sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Linnanjuhlat 2019

Tänä vuonna odotin presidentinlinnan Itsenäisyyspäivän vastaanottoa innokkaasti. Minulla oli nimittäin ilo ja kunnia saada valmistaa kielohelmet, joista asiakkaani oli tarkoitus tehdä korut näihin juhliin ja nyt näkisin ne hänen yllään telkkarista. Helmet tilasi Spirraalin Noora Rosberg. 


Noora on käsityöyrittäjä ja taiteen moniosaaja, joten varsin luonnollista, että hän ei lähtenyt kaupasta pukua ostamaan, vaan aloitti sen maalaamalla taulun. Tästä taulusta sitten Printscorpio painoi kankaan pukua varten.  Ateljée Tuijan Tuija Norokorpi suunnitteli ja ompeli puvun. Noora itse valmisti korut. 


Tässä korvikset ja kaulakoru valmistusvaiheessa. Vasta iltasanomien kuvissa huomasin, että asuun kuului myös todella upea käsikoru. 


Käsikoru näkyy hyvin tässä, missä Noora ja rouva Jenni Haukio kättelevät. Onhan siinä kuvassa Nooran mieskin Panu Raivio, mutta minä näin vain Nooran ja korut. Puvun varsinainen juju oli sen helmassa, joten vielä yksi kuva koko upeudesta.


Kiitos Noora kun sain olla mukana tässä ihanassa prosessissa, tuntuu vähän kuin olisin itsekin ollut juhlimassa! 

perjantai 22. marraskuuta 2019

Vuoden yrittäjä 2019

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin minut valittiin alueemme vuoden yrittäjäksi! En ensin ollut uskoa korviani kun yrittäjiemme puheejohtaja asiasta minulle soitti. Vasta myöhemmin kävi ilmi että olin kyllä saanut asiasta kirjallisenkin ilmoituksen, mutta koska jäsenrekisterissä oli minun vuosia sitten käytössä ollut ikivanha sähköpostiosoitteeni niin viesti ei tietenkään ollut tullut perille. Kuten ei sitten myöhemmin tullut muutama lehdistön lähettämä sähköpostikaan. Onneksi eräs toimittaja oli aktiivinen ja soitti minulle kun en vastannut hänen viestiinsä ja näin tuli ilmi että tämä jäsenrekisterissä ollut vanhentunut osoite kummitteli vähän joka paikassa.
Palkitsemistilaisuus oli viime lauantaina ja siellä näytettiin myös video, jonka Jaakko Pirttikoski kävi minusta tekemässä noin viikkoa ennen tapahtumaa. Näin jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt vähän valmistautua paremmin videon tekemiseen ja miettiä, mitä itse siinä haluaisin olevan ja käynti kampaajallakin olisi ollut tarpeen. Mutta ehkä se on parempi tällaisena, aito näkemys katsojan silmin.
.

Jostain syystä sinne jäsenrekisteriin ei ollut päivittynyt firmani nimikään oikein. Alunperin kun yritys 17 vuotta sitten rekisteröitiin, niin se olisi ollut silloinen nimeni, eli Pia Kivistö t:mi. Se ei kuitenkaan mennyt läpi, koska sellainen yritys oli jo olemassa. Sitten keksin että paljon parempi nimi yritykselle olisi Piaeliina, etunimeni yhteenkirjoitettuna. En kuitenkaan täyttänyt itse sitä hakemusta kaupparekisteriin, vaan silloinen kirjanpitäjäni täytti sen ja siinä sattui sellainen väärinkäsitys, että hän jätti siihen perään edelleen sen sukunimen ja toiminimen, ja sellaisena se sitten kaupparekisteriin hyväksyttiin. Itse käytin vain Piaeliinaa ja tämä virallinen nimi oli sitten vain virallisissa papereissa. Joitakin vuosia sitten kuitenkin päätin muuttaa sen virallisenkin nimen ja niin se on nyt Piaeliina kaupparekisterissäkin. Jäsenrekisteriin tämä alkuperäinen nimi oli kuitenkin jäänyt ja nyt se tämän yrittäjäpalkinnon myötä tuli kummittelemaan. Sain Sastamalan kaupungin viirin, mihin se oli kaiverrettu ja muutamassa netti- ja lehtijulkaisussakin se oli. Onneksi se vuoden yrittäjä olin kuitenkin minä henkilönä, niin henkilön nimi oli useammassa paikassa kuin yrityksen nimi. 


