tiistai 25. marraskuuta 2014

Nolojen tilanteiden nainen

Joitakin vuosia sitten töppäilin yhdessä levyliikkeessä ja kun kerroin tätä levykauppaepisodiani kotona, poikani tokaisi minulle; "Onneksi se äiti sattui sulle, kun sähän olet tottunut noihin noloihin tilanteisiin." Niinpä niin, tiedä sitten olenko minä tottunut vai tuttavapiirini, mutta aika usein löydän itseni enemmän tai vähemmän nolosta tilanteesta.
Esimerkiksi tämä minun tänä syksynä alkanut opiskeluni lähti vähän nolosti käyntiin sekin. Kun kerroin eräälle tuttavalleni joutuneeni vahingossa tähän koulutukseen, hän kysyi ihmetellen, kuinka on mahdollista alkaa vahingossa opiskelemaan. No juttu meni niin, että meidän Suomen käsityöyrittäjien foorumilla eräs yrittäjä kyseli olisiko halukkaita tulemaan Tampereella alkavaan pienyrittäjien koulutuspajaan, koulutus olisi Pirkanmaalaiselle yrittäjälle ilmainen. Minä poimin tästä lauseesta sanat paja ja ilmainen. Paja tarkoitti mielestäni askartelua ja ilmainen on tietysti ilmainen. Hän laittoi linkkejä koulutussivustolle ja sinne ilmottautumislomakkeeseen. Minä tietysti hyppäsin suoraan siihen ilmottautumiseen ja täytin lomakkeen samantien ja lähetin matkaan. Aika pian minulle soitettiin sieltä opinahjosta ja kyseltiin lisäkysymyksiä. Vastailin tietysti ja puhelun loputtua tämä soittaja -jonka nimeä en tietenkään pistänyt mieleeni saati sitten ylös- sanoi jäävänsä kesälomalle ja että saisin sitten sähköpostia koulutuksen alkamisesta syksymmällä. Tyytyväisenä unohdin koko asian kesän ajaksi.
Sitten elokuun lopussa sain ison kirjeen jostain Tredusta. Avasin kuoren ja havaitsin saaneeni jotain mainoksia jostain koulusta, pistin paperit takaisin kuoreen niitä sen kummemin lukematta ja kuoren jätepaperikoriin. Seuraavana päivänä sain sähköpostia, missä minut toivotettiin tervetulleeksi oppisopimuskoulutukseen, joka alkaisi syyskuussa ja päättyisi seuraavana keväänä. Hiukan siinä leuka loksahti, kun ihmettelin, että mitäs tämä nyt on, samantien menin hakemaan sen saamani kolutusmainoksen jätepapereista, joka ei siis ollutkaan mainos. Ei se paja mitään parin illan askartelua tarkoittanutkaan, kyseessä oli ihan oikea koulutus, en vain oikein vieläkään tiennyt mitä se koski, enkä totta puhuen kehdannut keneltäkään kysyä. Arvelin että asia selviää kun menen täyttämään ne oppisopimuspaperit. Sähköpostissa oli nimittäin paikka ja aika minne mennä ne täyttämään.
En ollut koskaan kuullutkaan Tredusta, mutta katsoin kartasta paikan ja sähköpostista pistin paperille ylös rakennuksen kirjaimen, kerroksen ja tapaamisen kellonajan. Nolous alkoi varsinaisesti siellä L-rakennuksessa, jonne menin tietysti takaovesta. Kiipesin sinne neljänteen kerrokseen ja ihmettelin käytävillä reput selässä pyörivää nuorisoa. Minulla ei ollut hajuakaan minne siellä neljännessä kerroksessa pitäisi mennä. Lopulta huomasin erään naisen, jolla oli tunnistekortti kaulassa, arvelin hänen kuuluvan henkilökuntaan joten kysyin häneltä minne minun pitäisi mennä. Hän tietysti kysyi, kenen kanssa minulla oli tapaaminen. No, enhän minä sitä sähköpostissa ollutta nimeä ylös ottanut. Eikä tilanne yhtään helpottunut kun hän seuraavaksi kysyi että mihin koulutukseen olin tulossa. Sekään ei lukenut siinä muistilapussani. Onneksi hän huomasi kysyä, että oliko kyseessä oppisopimuskoulutus, siihen osasin vastata.
Ohjattuaan minut oikealle ovelle, soitin summeria ja oven tuli avaamaan nuori nainen, joka taas esitti minulle samat kysymykset, joihin en osannut vastata. Kuka tomppeli lähtee tapaamiseen laittamatta muistiin kenen kanssa tapaaminen on! Minun käskettiin odottaa oven ulkopuolella kun nainen lähti selvittämään, kenen kanssa minulla mahdollisesti oli tapaaminen.
Jos olisin ollut vaikka 14v niin tämä ei olisi ollut niin noloa, mutta kun ikää on jo neljäkymmentävuotta enemmän, niin kyllä se on noloa. Tosin tämä juttu on antanut minulle suuresti hupia, olenhan sillä saanut monet naurut kertoessani siitä ystävilleni jälkeenpäin, vaikka juuri silloin se ei niin naurattanutkaan.
Tänään tunnen taas kerran olevani mainio lähde näille blondivitseille, sen verran olen taas hölmöillyt parin viimepäivän aikana. Episodi on vielä vähän kesken, mutta toivottavasti taas osaan tällekin nauraa hetken päästä. Sen verran on nolous vielä lähellä, etten kehtaa kertoa.





