Haluaisitteko tänään jotain oikein hyvää. Kehittelin tällaisen leivonnaisen, pikku kakkusen. Tai miksi sitä nyt nimittäisi, tuo keittiösanasto ei ole minulla oikein hallussa, mutta makuaisti toimii hyvin. Tein tällaisia pari iltaa sitten leivinuunissa ja kyllä oli maistuvaa kera jätskin ja kahvikupillisen.
Resepti on ihan oma kehitelmä ja tein vähän näppituntumalla, joten mittoja en osaa nyt kovin tarkkaan antaa.
Tein nämä sellaisiin pieniin uunivuokiin, mutta muffinsivuoka voisi toimia yhtä hyvin, tai miksi sitä ei voisi tehdä vain yhtä piirakkaa isompaan vuokaan ja leikata siitä paloja. Tällä reseptillä tuli yhteensä viisi tällaista kuvassa näkyvää vuoallista.
Tässä reseptissä on käytetty banaaneja, mutta ihan hyvin täytteeksi voi käyttää vaikka omenaa tai jotain marjaa. Yhden tein puolukkasurvos täytteellä, koska kaapissa olleet banaanit loppuivat kesken ja sattuneesta syystä minulla tuota puolukkaa riittää. Puolukkasurvokseen lisäsin hieman perunajauhoja, jotta piiras oli helpompi syödä, eikä sotkenut.
Siis se resepti, nimeksi sopisi vaikka PBP
Pian Banaani Piiras
50g pehmeää tai sulatettua voita
3/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
Nämä kaikki aineet vaan kulhoon ja sekoitetaan hyvin. Ei tarvitse vaahdottaa tai vatkata mitään, vaan kaikki vain sekoitetaan keskenään. Tämä taikina taputellaan vuon pohjalle ja reunoille ohuelti. Näissä pikkuvuoissa jätin noin 2 cm reunaan tyhjää.
Sitten siivutin taikinakuppiin banaania ja fariinisokeria kerroksittain. Minulla oli isoja banaaneita, jotka olivat jo mustuneet kuoristaan ja yhteen kuppiin meni puolikas banaania ja ruokalusikallinen fariinisokeria.
Sitten tehdään kuorrute:
reilu 25g voita sulatetaan, siihen lisätään reilu desilitra kaurahiutaleita ja ruokalusikallinen tai pari sokeria. Taas kaikki sekoitetaan keskenään. (Kaurahiutaleita pitää olla sen verran että voi imeytyy niihin, eli tässä mössössä ei saa näkyä kuivia hiutaleita.)
Tämä kuorrute sitten lusikoidaan banaanien päälle ohueksi kerrokseksi, niin että banaanit peittyvät.
Sitten vuoat uuniin. Uunissa saa olla tuollaiset 225 astetta. Minä kun tein leivinuunissa, niin se ei ole kovin tarkka, mutta sähköuunissa uskon tuon olevan hyvä lämpötila. Annoin olla varttin ja kurkistin uuniin ja sitten annoin olla vielä reilun viisi minuuttia. Eli kurkista uuniin, jos on pinta hieman ruskistunut ota pois ja jos näyttää vaalealta niin anna olla vielä hetki.
Kun otin nämä uunista, niin aloin keittämään kahvia. Kahvin ollessa valmista, irrotin veitsellä piiraan vuosta ja laitoin lautaselle, viereen pari kauhallista vaniljajäätelöä ja eikun herkuttelemaan.
Sen viidennen täytteenä oli siis puolukkasurvosta, johon sekoitin vähän perunajauhoja. Sen söin seuraavana päivänä kylmänä ja sekin oli oikein hyvää.
Bon appétit!
Mielenkiintoinen ja herkullinen ohje! En ole tainnut koskaan käyttää banaania leivonnassa, mutta jotain tällaista voisin kokeilla. Tai sitten laitan täytteeseen omenaa ja ripauksen kanelia! :)
VastaaPoistaOmenapiirakkanakin varmasti toimii. Meillä vaan usein tahtoo jäädä banaania kun kuoret tummuvat ja sitten se ei kelpaa ainakaan lapsille, vaikka sisältö ei olisi yhtään tummunut. Tässä menee hyvin ne tummuneetkin banaanit.
Poista