Kaiken kaikkiaan tuntuu valtavan hienolta että saan edustaa käsityöyrittäjyyttä ja Suomalaista lasitaidetta tällä tunnustuksella. Moni kun ei miellä käsityöyrittäjyyttä yrittäjyytenä lainkaan ja lasitaide mielletään Aaltomaljakoiksi. Moni pitää sitä harrasteluna. Itsekin olen monasti saanut kommentteja kuten, "Sinullahan on aikaa, kun olet aina kotona" tai "Oletko ajatellut palata työelämään?" 
Hieno huomata, että joku on ymmärtänyt, että teen töitä täällä studiollani ja usein vielä seitsemänä päivänä viikossa ja kymmenenkin tuntia päivässä. Minun onneni tässä on se, että työ jota teen on kiehtovaa ja nautin siitä, mutta se on silti ihan oikeaa työtä, jolla koitan ansaita elantoni jotta saan laskut maksettua ja ruokaa pöytään.
Suuri kiitos teille, jotka annoitte minulle tämän tunnustuksen ja vielä suurempi kiitos teille hyvät asiakkaani, jotka lopulta teette tämän kaiken mahdolliseksi!



lauantai 2. marraskuuta 2019

Myyntiä ja ostamista

Minulla on ollut verkkokauppa jo vuosia. Itseasiassa tämä viimeisin versio oli kolmas, mutta nyt sitäkään ei enää ole. Tämä viimeisin verkkokauppa oli Bellapuodissa, joka oli usean eri kauppiaan ryhmittymä. Vähän kuin tavaratalo verkossa. Sen toiminta loppui lokakuun viimeinen päivä. Nyt pitäisi jostain kehitellä uusi verkkokauppa.
Vai pitäisikö? Minulla tuo verkkokauppa myynti on aina ollut hyvin pientä, enkä ole koskaan siihen erikoisesti panostanut. Se vaan on ollut kun kaikilla muillakin on. Minulla on asiakkaita, jotka tilaavat helmet suoraan minulta sähköpostilla, teksitviestillä, sosiaalisen median kautta tai soittamalla. Suureksi osaksi teen kuitenkin tilaustöitä ja toisaalta ne kaikkein eniten taitoa vaativat monimutkaisemmat helmet lähtevät yleensä ulkomaille. Verkkokauppaan on jäänyt vain pieni hajanainen valikoima.


Tykkään myydä sosiaalisen median kautta, koska tälla tavoin se tuntuu enemmän henkilökohtaiselta. Asiakas ei ole vain nimi ja osoite, vaan se on joku henkilö, jolla on kasvot, jonka kanssa voin keskustella. Olen ehkä vanhanaikainen kun itsekin haluan asioda ihmisen kanssa enkä automaatin. Ärsyttää kun olen esimerkiksi tilaamassa jotain tuotetta tai palvelua ja olisi jotain kysyttävää (melkein aina olisi jotain kysyttävää), niin sitten on joku chatti mihin saa ensin odotella vuoroaan ja lopulta se chatti on kuitenkin robotti. Tai ei ole sitä chattiakaan, puhelinnumeroitakin on lopulta harvassa ja nekin menevät yleensä jonnekin automaattiin, jos haluat sitä niin paina tätä.
Tietysti on sellaisia ihmisiä, jotka eivät kehtaa lähettää viestiä tai eivät halua jättää kommenttiaan facebookissa muiden nähtäväksi. On myös kiireisiä ihmisiä, jotka vaan helposti haluavat klikata tuotteen ostoskoriin verkkokaupassa. Tätä varten pitäisi varmaan se verkkokauppa olla. Minullakin. Onhan tämä yritys, jolla yritän tienata leipäni.
Minulla on tässä mennyt jo tovi jos toinenkin kun olen selannut näitä mahdollisia uusia verkkokauppa alustoja. Mikään ei ole vielä kolahtanut, joko ne ovat ihan liian kalliita tai monimutkaisia tai niistä puuttuu jokin ominaisuus, minkä minä halauaisin kuten mahdollisuus maksaa PayPalilla. Olisi kiva tietää, kuinka tärkeä se verkkokauppa on. Ostaisitko itse sieltä vai suoraan minulta? 



keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Suomalaisen Käsityön Päivä

Suomalaisen Käsityön Päivää juhlitaan 23.10.2019. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen kuka on vuoden 2019 käsityöyrittäjä ja mikä tuote. Käy katsomassa ehdokkaat täältä ja äänestä, voit voittaa 100 euron lahjakortin ehdokkaana oleviin yrityksiin. Äänestys on avoinna 20.10.19 asti.

Minä sain vähän kuin lahjan tämän päivän myötä. Hannele Rusila nimittäin kirjoitti hauskan tarinan, joka pohjautuu niihin kuviin mitä olen Piaeliinan Facebook sivuilla julkaissut. Tuntuu aivan mahtavalta, että kuvat joita olen helmistäni julkaissut ovat inspiroineet jotakuta kokonaiseen tarinaan. Hän kertoi, että tarina muovautui ikään kuin itsestään kuvien myötä. Se on julkaistu Facebookissa Suomalaisen Käsityön Päivän sivulla. Se on tarina Pikku-Pandasta ja julkaisen nyt myös täällä, jos et satu olemaan Facebook käyttäjä. Mielestäni se on niin kiva tarina, että se ansaitsee tulla nähdyksi.

PIKKU-PANDAN PÄIVÄ

Pikku-panda sanoi äidilleen: “Nyt minä olen niin tosi iso, että haluan lähteä maailmalle katselemaan sen kaikkia ihmeitä.” Hänen äitinsä sanoi: “Mene vain, mutta tule illalla kotiin syömään iltasta ja pesemään hampaat.”


Pikku-Panda lähti kävelemään pitkin polkua. Hetken päästä se tapasi mehiläisiä surisemassa kukkasissa. “Miksi te pörräätte ympäriinsä?” Panda kysyi. “Sursur, me valmistamme sinulle hunajaa syödäksesi”, vastasivat mehiläiset.

Panda jatkoi matkaansa. Polun varrella se huomasi kauniita kukkasia. Panda heittäytyi pitkäkseen ja nautti kukkien tuoksusta. “Maailman voivat tehdä näin ihanaksi vain kauniit kukat”, se tuumi ja sulki silmänsä.


 Avattuaan silmänsä se huomasi jonkun tarkkailevan itseään. Puun oksalla istui iso lintu. “Kuka sinä olet?” Panda kysyi säikähtäneenä. “Uhuuu, minä olen herra Tornipöllö ja ajattelin pistellä sinut suuhuni”, huhusi lintu. Pikku-Panda säikähti ja juoksi pian tiehensä


Pian Pikku-Panda tuli meren rannalle. Se katseli ihastuneena sinisiä aaltoja ja niiden läpi kuultavaa hienoa hiekkaa. “Olisinpa kala, niin uiskentelisin kaikki päivät”, se sanoi ääneen.



“Tarkoititko meitä?” kysyi ääni ihan läheltä. Panda huomasi pienen parven kultakaloja rantahietikolla. “Aallot heittivät meidät rannalle, emmekä pääse takaisin veteen. Vie meidät veteen, niin olemme ikuisesti kiitollisia sinulle” sanoivat ne. Panda otti kalat varovasti tassuihinsa ja päästi ne mereen. Kalat uivat pois iloisesti eviään heiluttaen


Pikku-Panda jatkoi matkaansa. Merestä ilmestyi esiin outo pää. “Minä näin mitä sinä teit kaloille. Sinä olet oikein ystävällinen pieni karvaotus” se sanoi. “Hui, kuka sinä olet?” Panda huokaisi. “Minä olen merihevonen – vaikka en ihan oikea hevonen olekaan” sanoi otus. “Oletpa tosiaan outo” Panda sanoi, “mutta nyt minä jatkan matkaani. Minä olen lähtenyt seikkailemaan, enkä halua ratsastaa.”


