maanantai 31. elokuuta 2015

Marjoja ja metsäneläimiä

Loppukesän parhautta on sadonkorjuu.  Mansikota, mustikoita, lakkoja, vadelmia, kirsikoita. Metsässä olen viihtynyt ja pakastin on täyttynyt. Ennen kaikkea olen ollut hyvin onnellinen siitä, että jääkaapissa on ollut jatkuvasti tuoreita marjoja. Ihan parasta välipalaa on maustamaton jugurtti, jossa on enemmän mustikoita kuin sitä jugurttia ja sitten siihen sekoitetaan kourallinen Fittnes muroja ja lusikallinen juoksevaa hunajaa. Mansikka-aikakin kesti tänä vuonna ihanan pitkään. Viimeiset mansikat sai syödä viime viikon tiistaina, mutta kyllä niitä tuli syötyäkin viimeisen kuukauden aikana.


Vaikka mansikoita on nyt enää pakkasessa ja hillona, niin mustikoita saa vielä hakea metsästä, eikä vadelmasatokaan vielä ole tyrehtynyt. Parin viikon päästä alkaa puolukka olla kerättävissä ja sen jälkeen tulee vielä karpalot. Tässä välissä löytyy poimittavaa puutarhastakin, sillä tyrnipensaiden oksat kellertävät jo lupaavasti ja omenat alkavat kypsyä. Omenissa tosin on jonkin verran pihlajanmarjakoita. Meillä punakaneli on melko huonon näköistä omenaa pullollaan, mutta vaaleakuulas sensijaan antaa terveemmän sadon.


Tykkään myös siitä, että melkein koko ruokalautasen sisällön voi kerätä omalta tontilta. Ensin menen perunamaalle ja kaivan perunat ja viereiseltä kasvimaalta porkkanat, kesäkurpitsan, tillin, salaatit, sipulin ja persiljan. Sitten kasvihuoneelta tomaattia ja kurkkua ja kanalasta munat. Kanttarellejäkin löytyy. Nyt loppukesästä kun se jatkuva koleus ja sataminen vihdoin loppuivat, tai ainakin vähenivät niin olen myös valmistanut ruuan  kesäkeittiössäni ja monasti se on myös syöty ulkona. Lättyjäkin on mukava paistaa ulkona. Oikeastaan en koskaan paista lättyjä sisällä keittiössä, koska inhoan sitä käryä mikä siitä jää sisälle leijumaan vaikka kuinka olisi liesituulettimet päällä.


Meillä on käynyt myös pieniä vierailijoita melkeimpä riesaksi asti. Ensin tulivat supikoiranpennut ja sitten ketunpennut. Joka ilta kun kello läheni yhtätoista, kipitti neljä supin pentua pellon yli meidän pihallemme. Ensin ne olivat ihan söpöjä ja niitä oli hauska seurailla, mutta kun aloin ajatella että ne kasvavat ja lopulta neljä suurta supia saapuu tänne joka ilta, niin ei se enää tuntunutkaan kovin mukavalta ja aloin pelätä kanojen ja kissan puolesta.


Yritimme niitä hätistellä, mutta laihoin tuloksin, aina ne jostain ilmestyivät. Sitten tuli se ketun poikanen ja ilmeisesti se omi reviirin ja hääti supit takaisin metsään. Kettu oli kaunis, mutta se oli myös hyvin peloton ja tallusteli meidän pihallamme kuin kotonaan. Kanoja ei voinut päästää enää ollenkaan vapaana juoksentelemaan ja kissankin kanssa se kerran oli nokat vastakkain. Ei siinä muu auttanut, kuin haimme tutulta metsämieheltä supiloukun. Ensimmäisenä aamuna siellä oli se kettu. Mies nosti loukun kettuineen päivineen auton lavalle ja ajoimme reilun kymmenen kilometrin päähän, missä päästimme ketun pois loukusta. Varmuuden vuoksi loukku viritettiin uudestaan ja taas sinne meni kettu, joka  vietiin samaan paikkaan kuin se edellinenkin.


