torstai 29. tammikuuta 2015

Kullan kiertokulkua

Minulla on uudet lempikorvikset. Näissä on perinteitä, historiaa ja ne ovat niin kauniit. Nyt tietysti seuraava lause pitäisi olla, että niissä on minun tekemäni helmet, vaan eipäs olekaan. Näissä ei ole mitään minun tekemääni. Nämä on tehnyt kultaseppä Ville Hyvönen. 
Historia tulee siitä, että mummullani oli aikoinaan kultainen ranneketju ja hänen kuoltuaan ranneketjun peri hänen tyttärensä, eli minun tätini. Myöhemmin tätini antoi mummun rannekorun minulle. Koru oli kuitenkin vuosien saatossa kulunut ja vähän kärsinytkin, koska eräänä päivänä se meni kahteen osaan. Käytin sitä kultasepällä ja hän antoi rankan tuomion, sen korjaaminen tulisi kalliiksi, koska siinä oli useampi lenkki hiutunut ja ne pitäisi juottaa ja sitten siitä tulisi paikoitellen jäykkä, eikä se olisi enää kuitenkaan entisenlainen. Sen verran sitä korjattiin, että se ei enää ollut kahdessa osassa. Jonkinlainen ratkaisu olisi ollut ostaa uusi samanlainen, mutta se ei enää olisi ollut se mummun ranneketju. Niin ketju sitten jäi käyttöä vaille, en uskaltanut sitä ranteeseen pistää kun pelkäsin että se menee taas katki, putoaa ja kadotan sen.
Sitten kävi sellainen onni, että tutustuin Kurkipellon Pajan pariskuntaan. Hannele oli suunnitellut sellaisen muinaiskorun, mihin hän tarvitsi ajanhengen mukaisen helmen. Sain häneltä kuvan alkuperäisestä helmestä, joka oli jossain museossa -en muista nyt missä. Sen mallin mukaan tein hänelle koruun helmet ja tästä lähti ystävyytemme.


Sittemmin hänen miehensä Ville valmistui kultasepäksi ja silloin minä taas muistin tämän rikki menneen rannekorun. Halusin siitä rannekorusta korvakorut. Mielessäni oli pyöreä kiekko, jonka pinta ei ole sileä. Tällaisen vision kerroin ja Hannele sitten heti oivalsi mitä tarkoitin ja niin Ville sitten muutti rannekorun korvakoruiksi.


Näistä tuli niin kauniit! Sain ne jo ennen joulua ja siitä lähtien ne ovat roikkuneet korvissani joka päivä. Se, että nämä on tehty siitä perintökorusta antaa niille tunnearvoa ja jotenkin tämä hieman alkukantainen, kruusailematon ehkä hieman karukin ulkomuoto tekee niistä jotenkin muinaisen korun näköiset. Voisin hyvin kuvitella tällaisten korvakorujen rokkuneen jonkin muinaisen esiäitini korvissa. Ja kuka tietää, mistä se kulta siihen mummun rannekoruun on alkujaan lähtöisin. Kuulen historian havinaa näitä katsellessani ja kantaessani.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Tuotekehittelyä

