Laitan tähän väliin pienen kirjakimaran. Aloitetaan Kaari Utriosta, joka on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani ja olen hänen kirjojaan lukenut 70-luvulta lähtien. Ensimmäinen häneltä lukemani kirja oli muuten Pirita Karjalantytär. Tykkäsin siitä silloin niin paljon, että luin sen kahteen kertaan. Viime talven seurasin Facebookissa hänen sivuaan, missä hän kertoi parhaillaan kirjoittamastaan kirjasta, tai tarkemminkin sen kirjoittamisesta. Oli mielenkiintoista saada tietää jotain pientä valmistuvasta kirjasta etukäteen ja kaikesta siitä, mitä sen kirjoittaminen teetti kirjoittajallaan. Perehtymistä historian pieniin yksityiskohtiin, jotka sitten tekevät kirjan tapahtumat eläviksi ja historiallisessa mielessä mahdollisiksi.
Kirja ilmestyi nyt loppukesästä ja on nimeltään Paperiprinssi. Minä pistin siihen varauksen kirjastoon, heti kun nimi oli tiedossa ja sainkin sen luettavakseni, heti kun se kirjastoon saapui. Taattua tavaraa, ei joutunut pettymään. Juuri sitä Kaari Utriota, josta minä pidän, epookkiromaania parhaimmillaan. Tässäpä linkki, jos haluat tarkempaa selostusta itse kirjasta *klik*.
Seuraavaksi siirryin ajassa hieman taaksepäin, Anna Miskon Armovuoden myötä. Uusi kirjailija tuttavuus minulle, mutta ainakin tästä kirjasta pidin kovin. Kirjan takakansi lupasi Armovuodelle jatkoa ja sitä mielenkiinnolla odotan. Tässä taas linkki kirjan tarkempaan katseluun *klik*.
Tämä kirja antoi mietiskelyn aihetta. Tuntui melko hurjalta, että juuri kirkon piirissä on ollut tällainen tapa, eli kun kirkkoherra on kuollut, niin hänen jäljelle jäänelle leskelleen on annettu armovuosi. Vuosi aikaa asua siihen astisessa kodissaan ja jotta koti pysyisi kotina sen vuodenkin jälkeen, niin on pitänyt naida seurakuntaan tuleva uusi kirkkoherra. Tai jos asiaa katsoo kirkkoherran kantilta, niin uudella kirkkoherralla on ollut suositus naida edeltäjänsä vaimo tai tytär. Pakkonaimista, jossain määrin ja voi vain kuvitella millaisia kohtaloita monissa pappiloissa on vuosien varrella ollut ja millaisia pareja syntynyt. Tässä Anna Miskon kirjassa asia oli höystetty mukavasti huumorilla ja romantiikallakin, vaikka kaiken pohjana oli melkoisen karu tilanne.
Näistä 1700- luvun tunnelmista siirryin sitten Suomen varhaiskeskiaikaan Paula Havasteen Tuulen vihojen myötä. Tämäkin kirja tempaisi mukavasti mukaansa ja oli varsin mielenkiintoinenkin sisältämänsä kansanperinteen, vanhojen loitsujen ja tapojen myötä, jotka oli hyvin upotettu itse kertomukseen. Sekin kertoo osaltaa hyvästä kerronnasta, että itse tajusin vasta jossain kirjan puolivälissä, mistä historiallisesta tapahtumasta siinä oikeastaan oli kysymys. Hyvä näkökulma minun mielestäni, vaan enpä kerro enempää. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Tuulen vihoille löytyi myös jatkoa ja sen itsenäisen jatko-osan nimi on Maan vihat. Kirjat voi siis lukea aivan erikseenkin, mutta kyllä Maan vihoista saa hieman enemmän irti kun on lukenut ensin Tuulen vihat, vaikka ne itsenäisinä romaaneinakin menisivät. Kaikinpuolin sujuvaan ja mielenkiintoista kerrontaa, ehkä jopa pidin himpun verran enemmän tästä jatko-osasta. Ja mikä parasta, se loppui mukavasti siihen malliin, että jatkoa voi kenties joskus odottaa. Ainakin toivoisin niin.
Seuraava käsiini tarttunut kirja sijoittui taas 1700-luvulle. Se oli Raija Orasen Kuninkaiden tiet. Tavallaan kirja oli Gustav Mauritz Armfeltin elämäkerta. Hänen elämänsä se kertoi. Sinänsä myös mielenkiintoinen täynnä historiaa ja todellisia historian henkilöitä. Raija Orasen tapa kirjoittaa on vain kovin toisenlainen kuin kenenkään näiden edellämainitsemieni. Kirja oli täynnä historiallista faktaa kerrottuna romaanin sanankääntein, vaan siitä puuttui henkilöidensä tunnepuoli. Jotenkin tuli kuitenkin enemmänkin mieleen, että kyseessä on raportti kuin romaani. Kuitenkin tämäkin oli minun mielestäni hyvä kirja, enkä suinkaan pitkästynyt sitä lukiessani. Raija Orasen tapa kertoa vain on erilainen. Ehkä hän haluaa pysyä faktoissa, eikä halua sortua fiktioihin ja arvailla henkilöidensä päänsisäistä maailmaa. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Ja taas palasin ajassa taaksepäin ja luin Taavi Vartian kirjan Varastettu vaimo. Tämä kirja sijoittui taas 1000-luvulle. Tapahtumat käynnistyivät Välimerellä, mutta seikkailun myötä päästiin siirtymään viikinkikylään Norjaan. Täytyy sanoa, että tässä oli jotenkin sellaiset juonenkäänteet, että en olisi tahtonut kirjaa käsistäni laskea. Kerronta oli hyvin mukaansa tempaavaa. Tämän kirjan löydät täältä *klik*.
