keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Suomalaisen Käsityön Päivä

Suomalaisen Käsityön Päivää juhlitaan 23.10.2019. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen kuka on vuoden 2019 käsityöyrittäjä ja mikä tuote. Käy katsomassa ehdokkaat täältä ja äänestä, voit voittaa 100 euron lahjakortin ehdokkaana oleviin yrityksiin. Äänestys on avoinna 20.10.19 asti.

Minä sain vähän kuin lahjan tämän päivän myötä. Hannele Rusila nimittäin kirjoitti hauskan tarinan, joka pohjautuu niihin kuviin mitä olen Piaeliinan Facebook sivuilla julkaissut. Tuntuu aivan mahtavalta, että kuvat joita olen helmistäni julkaissut ovat inspiroineet jotakuta kokonaiseen tarinaan. Hän kertoi, että tarina muovautui ikään kuin itsestään kuvien myötä. Se on julkaistu Facebookissa Suomalaisen Käsityön Päivän sivulla. Se on tarina Pikku-Pandasta ja julkaisen nyt myös täällä, jos et satu olemaan Facebook käyttäjä. Mielestäni se on niin kiva tarina, että se ansaitsee tulla nähdyksi.

PIKKU-PANDAN PÄIVÄ

Pikku-panda sanoi äidilleen: “Nyt minä olen niin tosi iso, että haluan lähteä maailmalle katselemaan sen kaikkia ihmeitä.” Hänen äitinsä sanoi: “Mene vain, mutta tule illalla kotiin syömään iltasta ja pesemään hampaat.”


Pikku-Panda lähti kävelemään pitkin polkua. Hetken päästä se tapasi mehiläisiä surisemassa kukkasissa. “Miksi te pörräätte ympäriinsä?” Panda kysyi. “Sursur, me valmistamme sinulle hunajaa syödäksesi”, vastasivat mehiläiset.

Panda jatkoi matkaansa. Polun varrella se huomasi kauniita kukkasia. Panda heittäytyi pitkäkseen ja nautti kukkien tuoksusta. “Maailman voivat tehdä näin ihanaksi vain kauniit kukat”, se tuumi ja sulki silmänsä.


 Avattuaan silmänsä se huomasi jonkun tarkkailevan itseään. Puun oksalla istui iso lintu. “Kuka sinä olet?” Panda kysyi säikähtäneenä. “Uhuuu, minä olen herra Tornipöllö ja ajattelin pistellä sinut suuhuni”, huhusi lintu. Pikku-Panda säikähti ja juoksi pian tiehensä


Pian Pikku-Panda tuli meren rannalle. Se katseli ihastuneena sinisiä aaltoja ja niiden läpi kuultavaa hienoa hiekkaa. “Olisinpa kala, niin uiskentelisin kaikki päivät”, se sanoi ääneen.



“Tarkoititko meitä?” kysyi ääni ihan läheltä. Panda huomasi pienen parven kultakaloja rantahietikolla. “Aallot heittivät meidät rannalle, emmekä pääse takaisin veteen. Vie meidät veteen, niin olemme ikuisesti kiitollisia sinulle” sanoivat ne. Panda otti kalat varovasti tassuihinsa ja päästi ne mereen. Kalat uivat pois iloisesti eviään heiluttaen


Pikku-Panda jatkoi matkaansa. Merestä ilmestyi esiin outo pää. “Minä näin mitä sinä teit kaloille. Sinä olet oikein ystävällinen pieni karvaotus” se sanoi. “Hui, kuka sinä olet?” Panda huokaisi. “Minä olen merihevonen – vaikka en ihan oikea hevonen olekaan” sanoi otus. “Oletpa tosiaan outo” Panda sanoi, “mutta nyt minä jatkan matkaani. Minä olen lähtenyt seikkailemaan, enkä halua ratsastaa.”


 Pikku-Panda kulki pienen metsikön läpi ja tuli kasvimaan reunalle. Maalla kasvoi outoja oransseja palloja. “Onpas täällä isoja ja värikkäitä potkupalloja” se tuumi.


“Höpsö eläin, eiväthän ne ole potkupalloja vaan kurpitsoita” sanoi möreä ääni kasvimaan takaa. “Minä olen Possu Ponteva ja olen nähnyt niiden kasvavan siemenestä asti.” “Minä olen vielä pontevampi Panda ja jatkan nyt suurta seikkailuani” sanoi Panda koppavasti.


