Hevostelua

Tuuli puhaltaa kylmästi ja auringosta näkyy vain haamu pilvien takaa. Hevosta harjatessa ja satuloidessa tuntuu kylmä viima menevän paksun toppatakin läpi iholle. Sitten nousen selkään ja siinä samassa kylmyys katoaa. Aivan kuin hevosen ympärillä olisi lämmin aura, johon ratsastaja kietoutuu kuin lämpimään huopaan. Aurinkokin kurkistaa pilvien lomasta ja sen lämmin kosketus antaa lupauksen kesästä.

Tänään oli siis äidin ja tyttären yhteinen hevostelupäivä. Tytär osaa ratsastaa ja äiti, eli minä opettelen. Meillä on ihana opettaja Katriina, joka tänäänkin oli järjestänyt meille vähän erilaisen ratsastustunnin.

Alku meni ihan tuttuun tapaan. Haettiin Aarre pihatosta ja alettiin laittamaan sitä ratsastuskuntoon. Ensin harjattiin kurat karvoista, laitettiin suojat nilkkoihin ja satuloitiin. Sillä välin kun minä tyttären kanssa puuhailin Aarteen ympärillä, haki Katriina toisen hevosen tallin toiseen päähän.
Se toinen hevonen on nimeltään Decora ja sille laitettiin kärryt perään. Kaiken aikaan myös shetlanninlammaskoira Falco tarkkaili puuhiamme ja vahti, että kaikki menee niin kuin pitääkin.

Kun sitten Aarre oli valmis, kiipesin minä sen selkään ja ratsastin tallista pihalle. Edellisestä kerrasta oli nyt sen verran lyhyt aika, että olo siellä selässä tuntui ihan mukavalle, eivätkä reidet menneet maitohapoille pelkästä ajatuksesta. Tuntui oikein mukavalta ja lämpimältä istua siellä selässä. Olo oli turvallinen ja Aarre meni lämmittelykierroksia rauhallisesti ja siihen suuntaan kuin minä halusin. Välillä Katriina käski lisätä vauhtia ja välillä hidastaa. Kaikki meni hienosti.
Sitten tuli se hetki, että piti opetella ravia. Viimeksi jäi ravit lyhyeen, koska pelkäsin putoavani ja annoin hevoselle vääriä signaaleita jäykkyyksissäni. Nyt sekin meni paljon paremmin kuin viimeksi. Selväksi tuli kuitenkin, että reisilihaksia pitänee vahvistaa, jotta homma sujuisi mukavammin. Ainakaan en nyt pelännyt.
Mutta ei se ihan helppoa ole muistaa olla rento, kantapäät alhaalla, keventää oikeaan tahtiin ja ohjata samaan aikaan, kun kaikenaikaa pitää keskittyä siihen satulassa pysymiseenkin.
Eiköhän se tämäkin homma ala harjoittelun myötä sujua. Minulle riittää että en enää pelkää hevosia, pysyn siellä selässä ja saan sen hevosen tottelemaan peruskäskyjä. Niillä eväillä voi sitten tehdä ratsastusretkiä ystävien kanssa, vaikka siellä Unkarissa.

                 Tässä kuvassa ovat tallin lapset ja Falco. Varsat olivat varsin leikkisiä, kuten lapset yleensä.

Yksi hevonen oli myös suutarin asiakkaana.
                   




Falco tarkistaa, että Decoran suojat on oikeaoppisesti laitettu ->

                                                    Tässä asennetaan Decoralle kärryjä.

Tässä istun jo kärryissä, turvallisesti repsikan paikalla. Menimme vielä kävelyvauhtia, joten uskalsin kaivaa kännykän taskusta ja napata kuvan. Sen verran epätasaista kyytiä kuitenkin, että ei uskaltanut enemmän kuvata, että ei puhelin putoaisi matkan aikana.

Minä ja Katriina siis menimme kärryillä ja tyttäreni tuli Aarteella ratsastaen perässä. Oli hauska kun Aarre tuli välillä aivan kiinni meihin ja puuskutti korvan juuressa tai tuuppasi välillä tuttavallisesti turvallaan selkään. Decora tykkäsi mennä lujaa ja tytär tykkäsi kun pääsi laukkaamaan perässämme. Minä tykkäsin muuten vaan. Kyllä oli hieno kokemus tämäkin.

Kuraisina, mutta onnellisina palasimme tallille. Johanna vielä ratsasti loppuratsastukset pihassa, sillä välin kun Decora riisuttiin ja vietiin talliin. Sitten Aarre riisuttiin ratsastusvermeistä, sai takin päällensä, ämpärillisen melassilimpparia ja lopulta tytöt saattoivat sen takaisin pihattoon.

Ihana päivä!