torstai 20. marraskuuta 2014

Joulumyyjäisiä

Ensi viikonloppuna alkavat sitten joulumyyjäiset. Niitä tuntuu olevan jokapuolella, itse osallistun kahteen tapahtumaan. Lauantaina on Kädentaikaa- tapahtuma Orivedellä Taiston-Talolla. Siellä ovet avautuvat jo kymmeneltä, joten minun pitää startata jo aikaisin, jotta ehdin laittamaan pöydän valmiiksi. Toivottavasti on kaikki ruuvit mukana tällä kertaa. 
Sunnuntaina on vuorossa Lempäälän joulumyyjäiset Manttaalitalolla. Orivedellä olen ollut kerran aikaisemminkin, mutta Manttaalitalo on uusi tuttavuus. Viikonlopusta kun selvitään, niin pari päivää ehtii keskittyä muihin asioihin ja sitten taas perjantaina 28. pvä pitää olla Tampereella Tallipihalla avaamassa myyntipaikkaa. Tampereella onkin sitten paikka varattuna aina 3.12. asti. Tallipihallakaan en ole koskaan aiemmin ollut.


Tästä voi tulla mielenkiintoista ja mukavaa tai sitten tästä tulee katastrofi. Myyjäisiä on nyt niin paljon, että asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä joka paikkaan ja kaiken lisäksi tämä lama-aika näkyy kyllä ihmisten ostoskäyttäytymisessä. Monella ei yksinkertaisesti ole vaan varaa mihinkään ylimääräiseen ja osa ei sitten vaan uskalla kuluttaa mihinkään pelätessään vielä ankeampia aikoja. 
Onneksi on kuitenkin vielä niitäkin onnekkaita, joilla on varaa ja jotka ymmärtävät, kuinka tärkeää juuri tällaisina aikoina olisi pistää se raha kiertämään ja juurikin täällä kotimaassa kiertämään, jotta ihan oikeasti saisimme tätä maata nousuun. Hartaasti toivon, että tänä jouluna ostettaisiin joululahjoja, jotka ovat olisivat kotimaisia. Vaikka sitä kiinankamaa saa niin paljon halvemmalla, niin ostetaan sitten vähän vähemmän, mutta kotimaista, silloin ne rahat jäävät Suomeen eivätkä karkaa täältä muille maille vierahille.


Ai, niin meinasi unohtua vielä yksi myyntitapahtuma, Käsityökorttelin jouluviikonloppu. Se on itsenäisyyspäivän viikonloppuna ja silloin Käsityökorttelissa on kaikenlaisia tarjouksia ja yllätyksiä. Tämä tapahtuma on täällä netissä, joten sitä varten ei tarvitse myyntipöytää pystyttää. Kerron siitä sitten lähempänä enemmän, ehkä voisin tänne blogiinkin tuoda jotain siitä tapahtumasta. Olisi kiva tehdä tästä myyntipöytä yhdeksi viikonlopuksi. Muutenhan tämä on ollut täysin ei kaupallista aluetta ja sellaisena sen haluan pysyvänkin, mutta kun en oikein tiedä miten sen jouluviikonlopun toteuttaisin niin ainakin kerron siitä täällä.
Nyt pitäisi alkaa miettimään, mitä pitää muistaa pakata mukaan.... 