Ei siitä mitään hyötyä ilmeisesti ole ollut, sillä edelleen tänne tulee kettu harva se ilta. Yhden kanan se on tappanut ja loukkuun ei ole kukaan enää mennyt. Kohtapuoliin ne kanat on vietävä talvikanalaan kuitenkin ja kun ilmat viilenevät ja syyssateet lisääntyvät, niin kissakin viihtyy sisätiloissa. Toivottavasti.

tiistai 18. elokuuta 2015

13 vuotta eikä aivan suotta

Minulla on sitten 13 vuotta yrittäjyyttä täynnä, eli neljästoista vuosi hurahti käyntiin. En oikein tiedä, mitä silloin 13 vuotta sitten ajattelin kun yritykseni perustin. Ainakaan minulla ei ollut homma yhtään hanskassa. Olin harrastanut tiffanytöiden tekoa muutaman vuoden ja sen varaan sitten vaan heittäydyin. Minulla oli silloin hoitovapaata jäljellä vuosi ja halusin jäädä kotiin. Elämässäni oli ollut melkoista draamaa pari vuotta aikaisemmin ja se oli imenyt minusta kaikki voimat ja pistänyt ajatusmaailmani heittämään häränpyllyä. 


Minä vaan päätin tehdä näin, enkä siitä kyllä muilta juurikaan mielipiteitä kysellyt. Marssin kirjanpitäjän luokse ja kerroin että pitäisi perustaa yritys. Hän sitten täytteli tarvittavia papereita ja kysyi nimiehdotustani. Ei minulla sellaistakaan ollut, joten ihan yksinkertaisesti ajattelin että se olisi sitten omalla nimelläni oleva toiminimi. Tämä tuli bumerangina takaisin kaupparekisteristä, koska sen niminen yritys oli jo olemassa. Sitten ajattelin, että jos yhdistää molemmat etunimeni pötköksi, niin sellaista ei kyllä ole. Siten siitä tuli Tmi Piaeliina Kivistö. Ja se näytti minusta ihan tyhmältä nimeltä. Olisin halunnut sen olevan pelkästään Piaeliina, ilman mitään lisukkeita. No nyt se vihdoin 13 vuotiaana on rekisteröity nimelle Piaeliina.


Aloitin siis tekemällä tiffanytöitä, mutta päätyöni oli olla äiti. Tämä yrittäminen oli vähän silmänlumetta, se antoi minulle mahdollisuuden jäädä kotiin ja samalla päästä aina välillä ihmistenilmoille harrastukseni myötä. Harrastamistahan tämä oli, en edes ollut kovin hyvä niissä tiffanytöissäni, näin jälkikäteen ajateltuna. Sen verran niitä meni kyllä kaupaksi, että pystyin hankkimaan aina uutta lasia ja kunnon työvälineet, homma pyöri ja samalla tekemisen kautta pystyin kehittämään taitojani.


Reilu puolivuotta kun kului, niin näin ensimmäisen lamppulasihelmen. Se oli Tampereella lasiliikkeessä, kun menin täydentämään varastojani. Pieni, ihana kilpikonnahelmi. Halusin oppia tekemään sellaisia ja mikä tuuri minulla kävikään, sillä kurssi alkoi seuraavana viikonloppuna. Se oli kyllä täysi, mutta liikkeen omistaja perui oman osallistumisensa ja myi paikan minulle. Opettajana oli Lea Swantz ja hänen tekemänsä se kilpikonnakin oli. Se kilpikonna vei pikkusormeni ja seuraava viikonloppu koko käden. Lean studiolla kävin vielä useamman kerran oppia saamassa ja sitten vaan tekemällä opettelin käyttämään saamaani oppia. 12 vuotta helmentekoa tuli keväällä täyteen ja vielä on aivan hurjasti opeteltavaa. Helmenteko voi olla suorastaan meditatiivistä. Tässä aiemmassa postauksessa oleva video kannattaa katsoa, sillä siinä välittyy hienosti se meditatiivisuus ja rauha. *klik*