Vuosi ei ole alkanut ihan niin kuin kuvittelin, mutta koska se oikeastaan elämä niin menee kuin kuvittelee. Ei minulla ainakaan ole vielä tähän mennessä mennyt. Ja jos olisi mennyt, niin paljon tylsempää olisi ollut. Kaikesta huolimatta tässä kaikenlaisia suunnitelmia kuitenkin on, ettei jää tuleen makaamaan.
Koulussa -jonne en muuten olisi ikinä niiden omien suunnitelmieni mukaan enää mennyt- meidän pitää suunnitella joku uusi tuote, jota sitten kehitetään. Tämä on ollut varsin mielenkiintoista. Kerroin tästä aiemmin täällä. Minun uuden tuotteeni suunnittelu on jo päässyt hyvään vauhtiin. Se oli aluksi nimellä askartelupaketti, mutta se ei mielestäni kuvasta sitä, mitä tässä nyt yritän, joten nimeä on vielä hiottava.
Ajatus lähti siitä, että mentorimme Tirri sanoi, että todella moni haluaa tehdä itse omin käsin jotain, mitä voi sitten muille näyttää, että minä olen tämän tehnyt. Kyllähän sen kaikki tietävät, minkä nautinnon siitä saa kun on jotain ihan itse tehnyt, monelta vaan puuttuu se käsillä tekemisen taito, eikä ole aikaa harjoitella. Tämän päivän elämä on varsin hektistä, ainakin niillä joilla vielä on töitä.
Minä olen nyt suunnitellut jotain, minkä tekeminen onnistuu sellaiseltakin, joka ei ole juuri käsitöitä tehnyt. Olen hionut ohjetta selvääkin selvemmäksi. ainakin omasta mielestäni se on hyvin selvä. Nyt minulla onkin pari ohjetta materiaaleineen annettu testattavaksi. Jännittää, millaisen palautteen tulen saamaan. Oliko se vain minun mielestäni selvä ohje. 
Kyseessä on käyttöesine, joka voi olla myös kaunis ja toimia ikäänkuin koruna. Kun siinä on minun käsityönä tekemäni helmet ja sitten asiakas sen itse kokoaa, niin hän saa siitä itsetekemänsä uniikin, suomalaista käsityötä olevan korun. Tämä on minun visioni. 
Olen jo hankkinut siihen tarvittan materiaalin ja piirtänyt ohjeet, helmiäkin olen jo juuri tätä varten jonkun verran tehnyt. Pitäisi vielä suunnitella pakkaus ja tekstit. Sitten on se varsinainen loppuhuipennus, eli tuote pitäisi myydä eteenpäin. Tämä alkaa jo pikkuhiljaa tuntua yrittämiseltä.



perjantai 23. tammikuuta 2015

Paras olisi pysyä terveenä

Ei tahdo minun pieneen mieleeni mahtua, miksi terveydenhuolto terveyskeskuksissa ja yksityisellä puolella toimii niin kovin eritavoin. Loppiaisen jälkeen koitin useampana päivänä soittaa terveyskeskukseen varatakseni itselleni lääkärinajan. Aina piippasi varattua tai sitten miesääni kertoi, että kaikki vastaajat ovat varattuja ja lupasi että puheluuni vastataan kolmen minuutin kuluttua. Parikymmentä minuuttia kuuneltuani näitä kolmen minuutin lupauksia aloin epäillä että jollain on ajantaju pahasti pielessä. Lopulta soittoaika meni umpeen, enkä ollut saanut ketään langan toiseen päähän, paitsi sen kolmen minuutin miehen.
Lopulta sitten marssin sinne terveyskeskukseen ilmottautumisluukulle ja pyysin sitä lääkärin aikaa. Tytön ilme luukun toisella puolella kertoi minulle, että päivystysaikaa olisi turha pyydellä ja niin sitten heti kerroin että asiani ei ollut niin kiireinen, että heti pitäisi päästä. Hän selasi kalenteria ja ilmoitti, että joskus helmikuulla ehkä löytyisi. En nyt ihan niin pitkälle ollut valmis joustamaan, joten kysyin sittenkin sitä päivystysaikaa. No päivystysaikaa ei ollut, mutta akuutin ajan hän minulle lupasi jo viikon päähän. 
Siinä viikon aikana oireeni hieman pahenivat, mutta sitkeästi odotin. Lääkäri oli ystävällinen ja suhtautui minuun asiallisesti ja tunsin, että varmasti tästä hyvä tulee. Hän määräsi kilpirauhaskokeen, keliakiakokeen ja ylävatsan ultran ja käski näiden kokeiden jälkeen varata itselleen uuden vastaanottoajan. Terveyskeskuksesta näitä aikoja ei voinut varata, vaikka laboratorio siinä samassa käytävässä olikin, missä lääkärinkin vastaanotto. Laboratorioon piti aika varata netistä. Ensimmäinen verikoe piti ottaa ennen aamukymmentä. Kaikki sellaiset ajat olivat varattuja seuraavat kaksi viikkoa. Ensimmäisen verikokeen sain siis kahden viikon päähän, toisen sitä seuraavalle viikolle ja ultran reilun kuukauden päähän.
Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen minulla kuitenkin oireet vaan pahenivat, jatkuva huimausta aiheuttava ja kuuloa huonontava humina toisessa korvassa ja ajoittainen tinnitus siihen päälle alkoivat käydä hermoon, haitata nukkumista ja koko elämää. Eilen, torstaiaamuna sitten soitin Dextraan ja sain ajan lääkärin vastaanotolle puoli kymmeneksi samalle päivälle. Lääkäri kyseli ja tutki. Hän epäili Menierin tautia ja laittoi lähetteen korvalääkärille sekä kuulotutkimukseen. Vastaanotosta sain ajan kuulotutkimukseen perjantaiksi ja se korvalääkäri on maanantaina. 
Miten se voi olla niin vaikeata saada aikoja terveyskeskukseen kun yksityiselle pääsee puhelimella läpi miltei heti ja vastaanotolle noin tunnin päästä siitä kun on ajan varannut, laboratoriokokeet saa heti samana tai ainakin seuraavana päivänä ja erikoislääkärillekin pääsee alle viikossa? Kaikenlisäksi siellä terveyskeskuksen käytävillä oli huomattavasti hiljaisempaa kuin Dextran käytävillä. Kyllä jossain on kovasti jotain pielessä kun systeemi toimii näin. Tässä on kyse kuitenkin ihmisten terveydestä. Veromarkoillahan näitä terveyskeskuksia ylläpidetään, mistä niitä veromarkkoja sitten tulee, kun ihmisten terveyden annetaan mennä siihen pisteeseen, ettei pysty enää töitä tekemään? Kaikki eivät voi mennä sinne yksityisvastaanotolle ihan taloudellisista syistä ja toiset sitten periaatteellisista syistä. Mutta on se kumma kun yksityinen taho pystyy omaa systeemiään pyörittämään huomattavasti näppärämmin kuin julkinen taho. Ihan samasta asiasta kuitenkin on kyse ja ihan saman ammattialan ihmisistä, samoista opinahjoista tulevista hoitajista ja lääkäreistä. Yksityisellä puolella vaan pystytään samassa ajassa hoitamaan paljon enemmän asioita. Eikö tällöin ole kyse byrokratian rattaista?  Eli missä mättää!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Komisario Palmun erehdys