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Opiskelua

Eilen oli taas opiskelussa lähipäivä, eli piti mennä Tampereelle. Lähipäivät ovat TAKK:n yrittäjyysyksikössä HioOMOssa. (Koulutuksen alkamisesta omalta osaltani kerroin täällä.) Täytyy sanoa, että tämä on ollut onnistunut vahinko, todella mielenkiintoista on ollut ja olen jo alkanut avautua aivan uudenlaiselle ajattelulle tätä yritystäni koskien. Ihan ensimmäinen askel on se, että ylipäätään ajattelen Piaeliinaa yrityksenä. Ei ole muuten ihan helppoa kääntää ajatuksiaan, että tämä on yritys, jonka pitää tuottaa niin, että tienaan sillä elantoni. Tähän asti se on ollut vähän niin kuin pieni kissanpentu, joka on vaan suloinen ja jolle pitää antaa vähän ruokaa, hellyyttä ja siivota sen hiekkalaatikko. Kesäisin sen on voinut päästää ulos ja silloin sitä on hiukan murehtinut, kuinka se pärjää, mutta aina se tulee takaisin ja sitten taas annetaan vähän herkkuja ja silityksiä, ja kissa pärjäilee itsenäisesti kaipaamatta oikeastaan sen kummemmin minua. 
Nyt tämä yritykseni on muuttunut koiranpennuksi, joka vaatii enemmän aikaa ja koulutusta. Koiran pitää myös kasvaa pennusta isoksi ja vahvaksi. Koira tarvitsee huolenpitoa paljon enemmän kuin kissa, mutta koirasta voi olla myös paljon muutakin iloa kuin vain se suloinen karvakerä, joka kehrää sylissä silloin kuin sitä itseään huvittaa ja on kaunis katsella.


Eilen meillä oli aiheena pitchaus. Ensimmäisen kerran tapasimme myös mentorimme Tirrin, eli Kolmannen Persoonan Tanja Verhon. Lempinimi Tirri kuvasi häntä hyvin, hän oli juuri sellainen, siis positiivisessa mielessä.
Pitchaus tarkoittaa sitä, että pitää lyhyesti esittää yrityksen sisältö tai idea, niin että kuulija sen ymmärtää ja kiinnostuu. Meidän piti laatia hissipuhe, eli sinä aikana kun hissi kipuaa ensimmäisestä kerroksesta viidenteen pitää puheen alkaa ja loppua. Puhetta ei siis ollut tarkoitus pitää hississä, vaan oleellista oli sen kesto ja vielä oleellisempaa sen sisältö.Kuulostaa helpolta, mutta ei kuitenkaan ole. Minun puheestani kaksi ensimmäistä lausetta meni hyvin ja sitten unohdinkin, mitä piti sanoa ja loppu oli löpinää. Mutta tiedän idean ja saan sen hissipuheen varmasti ensi kevääseen mennessä tehtyä.
Tirri osasi kyllä sanoa meille suorat sanat huumorilla höystäen, mutta niin että varmasti jokainen ymmärsi pointit. Muutenkin olen kovasti tykännyt näistä lähipäivistä, ainakin minulle ne ovat antaneet jo paljon. Kaikki eivät ole käyneet lähipäivillä, mutta nämä kaksi viimeistä kertaa olivat kyllä pahasti käsityömessujen molemmin puolin. Useimmat meistä ovat käsityöyrittäjiä, joten on ymmärrettävää että rahkeet eivät vaan ole riittäneet, kolmen päivän messut kyllä imevät mehut tehokkaasti.


Kaikilla muilla tuntui olevan tosi hyvät liikeideat ja konseptit. Ihaillen kuuntelin heidän visioitaan ja sitä, mitä heillä jo oli. Kaikilla oli valtavan hyvät tuotteet, tarvitaan vielä se jokin, että muu maailmakin huomaa heidän tuotteidensa loistokkuuden. Minulla on kyky tehdä kauniita helmiä ja akvarelleja, kirjoittaa ja piirtää. mutta totta puhuen siinä se sitten onkin. Pitää lähteä aivan alusta ja kehittää jokun tuote. "Koiranpentuni" pissaa vielä lattialle ja kaluaa pöydänjalkoja. Pitää se nyt ensin opettaa sisäsiistiksi ja istumaan.

