oli hauska seurailla, mutta kun aloin ajatella että ne kasvavat ja lopulta neljä suurta supia saapuu tänne joka ilta, niin ei se enää tuntunutkaan kovin mukavalta ja aloin pelätä kanojen ja kissan puolesta.


Yritimme niitä hätistellä, mutta laihoin tuloksin, aina ne jostain ilmestyivät. Sitten tuli se ketun poikanen ja ilmeisesti se omi reviirin ja hääti supit takaisin metsään. Kettu oli kaunis, mutta se oli myös hyvin peloton ja tallusteli meidän pihallamme kuin kotonaan. Kanoja ei voinut päästää enää ollenkaan vapaana juoksentelemaan ja kissankin kanssa se kerran oli nokat vastakkain. Ei siinä muu auttanut, kuin haimme tutulta metsämieheltä supiloukun. Ensimmäisenä aamuna siellä oli se kettu. Mies nosti loukun kettuineen päivineen auton lavalle ja ajoimme reilun kymmenen kilometrin päähän, missä päästimme ketun pois loukusta. Varmuuden vuoksi loukku viritettiin uudestaan ja taas sinne meni kettu, joka  vietiin samaan paikkaan kuin se edellinenkin.


Ei siitä mitään hyötyä ilmeisesti ole ollut, sillä edelleen tänne tulee kettu harva se ilta. Yhden kanan se on tappanut ja loukkuun ei ole kukaan enää mennyt. Kohtapuoliin ne kanat on vietävä talvikanalaan kuitenkin ja kun ilmat viilenevät ja syyssateet lisääntyvät, niin kissakin viihtyy sisätiloissa. Toivottavasti.

tiistai 18. elokuuta 2015

13 vuotta eikä aivan suotta

Minulla on sitten 13 vuotta yrittäjyyttä täynnä, eli neljästoista vuosi hurahti käyntiin. En oikein tiedä, mitä silloin 13 vuotta sitten ajattelin kun yritykseni perustin. Ainakaan minulla ei ollut homma yhtään hanskassa. Olin harrastanut tiffanytöiden tekoa muutaman vuoden ja sen varaan sitten vaan heittäydyin. Minulla oli silloin hoitovapaata jäljellä vuosi ja halusin jäädä kotiin. Elämässäni oli ollut melkoista draamaa pari vuotta aikaisemmin ja se oli imenyt minusta kaikki voimat ja pistänyt ajatusmaailmani heittämään häränpyllyä. 


Minä vaan päätin tehdä näin, enkä siitä kyllä muilta juurikaan mielipiteitä kysellyt. Marssin kirjanpitäjän luokse ja kerroin että pitäisi perustaa yritys. Hän sitten täytteli tarvittavia papereita ja kysyi nimiehdotustani. Ei minulla sellaistakaan ollut, joten ihan yksinkertaisesti ajattelin että se olisi sitten omalla nimelläni oleva toiminimi. Tämä tuli bumerangina takaisin kaupparekisteristä, koska sen niminen yritys oli jo olemassa. Sitten ajattelin, että jos yhdistää molemmat etunimeni pötköksi, niin sellaista ei kyllä ole. Siten siitä tuli Tmi Piaeliina Kivistö. Ja se näytti minusta ihan tyhmältä nimeltä. Olisin halunnut sen olevan pelkästään Piaeliina, ilman mitään lisukkeita. No nyt se vihdoin 13 vuotiaana on rekisteröity nimelle Piaeliina.


Aloitin siis tekemällä tiffanytöitä, mutta päätyöni oli olla äiti. Tämä yrittäminen oli vähän silmänlumetta, se antoi minulle mahdollisuuden jäädä kotiin ja samalla päästä aina välillä ihmistenilmoille harrastukseni myötä. Harrastamistahan tämä oli, en edes ollut kovin hyvä niissä tiffanytöissäni, näin jälkikäteen ajateltuna. Sen verran niitä meni kyllä kaupaksi, että pystyin hankkimaan aina uutta lasia ja kunnon työvälineet, homma pyöri ja samalla tekemisen kautta pystyin kehittämään taitojani.


Reilu puolivuotta kun kului, niin näin ensimmäisen lamppulasihelmen. Se oli Tampereella lasiliikkeessä, kun menin täydentämään varastojani. Pieni, ihana kilpikonnahelmi. Halusin oppia tekemään sellaisia ja mikä tuuri minulla kävikään, sillä kurssi alkoi seuraavana viikonloppuna. Se oli kyllä täysi, mutta liikkeen omistaja perui oman osallistumisensa ja myi paikan minulle. Opettajana oli Lea Swantz ja hänen tekemänsä se kilpikonnakin oli. Se kilpikonna vei pikkusormeni ja seuraava viikonloppu koko käden. Lean studiolla kävin vielä useamman kerran oppia saamassa ja sitten vaan tekemällä opettelin käyttämään saamaani oppia. 12 vuotta helmentekoa tuli keväällä täyteen ja vielä on aivan hurjasti opeteltavaa. Helmenteko voi olla suorastaan meditatiivistä. Tässä aiemmassa postauksessa oleva video kannattaa katsoa, sillä siinä välittyy hienosti se meditatiivisuus ja rauha. *klik*