Tässä on taas ollut hyvää aikaa uppoutua kirjoihin, kun sairastaminen on hidastanut muita askareita. Mika Waltari on aina ollut yksi lempikirjailijoistani. Kuten arvata saattaa ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin oli Sinuhe. Tästä on kiittäminen historianopettajaani. Kun aikoinaan historiantunnilla siirryimme Egyptin historiaan, niin opettajamme käytti yhden tunnin siihen, että hän luki yhden kappaleen Sinuhe Egyptiläisestä, sen missä Sinuhe on Kuoleman talossa. Se oli minusta niin vaikuttava historian tunti, että historiasta tuli lempiaineeni ja kiinnostus historiaan on säilynyt edelleen. 
Nyt en kuitenkaan lukenut Sinuhea, enkä edes historiallista romaania, vaan valitsin Komisario Palmun. Toisaalta sekin voidaan jo luokitella historiaksi, koska Komisario Palmun erehdys on julkaistu jo vuonna 1940. Luultavasti kaikki minun sukupolveni ihmiset jollain tavoin tuntevat Komisario Palmun, onhan näistä kirjoista tehty elokuviakin ja jos ei kirjaa ole lukenut, niin melko varmaan on nähnyt elokuvan. Kirja on siis dekkari ja tapahtumat sijoittuvat -30 luvun lopun Helsinkiin. Komisario Palmu ratkaisee apulaisineen murhamysteeriä.
Kirja on yhtäaikaa jännittävä ja hauska. Vaikka olen lukenut sen ennenkin ja nähnyt joskus aikoinaan elokuvankin varmaan useampaan kertaan, joten tiesin juonen ennestään, niin silti sitä oli mukava lukea. Vaikka tekstissä on muutamia vanhantavia sanontoja, jotka siis kuitenkin kuuluvat tuon ajan kielenkäyttöön, niin varmasti sen jaksaa viihtyen lukea tämänkin päivän sukupolvi.
Kannattaisi lukea ennen kun tämänkin sensuroidaan ja siistitään seuraavaan painokseen kuten Peppi Pitkätossu. Minusta on aivan älytöntä, että Peppi Pitkätossun isä ei voi olla enää Neekerikuningas, kuten oli silloin kun minä lapsena kirjat luin. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten tämä vuosikymmeniä sitten kirjailijan antama titteli muuttui tänäpäivänä niin loukkaavaksi, että se piti muuttaa.
Komisario Palmu taas polttaa estoitta sikaareja, jopa kirjan kannessa. Tämän päivän tupakkalaki varmaan kieltää sen. Eikä siinä kaikki, kirjassa myös juopotellaan ja vieläpä virka-aikana. Niin sitä vaan ajellaan Kämppiin nauttimaan kosteaa lounasta. Lounaan tarjoaa vielä mies, joka on myös jossain määrin sotkeentunut murhaan, luokiteltaisiin varmaan nyt lahjonnaksi. Pahinta on sitten se, että lounaalta mennään taas virantoimitukseen, josta lähdetään kiireesti uudestaan murhapaikalle tietysti autolla. Kuski vain hieman kastelee päätänsä lavuaarin alla, ennen kuin tarttuu puikkoihin, esimeihen hieman pudistellessa päätään. Holtitonta menoa. Tänä päivänä Komisaario Palmu saisi varmasti syytteen myös työpaikkakiusaamisesta, siihen malliin kun hän kohtelee nuorta apulaistaan.
En nyt tarkoita, että hyväksyisin ryyppämistä työaikana saati sitten rattijuoppoutta, mutta siihen aikaan kuin tämä on kirjoitettu on aika ollut toinen, kuten silloin kun Peppi Pitkätossukin on kirjoitettu. Tuli vaan mieleen kun tätä luin, että tällaisen kirjan julkaiseminen nyt varmaan sotisi jotain uutta alkoholi/tupakkalakia vastaan. Että lukekaa nyt ihmeessä Komisario Palmuja, ennen kuin joku keksii niidenkin vahingollisuuden.