Turha kai mainita, että tiffanytyöt ovat jääneet hyvin vähälle. Muutaman vuoden vedin kansalaisopistossa tiffanykurssia, mutta nykyään keskityn vain helmiin. Lapset ovat kasvaneet ja minulla on enemmän aikaa helmenteolle ja yrittämiselle. Tämä on myös alkanut saamaan enemmän yritystoiminnan piirteitä harrastamisen sijaan, ja nyt olen ilmottautunut luovien alojen yrittäjäkurssille, joka alkaa ihan kohta ja päättyy vuoden päästä syksyllä. Toiveissa on, että tästä kehittyy vielä ihan kunnon yritys ja minusta ihan oikea yrittäjä, joka on sellainen myös muiden silmissä, enkä vain omissani.











torstai 13. elokuuta 2015

Miten liittää Instagram facebookiin ja blogiin

Minulla on jo hetken ollut tili Instagramissa ja tulipa sitten mieleeni, että sehän pitäisi tietenkin liittää myös tänne blogiin jollakin tavalla. Alunperin avasin sen  ihan omalla nimelläni ja sinne joitakin kuvia otinkin ja muutama kaverini sinne ilmestyi seuraajaksikin. Tuntui kuitenkin tyhmältä olla sekä siellä, että facebookissa. Jätin sitten vain käyttämättä sen tilin instgramissa -tai instassa, kuten tyttäreni sanoo.
Tulinpa sitten myöhemmin ajatelleeksi, että näin yrittäjänä minun tietenkin Instagramissa kuuluisi olla ja avasin  toisen tilin Piaeliinan nimellä. Tämän tilin päätin pyhittää ikäänkuin työprofiiliksi, siellä olisi kuvia vain töistäni ja inspiraation lähteistäni. Lisäksi päätin toteuttaa sen englanniksi. Nyt olen sitten kesän ajan sinne kuvia laitellut, enemmän siitä inspiraatiosta kuin helmistä. Tämä on ollut enemmänkin sovelluksen käytön opettelua. Aluksi ei tahtonut mennä jakeluun ne hastagit, mutta kyllä se on nyt ymmärretty, että ilman niitä sinne on ihan turha mitään kuvia laitella näin yrityksen kannalta, jos nyt sitten ihan yksityishenkilönä haluaa kuviaan tallennella niin se on toinen juttu, mutta jos haluaa, että niitä sieltä kukaan huomaa niin kannattaa niitä tageja laittaa. Kannattaa myös tutkia etukäteen millaisia kuvia minkäkin tagin takana on, että ei tule tägänneeksi omia kuviaan jonnekin pehmopornon sekaan.
Nyt kun perusperiaatteet olivat selvillä, niin halusin liittää sen myös Piaeliinan facebook sivustolle. Googlailin ohjeita ja mielestäni sellaiset löysinkin. Kirjauduin instaan, klikkasin profiilin auki oikeasta alalaidasta, sieltä ylälaidan kolmen pisteen takaa kohta "Linkitetyt tilit" ja sieltä Facebook, jonka takana vihdoin oli vaihtoehtona aikajana tai hallitsemani tilit, sieltä valitsin Piaeliinan. Sitten katsomaan Facebookiin näkyykö sovellus. No ei näy. Sama uudestaan. Ja taas. Sitten kilauttamaan kaverille. Selvisi, että vika on ehkä siinä, että kirjautumissähköpostini on eri näihin kahteen paikkaan, joten ne eivät ehkä siksi kohtaa toisiaan. Selvä, odotetaan hetken josko löytäisivät kuitenkin kun antaa vähän aikaa.
Päätin siirtyä tänne blogin puolelle ja linkittää sen Intargamin tänne. Taas googlailua. Taas löysin ohjeita. Pitää asentaa widget. Älkää kysykö, mikä se on, en tiedä, mutta tiedän mistä ja miten sen saa. Pitää mennä tänneIntagme.com sivulle. Siellä antaa käyttäjänimi, valita widgetin tyyppi, määrittää koko ja valita lopuksi get code. Silloin tulee pieni ruutu, josta pitää kopioda se koodi. Tulla sen jälkeen bloggeriin kohtaan ulkoasu, siellä valita lisää gadget ja siihen gadgetin sisältökohtaan liittää se kopioitu koodi ja lopulta tallentaa. Helppo nakki, paitsi että esikatselussa näkyy vain tyhjä ylimääräinen ruutu, eikä mitään kuvia. Sama uusiksi. Ei vieläkään mitään. Kolmannella kerralla siellä Intagme sivulla huomasin, että siinä on myös esikatselu ja nyt kun klikkasin siitä, niin kuvat näkyivät ja homma oli ihan ok. Taas otin koodin, kopion sen ja liitin blokkerissa gadgettiin ja hups! nyt täällä näkyvät Instagram kuvani. Tuossa oikealla sivulla, melko ylälaidassa. Siitä kun klikkaa, niin pääsee myös sinne instagramiin. Ainakin tässä tietokoneella, sitä en tiedä kuinka puhelimella onnistuu, kun puhelimella blogista ei näy näitä sivupalkin juttuja, ne näkyvät vain tietokoneen isolla näytöllä.
Että on se vaan niin kätevää ja helppoa tämä älyaika. Tässäkään pikkuhommassa minulla ei mennyt kuin jokunen tunti. Vielä se instagram linkitys puuttuu tuolta yrityksen varsinaiselta sivulta, mutta enää tänään en jaksa tätä helppoutta, mutta toivottavasti tästä oli jollekin jotain hyötyä jos sattuu olemaan samaisia linkitys suunnitelmia.


