perjantai 29. toukokuuta 2015

Rakukeramiikkaa

Ilmottauduin rakukeramiikka kurssille. Se oli Sastamalan opiston kurssi ja kokoontui Tainan Savipajalla kolmena peräkkäisenä torstai iltana. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt savesta mitään, jollei jotain lapsuuden savileikkejä lasketa. Ihan outo materiaali minulle ja vielä oudompi tekniikka. Olin kuitenkin jo monta vuotta haaveillut, että meillä olisi pihalla pieniä patsaita siroteltuna sinne tänne. En vaan kaupoista ollut löytänyt mieleisiäni ja nyt ajattelin, että ne voisi kenties tehdä itse. Kurssille mars!


Kun en tekniikasta, enkä materiaalista mitään tiennyt, niin en osannut oikein etukäteen suunnitella, mitä tekisin. Tainan pajalla oli joku tehnyt pöllön ja kysyin onnistuisiko sellainen minulta. Taina antoi minulle muotin ja köntän savea ja neuvoi kuinka alan täyttämään muottia. Ensin tehtiin puolipallo noin sentin vahvuisena, sitten pallo käännettiin niin, että muotista jäi puolet tyhjäksi ja täytettiin se, jolloin pallosta puuttui enää neljännes. Muottia hyväksi käyttäen tein valmiin pallon, joka oli siis ontto ja jonka silottelin lopuksi lastalla.


Sitten otin lisää savea ja muovailin siitä pöllölle muut tunnusmerkit. Silmät, siivet, nokka ja sarvet liimattiin palloon niin, että haarukalla hiukan rikottiin pallon sileää pintaa, siihen laitettiin märkää savimössöä liimaksi ja sitten osat paikoilleen. Silmiin piti painaa tikulla reiät, koska umpinaista ei voi tehdä.


Seuraavaksi kerraksi Taina olikin pöllöni sitten raakapolttanut ja nyt oli vuorossa lasitus. Lasitus määrittäisi pöllön värin. Valitsin sellaisen vähän metallisen, kaakaon ruskeaan taittuvan lasitteen. Se oli harmaata litkua, joka sudilla siveltiin pöllön pintaan ja annettiin kuivua.


Sen jälkeen pöllö joutui ulos uuniin. Siellä se kärvisteli punaisessa hehkussa ja sen pinta kupli. Jonkin ajan kuluttua se nostettiin pitkillä pihdeillä uunista ja laskettiin hiekkakumpareelle, jossa oli päälimmäisenä jyviä ja sahanpurua. Sahanpuru syttyi palamaan ja siinä se pöllö istui liekkien keskellä kauhistuneen näköisenä, kunnes sen päälle laitettiin metallinen pönttö ja sinne se jäi hautumaan. Seuraavaksi se taidettiin vielä kastaa vesisaaviin ja sitten se jäi siihen hiekalle jäähtymään.


Kun se sitten oli jäähtynyt käsinkosketeltavaksi, niin pesin siitä savut ja tuhkat pois. Alta paljastui melko vihreä pöllö. 


Vatsapuolella siinä on hiukan tummaa ruskeaa, mustaa ja kuparia, jota on myös silmien välissä, mutta enimmäkseen sinä on vihreän eri sävyjä.


Minusta se on aika hieno pöllö. Minun ensimmäinen savityöni. Olen varsin tyytyväinen siitäkin, että se pysyi ehjänä, koska työ saattaa mennä rikkikin erityisesti siinä kohden kun kuuma työ kastetaan veteen. Nyt vaan etsin sille sopivan paikan, missä se saa tämän kesän pitää vahtia.



tiistai 26. toukokuuta 2015

Shoppailua

Minä olen niitä ihmisiä, joita kaupoissa kiertely ei erityisemmin innosta. Kun sitten tytär pari kertaa vuodessa huomauttaa, mitä kaikkea taas tarvitsee, ja mistä kaikista on talven/kesän aikana kasvanut ulos, alan minä tuskastua. Pakollinen ostosreissu kaupunkiin on vääjäämättä edessä. Vaan tällä kertaa olikin helppoa.