Ps. Lisäsin myös tämän blogin tunnisteisiin sanan yritys. Ensimmäinen askel on otettu.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Avajaispäivä Suomen Kädentaidot messuilla

Tänään ajoin Tampereelle heti aamusta ja olin Pirkkahallissa jo ennen kymmentä valmiina aloittamaan päiväni Suomen Kädentaidot messuilla. Tällä kertaa asiakkaana. Ensimmäiseksi suunistin C-halliin, siellä oli Minttumaan ja SiriSanin yhteinen osasto (C919). Heidän arpajaisistaan olin liput voittanut, joten kiitoskäynti oli paikallaan.


Minttumaalta sain tuon kuvassa ollevan kortin ja nuo hauskat korkkiin tehdyt magneetit ovat jo aiemmin siirtyneet omistukseeni. Ihania, hyvänmielen tuotteita on molemmilla. C-hallissa oli muitakin tuttuja, kuten KipriikkaSpirraaliMaheka  ja Ahdintila. Olin heti aluksi ottanut tavoitteeksi käydä tutustumassa mahdollisimman moneen Suomen käsityöyrittäjien jäsenyritykseen. Näitä oli siellä noin sata ja tässä on nyt mahdoton kaikia luetella, enkä varmasti edes kaikkia tavoittanut. Aivan uusi tuttavuus, jonka haluan mainita on Mihelmi. Sovimme että kun vuoden päästä tapaamme, niin sitten voimmekin puhua espanjaa. Toivottavasti tapaamme, on mukava saada uusia tuttavuuksia. 


Tämä kuva on Mahekan osastolta (C318), missä vain mielikuvitus on rajana vanhojen tapettien uusiokäytölle.


Spirraalin Noora taas vääntää rautalangasta ihan mitä tahansa, mutta sieltä löytyy kyllä paljon muutakin mukavaa (C303).


Minulla kului siellä C-hallissa aika niin rattoisasti, että varsinaiset messujen avajaiset E-hallin esiintymislavalla menivät ihan ohitse. Sinne kuitenkin suunnistin klo 13.00, sillä silloin alkoi Käsityökortelin esitys "Taidon tarina". Kannattaa ehdottomasti se käydä katsomassa, jos nyt viikonlopun aikana messuilla liikut. E-hallissa oli myös Käsityökorttelin näyttely, missä oli sisustettu huoneita käsityöyrittäjien tuotteilla. Sekin kannattaa ehdottomasti tutkia. Käsityökorttelilla oli E-hallissa vielä yhteisosasto, missä eri yrittäjien tuotteita oli myynnissä mm. Kongaroon retrotakkeja, Ateljee Argenton upeita hopeakoruja, Eijan Kudontaputiikin mattoja ja lankoja, Teelikamentenin pipoja ja paljon muuta ihanaa.


E-hallissa ihastelin Nunnun (E 725) tyylikkäitä pussukoita ja tuubihuiveja, ja jos minulla olisi vielä pieniä lapsia olisin varmasti tehnyt ostoksia PikkuLillin osastolla (E415). Monta muutakin osastoa kävin tutkimassa ja ihastumassa. 
Olihan siellä sitten vielä se A-hallikin. Siellä viivähdin hetken Roosa B:n ja Taitoisa:n (A409) osastolla. Roosa oli niittänyt mainetta myös vuoden uutuustuotenäyttelyssä. Onnitelut hänelle. Myös Aanmaan (A926) tyylikkäällä osastolla oli mukava pieni tauonpaikka kun osuin kohdalle ja ehdin heidänkin kanssaan pari sanaa vaihtaa. 
Ennen kotiinlähtöä kävin vielä kuuntelemassa Outi Les Pyyn haastattelun. Eräs tuttavani halusi tämän nähdä ja menin vain seuraksi ja siksi, että laukku alkoi jo painaa olkapäällä ja jalat väsyä, joten pieni istuskelu tauko oli paikallaan. Se oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen haastattelu ja antoi minulle paljon uusia ideoita.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvät messut ja todella mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää oli olla siellä asiakkaana. Ehkä taas ensi vuonna olen näytteilleasettajana, mutta varmasti aivan uudella asenteella kuin tähän asti. Kyllä joskus kannattaa katsoa asioita toisestakin näkökulmasta.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Suomen kädentaidot messut