 


tiistai 11. elokuuta 2015

Luettavaa

Vaikka tämä marjojen sesonkiaika pitää minut paljolti metsissä ja marjapuskissa, niin ehdin pari kirjaa kuitenkin lukemaan. Juha Ruusuvuori "Lemminkäisen laulu" ja "Jurmo". Voi lukea ihan yksittäisinä kirjoina, mutta suosittelen lukemaan molemmat aloittaen Lemminkäisen laulusta. Jurmo on nimittäin jatkoa Lemminkäisen laululle ja Jurmon loppu täydentää myös Lemminkäisen laulun lopun.


Kirjat kertovat viikinkiajasta. Lemminkäisen laulu alkaa Suomen rannoilta, kulkee Eurooppaan Aakenin kaupunkiin, kuningas Karoluksen -Kaarle Suuri- hoviin ja takaisin Suomeen. Jurmossa pysytellään sitten Suomessa.
Itse tarina on mukaansa tempaava ja sinänsä kiinnostava, niitä tarinoita joista voi ajatella, että se olisi voinut joskus tapahtuakin. Lemminkäisen laulun punaisena lankana kulkee ajatus kirjoitus- ja lukutaidon tärkeydestä. Onko kirjoitettu sana, totuuden sana?
"Kaikki laulut olivat ilmassa, ne piti pystyä sieltä sieppaamaan ja muuttamaan sanoiksi. Tiesin, että verenseisautussanat piti lukea juuri niin kuin ne olivat, sanaakaan muuttamatta. Muuten ne eivät tehonneet. Jos voisin kirjoittaa oikeat luvut kirjaan, olisi niiden muoto oikea, ne olisivat valmiina kirjassa ja ne voisi ottaa aina esille, vaikka lukija olisi vanha ja heikkomuistinen."

