Kasvimaa näyttää nyt tältä. Ainoastaan salaatiherneet eivät lähteneet kasvuun niinkuin piti. Luulen että joku lintu keksi syödä ne siemenherneet ennen kuin ne ehtivät itää. Se penkki on nyt vähän niin ja näin. Toisessa päässä kasvaa muutama herneenverso ja toiseen päähän hain puutarhalta kesäkurpitsan- ja avomaankurkun taimet. Taimet olivat jo päässeet kasvamaan puutarhalla aika isoiksi ja ne eivät oikein tykänneet kun istutin ne ulos maalle ja heti seuraavana päivänä tuli kolea ilma ja rankka vesisade. Kesä näyttää mitä niistä tulee, vai tuleeko mitään.
Salaatteja on jo syöty runsaasti ja porkkanapenkit on harvennettu ensimmäisen kerran. Sipulitkin ovat lähteneet hyvään kasvuun ja maissien varret ovat vihreät ja tanakat.
Kesä on ollut aika sateinen ja kertaakaan en ole mitään kastellut, vettä on tullut taivaalta aivan riittävästi. Rikkaruohoja on tarvinnut pari kertaa taimien välistä nyppiä, mutta käytävät ovat pysyneet hyvin auki.
Toissapäivänä kävin nuorimmaiseni kanssa poimimassa mansikoita. Kyllä olivat hyviä. Niin makeita! Monta litraa pistin pakkaseen, pienen määrän keitin hilloksi ja loput syötiin. Itse asiassa aika monta litraa jätettiin syötäväksi. Mansikkamaitoa, mansikkabritaa, jätskiä ja mansikoita ja ihan vaan mansikoita. Tänä aamuna menivät viimeiset. Nyt voi lähteä uudelle reissulle kohti mansikkamaata. Se on niin lyhyt tämä mansikka-aika että täytyy syödä niin kauan kuin niitä on. Tuoreina ne parhailta maistuvat. Itse poimittuina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.