Ne Suomen suurimmat käsityömessut ovat sitten kohta käsillä. Kaikki kynnelle kykenevät, käsityökärpäsen saaneet suunnistavat Tampereelle Suomen Kädentaidot messuille 14-16.11. Tänä vuonna minun yritykseni pitää välivuotta näistä messuista. Nyt kun ne alkavat olla näin lähellä ja kun olen tässä sivusta seurannut meidän  käsityökortteli porukan yhteisiä ponnisteluja messujen hyväksi, niin tavallaan on pieni haikeus kun en itse ole mukana tänä vuonna. Toisaalta sitten on suuri helpotus, että en ole, se on melkoinen ponnistus pienelle yrittäjälle kuitenkin. Ei messuille niin vaan mennä, pistetä kojua pystyyn ja myydä pöydät tyhjiksi ja lähdetä kotiin kassa täynnä.

Pitää olla paljon sitä myytävää ja esille laitettavaa. Pitkiä päiviä saa tehdä kun valmistaa tuotteita messuja varten. Sitten pitää suunnitella esillepanoa. Vaikka kuinka olisi kiva ja kätevä tuote, mutta jos sen esillepano tökkii, niin ei sitä välttämättä kukaan huomaa, saati sitten osta tai ota jälleenmyyntiin. Pitää myös muistaa mainostaa, että on siellä. Näin suurilla messuilla on niin paljon näytteilleasettajia, että sinne hukkuu jos ei ole tehnyt edes omille asiakkailleen selväksi, missä hallissa ja millä paikalla se oma koju seisoo. Eikä se paikka ole ilmainen, tai edes edullinen. Paljon saa myydä, että paikka on maksettu. Ihan siitä pienimmästäkin tilasta saa aika pitkän pennin pulittaa ja sitten jos haluaa valaistuksen osastolleen, niin se maksaa lisää tai jos haluaa sinne nettiyhteyden, niin sekin tulee vielä siihen päälle. Parkkipaikka sentää sisältyy paikkamaksuun, mutta maksavat ne bensatkin sinne ajettaessa ja monet tulevat vielä Tampereen ulkopuolelta, joten pitää maksaa myös yöpyminen. 

Aikaakin pitää varata enemmän kuin, mitä messut ovat auki. Paikka pitää mennä pystyttämään jo torstaina. Messuhallissa onkin melkoinen kuhina koko torstai päivän. Sitten on kolme pitkää päivää itse messuilla ja sunnuntai-iltana kun messut sulkeutuvat ja asiakkaat poistuvat alkaa purku. Purku sujuu yleensä aina paljon nopeammin kuin pystytys, mutta aikaa siihenkin menee ja joillakin se jatkuu vielä maanantainakin. Sitten on vielä kotimatka edessä ja joillakin se on todella pitkä
.
Varmaa on, että ensiviikon alussa on monta kaikkensa antanutta ja varsin uupunutta käsityöyrittäjää Suomen maassa. Messuväsymys painaa hartioita ja ainakin yksi päivä menee, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi ja mitä pitäisi tehdä. Hartaasti toivon, että messuväsymystä ei lisää huono myynti messuilla vaan, että kaikki selviytyisivät ainakin plussan puolelle, mieluiten hyvään myyntiin. Tällaisen rutistuksen jälkeen on rankkaa, jos siitä ei saa edes minkäänlaista palkkaa, pelkällä kiitoksella ei kissakaan elä.

Jos nyt joku messuille haluaisi yrittää arpaonnella saada liput, niin laitan tähän linkin Käsityökorttelin blogiin, missä on mahdollisuus voittaa liput linkki *klik*.  Vaikkakaan en mene sinne nyt näytteilleasettajana, niin menen ihan vaan katselemaan, tapaamaan tuttuja ja jouluostoksille. Minulla nimittäin kävi arpaonni ja voitin lipun Minttumaan ja SiriSanin yhteisarvonnassa. Olen oikein iloinen, sillä kerrankin nyt pääsen sinne aivan rauhassa kiertelemään ja katselemaan koko tapahtumaa asiakkaan näkökulmasta. Toivottavasti saan siitä jotain omiin tuleviin messutapahtumiinikin ongittua.