Turha kai mainita, että tiffanytyöt ovat jääneet hyvin vähälle. Muutaman vuoden vedin kansalaisopistossa tiffanykurssia, mutta nykyään keskityn vain helmiin. Lapset ovat kasvaneet ja minulla on enemmän aikaa helmenteolle ja yrittämiselle. Tämä on myös alkanut saamaan enemmän yritystoiminnan piirteitä harrastamisen sijaan, ja nyt olen ilmottautunut luovien alojen yrittäjäkurssille, joka alkaa ihan kohta ja päättyy vuoden päästä syksyllä. Toiveissa on, että tästä kehittyy vielä ihan kunnon yritys ja minusta ihan oikea yrittäjä, joka on sellainen myös muiden silmissä, enkä vain omissani.











torstai 13. elokuuta 2015

Miten liittää Instagram facebookiin ja blogiin

Minulla on jo hetken ollut tili Instagramissa ja tulipa sitten mieleeni, että sehän pitäisi tietenkin liittää myös tänne blogiin jollakin tavalla. Alunperin avasin sen  ihan omalla nimelläni ja sinne joitakin kuvia otinkin ja muutama kaverini sinne ilmestyi seuraajaksikin. Tuntui kuitenkin tyhmältä olla sekä siellä, että facebookissa. Jätin sitten vain käyttämättä sen tilin instgramissa -tai instassa, kuten tyttäreni sanoo.
Tulinpa sitten myöhemmin ajatelleeksi, että näin yrittäjänä minun tietenkin Instagramissa kuuluisi olla ja avasin  toisen tilin Piaeliinan nimellä. Tämän tilin päätin pyhittää ikäänkuin työprofiiliksi, siellä olisi kuvia vain töistäni ja inspiraation lähteistäni. Lisäksi päätin toteuttaa sen englanniksi. Nyt olen sitten kesän ajan sinne kuvia laitellut, enemmän siitä inspiraatiosta kuin helmistä. Tämä on ollut enemmänkin sovelluksen käytön opettelua. Aluksi ei tahtonut mennä jakeluun ne hastagit, mutta kyllä se on nyt ymmärretty, että ilman niitä sinne on ihan turha mitään kuvia laitella näin yrityksen kannalta, jos nyt sitten ihan yksityishenkilönä haluaa kuviaan tallennella niin se on toinen juttu, mutta jos haluaa, että niitä sieltä kukaan huomaa niin kannattaa niitä tageja laittaa. Kannattaa myös tutkia etukäteen millaisia kuvia minkäkin tagin takana on, että ei tule tägänneeksi omia kuviaan jonnekin pehmopornon sekaan.
Nyt kun perusperiaatteet olivat selvillä, niin halusin liittää sen myös Piaeliinan facebook sivustolle. Googlailin ohjeita ja mielestäni sellaiset löysinkin. Kirjauduin instaan, klikkasin profiilin auki oikeasta alalaidasta, sieltä ylälaidan kolmen pisteen takaa kohta "Linkitetyt tilit" ja sieltä Facebook, jonka takana vihdoin oli vaihtoehtona aikajana tai hallitsemani tilit, sieltä valitsin Piaeliinan. Sitten katsomaan Facebookiin näkyykö sovellus. No ei näy. Sama uudestaan. Ja taas. Sitten kilauttamaan kaverille. Selvisi, että vika on ehkä siinä, että kirjautumissähköpostini on eri näihin kahteen paikkaan, joten ne eivät ehkä siksi kohtaa toisiaan. Selvä, odotetaan hetken josko löytäisivät kuitenkin kun antaa vähän aikaa.
Päätin siirtyä tänne blogin puolelle ja linkittää sen Intargamin tänne. Taas googlailua. Taas löysin ohjeita. Pitää asentaa widget. Älkää kysykö, mikä se on, en tiedä, mutta tiedän mistä ja miten sen saa. Pitää mennä tänneIntagme.com sivulle. Siellä antaa käyttäjänimi, valita widgetin tyyppi, määrittää koko ja valita lopuksi get code. Silloin tulee pieni ruutu, josta pitää kopioda se koodi. Tulla sen jälkeen bloggeriin kohtaan ulkoasu, siellä valita lisää gadget ja siihen gadgetin sisältökohtaan liittää se kopioitu koodi ja lopulta tallentaa. Helppo nakki, paitsi että esikatselussa näkyy vain tyhjä ylimääräinen ruutu, eikä mitään kuvia. Sama uusiksi. Ei vieläkään mitään. Kolmannella kerralla siellä Intagme sivulla huomasin, että siinä on myös esikatselu ja nyt kun klikkasin siitä, niin kuvat näkyivät ja homma oli ihan ok. Taas otin koodin, kopion sen ja liitin blokkerissa gadgettiin ja hups! nyt täällä näkyvät Instagram kuvani. Tuossa oikealla sivulla, melko ylälaidassa. Siitä kun klikkaa, niin pääsee myös sinne instagramiin. Ainakin tässä tietokoneella, sitä en tiedä kuinka puhelimella onnistuu, kun puhelimella blogista ei näy näitä sivupalkin juttuja, ne näkyvät vain tietokoneen isolla näytöllä.
Että on se vaan niin kätevää ja helppoa tämä älyaika. Tässäkään pikkuhommassa minulla ei mennyt kuin jokunen tunti. Vielä se instagram linkitys puuttuu tuolta yrityksen varsinaiselta sivulta, mutta enää tänään en jaksa tätä helppoutta, mutta toivottavasti tästä oli jollekin jotain hyötyä jos sattuu olemaan samaisia linkitys suunnitelmia.