Paikkakunnallamme on Jeriika niminen yritys, joka myy lastenvaatteita. Minun ajatuksissani se oli pienten lasten vaatekauppa, eikä sovi siis rippikouluikäiselle nuorelle. Kaupunkikammossani päätin kuitenkin kokeilla ja sekä minä että tyttäreni koimme erittäin mieluisan yllätyksen. Mini Rodini olkapäälle ja menoksi. (Näitä kasseja löytyy myös Jeriikan verkkokaupasta.)



Jeriika toimii verkkokauppana, mutta tällä kertaa verkkokauppaostoksia ei tarvinnut postittaa kun päätimme hakea ne itse, välimatkaa kun on vain muutama kilometri. Pelkän vaatteen kuvan perusteella voi olla hankala muodostaa todellista käsitystä siitä, miltä se sitten oikeasti päällä näyttää. Mutta kaikki näytti niin hyvältä, että päätin näyttää teillekin. Katsokaa ja hämmästykää!

Kuvissa on siis tyttäreni niissä vaatteissa, mitä hän sovitti. Kaikkia ei voinut ostaa, mutta  ihan kivat uudet kesävaatteet tuli hankittua.Tyttäreni on n.166-167 cm pitkä ja näissä Guessin t-paidoissa sopiva oli koko 164. Minä pidin enemmän tuosta kuvallisesta, mutta tytär harmaasta.


Tämä Guessin huppari oli minusta tosi kiva ja ajattelin, että tuo sininen olisi itsellänikin kiva,  joten se napsahti ostoskoriin, kun tyttärenikin mielistyi siihen.

Hupparin koko on 170cm. Ei sitä arvannut pelkän kuvan perusteella näin hyvän näköiseksi,  kuin miltä se tytön päällä näyttää. Tästä linkistä 'klik' voi katsoa verkkokaupan kuvaa. Sinisen sävy oli luonnossa tosi hyvä, eikä se välttämättä välity näistä kuvista. Vaaleanpunainen asu kokonaisuus on kuin karamelli, herkullinen kerrassaan sekin.

Farkut ja farkkutakki ovat 170cm. Farkkutakin selästä löytyy bling blingiä.



Nämä D-Xellin kukkahousut sitten veivät voiton, istuivat päälle ja tuntuivat mukavilta. Siihen oli vielä tuo t-paita, jonka kuviointi selkäpuolellakin meni todella hauskasti. Pitkä huppari oli tyylikäs, siinä oli edessä kiva leikkaus ja kuviointi selässä. (Sopi myös äidin makuun.) 

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tulee tämä ihanuus. Voiko tyttö paljon nätimmäksi tulla. Ihana pikku kesämekko arkeen ja juhlaan!


Kiitos Eijalle vaatteiden esittelystä! Oli mukava huomata, että olin väärässä valikoiman suhteen. Säästyin kaupunkireissulta ja tyttö sai mieleisensä vaatteet. Vielä jäi hellepäivän varalle hankittavaa, joten palaamme shortsien merkeissä verkkokauppaan vielä ja niistäkin otan kuvat ja julkaisen täällä. 
Jeriikan sivut löydät täältä *klik*. Mukavaa shoppailua!


lauantai 23. toukokuuta 2015

Pihaprojektin jatkoa

Viime syksynä perustin uuden kukkapenkin talon etupuolelle, paikkaan, missä oli kasvanut nurmikkoa. Kerroin niistä perustamistouhuista täällä, tuosta linkistä löytyvät kuvat perustamisvaiheesta. Nyt on sitten penkin ensimmäinen kevät ja hyvin näyttävät syksyllä istuttamani kasvit talven kestäneen, paikkansa penkissä ottaneen. Viime syksynä suunnittelin ostavani siihen uusia krookuksen sipuleita reunoille, mutta lopulta ostin vain yhden pussin kevättähden sipuleita, jotka siinä ovat jo kukkineet ja lisäksi ostin tulppaanin sipuleita, jotka kohta availevat nuppujaan.