torstai 8. tammikuuta 2015

Omalaatuinen vastaanottokäynti

Olen tässä koko viikon odottanut, koska flunssa oikein kunnolla käy kimppuun. Korvissa on humissut monta päivää, niin ettei oikein puhetta tahdo siltä huminalta kuulla. Ei vaan ole minkäänlaista nuhaa tai muita flunssan oireita. Tänään menin sitten käymään kylässä ja siellä mainitsin, etten oikein kuule kun niin korvissa soi ja humisee. Ystävättäreni löi verenpainemittarin käteen ja vehje näytti lukemia 178/101, pulssi tasan 100.
Kotiin tultuani -se verenpainemittari kainalossa- aloin miettiä, että pitäisiköhän tästä jotenkin huolestua ja laitoin ystäväpiirille faceen kyselyn, josko joku neuvoisi. Siitä tuli mieleeni muutama hauska terveyskeskuskäyntini aikaisemmilta vuosilta.
Minulla todettiin jo nuorena migreeni. Onneksi joskus 90-luvulla tähän vaivaan kehitettiin täsmälääkkeet ja ainakin minun elämääni ne helpottivat paljokin. Uusin aina reseptin viemällä sen terveyskeskukseen, alkuperäisen reseptin olin saanut yhdeltä kalliilta neurologilta. Kerran sitten ajattelin, että pitäisiköhän sitä merkkiä muuttaa kun silläkin alalla oli kehitys kehittynyt. Varasin ajan terveyskeskuksesta kun ajattelin säästää sen kalliin erikoislääkärin palkkion. 
Vastaanotolla oli vastassa pitkä, laiha, lähinnä salkopapua muistuttava mies ruskeassa pikkuruutuisessa takissa. Esitin asiani ja hän katsoi minua pitkään. Sitten hän tokaisi ettei minulla voinut olla migreeniä, minulla on vaan löysät nivelet. Koitin hieman hämmentyneenä selittää päänsärkyäni, mutta minut vaienettiin rivakasti. Tohtori tuli viereeni, koitti hartioitani ja käski taivuttaa niskaa. Aivan selvästi löysät nivelet! Vieläkin koitin vähän hanttiin pistää, ja väitin että jos ne nyt sitten löysät ovat, niin ei minun päänsärkyni niistä voi johtua. 
"Haa -sanoi lääkäri - etkö muka koskaan kotonasi imuroi?" En voinut vastaankaan väitää, imuroin kyllä, mutta mitä se tähän liittyy, ihmettelin. Liittyipä hyvinkin. "Imuroidessa löysät nivelet ovat haitaksi ja aiheuttavat päänsärkyä, mutta esimerkiksi tanssijalla löysät nivelet olisivat etu, mutta sinä et olekaan tanssija!" No en ole, enkä ollut silloinkaan. Edelleen kuitenkin jankutin, että haluasin niitä migreenipillereitä, ainakin uusia sen reseptin.
Ilmeisen kyllästyneenä minuun lääkäri sanoi, että jos minulla nyt olisi migreeni, mitä hän ei usko, niin siihen pitää sitten ottaa estolääkitys. Lääkäri poistui huoneesta sivuovesta ja jonkun ajan kuluttua palatessaan löi kouraani paketin beetasalpaajia. Siinä oli kolmekymmentä pilleriä ja hän käski minun syödä paketin seuraavan kuukauden aikana niin se olisi sitten siinä, ja saatteli minut hymyillen ovesta ulos.
Jonkun verran pöllämystyneenä seisoin terveyskeskuksen käytävässä ja ihmettelin, mitä oikein tapahtui. Sitä pillerireseptiä, mitä hakemaan tulin, minulla ei ollut, sen sijaan ihmeparantuminen oli tapahtunut. Vieläkin epäilen, että jossain oli piilokamera. Ja seuraavalla viikolla maksoin kiltisti erikoislääkärinpalkkion ja sain uuden reseptin.
Se hyöty tästä käynnistä oli, että jälkeenpäin sitä muistellessa on kyllä saanut monet naurut nauraa.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Maailman menoa