 


tiistai 11. elokuuta 2015

Luettavaa

Vaikka tämä marjojen sesonkiaika pitää minut paljolti metsissä ja marjapuskissa, niin ehdin pari kirjaa kuitenkin lukemaan. Juha Ruusuvuori "Lemminkäisen laulu" ja "Jurmo". Voi lukea ihan yksittäisinä kirjoina, mutta suosittelen lukemaan molemmat aloittaen Lemminkäisen laulusta. Jurmo on nimittäin jatkoa Lemminkäisen laululle ja Jurmon loppu täydentää myös Lemminkäisen laulun lopun.


Kirjat kertovat viikinkiajasta. Lemminkäisen laulu alkaa Suomen rannoilta, kulkee Eurooppaan Aakenin kaupunkiin, kuningas Karoluksen -Kaarle Suuri- hoviin ja takaisin Suomeen. Jurmossa pysytellään sitten Suomessa.
Itse tarina on mukaansa tempaava ja sinänsä kiinnostava, niitä tarinoita joista voi ajatella, että se olisi voinut joskus tapahtuakin. Lemminkäisen laulun punaisena lankana kulkee ajatus kirjoitus- ja lukutaidon tärkeydestä. Onko kirjoitettu sana, totuuden sana?
"Kaikki laulut olivat ilmassa, ne piti pystyä sieltä sieppaamaan ja muuttamaan sanoiksi. Tiesin, että verenseisautussanat piti lukea juuri niin kuin ne olivat, sanaakaan muuttamatta. Muuten ne eivät tehonneet. Jos voisin kirjoittaa oikeat luvut kirjaan, olisi niiden muoto oikea, ne olisivat valmiina kirjassa ja ne voisi ottaa aina esille, vaikka lukija olisi vanha ja heikkomuistinen."

Jurmossa kyse on ahneudesta ja kateudesta, sekä siitä mitä se ympärilleen kasvattaa. Kirja kertoo tarinaa Jurmon silmin. Se on myös hänen kasvutarinansa. Juoni on mukavalla tavalla jännittävä ja varsinkin kun siinä jo alkumetreillä sai aavistuksen siitä, että tässä kirjassa myös Lemminkäisen Laulu saa täydennyksensä, se piti mukavasti otteessaan loppuun asti.

Olen joskus aiemmin lukenut Ruusuvuoren kirjan Kaniikki Lupus. Sekin sijoittuu pääosin Suomeen, mutta siinä ollaan jo 1350-luvulla. Kirjan lukemisesta on kulunut jo jokunen vuosi, mutta se palautui mieleeni kun luin nämä kaksi. Tavallaan nämä kirjat on kytketty pienellä langalla Kaniikki Lupukseenkin siinä mainitun salaperäisen kirjan myötä. Onko Kaniikki Lupuksen salaperäinen kirja Lemminkäisen laulun Ahti Saarelaisen kirjoittama? Mielenkiintoista linkittämistä. Joka tapauksessa ajattelin, että Kaniikki Lupus pitänee lukea uudestaan.



torstai 6. elokuuta 2015

Beads by me

Minulla on mielessäni aivan valtavasti kaikkenlaisia helmivisioita. Sehän on jo käynyt selväksi, että kukkahelmet ovat ehdottomasti se minun juttuni, niihin vaan aina palaan. Niitäkin vaan voi tehdä aina uudenlaisia, joten tuskin niihin koskaan kyllästynkään, enhän kyllästy kukkiinkaan. Tuolla intagramissa olen julkaissut tänä kesänä paljon kuvia puutarhani kukista. Niistä kumpuaa niin paljon inspiraatiota. 
( Samalla nyt huomasin, että en tiedä kuinka sen instgram-linkin tähän saisi, jos joku tietää voisi neuvoa minuakin :)


Tässä kuvassa ei kesän lämpö tunnu, mutta eipä se ole tuntunut tänä kesänä muutenkaan, siksipä tästä tulikin tällainen. Jos tekisin kalenteria juuri tästä vuodesta, niin tässä olisi heinäkuun kuva.


Tässä helmessä on sitten ne kolme hellepäivää, jotka tänä kesänä on meitä täällä hellinyt. Minulla oli itseasiassa tulppaaneja, jotka olivat juuri tuon värisiä. Ne näyttivät ensin vain oransseilta, mutta sitten ne lopulta avasivat terälehtensä apposen auki, eivätkä enää näyttäneet yhtään tulppaaneilta. (Olisin muuten ihan tyytyväinen tähän helmeen, mutta siinä on liikaa kuplia.)


Yleensä en tee paljonkaan koruja, mutta tämän rannekorun tein, koska asiakas halusi näistä helmistä rannekorun. Siitä tuli minusta oikein kaunis. Asiakaskin vaikutti tyytyväiseltä ja sehän on pääasia. Ja joskus on kiva tehdä jotain muutakin kuin kukkia, ihan vaikka vaan näyttääkseni, että ei se ainoa aihe ole.



Olen myös harjoitellut paljon aivan minulle uutta kuviointityyliä. Niitä harjoitushelmiä alkaa kertymään, mutta vieläkään en osaa tehdä sitä niin kuin toivoisin osaavani. Tässä työssä haasteita kyllä riittää varmaan lopuksi ikää. Siksikin tämä on niin mielenkiintoista. 
Tuosta viimeisestä kuvasta minulla on pieni kisa facebookissa, pyysin ehdotuksia siitä, mitä muut tekisivät näistä kuvan helmistä. ( löytyytäältäklik) Siellä on jo paljon ehdotuksia, huomenna sitten selviää kuka nämä helmet itselleen saa. Tämän illan, huomis aamuun asti niitä ehdotukia vielä voi laittaa. Huomenna puolilta päivin selviää, kuka helmet itselleen saa.    


