Satumetsä

Eilen satoi vettä koko päivän ja huomisesta eteenpäin on luvattu pakkasta, tänään oli siis vihon viimeinen mahdollisuus lähteä hakemaan karpaloita. Heti aamiaisen ja sähköpostien jälkeen lähdin ajelemaan suota kohti. Vettä alkoi tihuuttaa, mutta olin hyvin pukeutunut joten päätin olla asiasta välittämättä. Suolle ei ole kun ehkä kymmenen minuutin ajomatka, joten olin nopeasti perillä. Kolusin koko pienen suon läpikotaisin, eikä sinne montaa marjaa enää jäänyt.

Suolta siirryin metsään suppilovahverot mielessäni. Ensin menin ihan tuttuihin paikkoihin, mutta saalis jäi vähäiseksi. Olinhan nämä paikat jo kertaalleen kerännyt. Päätin siis lähteä hieman syvemmälle metsään, ja minne päädyinkään! Aivan ihanaan, vihreässä kylpevään satumetsään. Onneksi oli kamera mukana, vaikka nämä ottamani kuvat eivät kyllä pysty toistamaan sitä tunnelmaa, mikä siellä vallitsi, niin kyllä siitä ainakin aavistuksen tavoittaa. En voi kuin pahoitella kuvien heikkoa laatua, mutta käyttäkää mielikuvitustanne!

Tästä alkoi jyrkkä rinne, missä kasvoi naavaisia kuusia. Sammal oli paksua ja maassa oli muutamia jo aikoja sitten kaatuneita runkoja. Jyrkimpiä kohtia kierrellen lähdin laskeutumaan rinnettä alas. Matkalla löysin muutaman yksittäisen suppiksenkin.

Rinnettä alas päin kulkiessa metsän vihreys suorastaan häikäisi. Näistä rinteen puolivälissä alhaalta ylöspäin otetuissa kuvissa voi aavistaa sen jyrkkyyden. Ja se kaikkein satumaisin paikka on tässä viimeisessä kuvassa. Siinä oli kaatuneen puun juurakko pystyssä ja sen edessä tällainen pieni pesä. Pikkuruinen kuusiaitakin. Tuon kuusiaidan päässä, vihreässä seinässä oli pyöreä reikä. Ei kovin kummoista mielikuvitusta tarvita kun tähän voi kuvitella vaikka pienen metsäkeijun kodin. Tämä oli kuin suoraan satukirjasta.  

 Kun sitten palasin kotiin, ja katsoin kelloa, en voinut kuin ihmetellä. Olin ollut tällä pikku retkelläni viisi tuntia. Ei yhtään tuntunut siltä. Jos aamulla olisi joku sanonut, että lähdepäs nyt kävelemään ja tule viiden tunnin kuluttua takaisin, niin olisin pitänyt sitä aivan hulluna tehtävänä. En ole vieläkään yhtään väsynyt, päin vastoin. Kyllä luonnolla on ihmeen energisoiva vaikutus!