Tässä etualalla on toisesta penkistä syksyllä kaivamiani krookuksia, jotka jo ovat lurpallaan, heti niiden takana on pikkusydämiä hyvässä kasvuvauhdissa. Sitten on päivänliljoja samoin hyvin terhakkaina, niiden takana pari narsissia kukkii ja tulppaaneissa on nuput. Ne kun lakastuvat, niin jäävät sitten päivänliljojen ja kuunliljojen alle piiloon. Tuossa penkin leveämmässä päässä on pari pionia, jotka nekin ovat puskeneet punaiset vartensa pintaa. Tänä keväänä ovat varmaan vielä varsin vaatimattomat, mutta kyllä ne siitä pulskistuvat vuosien kuluessa. Siellä on myös paljon liljoja, joiden sipulit siirsin syksyllä toisesta penkistä. Osa liljansipuleista oli vielä sellaisia ensimmäisen vuoden vauvoja, joten niidenkin kukintaa saa pari vuotta odottaa.


Tässä penkki on kuvattu sieltä toisesta päästä, tai oikeastaan tässä näkyy se osa, minkä tein jo pari vuotta sitten. Nuo keltaiset tulppaanit eivät viime kesänä kovin paljon kukkineet, joten oli kiva yllätys kun ne nyt ovat noin komeita.


Hieno seurata, kuinka tuon uuden, aika ison penkin kukinta nyt kesän mittaan kehittyy, ja millainen se on parin vuoden päästä!


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Saikulla

Maanantaina pääsin saamaan vähän tuntumaa minulle aivan uuteen materiaaliin. Nimittäin saveen. Olin ilmottautunut yhdelle kansalaisopiston kurssille, missä siirretään kuvia savitaululle. Harmitti vaan kun selkä ei ole vieläkään oikein kunnossa ja en pystynyt oikein kunnolla savea käsittelemään. Opettaja sitten sen minulle kaulitsi levyksi, mistä vain leikkasin sopivan kokoiset palat. Nämä kehykset sitten sai koristella ja lopuksi siihen keskelle siirrettiin kuva. Se ensimmäinen kuva, minkä opettaja siihen malliksi siirsi onnistui hienosti, mutta ne kolme muuta mitkä minä sitten laitoin eivät niin terävinä siirtyneetkään. 
Olin niin sen uuden tekniikan lumoissa, että en huomannut ottaa yhtään valokuvaa. Ne savikiekot jäivat nyt sinne kurssipaikalle, missä opettaja ne polttaa ennen seuraavaa tuntia, jolloin niihin laitetaan lasitus. Seuraavalla tunnilla myös siirretään kuvia lasille. Ensi kerralla otan kuvia ja kerron tarkemmin tästä kurssista.


Muutenkin tämä viikko on ollut sellaista kärsivällisyyden oppimista. Niin paljon olisi kaikkea puuhaa, mitä ei nyt voikaan tehdä tuon selän takia. Pihalla on ihan sama minne suuntaan katsoo, kun aina olisi jotain laitettavaa. Kasvimaa on aivan käsittelemätön, kasvihuone levähtänyt, taimet kasvavat ulos purkeistaan ja visiot uusista kukkapenkeistä ovat yhä visioita. Lapioon en uskalla tarttua vielä. 
Eilen posti toi laatikon uusia, ihanan värisiä lasitankoja. Niitä nyt himoitsisin päästä helmiksi muokkaamaan. Toistaiseksi täytyy tyytyä ihailemaan näitä viime viikolla valmistamiani kukkahelmiä. Ensimmäisen kerran hoksasin tehdä näihin kolmiulotteisuutta kerroksina. Ihmettelen vaan, miten en sitä aiemmin ole tullut ajatelleeksi. Huomenna uskon kyllä pystyväni jo ainakin tovin polttimen ääressä istumaan, lapiohommia pitänee odotella ensi viikkoon.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tapahtumia ja kirjallisuutta