Hyviä messuja kaikille toivotan, nähdään siellä!

torstai 6. marraskuuta 2014

Sydänverelläni kirjoitettu

Osallistun facebookissa olevaan Lukuhaasteeseen. Pitää siis lukea 30 sivua per päivä. Minulle tosi helppo haaste, koska tekisin sen joka tapauksessa. Ainahan minulla joku kirja on menossa, vaikka en niistä täällä aina kerrokkaan. (Jos haluat katsoa, mistä olen kertonut aiemmin niin tuossa oikealla, kun rullaa alaspäin, tulee valikko, mistä löytyvät tämän blogin tunnisteet. Sieltä kun klikkaa sanan kirja, niin tulee kaikki kirjoista kertovat postaukseni.)
Viime vuonna luin Diana Gabaldonin Matkantekijä sarjaa. Sarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Muukalainen. Se alkaa toisen maailmansodan päättymisestä ja sijoittuu Ylämaalle, Skotlantiin. Heti kohta kirjan alussa päähenkilö Claire astuu muinaiseen kivikehään ja tupsahtaa keskelle 1700-luvun Skotlantia. Matkaa tehdään siis ajassa, tosin kirjojen edetessä sitä tehdään aina Amerikkaan asti. Nämä ovat tiiliskiviromaaneja ja ärsyttävän koukuttavia.
Oikeastaan en voi ymmärtää, miten näihin voikin jäädä koukkuun. Tällä kirjailijalla on kyllä jonkinlainen taito hyppysissään. Mitään korkeatasoista kirjallisuutta tämä ei ole, oikeastaan lähempänä saippuasarjaa, mutta niin vaan täytyy tunnustaa, että kaikki tuli luettua yhteen pötköön. Viimeisin oli Luiden Kaiku, jonka sain loppuun muistaakseni joskus viime syksyllä. Jokainen näistä kirjoista oli sellainen, että sarjan lukemisen olisi voinut päättää siihen. Joka kirjan lopussa ajattelin, että enää en tätä jatka, mutta sitten kun tiesin siihen olevan jatkoa, niin palauttaessani edellistä kirjastoon, en vaan voinut jättää lainaamatta sitä seuraavaa. Niin pääsin siihen vihonviimeiseen Luiden Kaikuun, ja sehän sitten loppuikin niin, että tarina jäi aivan kesken vähän joka rintamalla ja melkoisen jännittävään kohtaan. Tyrmistykseni voi kuvitella, kun minulle selvisi, että jatkoa ei ollut vielä edes kirjoitettu. Googlettamalla tosin sain selville, että jatko-osa ilmestyisi englannin kielisenä kesällä 2014. 


Nyt huomasin sen ilmestyneen ja heti kirjastoon kyselemään. Ei ollut vielä kirjastossa, mutta jo parin päivän jälkeen sain puhelimeeni tekstiviestin, että kirja on saapunut. Reilut 1200 sivua luettavaa. Muutama päivä meni, mutta nyt se on luettu ja palautettukin. Ja voin tyytyväisenä kertoa, että tämä kirja taas loppui, kukaan ei jäänyt minnekkään jumiin, eikä kohtalokkaita sanoja sanottu viimeisellä sivulla. Jatkoa ei ole pakko kirjoittaa, eikä lukea. Muutamia asioita kirjailija tietenkin jätti mukavasti vaiheeseen ja muutenkin juoni on sen kaltainen, että kyllä tähän varmaan joskus jatkoa saadaan. Minä nyt vaan ajattelin lopettaa tähän. Toivottavasti.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että pidän eurooppalaisesta kirjallisuudesta ja elokuvista paljon enemmän kuin amerikkalisista. Tämä on varsin amerikkalinen, vaikka pitkälti Skotlantiin ja Ranskaan sijoittuukin. Joka kirjassa, ja varsinkin mitä uudempiin tultiin, oli säännöllisin välein upotettu seksikohtauksia, joiden tarkoitus oli varsin läpinäkyvästi kaupallinen. Seksihän myy. Onhan seksiä jo Decameronen tarinoissakin, mutta tarkoitan tässä sitä tyyliä, millä ne on kirjoitettu. Sen voi kirjoittaa paljon korkealentoisemminkin ja tyylikkäämmin. Näiden kirjojen koukutus ei kyllä perustunut niihin, ainakaan minun kohdallani. Tunnustan, että loikin monessa kohdassa pikalukuna sivuja eteenpäin, en vaan viitsi kuluttaa aikaa huonoon tekstiin, mutta juonen käänteet olivat sen laatuiset, että oli vaan pakko selvittää kuinka käy ja kahlata kirjat loppuun. Ainakin minulle se juoni tässä koukuttava oli.
Jos ei halua koukuttua tuhansiksi sivuiksi, niin parasta jättää se ensimmäinenkin hyllyyn, mutta kyllä tämä ihan käypää viihdettä on pitkille talvi-illoille.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Menneen viikon tohinat