Maailma yrittää nyt nitistää pieniä kulkijoitaan. Melkein masennuin eilen kun luin muiden pienyrittäjien aatoksia. Viime vuoden heikko taloustilanne näkyy nousevina työttömyyslukuina isommissa yrityksissä ja ihan vaan tällaisen uhan allakin ihmiset kiristävät kukkaronnyörejään. Joulumyynti on useille isoille ja pienille yrityksille se, joka tasapainottaa vuoden tulot, mutta viime jouluna ollaan oltu tavallistakin tarkempia ostosten suhteen. Sen sain kyllä itsekin ihan konkreettisesti todeta kaikissa niissä myyntitapahtumissa, missä olin. Valitettavasti siitä seurasi sitten se, että itsekin olin varsin niukka lahjojen ostaja.
Minun yritystoimintani on muutenkin varsin pientä ja joulu meni mukavasti, joten en isommin asiaa silloin edes ajatellut, saati murehtinut. Sitä paitsi minulla on tuon koulun puitteissa nyt ihan uusi juttu kehitteillä ja sekin saa minut uskomaan parempaan huomiseen. Oli kuitenkin todella ikävä huomata, että moni muu miettii juuri nyt lapun luukulle laittamista. Myynti on ollut keskinkertaista, tai jopa huonoa koko vuoden ja joulumyynti ei ole siihen tuonut toivottua helpotusta. Alkuvuodesta yrittäjälle lankeaa monta pakollista maksua maksettavaksi ja siinä voi tili mennä miinukselle, siinä alkavat sitten hernekeitto ja kaurapuuro viikot. Kaikenmaailman flunssat ja vatsatuditkin tuntuvat nyt riehuvan ja muutenkin ikäviä asioita tuntuu kasaantuvan sinne sun tänne. Kaikenlisäksi byrokratian holhoustoimet joskus aivan käsittämättömine säännöksineen tuottavat harmaita hiuksia yhdelle jos toiselle.
Tässä tuntuu hieman syntiseltä olla itse innostunut omista suunnitelmistaan ja odotuksistaan. Kuten sanottu eilen meinasin jo vajota itsekin siihen masennukseen, mutta sitten päätin tiukasti kieltää itseltäni tämän "ylellisyyden". Jonkun pitää roikkua innostuksen helmassa ja sitkeästi hakea niitä hyviä puolia. Nauraa ainakin kerran päivässä vaikka väkisin ja kaivaa se päivän hyvä asia esille, on se sitten kuinka pieni ja mitätön hyvänsä. Se kasvaa, mihin keskittyy. Pitää siis keskittyä ja miettiä tarkasti mihin keskittyy.