Nukkumatilta loppuivat vissiin unihiekat eilen kun pääsi minun kohdalleni ja sai säkkinsä tankattua vasta aamutunteina uudestaan. Tytär kävi aamulla kouluun lähtiessään jotain höpisemässä sänkyni vieressä, mutta niin oli hiekkaa silmissä, että en niitä auki saanut vielä siinä vaiheessa. Mies oli keittänyt kahvit kun vihdoin sain revittyä itseni sieltä sängyn uumenista ylös.
Pakottauduin lähtemään polttimen äärelle jatkamaan eilen kesken jäänyttä helmenteko projektiani. Ulkona oli kuitenkin niin kaunista, kun nyt taas on lunta, että hainkin kameran ja lähdin vähän maastoon.
Olin ylittämässä peltoaukeaa, kun huomasin neljä kaurista kauempana toisella peltosaralla ruokailemassa. Pienen metsäsaarekkeen suojissa hiippailin lähemmäksi. Peltoaukea on kuitenkin niin laaja, että kamerantähtäys etäisyydelle en päässyt. Jälleen kerran harmittelin tätä pientä pokkariani. Minä päivänä minulla on varaa ostaa sellainen kunnon kamera, kunnollisella objektiivilla?
Hauska niitä kauriita oli seurata, vaikkakin etäältä. Voinhan aina taltioida näkemäni akvarellina

Siinä kuusikossa seistessäni rusakko pompotteli ohitseni pellonreunaa pitkin. Huomasikohan se minut? Minä huomasin sen sijaan siinä pellonreunassa niiden kauriiden jäljet, jotka johtivat sisemmälle metsäsaarekkeeseen. Sieltä löysin niiden makuupaikat, kaikki neljä. Olivat varmaan yöpyneet täällä.

Seisoskelin yhden suuren kuusen alla ja nojailin sen karheaan runkoon, kun päähäni putosi jotain. Katsoin ylöspäin ja siellä oli orava, joka heitteli minua kuusen kerkillä. Vikkelästi se pujahteli oksien lomassa. Yritin siitä saada kuvan, mutta siinä vaiheessa kamera alkoi näyttää punaista akun kuvaa ja oravakin oli niin vikkelä, että en sitä varmaan olisi muutenkaan saanut taltioitua.

Onnellinen yhteensattuma kun ystäväni Peltosen Hannu oli juuri tänään julkaissut sivullaan facebookissa tämän kurren kuvan. Pyysin, että saan julkaista sen myös täällä. Se nimittäin on aivan kuin se minunkin näkemäni, samalla tavoin vilkuilee kuusen oksistossa, että mitä oikein yrität.