 Pikku-Panda kulki pienen metsikön läpi ja tuli kasvimaan reunalle. Maalla kasvoi outoja oransseja palloja. “Onpas täällä isoja ja värikkäitä potkupalloja” se tuumi.


“Höpsö eläin, eiväthän ne ole potkupalloja vaan kurpitsoita” sanoi möreä ääni kasvimaan takaa. “Minä olen Possu Ponteva ja olen nähnyt niiden kasvavan siemenestä asti.” “Minä olen vielä pontevampi Panda ja jatkan nyt suurta seikkailuani” sanoi Panda koppavasti.


“Nyt minä haluan taas olla onnellinen ja haistella kukkasia” ajatteli Panda ja löysikin ihanalle tuoksuvan ruusutarhan. Pikku-Panda heittäytyi selälleen nurmelle nauttimaan ruusujen tuoksusta ja nukahti.


Pikku-Panda uneksi valkeasta hevosesta, jonka se saisi ikiomakseen. Se oli aina toivonut ystäväkseen hevosta.


Panda havahtui outoon ääneen. Ruusupensaan juurella istui musta eläin ja katseli Pandaa vihreillä silmillään. “Et ole kissa etkä koira. Mikä sinä sitten olet?” naukaisi eläin. “Minä olen karhu enkä tykkää naukujista” sanoi Panda ja lähti marssimaan kohti metsää.


Kuusen oksalla killui läpinäkyvä pallo, jonka sisällä oli valkea ukkeli. Pikku-Panda tönäisi palloa tassullaan. Pallo alkoi pyöriä ja Pandaa nauratti. “Älä riko vielä palloani” sanoi ukkeli. “Kun pallo hajoaa on talvi ja kylmä. Minä olen Lumiukko ja kun minä ilmestyn, täytyy karhujen olla jo talviunillaan.” Pikku-Pandalle tuli kova koti-ikävä ja se päätti lähteä takaisin äitinsä luo.


Panda kipaisi pian kotiinsa. Äiti oli tehnyt ison kulhollisen herkullista uunipuuroa. Syötyään Pikku-Panda kertoi kaikki kokemansa seikkailut äidilleen. Yhdessä he ihmettelivät, kuinka outoja asioita maailmassa onkaan!


Tarinan on kirjoittanut Hannele Rusila. Olen tähän blogiin vaihtanut muutamat Hannelen alunperin valitsemista kuvista, johtuen siitä että en löytänyt kaikia kuvia omalta koneeltani, näitä kuvia kun minulla on tuhansia, enkä oikein voinut niitä sieltä facebookista kopioida kun silloin ne olisivat olleet kooltaan liian pieniä tässä blogissa julkaitaviksi. Toivottavasti nautit tarinasta ja kuvista!

perjantai 30. elokuuta 2019

Ei pöllömpää

Kesällä innostuin tekemään pöllöhelmiä kun eräs facebook kaverini Kerri Fuhr julkaisi videon kuinka tehdä tornipöllö (englanniksi barn owl). Itse en ole koskaan nähnyt tornipöllöä ja kun sitä googlailin niin eihän sitä näillä meidän leveyksillä edes esiinny. Mutta niillä leveyksillä, missä esiintyy, se tuntuu olevan monen suosikkipöllö. Ehkä se johtuu osittain siitä että sillä on sydämen muotoiset kasvot. Joka tapauksessa video ja googlailu oli inspiroivaa ja päätin kokeilla sitä itsekin. 

Videossa tehtiin pelkät kasvot, mutta halusin tehdä koko pöllön. Koska tämä tornipöllö on minusta edelleen oudon näköinen pöllö niin arvelin että hiukan siipiä kehiin, niin se olisi omiin silmiini parempi. Tämän jälkeen olikin luonteva siirtyä kokeilemaan kotoisempaa helmipöllöä. Se muistuttaa enemmän sitä, mikä on minun käsitykseni pöllöstä ja sellaisen olen nähnyt luonnossa. Siinä oli vaikeutena nuo keltaiset silmät, niistä kun tahtoi vallan väkisin tulla eriparia.  Mutta omasta mielestäni hauskan näköinen pari tuli seuraavistakin pöllöistä


