Kirjastossa oli minua varten kaksi kirjaa. En muista lukeneeni kummaltakaan kirjailijalta yhtään kirjaa aikaisemmin. Ihan kannen perusteella arvelin pitäväni Markku Turusen Vaeltajasta enemmän, joten aloitin siitä.
Vaeltaja alkaa 1400-luvun lopun Olavinlinnasta ja kertoo Antista, jonka Pyhä Andreas kiroaa vaeltamaan tuomiopäivään asti enemmän tai vähemmän sivullisena. Kirouksen voi purkaa vain aito rakkaus. Niinpä Antti sitten kulkee maailman turuilla aina näihin päiviin asti, kunnes on taas palannut Olavinlinnaan katsomaan oopperaa Lentävä Hollantilainen.
Kirja kulkee osittain kahdessa ajassa, nykypäivässä ja niissä menneissä vaellusvuosissa, keskittyen kuitenkin Viipurin pamauksen aikoihin ja Fernao de Magalhaesin ensimmäiselle maailmanympäryspurjehdukselle 1500 luvun alussa.
Ihan viihdyttävää luettavaa, jotenkin nyt vaan ei erityisemmin kolahtanut minulle. Sujuvaa tekstiä, huumoriakin mausteena mukavasti. Ehkä olisi minun makuuni saanut olla vähemmän siitä maailmanympäri purjehduksesta ja enemmän jostain muusta. Se purjehdus tuli kyllä käytyä tarkaan läpi ja oli sinänsä mielenkiintoinen.
Koskisen romaani sitten lähtee käyntiin jo vähän ennen Venäjän vallankumousta ja lopulta keskittyy enemmänkin talvisotaan ja sitä edeltäneisiin vuosiin. Tätä kirjaa en varmasti olisi tullut edes lainanneeksi, jos olisin itse vain lukenut takakannen esittelyn. Nyt kun sen oli joku muu minulle valinnut niin luin sen. Voin sanoa, että olipa hyvä että luin, tämä kirja jotenkin vei menessään. Tarina oli raskas, eikä mitään pintaliitoa, vaan teksti meni pintaa syvemmälle.
Päähenkilö on suomalainen sotilas, joka on myös tavallaan Mannerheimin salainen vakoilija ja tätä kautta kirjassa päästään hienosti sisään siihen maailman tilanteeseen, mikä edelsi talvisotaa. Minulle tämä aukesi siksikin niin hyvin, että tässä keväällä tyttärelläni oli historiankoe juuri tästä ajasta ja jouduin lukemaan hänen historiankirjansa näiltä osin, koska hän halusi minun kuulustelevan häntä koetta varten. Se oli itsellenikin hyvä kertaus koska omista kouluvuosista on jo aikaa vierähtänyt ja nyt tätä kirjaa lukiessa siitä oli selvää tukea, kun tietyt faktat olivat niin tuoreessa muistissa että pääsin helposti kirjan maailman sisälle.
Vaikka kannen mukaan tämä on kirja sodasta ja rakkaudesta, niin minusta se on myös kirja hylkäämisestä ja hylätyksi tulemisesta. Vaeltajan päähenkilö kirottiin vaeltamaan sivullisena merkittävien miesten rinnalla, tässä Koskisen kirjassa oli tavallaan sama tilanne. Tiedustelu-upseeri Juho Kivilaakso on tuomittu olemaan se näkymätön mies merkittävien miesten rinnalla.
Kirjan kerronta oli vähän dekkarimaista, se oli nimenomaan miehistä kerrontaa, mutta minä pidin siitä. Vaikka se oli lopulta melkoisen rankkaakin kerrontaa, mitäpä muuta sota olisikaan, niin ei siinä tehnyt mieli hypellä yhdenkään kohdan yli, eikä jättää kesken. Se vei niin mukanaan, että teki mieli lukea se yhtä putkea loppuun asti, vaikka rankkuus ei suinkaan loppua kohden hellittänyt.
Koskisen tuotantoon on nyt sitten ihan pakko tutustua enemmänkin, sen verran tajuntaan vaikuttavaa tekstiä tässä kirjassa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.