Viime viikolla oli minun julkaisuvuoroni Käsityökorttelin blogissa. Olin jo edellisellä viikolla tuskaillut, kun en keksinyt mitään sopivaa aihetta. Mietin, että miten voikin olla niin ispiraatio hukassa, kunnes tajusin, että juuri siitä minä kirjoitankin. Tässä linkki Käsityökorttelin blogiin ja siihen kirjoitukseeni.
Torstain ja perjantain olin luvannut osallistua viiden muun käsityöyrittäjän kanssa Pop-up kauppaan Sastamalan keskustassa. Siellä vietettiin silloin "Tyrwäyspäiviä".  Vammalan yrittäjät olivat yhdessä kehitelleet tämän idean, jotta paikalliset ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea saa sieltä omalta paikkakunnalta, ettei aina tarvitsisi mennä merta edemmäs kalaan. Ilmeisesti mukana olivat kaikki Sastamalan keskustan liikkeet. Joka putiikissa oli mahdollisuus osallistua koko tapahtuman yhteiseen arvontaan ja osallistuvat liikkeet oli merkitty oransseilla ilmapalloilla, joita myös asiakkaille jaettiin ja tarjouksia löytyi. Normaalisti Sastamalan liikkeet sulkevat ovensa kello viisi iltapäivällä, mutta nyt ensimmäisenä Tyrväyspäivänä, torstaina liikkeet olivat auki kahdeksaan.
Minulla oli se inspiraatio hukassa vähän tämänkin suhteen, enkä esimerkiksi huomannut oikein mitenkään mainostaa tätä tapahtumaa etukäteen. Lupasin vain Ateljee Argenton Marjolle tulla torstaiaamuna paikalle. Marjo tämän pop-up kauppaidean keksi ja varsinaisesti toteutti.
Aamu kahdeksalta olin paikalla pystyttämässä omaa osuuttani. Heti ensimmäisenä totesin, että olin jälleen kerran unohtanut pöydän kokoamiseen tarvittavat ruuvit kotiin. Onneksi Marjo oli varannut yhden pienen ylimääräisen pöydän, joten minä sain sen käyttööni. Parin tunnin päästä minulle selvisi, että putiikki on auki ilta kahdeksaan. Olin kuvitellut, että viiteen, koska ne keskustan kaupat menevät aina viideltä kiinni, kuten kerroinkin. Olisinpa ottanut jotain evästä mukaani ja kunnon villapaidan. Siitä tuli nimittäin aika viluinen ja pitkä päivä. Liiketila kun oli olut tyhjillään jonkun aikaa ja ilmeisesti lämmittämättä.
Kovin hyvin ei valitettavasti kauppa käynyt ja kovin harvakseltaan kaupan ovi kävi. Liiketila oli hieman sivummassa ja ilmeisesti jäi monelta huomaamatta senkin vuoksi. Olisi pitänyt mainostaa, otan kyllä syyt tältä osin omille niskoilleni, kun en ollut mitenkään aktiivinen tällä rintamalla. Huonoa yrittäjyyttä osaltani. Meitä oli siellä kuitenkin vallan mahtava porukka ja naurua riitti runsaasti molemmille päiville. Oli meillä ainakin hauskaa keskenämme!
Ateljee Argenton tuolla jo mainitsinkin ja laitan tähän linkit näihin muihinkin paikalla olleisiin yrityksiin. Lasistudio Jan Torstensonin uusiolasit, Pirasen luomutilan luomu-myllytuotteita ja käsitöitä lampaantaljoista, West designin keramiikkaa ja painotuotteita, Top-verhoomon edustus ammattitaitoisesta verhoilusta ja tietysti minä Piaeliinan ominaisuudessa. 



Niin, ja ne pöydän ruuvit oli sitten ruuvattu valmiiksi niihin pöydänjalkoihin, joten olisin aivan hyvin voinut kasata sen pöydän koska ruuvimeisselikin oli mukana, huomasin sen sitten perjantaina iltapäivällä. Ehkä ensi kerralla tämä pöytäasia menee ihan putkeen, kun nyt riittävän monta kertaa olen sen kanssa töpeksinyt.