perjantai 10. heinäkuuta 2015

Käydäänpäs taas kasvihuoneella

Minä käyn kasvihuoneella tietysti joka päivä ja parhaina päivinä useammankin kerran. Tavallaan sitä ei niin huomaakkaan kaikkea edistystä kun siellä käy niin tiheään. Tämä onkin minusta kiva kun laitan tänne blogiin kuvat ja linkin edellisiin kuviin, niin pääsen vertailemaan kasvun ihmettä paremmin.


Tältä siellä näytti eilen ja tältä siellä näytti kaksi viikkoa sitten *klik*. Olivatpa tomaatin taimet silloin vielä onnettoman pieniä, melonia tuskin kuvasta edes huomasi ja avomaan kurkut olivat ihan alussa.
Tässä kuvassa näkyy meloni allas tuossa heti etualalla oikealla. Olen laittanut siihen tuollaisen kehikon tueksi ja samalla myös erottamaan kurkut. molemmat kun ovat lähteneet kasvuun vauhdilla ja yksi melonin varsi kiipeää jo kohti kattoa. Tomaateista on saanut napsia tomaatinvarkaita päivittäin ja siltikin sinne on vahingossa päässyt pari ylimääräistä kasvamaan.


Tämä on sitten siitä autotallinseinusta kasvihuoneesta, jossa kurkut ovat lähteneet huimaan kasvuun. Sieltä saa lähipäivinä napsaista ensimmäiset syötäväksi. Kesäkuun viides, eli kuukausi takaperin nämä kurkun taimet näyttivät tältä.  Eli menee siis puolitoista kuukautta istutuksesta syöntiin.
Mansikoita olen myös saanut jo kerätä usempana päivänä, niitä on kypsynyt 5-7kpl per päivä. Samoin kesäkurpitsaa olen saanut kerättyä. Tomaatissa on muutamia pieniä raakileita, enemmän kuitenkin kukkia. Kaikki melonit kukkivat myös runsaasti ja muutamia pienen pieniä raakileitakin löytyy. Avomaankurkut kukkivat myös, samoin paprikat ja molemmissa on myös toiveita saada satoa. Kasvihuoneessa kasvaa muuten myös bataatti, jonka taimen sain eräältä asiakkaalta kesäkuun lopussa. Siitä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta hyvin sekin on lähtenyt kasvuun.
Kasvimaalla sitten kurkut ja kesäkurpitsat ovat edelleen aivan onnettomia ja muutama kurkuntaimi on kuollutkin. Liikaa vettä ja liian kylmää. Porkkanaa sieltä todennäköisesti tulee saamaan kuten tilliä, persiljaa ja salaattia ehkä mangoldiakin, mutta muut jäävät kyllä haaveeksi. Kylmä ja kostea kesä on tehnyt tehtävänsä.


Kylmyyden ja sateiden ansiosta puutarhassa monien kukkien kukinta on ollut todella myöhässä. Juhannusruusukin avasi nuppunsa vasta viikko juhannuksesta. Koska sade on myös hakannut hentoja kukkia suorastaan lakoon, olen pelastanut niitä sisälle maljakkoon. Noista valkoisista pioneista varret taittuivat melkein poikki. Yleensä en raaski kukkia maljakkoon poimia, mutta tämä kesä on kyllä poikkeus. Nytkin minulla on kolmessa maljakossa kukkia. Lähinnä näitä ruusuja ja pioneita. Liljoissa oli niin vahva tuoksu, että sen maljakon jätin verannalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.