Minun piti olla sekä perjantai, että tämä sunnuntai Tampereella. Perjantaina oli Keskustorilla Käsityökortteli ja tänään siellä on Hämeenpuistossa Kadulla! tapahtuma. Siellä katukeittiöt kokkaavat herkkuja, esiintyjät esittävät esityksiään ja käsityöläiset myyvät kojuissaan tuotteitaan. Olisi niin kiva olla siellä juuri nyt. Ilmakin on ihan kohtalainen, ei ainakaan sada. Upottaisin juuri nyt hampaani mitä ihanimpaan herkkuburgeriin, jonka on valmistanut Keittiö kadulla & kylässä
Sen sijaan hiivin kohta keittiöön syömään eilisiä tähteitä. Nimenomaan hiivin, koska selkäni sanoi sopimuksen irti perjantaiaamuna, eikä nyt salli minulta reippaita askelia, kumartumisia tai automatkaa Tampereelle. Tämä alkaa taas lähennellä noloutta, jo kolmas tapahtuma, minkä joudun perumaan vajaan kahden viikon sisällä. Ehkä tämä pitää ottaa viestinä siitä, että nämä tapahtumat nyt vaan eivät jostain syystä ole minua varten.
Selkävaivaisena ovat tekemiset muutenkin vähissä joten viihdytin itseäni eilen kuinkas muuten kuin lukemalla. Viime syksynä aloitin lukemaan Conn Igguldenin kirjasarjaa Keisari. Se kertoo Julius Cesarin elämästä. Silloin jäi se sarjan viimeinen kirja jostain syystä lukematta, mutta olin sen nyt viime viikolla hakenut kirjastosta. Kirjan nimi on Jumalten Veri ja siinä kerrotaan, mitä seurasi Cesarin kuolemasta.


Pidän Igguldenin tavasta kirjoittaa ja siitä, että hän selvästikin tarkistaa taustat ja linkittää mukaan yksityiskohtia. Kirjan lopussa on aina hänen selvityksensä, siitä mikä pitää paikkansa ja mikä on hänen mielikuvituksensa tuotetta. Keisari sarja on ehkä enemmän miehiseen lukumakuun, siinä on paljon sotaa, taisteluja ja vähemmän romantiikkaa. Minuun tämä kuitenkin osui ja upposi. Täytyy kuitenkin mainita, että enemmän lumounnuin hänen uudesta sarjastaan Ruusujen sota, josta on vasta ilmestynyt kaksi ensimmäistä kirjaa. Näistä kerroin täällä 'klik'
Jos haluat katsoa, mitä muita kirja-arvioita olen lukemistani kirjoista tänne laittanut, niin tuossa blogin oikeassa reunassa on kohta tunnisteet ja siellä sana 'kirja', sitä klikkaamalla tulee näkyviin, kaikki kirjoja koskevat postaukseni. Nautinnollisia lukuhetkiä!

torstai 14. toukokuuta 2015

Suihkulähteen uusiminen

Viileitä ilmoja on tänä keväänä riittänyt, mutta näissä pihanrakennuspuuhissa se on enemmän hyöty kuin haitta. Viime syksynä ymmärsin, että suihkulähde on pakko uudistaa tänä keväänä. Siinä on ollut sellainen tyhjennys systeemi, millä veden on saanut pohjassa olevaa putkea pitkin tyhjentää läheiseen pellonojaan. Putki kaivettiin aika syvälle maahan ja siihen päälle on tässä vuosien saatossa nyt muodostunut aika laaja kukkapenkki, kiveyksiä unohtamatta. Joten kun se putki viime kesänä meni jotenkin umpeen, tulin siihen tulokseen, että on aivan älytön homma alkaa kaivamaan sitä esiin ja samalla tuhota aivan kelpo kukkapenkki. Parempi tehdä uusi.


Siitä suihkulähteestä on vuosien varrella otettu kuva, jos toinenkin, mutta nyt en löytänyt muuta kuin tämän. Se on siis tuossa koiran takana. Sen minulle maailman parhaimman koiran, jonka seikkailuista olen kirjoittanut täällä *klik* .
Tänä keväänä sattui sitten vielä niin hauskasti, että eräs tuttava kaivoi oman suihkulähteensä altaan ylös ja aikoi viedä sen kaatopaikalle, koska siihen oli tullut pieni reikä. Se on sellainen musta muovinen, vähän aaltoilevan muotoinen, ihan perus allas. Mieheni pisti siihen paikan ja kun totesimme sen vettä pitäväksi, päätin ottaa sen käyttöön.
Ensi piti siirtää kiveys siitä vanhan altaan ympäriltä pois. Siinä oli noita miehen nyrkin kokoisia punertavia mukulakiviä ja betonista tekemiäni raparperin lehtiä. Sitten putsasin kivien alustan, siinä on ollut sellainen paksu muovi, minkä läpi mikään ei pääse kasvamaan. Tietysti siihen vuosien varrella on päässyt sitten mansikan rönsyjä, maahumalaa ja suikeroalpia sinne tänne, ainahan sinne kivien väliin maa-ainesta kertyy vuosien saatossa ja siihen nämä rönsyt sitten juurensa kiinnittävät. Yllättävin löytö kivien alta oli ehkä ukkoetana. Sen siirsin pellonojaan.
Seuraava vaihe oli täyttää sitä allaskuoppaa hiekalla ja soralla. Entinen allas oli isompi kuin tämä uusivanha. Halusin myös nostaa tämän uuden lähemmäksi nurmikon pintaa, koska se vanha oli vähän kuopassa ja silloin aina kaikki sadevedet valuivat sinne vieden roskat mukanaan. Roskat sitten tukkivat sen suihkulahteen suuttimen.


