Kirjastossa tarttui hyllystä käteeni Arturo Pérez-Reverten kirja Miekkamestari El Maestro de esgrima. Ennestään täysin tuntematon kirjailija minulle, mutta sai sävähtämään hienolla kerronnallaan. Tämä oli todellinen lukukokemus ja ainoa, mitä harmittelin oli tietämättömyyteni miekkailusta. Tästä olisi saanut varmasti vielä yhden uuden ulottuvuuden jos olisi edes jotain tietoa miekkailun saloista.
Kirjan tarina tapahtuu 1800-luvun lopun Madridissa charmantin miekkailunopettajan Jaime Astarloan ympärillä. Minulle tuotti pienen matkaa kirjan alussa vaikeuksia päästä tarinaan sisälle, ja hetken ehdin jo ajatella että väkisinkö tämä on luettava, mutta sitten en enää olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Päästyäni kirjan loppuun oli sen alku luettava vielä uudestaan.
Pidin kirjoittajan tavasta kertoa tarinaa hienovaraisesti, mutta samalla julkeasti. Nuorempana olisin varmaankin aloittanut miekkailutunnit ja toivonut löytäväni Jaime Astarloan kaltaisen opettajan. Todennäköisempää kuitenkin on, että nuorempana en olisi sisäistänyt tätä romaania, se luultavasti vaatii lukijaltaan jonkinlaista elämänkokemusta tai edes niitä miekkailutunteja. Kirjan takakannessa onkin El Pais lehden kommentti "Erinomainen romaani vaativalle yleisölle."
Minusta tämä oli joka tapauksessa todellakin lukemisen arvoinen kirja. Nappasin siitä myös erään lauseen aforismiksi. "Ne jotka kieltävät ikänsä, kieltävät osan elämästään."