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sataa, sataa...

...ja ropisee. Vähempikin riittäisi. Alkaa ihan jo tuntemaan fyysistä kipua kun sade ropisee katolla, lämpömittari näyttää korkeintaa viittätoista astetta ja tuuli vonkuu nurkissa. Meneehän tämä kesä tässä villasukissa, villapaidassa, välihousuissa ja kumisaappaissa, mutta miten tämän jälkeen jaksaa sen pitkän, pimeän, kolean syksyn? Parempi kun ei ajattele.


Muistan tämän päivän, kun olin mansikkamaalla poimimassa mansikoita. Unohdan, että silloinkin puhalsi kylmä tuuli, niin että iho oli kananlihalla paljaissa käsivarsissa. Katson vain tätä kuvaa ja muistan sinisen taivaan ja mansikan maun.


Matkalla mansikkamaalle, pysähdyin hetkeksi tienpientareelle missä päivänkakkarat kurkottivat kohti aurinkoa. Suuret siniset kellokukat helisivät hiljaa tuulessa ja heinä tuoksui.


Keskityn keräämään talteen tämän kesän kypsättämän suuren marjasadon. Onhan tästä jatkuvasta sateesta se hyöty, että kaikki marjat ovat suuria ja meheviä, sekä niitä on paljon. Jotenkin kummasti ne ovat kyllä imeneet itseensä kesän maun.


Syksyn pimeinä iltoina otan vadelmia pakkasesta ja teen vadelmarahkaa tuulihattujen täytteeksi, suljen silmäni ja kuvittelen istuvani auringossa katukahvilassa. Teen lakkahilloa ja kasaan sitä jäätelön päälle, tungen varpaani takan kuumentuneeseen kylkeen ja kuvittelen rantahekan lämmittävän niitä.


Ehkä ne lapsuuden kesätkään eivät olleet aina niin lämpöisiä kuin, mitä muistelee. Ehkä silloinkin oli kylmiä ja sateisia kesiä ja mieli vaan tekee tepposiaan kun haluaa muistaa vain sen lämmön ja auringonpaisteen. Se kasvaa, mihin keskittyy. Parasta siis katsoa tarkkaan, mihin keskittyy.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Pari kirjaa

Kirjastossa oli minua varten kaksi kirjaa. En muista lukeneeni kummaltakaan kirjailijalta yhtään kirjaa aikaisemmin. Ihan kannen perusteella arvelin pitäväni Markku Turusen Vaeltajasta enemmän, joten aloitin siitä.
Vaeltaja alkaa 1400-luvun lopun Olavinlinnasta ja kertoo Antista, jonka Pyhä Andreas kiroaa vaeltamaan tuomiopäivään asti enemmän tai vähemmän sivullisena. Kirouksen voi purkaa vain aito rakkaus. Niinpä Antti sitten kulkee maailman turuilla aina näihin päiviin asti, kunnes on taas palannut Olavinlinnaan katsomaan oopperaa Lentävä Hollantilainen. 
Kirja kulkee osittain kahdessa ajassa, nykypäivässä ja niissä menneissä vaellusvuosissa, keskittyen kuitenkin Viipurin pamauksen aikoihin ja Fernao de Magalhaesin ensimmäiselle maailmanympäryspurjehdukselle 1500 luvun alussa. 
Ihan viihdyttävää luettavaa, jotenkin nyt vaan ei erityisemmin kolahtanut minulle. Sujuvaa tekstiä, huumoriakin mausteena mukavasti. Ehkä olisi minun makuuni saanut olla vähemmän siitä maailmanympäri purjehduksesta ja enemmän jostain muusta. Se purjehdus tuli kyllä käytyä tarkaan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoinen. 


Koskisen romaani sitten lähtee käyntiin jo vähän ennen Venäjän vallankumousta ja lopulta keskittyy enemmänkin talvisotaan ja sitä edeltäneisiin vuosiin. Tätä kirjaa en varmasti olisi tullut edes lainanneeksi, jos olisin itse vain lukenut takakannen esittelyn. Nyt kun sen oli joku muu minulle valinnut niin luin sen. Voin sanoa, että olipa hyvä että luin, tämä kirja jotenkin vei menessään. Tarina oli raskas, eikä mitään pintaliitoa, vaan teksti meni pintaa syvemmälle.
Päähenkilö on suomalainen sotilas, joka on myös tavallaan Mannerheimin salainen vakoilija ja tätä kautta kirjassa päästään hienosti sisään siihen maailman tilanteeseen, mikä edelsi talvisotaa. Minulle tämä aukesi siksikin niin hyvin, että tässä keväällä tyttärelläni oli historiankoe juuri tästä ajasta ja jouduin lukemaan hänen historiankirjansa näiltä osin, koska hän halusi minun kuulustelevan häntä koetta varten. Se oli itsellenikin hyvä kertaus koska omista kouluvuosista on jo aikaa vierähtänyt ja nyt tätä kirjaa lukiessa siitä oli selvää tukea, kun tietyt faktat olivat niin tuoreessa muistissa että pääsin helposti kirjan maailman sisälle.
Vaikka kannen mukaan tämä on kirja sodasta ja rakkaudesta, niin minusta se on myös kirja hylkäämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Vaeltajan päähenkilö kirottiin vaeltamaan sivullisena merkittävien miesten rinnalla, tässä Koskisen kirjassa oli tavallaan sama tilanne. Tiedustelu-upseeri Juho Kivilaakso on tuomittu olemaan se näkymätön mies merkittävien miesten rinnalla.
Kirjan kerronta oli vähän dekkarimaista, se oli nimenomaan miehistä kerrontaa, mutta minä pidin siitä. Vaikka se oli lopulta melkoisen rankkaakin kerrontaa, mitäpä muuta sota olisikaan,  niin ei siinä tehnyt mieli hypellä yhdenkään kohdan yli, eikä jättää kesken. Se vei niin mukanaan, että teki mieli lukea se yhtä putkea loppuun asti, vaikka rankkuus ei suinkaan loppua kohden hellittänyt.
Koskisen tuotantoon on nyt sitten ihan pakko tutustua enemmänkin, sen verran tajuntaan vaikuttavaa tekstiä tässä kirjassa oli.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kukkakimppuja