Aika homma siinä oli, mutta lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen. Sitä suihkua ei ole vielä asennettu, mutta sitä varten menee sähköjohto noiden raparperin lehtien alla piilossa, kuten siinä vanhassakin systeemissä. Samoin vesi altaaseen tulee letkua pitkin, joka myös jää piiloon lehtien alle,

lauantai 9. toukokuuta 2015

Hyvää Äitienpäivää!

Minun äitienpäiväni on jo tänään. Hirvipata hautuu uunissa ja kohta alan valmistamaan lisukkeita. Ainakin yksi lapsi saapuu tänään ja lupasin laittaa ruuan. Tai laittaisinhan sen joka tapauksessa, mutta nyt teen vähän enemmän. Mukava sitten syödä yhdessä.


Aiemmin olin ehkä pikkuisen vaivautunut näistä äitienpäivistä. Se oli jotenkin niinkuin pakko muistaa äitiä, pakko tehdä vierailu, pakko ostaa kukkia, pakko olla kakku ja pakko odottaa sängyssä kun lapset sotkivat keittiössä aamukahvia. Varsinkin silloin, kun olin jo itse äiti, silloin oli se oma äiti ja puolison äiti ja kaikkia olisi pitänyt huomioida sinä samana päivänä. Äitienpäivästä meinasi tulla stressipäivä.
Minä kyllä nykyään ajattelen, että se äitienpäivä on joka päivä ja toivon lastenkin niin ajattelevan. Toivon olevani heille yhtälailla tärkeä vuoden muinakin päivinä ja haluan että he muistavat minua silloin kun se heille tuntuu parhaimmalta. En ota nokkiini, jos juuri siinä kalenterissa kirjattuna äitienpäivänä emme ehkä tapaakaan. Toivon, että he auttavat minua silloin kun minä apua tarvitsen, tuovat sen kukan silloin kun heille tulee ahaa-elämys, että tuohan sopii äidille ja muistavat, että olen olemassa ja rakastan heitä, missä sitten kulloinkin satumme olemaan. 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Lukusuosituksia

Pieni tauko tuli tähän lukuharrastukseeni kun oli niin paljon kaikkea muuta. Minä kun olen sellainen lukija, että kirjaan -varsinkin jos se on hyvä- ei saa tulla keskeytyksiä. Paksujen kirjojen kanssa nyt on välillä vähän nukuttava, mutta yleensä uppoudun kirjaan niin, että sieltä on vaikea poistua kesken kaiken.
Paikkakuntani kirjastonjohtaja tietää millaisista kirjoista minä pidän ja usein siellä onkin minulle jotain ehdotuksia valmiiksi katsottuna, kun menen edellistä palauttamaan. Huhtikuussa lainasin Aki Raatikaisen Luolamadonnan. Se sijoittuu lähinnä Hollantiin Aurinkokuninkaan aikaan. Takakansi lupasi historiaa, seikkailua, jännitystä ja romantiikkaa. Eli näillä merkinnöillä olisi sopinut minulle, vaan kun ei sitten luettuna sopinutkaan. Kirjan luettuani, en oikein ymmärtänyt edes kirjan nimeä. 
Historiallisessa romaanissa minulle on tärkeää, että jos siinä esiintyy tunnettuja, oikeita historiallisia henkilöitä, niin faktat pitävät silloin paikkansa, tai jos jotain aikajanoja on esimerkiksi muutettu sujuvan juonen vuoksi, niin kirjailija kertoo sen kirjan lopussa. Tässä kirjassa alkoi ärsyttämään aurinkokuninkaan suomalainen isä, joka olikin ruotsalainen palkkasoturi ja hollantilainen kauppias. Vähän liikaa minun makuuni, kuten juonenkäänteet monilta osin muutenkin. Ehkä siinä oli liikaa henkilöitä, joita kuitenkin vain pinnalta raapaistiin. Loppuratkaisusta tuli mieleen, että kirjailija itsekin oli jo kyllästynyt koko juttuun.