Melkoisen mielenkiintoinen kirjakooste, kaikki varsin suositeltavia. Nyt vain jos lukisin se uudestaan jaksottaisin lukunautintoni niin, että ne menisivät jotensakin kronologisessa aikajärjestyksessä. Seuraavaksi minulla onkin odottamassa lisää Paula Havastetta.
Tämä kirja antoi mietiskelyn aihetta. Tuntui melko hurjalta, että juuri kirkon piirissä on ollut tällainen tapa, eli kun kirkkoherra on kuollut, niin hänen jäljelle jäänelle leskelleen on annettu armovuosi. Vuosi aikaa asua siihen astisessa kodissaan ja jotta koti pysyisi kotina sen vuodenkin jälkeen, niin on pitänyt naida seurakuntaan tuleva uusi kirkkoherra. Tai jos asiaa katsoo kirkkoherran kantilta, niin uudella kirkkoherralla on ollut suositus naida edeltäjänsä vaimo tai tytär. Pakkonaimista, jossain määrin ja voi vain kuvitella millaisia kohtaloita monissa pappiloissa on vuosien varrella ollut ja millaisia pareja syntynyt. Tässä Anna Miskon kirjassa asia oli höystetty mukavasti huumorilla ja romantiikallakin, vaikka kaiken pohjana oli melkoisen karu tilanne.
Näistä 1700- luvun tunnelmista siirryin sitten Suomen varhaiskeskiaikaan Paula Havasteen Tuulen vihojen myötä. Tämäkin kirja tempaisi mukavasti mukaansa ja oli varsin mielenkiintoinenkin sisältämänsä kansanperinteen, vanhojen loitsujen ja tapojen myötä, jotka oli hyvin upotettu itse kertomukseen. Sekin kertoo osaltaa hyvästä kerronnasta, että itse tajusin vasta jossain kirjan puolivälissä, mistä historiallisesta tapahtumasta siinä oikeastaan oli kysymys. Hyvä näkökulma minun mielestäni, vaan enpä kerro enempää. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Tuulen vihoille löytyi myös jatkoa ja sen itsenäisen jatko-osan nimi on Maan vihat. Kirjat voi siis lukea aivan erikseenkin, mutta kyllä Maan vihoista saa hieman enemmän irti kun on lukenut ensin Tuulen vihat, vaikka ne itsenäisinä romaaneinakin menisivät. Kaikinpuolin sujuvaan ja mielenkiintoista kerrontaa, ehkä jopa pidin himpun verran enemmän tästä jatko-osasta. Ja mikä parasta, se loppui mukavasti siihen malliin, että jatkoa voi kenties joskus odottaa. Ainakin toivoisin niin.
Seuraava käsiini tarttunut kirja sijoittui taas 1700-luvulle. Se oli Raija Orasen Kuninkaiden tiet. Tavallaan kirja oli Gustav Mauritz Armfeltin elämäkerta. Hänen elämänsä se kertoi. Sinänsä myös mielenkiintoinen täynnä historiaa ja todellisia historian henkilöitä. Raija Orasen tapa kirjoittaa on vain kovin toisenlainen kuin kenenkään näiden edellämainitsemieni. Kirja oli täynnä historiallista faktaa kerrottuna romaanin sanankääntein, vaan siitä puuttui henkilöidensä tunnepuoli. Jotenkin tuli kuitenkin enemmänkin mieleen, että kyseessä on raportti kuin romaani. Kuitenkin tämäkin oli minun mielestäni hyvä kirja, enkä suinkaan pitkästynyt sitä lukiessani. Raija Orasen tapa kertoa vain on erilainen. Ehkä hän haluaa pysyä faktoissa, eikä halua sortua fiktioihin ja arvailla henkilöidensä päänsisäistä maailmaa. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Ja taas palasin ajassa taaksepäin ja luin Taavi Vartian kirjan Varastettu vaimo. Tämä kirja sijoittui taas 1000-luvulle. Tapahtumat käynnistyivät Välimerellä, mutta seikkailun myötä päästiin siirtymään viikinkikylään Norjaan. Täytyy sanoa, että tässä oli jotenkin sellaiset juonenkäänteet, että en olisi tahtonut kirjaa käsistäni laskea. Kerronta oli hyvin mukaansa tempaavaa. Tämän kirjan löydät täältä *klik*.
Melkoisen mielenkiintoinen kirjakooste, kaikki varsin suositeltavia. Nyt vain jos lukisin se uudestaan jaksottaisin lukunautintoni niin, että ne menisivät jotensakin kronologisessa aikajärjestyksessä. Seuraavaksi minulla onkin odottamassa lisää Paula Havastetta.