On tällä koleallakin kesällä puolensa, kukat kukkivat kauemmin. Sadekin on saanut kaiken rehottamaan runsaana, eikä ole tarvinnut itse tarttua kastelukannuun kertaakaan. Sade on myös opettanut minua tekemään kukkakimppuja maljakkoon.


Aiemmin en ole raaskinnut taittaa juuri yhtään kukkaa sisälle maljakkoon. Ensinnäkin kukat kestävät ulkona kauemmin ja toiseksi minusta on aina tuntunut, että jos yksikin varsi on poissa kukkapenkistä sen huomaa hirveänä lovena heti. Tämä viimeinen kuvitelma on nyt osoittautunut todellakin kuvitelmaksi, ei sitä huomaa, niitä kukkia on kuitenkin niin paljon.



Erityisesti olen tänä kesänä tehnyt kimppuja ruusuista ja pioneista. Pioneista siksi että sade on tehnyt ennestäänkin painavat kukat vielä painavammiksi ja saaneet varret tuesta huolimatta taittumaan, jopa katkeamaan.


Minun kaikki ruusuni ovat pensasruusuja, koska ne kestävät parhaiten näitä Suomen talvia. Pensasruusut ovat sitten huonoja maljakkoruusuja. Ne eivät kestä maljakossa kuin päivän pari, parhaimmillaan ehkä kolme päivää. Olen kuitenkin napsinut niitä sellaisina juuri avautuvina nuppuina ja silloin ne aukeavat sisällä maljakossa ja kestävät kolme, neljä päivää. Lakastuneet kukat pistän kompostiin ja haen taas pihalta uudet.


Minulla kasvaa neljää erilaista pionia, kymmenessä eri puskassa ja pensasruusuja on kymmenen eri lajia, yli kahdessakymmenessä pensaassa. Että kyllä siinä pitäisi poimittavaa riittää. Pioneista osa on kyllä vielä kovin nuoria ja näin ollen niissä ei kovin runsasta kukintaa ole, neljä on sellaista, että niissä ei ole vielä kukkia ollenkaan. Pensasruusut ovat kaikki jo useamman vuoden vanhoja, ja kaikissa on tänä vuonna hyvä kukinta. Johtunee leudosta talvesta ja riittävästä kosteudesta.


Lämpöisinä kesinä ruoka katetaan aina ulos ja kahvit nautitaan pihakeinussa. Nyt kun joutuu olemaan enemmän sisällä, kukat maljakoissa tuovat palan puutarhaa sisällekin. Ja ovathan ne minulle myös se ehtymätön inspiraation lähde, kaikkein mieluiten kun teen niitä kukkahelmiä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tee-se-itse-sormus

Kevät-talvella olin Helmimessuilla Lahdessa. Vierustoverina minulla oli Design Mim Porvoosta. Heillä oli myynnissä runsas valikoima erilaisia nauhoja kaiken muun lisäksi. Ihmettelin litteää noin sentin levyistä kumiletkua kun Design Mimin Monica selitti minulle, että siitä voi tehdä vaikka sormuksen. Ostin sitten metrin tätä keinokumia ja ajattelin kotiinpäästyä kokeilla.
Ensin piti tietysti tehdä tällaiseen sormukseen sopiva helmi. Ajattelin että litteä olisi paras noin käytännöllisyyden kannaltakin. Ensin päätin tehdä sellaisen, joka olisi toiselta puolelta hieman kupera, mutta sitten ajattelin, että jos se on saman muotoinen molemmilta puolilta, niin siinä on silloin kaksi puolta samassa helmessä käytettävissä. Voi valita kumpaa puolta milloinkin käyttää.
Tällainen sormus on helppo tehdä. Tarvitaan pätkä tällaista remmiä, korupiikki, pyöröpihdit, sivuleikkurit ja se helmi. Sivuleikkurit korupiikin lyhentämistä varten ja pyöröpihdeillä voi kiepauttaa korupiikin toiseen päähän lenkin. Itseasiassa tarvitaan vielä parsinneula tai joku muu terävä piikki, jolla voi painaa reiät remmin molempiin päihin korupiikkiä varten. 


1. Mittaa ensin sormen ympärys ja leikkaa sen mittainen pätkä remmiä.

2. Tee reikä remmin molempiin päihin n. 3mm reunasta ja keskelle.

3. Työnnä korupiikki reiästä, pujota helmi korupiikkiin ja työnnä piikin pää remmin toisessa päässä     olevasta reiästä.