“Nyt minä haluan taas olla onnellinen ja haistella kukkasia” ajatteli Panda ja löysikin ihanalle tuoksuvan ruusutarhan. Pikku-Panda heittäytyi selälleen nurmelle nauttimaan ruusujen tuoksusta ja nukahti.


Pikku-Panda uneksi valkeasta hevosesta, jonka se saisi ikiomakseen. Se oli aina toivonut ystäväkseen hevosta.


Panda havahtui outoon ääneen. Ruusupensaan juurella istui musta eläin ja katseli Pandaa vihreillä silmillään. “Et ole kissa etkä koira. Mikä sinä sitten olet?” naukaisi eläin. “Minä olen karhu enkä tykkää naukujista” sanoi Panda ja lähti marssimaan kohti metsää.


Kuusen oksalla killui läpinäkyvä pallo, jonka sisällä oli valkea ukkeli. Pikku-Panda tönäisi palloa tassullaan. Pallo alkoi pyöriä ja Pandaa nauratti. “Älä riko vielä palloani” sanoi ukkeli. “Kun pallo hajoaa on talvi ja kylmä. Minä olen Lumiukko ja kun minä ilmestyn, täytyy karhujen olla jo talviunillaan.” Pikku-Pandalle tuli kova koti-ikävä ja se päätti lähteä takaisin äitinsä luo.


Panda kipaisi pian kotiinsa. Äiti oli tehnyt ison kulhollisen herkullista uunipuuroa. Syötyään Pikku-Panda kertoi kaikki kokemansa seikkailut äidilleen. Yhdessä he ihmettelivät, kuinka outoja asioita maailmassa onkaan!


Tarinan on kirjoittanut Hannele Rusila. Olen tähän blogiin vaihtanut muutamat Hannelen alunperin valitsemista kuvista, johtuen siitä että en löytänyt kaikia kuvia omalta koneeltani, näitä kuvia kun minulla on tuhansia, enkä oikein voinut niitä sieltä facebookista kopioida kun silloin ne olisivat olleet kooltaan liian pieniä tässä blogissa julkaitaviksi. Toivottavasti nautit tarinasta ja kuvista!

perjantai 30. elokuuta 2019

Ei pöllömpää

Kesällä innostuin tekemään pöllöhelmiä kun eräs facebook kaverini Kerri Fuhr julkaisi videon kuinka tehdä tornipöllö (englanniksi barn owl). Itse en ole koskaan nähnyt tornipöllöä ja kun sitä googlailin niin eihän sitä näillä meidän leveyksillä edes esiinny. Mutta niillä leveyksillä, missä esiintyy, se tuntuu olevan monen suosikkipöllö. Ehkä se johtuu osittain siitä että sillä on sydämen muotoiset kasvot. Joka tapauksessa video ja googlailu oli inspiroivaa ja päätin kokeilla sitä itsekin. 

Videossa tehtiin pelkät kasvot, mutta halusin tehdä koko pöllön. Koska tämä tornipöllö on minusta edelleen oudon näköinen pöllö niin arvelin että hiukan siipiä kehiin, niin se olisi omiin silmiini parempi. Tämän jälkeen olikin luonteva siirtyä kokeilemaan kotoisempaa helmipöllöä. Se muistuttaa enemmän sitä, mikä on minun käsitykseni pöllöstä ja sellaisen olen nähnyt luonnossa. Siinä oli vaikeutena nuo keltaiset silmät, niistä kun tahtoi vallan väkisin tulla eriparia.  Mutta omasta mielestäni hauskan näköinen pari tuli seuraavistakin pöllöistä


Sitten sattui niin hauskasti että meidän takapihalle lensi eräänä iltana sarvipöllö. Siinä se istui pergolan aidalla pitkän tovin ja pyöritteli päätään tarkkaavaisena. En ollut ikinä sellaista ennen nähnyt ja lähinnä hammästytti sen pieni koko. Kaivoin lintukirjan esille ja siellä mainittiin, että se on vähän kuin miniversio huuhkajasta, jolla siis myös on sarvet. No ei kun seuraavana päivänä kokeilemaan kuinka pöllö sarvilla ja punaisilla silmillä onnistuu.