Jurmossa kyse on ahneudesta ja kateudesta, sekä siitä mitä se ympärilleen kasvattaa. Kirja kertoo tarinaa Jurmon silmin. Se on myös hänen kasvutarinansa. Juoni on mukavalla tavalla jännittävä ja varsinkin kun siinä jo alkumetreillä sai aavistuksen siitä, että tässä kirjassa myös Lemminkäisen Laulu saa täydennyksensä, se piti mukavasti otteessaan loppuun asti.

Olen joskus aiemmin lukenut Ruusuvuoren kirjan Kaniikki Lupus. Sekin sijoittuu pääosin Suomeen, mutta siinä ollaan jo 1350-luvulla. Kirjan lukemisesta on kulunut jo jokunen vuosi, mutta se palautui mieleeni kun luin nämä kaksi. Tavallaan nämä kirjat on kytketty pienellä langalla Kaniikki Lupukseenkin siinä mainitun salaperäisen kirjan myötä. Onko Kaniikki Lupuksen salaperäinen kirja Lemminkäisen laulun Ahti Saarelaisen kirjoittama? Mielenkiintoista linkittämistä. Joka tapauksessa ajattelin, että Kaniikki Lupus pitänee lukea uudestaan.



torstai 6. elokuuta 2015

Beads by me

Minulla on mielessäni aivan valtavasti kaikkenlaisia helmivisioita. Sehän on jo käynyt selväksi, että kukkahelmet ovat ehdottomasti se minun juttuni, niihin vaan aina palaan. Niitäkin vaan voi tehdä aina uudenlaisia, joten tuskin niihin koskaan kyllästynkään, enhän kyllästy kukkiinkaan. Tuolla intagramissa olen julkaissut tänä kesänä paljon kuvia puutarhani kukista. Niistä kumpuaa niin paljon inspiraatiota. 
( Samalla nyt huomasin, että en tiedä kuinka sen instgram-linkin tähän saisi, jos joku tietää voisi neuvoa minuakin :)


Tässä kuvassa ei kesän lämpö tunnu, mutta eipä se ole tuntunut tänä kesänä muutenkaan, siksipä tästä tulikin tällainen. Jos tekisin kalenteria juuri tästä vuodesta, niin tässä olisi heinäkuun kuva.


Tässä helmessä on sitten ne kolme hellepäivää, jotka tänä kesänä on meitä täällä hellinyt. Minulla oli itseasiassa tulppaaneja, jotka olivat juuri tuon värisiä. Ne näyttivät ensin vain oransseilta, mutta sitten ne lopulta avasivat terälehtensä apposen auki, eivätkä enää näyttäneet yhtään tulppaaneilta. (Olisin muuten ihan tyytyväinen tähän helmeen, mutta siinä on liikaa kuplia.)


Yleensä en tee paljonkaan koruja, mutta tämän rannekorun tein, koska asiakas halusi näistä helmistä rannekorun. Siitä tuli minusta oikein kaunis. Asiakaskin vaikutti tyytyväiseltä ja sehän on pääasia. Ja joskus on kiva tehdä jotain muutakin kuin kukkia, ihan vaikka vaan näyttääkseni, että ei se ainoa aihe ole.



Olen myös harjoitellut paljon aivan minulle uutta kuviointityyliä. Niitä harjoitushelmiä alkaa kertymään, mutta vieläkään en osaa tehdä sitä niin kuin toivoisin osaavani. Tässä työssä haasteita kyllä riittää varmaan lopuksi ikää. Siksikin tämä on niin mielenkiintoista. 
Tuosta viimeisestä kuvasta minulla on pieni kisa facebookissa, pyysin ehdotuksia siitä, mitä muut tekisivät näistä kuvan helmistä. ( löytyytäältäklik) Siellä on jo paljon ehdotuksia, huomenna sitten selviää kuka nämä helmet itselleen saa. Tämän illan, huomis aamuun asti niitä ehdotukia vielä voi laittaa. Huomenna puolilta päivin selviää, kuka helmet itselleen saa.