4. Kun helmi on tiiviisti remmin päiden välissä, katkaise korupiikki niin, että siitä jää hieman vajaa sentti remmin ulkopuolelle ja tee sitten pyöröpihdeillä siihen lenkki, niin että helmi pysyy tiiviisti paikoillaan kumissa kiinni.

5. Taivuta sitten korupiikin lenkit kumia vasten

6. Viimeistele kumin reunat leikkaamalla terävät kulmat hieman pyöreiksi, niin se on huolitellumman näköinen.

7. Pujota sormus sormeesi.

 
Näitä sormukseen sopivia helmiä löytyy nyt muutama Piaeliinan verkkokaupasta Bellapuodista. Linkki kauppaan Klik.  Kumista remmiä löydät vaikka sieltä Design Mim verkkokaupasta Klik. (Sieltä löytyy muuten myös hauskoja, minun tekemiäni  korviksiin sopivia helmiä Klik.) Samoin korupiikin löydät sieltä. Vastaavia tuotteita löytyy varmaan muualtakin ja jos haluat vain sen yhden sormuksen tarvikkeet niin lähetähän viestiä minulle. Yhteystietoni löytyvät verkkokaupasta tai yrityksen kotisivuilta Klik. Myös facebookissa voit jättää viestin Klik. 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Käydäänpäs taas kasvihuoneella

Minä käyn kasvihuoneella tietysti joka päivä ja parhaina päivinä useammankin kerran. Tavallaan sitä ei niin huomaakkaan kaikkea edistystä kun siellä käy niin tiheään. Tämä onkin minusta kiva kun laitan tänne blogiin kuvat ja linkin edellisiin kuviin, niin pääsen vertailemaan kasvun ihmettä paremmin.


Tältä siellä näytti eilen ja tältä siellä näytti kaksi viikkoa sitten *klik*. Olivatpa tomaatin taimet silloin vielä onnettoman pieniä, melonia tuskin kuvasta edes huomasi ja avomaan kurkut olivat ihan alussa.
Tässä kuvassa näkyy meloni allas tuossa heti etualalla oikealla. Olen laittanut siihen tuollaisen kehikon tueksi ja samalla myös erottamaan kurkut. molemmat kun ovat lähteneet kasvuun vauhdilla ja yksi melonin varsi kiipeää jo kohti kattoa. Tomaateista on saanut napsia tomaatinvarkaita päivittäin ja siltikin sinne on vahingossa päässyt pari ylimääräistä kasvamaan.


Tämä on sitten siitä autotallinseinusta kasvihuoneesta, jossa kurkut ovat lähteneet huimaan kasvuun. Sieltä saa lähipäivinä napsaista ensimmäiset syötäväksi. Kesäkuun viides, eli kuukausi takaperin nämä kurkun taimet näyttivät tältä.  Eli menee siis puolitoista kuukautta istutuksesta syöntiin.
Mansikoita olen myös saanut jo kerätä usempana päivänä, niitä on kypsynyt 5-7kpl per päivä. Samoin kesäkurpitsaa olen saanut kerättyä. Tomaatissa on muutamia pieniä raakileita, enemmän kuitenkin kukkia. Kaikki melonit kukkivat myös runsaasti ja muutamia pienen pieniä raakileitakin löytyy. Avomaankurkut kukkivat myös, samoin paprikat ja molemmissa on myös toiveita saada satoa. Kasvihuoneessa kasvaa muuten myös bataatti, jonka taimen sain eräältä asiakkaalta kesäkuun lopussa. Siitä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta hyvin sekin on lähtenyt kasvuun.
Kasvimaalla sitten kurkut ja kesäkurpitsat ovat edelleen aivan onnettomia ja muutama kurkuntaimi on kuollutkin. Liikaa vettä ja liian kylmää. Porkkanaa sieltä todennäköisesti tulee saamaan kuten tilliä, persiljaa ja salaattia ehkä mangoldiakin, mutta muut jäävät kyllä haaveeksi. Kylmä ja kostea kesä on tehnyt tehtävänsä.


Kylmyyden ja sateiden ansiosta puutarhassa monien kukkien kukinta on ollut todella myöhässä. Juhannusruusukin avasi nuppunsa vasta viikko juhannuksesta. Koska sade on myös hakannut hentoja kukkia suorastaan lakoon, olen pelastanut niitä sisälle maljakkoon. Noista valkoisista pioneista varret taittuivat melkein poikki. Yleensä en raaski kukkia maljakkoon poimia, mutta tämä kesä on kyllä poikkeus. Nytkin minulla on kolmessa maljakossa kukkia. Lähinnä näitä ruusuja ja pioneita. Liljoissa oli niin vahva tuoksu, että sen maljakon jätin verannalle.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lamppuhelmen hinta

Moni pitää käsityötä kalliina. Minäkin saan melko usein kuulla, että helmeni ovat kalliita. Ja ovathan ne, en sitä kielläkään. Silmiini sattui eilen aivan loistava artikkeli asiasta. Se on tosin englanninkielinen, mutta linkitän sen tähän kuitenkin; "Miksi lamppuhelmet ovat kalliita" Julie Wong Sontag. Siltä varalta, että englannin kielinen teksti ei auennut, laitan tähän nyt vapaan ja lyhennetyn suomennoksen asiasta, sillä tämä pätee hyvin pitkälti minunkin työhöni.