Jos helmipöllöstä tulikin vähän kierosilmäinen, niin tämä pöllä tuijotta kyllä suoraan kohteeseen. Tämä on muuten myynnissä verkkokaupassa, (jos vaikka tahtoisit oman pöllön niin se löytyy klikkaamalla tuota edellistä verkkokaupassa sanaa.) Verkkokaupassa on toinenkin pöllö, jonka tein ennen tätä ja joka on enemmän sellainen sarvipöllö. Omasta mielestäni paras huuhkaja tuli kuitenkin siitä jonka tein kolmanneksi ja jonka kuva oli tuossa edellisessä postauksessa. Se lensi jo viime viikolla Brittein saarille kuten yksi tornipöllökin. Kierosilmäinen helmipöllö ja yksi tornipöllö seurustelevat kekenään vitriinissäni.


maanantai 26. elokuuta 2019

Jatkuu...

Yli puolitoista vuotta edellisestä kirjoituksesta, ja kynnys julkaista mitään on kasvanut vuoren korkuiseksi. Päätin nyt kuitenkin lähteä kiipeämään sitä vuorenrinnettä ja avata ensin vähän taustaa.


Viime vuoden ehdoton kohokohta oli matkani Amerikkaan, Californiaan. Paikkoja joissa kävin olivat  Los Angeles, San Francisco, San Jose (missä kävin katsomassa NHL-ottelua), Monterey, Point Lobos, Muir Woods, Modesto, Yosemite, Columbia, Murphys ja monta muutta paikkaa näiden välillä. Aivan mahtava reissu, kenties elämäni paras! Matkan vaikutus kesti ennen ja jälkeen pitkään ja vuosi 2018 meni siis pääasiassa pää pilvissä.
Tämä vuosi taas alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä kun mieheni sai aortan repeämän helmikuun ensimmäinen päivä. Se pisti vähän suunnitelmia uusiksi. Hän kuitenkin selviytyi vaikeasta leikkauksesta ja kesän mittaan arki on taas päässyt vähitellen ajautumaan uomiinsa. Omalla kohdallani se tarkoittaa työtä helmien parissa. Edelleenkin nautin tästä täysin siemauksin vaikka tässä ei koskaan voikaan olla valmis, aina on uutta opittavaa ja jatkuvasti löydän kohtia, jotka voisi tehdä paremin.


Luinkin joskus jostain että luovan työn tekijällä jokainen työ on samalla oppimisprosessi. Siinä tehdessään kehittyy samalla koko ajan ja kun työ on valmis on oppinut jotain uutta ja näin ollen siinä valmistuneessa työssä huomaa jotain, jonka olisi voinut tehdä vielä paremmin. Sitten seuraavassa hyödyntää sitä juuri oppimaansa ja tekee sen kyseisen kohdan paremmin, mutta samalla oppii taas jonkun uuden asian ja taas valmistunut työ ei olekkaan täydellinen. Kierre on loputon ja jatkuva, eikä näin koskaan pysty olemaan täysin tyytyväinen työnsä tulokseen vaikka se olisi kuinka hieno ja muiden mielestä täydellinen. Hymyssä suin tämä on vaan hyväksyttävä ja kiitollisena jatkettava loputonta oppimista.


Tämän jatkumon ansiosta olen kuitenkin kehittynyt helmentekijänä ja on valtavan hieno asia huomata, että joku asia mitä en viime vuonna hallinnut sujuu nyt. Minulta on jopa pyydetty kaksi tutoriaalia Glass Line Magazineen viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden huhtikuussa julkaistiin tutoriaalini kuinka hienohopeaa voi käyttää helmen koristelussa ja tänä vuonna vaaleanpunaisesta helminorsusta. Tyttäreni kanssa teimme myös Youtube videon kukkamurrinin teosta parin aikaisemmin julkaistun videon lisäksi.


Syksy tarkoittaa minun kohdallani myös melkoista säilöntä ja marjastus rumbaa sekä puutarha hommaa, mutta joka päivä teen jotain myös studiolla. Mielenkiinnolla odotankin taas syksyn yhteistyökuvioita sekä Suomessa että ulkomailla. Muutama haavekin on vielä täyttymättä.