Sitten sattui niin hauskasti että meidän takapihalle lensi eräänä iltana sarvipöllö. Siinä se istui pergolan aidalla pitkän tovin ja pyöritteli päätään tarkkaavaisena. En ollut ikinä sellaista ennen nähnyt ja lähinnä hammästytti sen pieni koko. Kaivoin lintukirjan esille ja siellä mainittiin, että se on vähän kuin miniversio huuhkajasta, jolla siis myös on sarvet. No ei kun seuraavana päivänä kokeilemaan kuinka pöllö sarvilla ja punaisilla silmillä onnistuu.


Jos helmipöllöstä tulikin vähän kierosilmäinen, niin tämä pöllä tuijotta kyllä suoraan kohteeseen. Tämä on muuten myynnissä verkkokaupassa, (jos vaikka tahtoisit oman pöllön niin se löytyy klikkaamalla tuota edellistä verkkokaupassa sanaa.) Verkkokaupassa on toinenkin pöllö, jonka tein ennen tätä ja joka on enemmän sellainen sarvipöllö. Omasta mielestäni paras huuhkaja tuli kuitenkin siitä jonka tein kolmanneksi ja jonka kuva oli tuossa edellisessä postauksessa. Se lensi jo viime viikolla Brittein saarille kuten yksi tornipöllökin. Kierosilmäinen helmipöllö ja yksi tornipöllö seurustelevat kekenään vitriinissäni.


maanantai 26. elokuuta 2019

Jatkuu...

Yli puolitoista vuotta edellisestä kirjoituksesta, ja kynnys julkaista mitään on kasvanut vuoren korkuiseksi. Päätin nyt kuitenkin lähteä kiipeämään sitä vuorenrinnettä ja avata ensin vähän taustaa.


Viime vuoden ehdoton kohokohta oli matkani Amerikkaan, Californiaan. Paikkoja joissa kävin olivat  Los Angeles, San Francisco, San Jose (missä kävin katsomassa NHL-ottelua), Monterey, Point Lobos, Muir Woods, Modesto, Yosemite, Columbia, Murphys ja monta muutta paikkaa näiden välillä. Aivan mahtava reissu, kenties elämäni paras! Matkan vaikutus kesti ennen ja jälkeen pitkään ja vuosi 2018 meni siis pääasiassa pää pilvissä.
Tämä vuosi taas alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä kun mieheni sai aortan repeämän helmikuun ensimmäinen päivä. Se pisti vähän suunnitelmia uusiksi. Hän kuitenkin selviytyi vaikeasta leikkauksesta ja kesän mittaan arki on taas päässyt vähitellen ajautumaan uomiinsa. Omalla kohdallani se tarkoittaa työtä helmien parissa. Edelleenkin nautin tästä täysin siemauksin vaikka tässä ei koskaan voikaan olla valmis, aina on uutta opittavaa ja jatkuvasti löydän kohtia, jotka voisi tehdä paremin.


Luinkin joskus jostain että luovan työn tekijällä jokainen työ on samalla oppimisprosessi. Siinä tehdessään kehittyy samalla koko ajan ja kun työ on valmis on oppinut jotain uutta ja näin ollen siinä valmistuneessa työssä huomaa jotain, jonka olisi voinut tehdä vielä paremmin. Sitten seuraavassa hyödyntää sitä juuri oppimaansa ja tekee sen kyseisen kohdan paremmin, mutta samalla oppii taas jonkun uuden asian ja taas valmistunut työ ei olekkaan täydellinen. Kierre on loputon ja jatkuva, eikä näin koskaan pysty olemaan täysin tyytyväinen työnsä tulokseen vaikka se olisi kuinka hieno ja muiden mielestä täydellinen. Hymyssä suin tämä on vaan hyväksyttävä ja kiitollisena jatkettava loputonta oppimista.