Kirjoittaja on myös helmentekijä ja hän oli huomannut, kuinka vaikeaa muille on hahmottaa, millainen työmäärä ja aika menee tällaisen aivan yksinkertaisen, pienen helmen tekemiseen. Hän oli pyytänyt faneiltaan arvausta siitä kuinka monta tällaista pientä helmeä hän pystyy tunnissa tekemään. Arvaukset olivat 20-200, oikea vastaus on 45. ( Tämä pätee myös minuun)

Hänellä tällainen pieni helmi maksaa 1,5$, joka on noin 1,35€. Tästähän nyt saattoi kätevästi laskea että hänen tuntipalkkansa olisi 67,5$ eli n. 61€. Wau! Ei siis muuta kuin lopputili hommista ja tienaamaan elantoa helmiä tekemällä. Mikä sen hauskempaa, tehdä kotona pyjama päällä vain kivoja hommia ja pyöriä facebookissa. Todella monet  haaveilevat tällaisesta elämästä. Helmien korkeaa hintaa kummastelevat myös monet niitä säännöllisestikin ostavat. Heillekin on mysteeri, miksi ne ovat niin kalliita. Siispä seuraavaksi hän selittää tällaisen pienen, aivan yksinkertaisen perushelmen avulla hinnan muodostumista.

Viimeksi hän teki kolmessa tunnissa 135 pientä helmeä, joista 105 oli myyntikelpoisia.

1.    Eristysaine tikkuihin       -  6 min = 0,057 min/helmi
2.    Tehdä helmet              -  3 tuntia = 1,71 min/helmi
2.5  Jäähdyttää helmet       -  5 tuntia, mutta tätä ei lasketa, koska sinä aikana voi tehdä muutakin
3.    Puhdistaa helmet             - 47 min = 0,45 min/helmi
4.    Järjestää ne                      - 10 min = 0,095 min/helmi
5.    Järjestää ne kuvattavaksi -15 min = 0,143 min/helmi
6.    Valokuvata ne 10min/6 helmeä    = 1,67 min/helmi
7.    Listata ne myytäväksi = 1min/helmi  (kirjoittajalla on etsy-kauppa)
8.    Lähettää ne 1 tunti/105helmeä     = 0,57 min/helmi

Lopputulos on, että siihen kuin helmi on lähetetty asiakkaalle, hän on käyttänyt aikaa kolme kertaa sen, mitä meni polttimella. joten tuntipalkaksi jäi todellisuudessa 15,79$ eli n. 14,35€. Tähän laskelmaan ei ole vielä huomioitu aikaa, joka kuluu
 - lasin ja tarvikkeiden hankintaan, sekä kaasupullojen vaihtoon
 - mallien etsimiseen ja suunnitteluun
 - markkinointiin ja asiakkaiden kanssa keskusteluun
 - vuosia, joita tarvitaan teknisten taitojen harjoitteluun ja kurssimaksuja
 - materiaalikuluja = lasi, kaasu, sähkö, työkalut, työturvallisuus
 - tietokone, kamera, markkinointikulut
 - välityspalkkiot, provisiot
 - vakuutukset
 - verot

Lamppuhelmien teko ei sitten ehkä kuitenkaan kuulosta enää nopeasti-rikkaaksi-jutulta. Ja tämä laskelma oli tehty niiden kaikkein simppelimpien helmien osalta. Useimmat hänen helmistään on hinnoiteltu 30$ n. 27€ per tunti polttimella. Tästä voi päätellä, kuinka alas todellinen tuntipalkka lopulta menee. ( Itse lasken tuntipalkakseni polttimella keskimäärin 25€/tunti, eli tämäkin kohta täsmää minuun.)



Asian ydin on, että taiteilija ei tee työtään rahan vuoksi, vaan siksi, että hän rakastaa sitä työtä, eikä voi kuvitella tekevänsä mitään muuta. Ja vaikka tulot ovat niukat, se on kuitenkin sen arvoista. (Tämäkin allekirjoitan täydestä sydämestäni)

Ne, jotka käyvät kurssin ja tekevät helmiä harrastuksena säännöllisen päivätyön ohessa, myyvät helmensä lasin hinnalla voidakseen vain ostaa lisää lasia, tekevät samalla karhunpalveluksen meille, jotka teemme tätä työnämme täysipäiväisesti sekä maksamme laskut ja ostamme leivän pöytään tällä ainoalla tulollamme. Asiakkaista, jotka näkevät myös nämä harrastelijahelmet, saattaa näyttää vielä kummallisemmalta se hinta, jonka pyydämme töistämme.


Jos siis ostat helmen täysipäiväiseltä lamppuhelmen tekijältä, huolimatta hinnasta minkä siitä maksat, muista arvostaa kaikkea sitä aikaa ja työtä, mitä tuon kauniin luomuksen tekeminen on vaatinut. Se on tehty rakkaudella, omistautumisella ja taidolla. Tulet todella nauttimaan siitä, tulee se sitten osaksi helmikokoelmaasi tai valmistamaasi koruun. Ja eikö olekin hienoa ajatella, että se tulee säilymään maan päällä paljon kauemmin kuin kukaan meidän sukupolvestamme tai vielä monesta, monesta seuraavastakaan.

Mitä sitten näistä helmistä maksatkaan, on se sen arvoista!




torstai 2. heinäkuuta 2015

Tyttären kesävarustus

Tulihan se kesä ja minulle kesäflunssa. Toivoakseni kesä jatkuu ja flunssa häipyy, eikä toisinpäin. Tyttärenikin on odottanut näitä hellepäiviä, sillä vieraillessamme taannoin Jeriikassa vaateostoksilla, niin sieltä löytyi myös hellepäiville sopivaa päälle pantavaa.