Toinen, minkä lainasin olikin sitten sitä historiallista romaania minun makuuni. Conn Iggulden ja hänen aloittamansa uusi kirjasarja Ruusujen sota. Siitä tuo ensimmäinen on nimeltään Myrskylintu ja sen olin jo lukenut aiemmin. Toinen osa on nimeltään Kolmen liitto ja sen luin nyt.
Kirjasarja sijoittuu Englannin keskiaikaan ja ensimmäinen osa alkaa vuodesta 1443 kun Englannin kuninkaana on sairaanloinen Henrik VI ja sama hallitsija jatkoi vielä toisessakin osassa.
Iggulden on aivan loistava kertoja ja hän myös kertoo kirjan lopussa kirjaansa sijoittuvat faktat ja fiktiot. Näitä kirjoja ei olisi raaskinnut välillä kädestään laskea ja nyt on sitten odotettava varmaankin vuosi sitä seuraavaa. Maltan tuskin odottaa, että Edward IV nousee valtaistuimelle. Nämä ovat kyllä onneksi sellaisia kirjoja, jotka eivät jää niinsanotusti kesken ja ne voi lukea myös ihan itsenäisinä romaaneina.
Suosittelen, jos historiallinen romaani kiehtoo.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Oharit

Juuri nyt minun pitäisi olla Helsingissä, vaan olenkin edelleen kotona. Ei mennyt ihan niin kuin Stömssöössä tämä minun lähtöni. Toissapäivänä tuli ensimmäinen mutka matkaan, kun alkuperäissuunnitelman mukainen kuljetus meni metsään. Suunnitelma B:kin osoittautui käyttökelvottomaksi ja lopulta eilen illalla sain oman auton pakattua ja istuinkin jo kuljettajan penkille lähteäkseni, kun puhelin soi. Sen puhelun seurauksena, sitten muuttuivat taas suunnitelmat ja lopulta minä en sitten lähtenytkään.
Noloa tässä on tietysti se, että olen täällä omassa blogissani, käsityökorttelin blogissa, facebookissa ja varmaan vielä jossain muuallakin ilmoitellut olevani mukana Narinkkatorin tapahtumassa. Siinä mielessä se nyt ei mitään haittaa, että muutenkin aina joudun enemmän tai vähemmän noloihin tilanteisiin. Tämä nyt vaan on sen suuntainen nolous, että se kirpaisee omaatuntoani hiukan, minähän teen tässä nyt oharit. En oikein usko, että minua siellä kukaan olisi erityisesti kaivannut, ja laitoin kyllä asiasta ilmoituksen jo eilen illalla, mutta siltikin hieman kirpaisee, etten nyt pitänytkään lupaustani. Ei kai kukaan halua antaa itsestään epäluotettavaa kuvaa. Pyydän nyt anteeksi, jos kuitenkin aiheutin jollekin tällä harmia.
Siinä mielessä olen ihan tyytyväinenkin, että minun ei tarvinnut siellä sateessa päivystää koko lauantaita, mutta toisaalta minulla on paljon ystäviä Helsingissä ja nyt jäi myös nämä tapaamiset väliin. Lisäksi en vieläkään ole päässyt korkkaamaan tuota korttimaksulaitettani, jonka tulin hankkineeksi. Olin niin varma, että nyt sille on vihdoin käyttöä.
Seuraavan kerran Käsityökortteli pystytetään Tampereelle 15.5. eli kahden viikon päästä perjantaina. Silloin toivottavasti kaikki menee ihan putkeen. Tampere on ainakin huomattavasti lähempänä minua ja tästä sattumien summasta viisastuneena minulla on paremmat varasuunnitelmat jo valmiiksi.


Tässä listassa on tämän kesän kaikki Käsityökortteli paikkakunnat. Kaikki yrittäjät eivät ole mukana joka kohteessa, kuten esimerkiksi minä olen sitten vain tuolla Tampereella. Joka tapauksessa kannattaa korttelissa poiketa, jos sellainen sattuu sinne omille kulmille.