Tämän jatkumon ansiosta olen kuitenkin kehittynyt helmentekijänä ja on valtavan hieno asia huomata, että joku asia mitä en viime vuonna hallinnut sujuu nyt. Minulta on jopa pyydetty kaksi tutoriaalia Glass Line Magazineen viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden huhtikuussa julkaistiin tutoriaalini kuinka hienohopeaa voi käyttää helmen koristelussa ja tänä vuonna vaaleanpunaisesta helminorsusta. Tyttäreni kanssa teimme myös Youtube videon kukkamurrinin teosta parin aikaisemmin julkaistun videon lisäksi.


Syksy tarkoittaa minun kohdallani myös melkoista säilöntä ja marjastus rumbaa sekä puutarha hommaa, mutta joka päivä teen jotain myös studiolla. Mielenkiinnolla odotankin taas syksyn yhteistyökuvioita sekä Suomessa että ulkomailla. Muutama haavekin on vielä täyttymättä.



sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Kuulumisia pitkän tauon jälkeen

Uusi studioni tuntuu nielaisseen minut niin että kaikki muu -kuten tämä blogi- tuntuu jääneen unohduksiin, tai ainakin nukkuu Ruususen untaan. En tiedä onko se laisinkaan huono asia, sehän vain kiistatta todistaa kuinka onnistunut ratkaisu koko studio oli. Viihdyn siellä todella hyvin ja tuntuu siltä että se näkyy myös työni tuloksissa.


Alkuvuodesta innostuin murrineista. Itseasiassa huomasin, että osaisin tehdä niitä itse. Olin toki koittanut tehdä murrineita jo aikoja sitten ja onnistunutkin sellaisissa hyvin yksinkertaisissa murrineissa melko hyvin, mutta tällaisen kolmiulotteisen murrinin teossa ja  sen istuttamisessa helmeen oli edelleen runsaasti opittavaa.
Ihan tiedoksi niille, jotka eivät tiedä mikä murrini on niin se on tuollainen pieni yksityiskohta, joka tehdään lasitangoksi ja leikataan sitten pieniin osiin, jotka sulatetaan isompaan työhön. Näin saadaan todella pieniä yksityiskohtia. Tuossa ylläolevan helmen kukat ovat noin 3-5mm halkaisijaltaan.

Ruusumurrinit ovat tässä helmessä minun tekemäni, mutta perhosen olen ostanut, sen on tehnyt Jackie Gundelfinger, Amerikkalainen lasitaiteilija.  Perhosen valmistamiseen tarvitsisin sellaisen muotin ja parempi olisi jos polttimeen saisi tehokkaamman liekin kuin mitä minulla tällä hetkellä on, joten perhosta en vielä pääse edes yrittämään. Ehkä eräänä päivänä sekin onnistuu, mutta toistaiseksi ostan perhoseni Jackielta. Alkuvuodesta tein paljon näitä isoreikäisiä helmiä, jotka ovat siitä käteviä että tällaisen helmen voi pujottaa suoraan ketjuun, koska lukko kuin lukko menee tuosta reiästä läpi. Haluaisin kuitenkin saada helmet viimeisteltyä niin että tuossa reiän ympärillä olisi sellainen hopeinen reunus. Kokeilin sellaisia liimattavia, mutta jäin epäilemään liimauksen kestävyyttä.


Tänä syksynä tein itselleni myös mehiläismurrinin. Ensimmäinen versio ei ollut sitä mitä hain, mutta tämä toinen versio onnistui minusta todella hyvin. Näitä hunajaisia helmiä on ollut todella hauska tehdä ja minusta tuntuu että ne paranevat joka kerta. Melkein kuulen surinan ja maistan makeuden.


Keväällä ostin myös ensimmäisen muottini, jolla voi tehdä halkaisijaltaan kolme senttiä olevia linssin muotoisia helmiä. Kuvittelin että sillä saa helposti kauniin muodon helmeen. Arvata saattaa että olin väärässä. Sain kyllä tehdä useammankin harjoituskappaleen, että pääsin siihen vaiheeseen, missä muoto oli edestä katsoen symmetrisen pyöreä ja sivulta kaunis litteä soikio ja ehkä vaikein kohta on saada reiän ympäristö kauniiksi sileäksi ja huomaamattomaksi. Puhukoon yllä oleva kuva puolestani. Tähän en voi kuin olla tyytyväinen.