Tämä D-xelin paita on ollut kovassa käytössä, vaikka käytön jälkiä siinä ei kyllä näy. Materiaali on ihanan ohutta ja ilmavaa. Sitä on käytetty pilvisellä säällä yhtälailla kuin nyt auringossa. Välillä heitetty pesukoneeseen ja taas päälle.


Tämä kuva otettiin silloin ostotilanteessa. Nämä farkkushortsit ovat myös D-xel mallistoa ja tuntuvat mukavilta päällä, vaikka olisivat tiukatkin. Ne löytyvät täältä *klik* ja paita löytyy täältä *klik*


Varsinainen helletoppi ja raidalliset trikooshortsit, mitä myös soviteltiin olivat myös D-xelin mallistoa ja toppi löytyy täältä *klik*, shortsit täältä *klik*.
Lisää kuvia tästä meidän shoppailureissustamme löydät täältä. 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kermakaramellejä

Jos meillä on jotkut juhlat ja pitäisi tehdä kakku, niin perhe pyytää kuorossa, että tee kinuskikakku. Äärimmäisen harvoin kuitenkaan teen. Tämä siksi, että minusta on ollut niin vaikeaa saada se kinuski siihen päälle sopivaa. Joko siitä tulee niin kovaa, että kakusta on ongelmallista leikata palaakaan, tai sitten se on niin löysää ettei se pysy siinä päällä. Olen koittanut monella eri ohjeella, mutta tulos on aina ollut epävarma.
Nyt kävi kuitenkin niin, että meille jäi rippijuhlien jäljiltä käyttämätöntä vispikermaa enemmän kuin yksi purkki. (Rippijuhlissa tarjottiin Britatorttua ja juustokakkuja, ei kinuskikakkua.) Koska taaskin tyrmäsin kinuskikakun, ehdotti tyttäreni että tekisin kermakaramellejä. Kaivoin taas yhden ohjeen esille, laitoin aineet kattilaan ja kiehautin seoksen. 
Tadaa! niistä tuli ihan hirvittävän hyviä ja koostumus oli juuri oikea. Niinhän siinä kävi, että ne hävisivät päivässä. Kermaa oli edelleen, joten ei kun toinen erä. Kolmatta en viitsinyt itse tehdä, joten päätin opettaa tekotavan tyttärelle. Siitä erästä kuitenkin tuli erilainen, vaikka aineet olivat täsmälleen samat. Silloin hoksasin, että juju olikin siinä keittämisessä! Jos minulla olisi sellainen lämpömittari, millä seoksen kuumuus mitataan ja olisin sitä vielä käyttänyt, niin lopputulos olisi varmaan aina ollut halutunlainen.


Ohje on helppo. Kaikki aineet vaan paksupohjaiseen kattilaan ja sekoitetaan kuumentamisen alussa kunnolla, jotta seoksesta ei erotu mitään aineosia, vaan se on tasaisen värinen.

2,5dl kermaa
2,5dl sokeria
1,25dl siirappia
125g voita


Hirveä kaloripommi! Tiedän, mutta eihän näitä tarvitse tehdä kuin kerran kesässä, vaikka meillä nyt tehtiinkin urakalla. Takaisin ohjeeseen: tämä seos saa kiehua puolituntia. Sitä voi pari kertaa hieman sekoittaa kiehumisen aikana. Sen pitää siis kiehua melko reippaasti, ei sellaista kevyttä poreilua, vaan poreillä selvästi. Minulla oli levy kuutosella, eli se maksimi teho, siihen asti kunnes se kiehuminen alkoi, sitten laskin lämpötilan neloselle, tarkkailin ettei pinta nouse kattilassa ja seos ala kuohumaan, kun kiehuminen jatkui tasaisesti, jätin kattilan liedelle, pistin munakellon hälyttämään vartin päästä. Silloin seos oli jo hieman sakeentunut, mutta karkkeja varten selvästi liian liemevää. Tässä kohtaa se todennäköisesti olisi ollut sopivaa kakun päälle.
Vartti vielä ja taas paluu kattilan äärelle. Nyt kun sitä sekoitti, huomasi kuinka koostumus oli selvästi sakeampaa ja värikin oli hieman tummempi kuin aluksi. Sekoitin oikein kunnolla ja sitten otin lusikalla langanohuen nauhan seosta lautaselle. Se jäähtyi melkein heti ja nauha oli kovettunut, ei kivikovaksi vaan sellaiseksi, ehkä sähköjohdon jäykäksi. Kattila pois liedeltä ja sekoittelin, jotta kiehuminen lakkasi nopeamin ja lopuksi kaadoin koko kattilallisen uuninlevylle, leivinpaperin päälle. Tässä se sitten aika nopeasti jähmettyi ja hetken kuluttua veitsellä siivutin koko levyn ja tein tällaisia kuutioita. Liian kauan ei saa odottaa, tai muuten levy kovettuu niin kovaksi, että siitä on hankala saada paloja leikattua. Saksilla siitä pystyi myös kätevästi leikkaamaan paloja.
Nämä palat voi vaikka kääriä leivinpaperin palasiin, pistää karkit purkkiin ja antaa jollekin herkkusuulle lahjaksi. Jos niitä nyt jää, meillä se purkki tyhjeni salaperäisesti ennen kuin ehti ulos talosta, tai edes että ehdin siitä kuvaa ottamaan.