torstai 31. heinäkuuta 2014

Kasvihuoneen kuulumisia

Olin siis muutaman päivän pois kotoa ja ohjeistin mieheni kastelemaan kasvihuoneen kasvit joka päivä. Helteitä kun luvattiin, niin varmuuden vuoksi mainitsin kastelun tärkeydestä ehkä pari kertaa liikaakin. Ainakaan kuivuudesta ei kasvihuoneella oltu kärsitty poissaoloni aikana. Minua odotti varsinainen viidakko kun tulin takaisin. 


Maissi oli kasvanut kattoon asti ja avomaankurkut pursuivat laatikostaan käytävälle ja ulos ovesta, salkopapu kiersi katossa ja kukki. Tomaattien varret tavoittelevat myös kattoa ja vesimelooni rönsyää perässä. Viimeistään nyt kuulen pääni sisällä, kuinka joku asiantuntija sanoo, että olen istuttanut aivan liikaa taimia kasvihuoneeseeni. Minä siihen puolustelen, että onhan taimilla isot kasvulaatikot ja silloin alussa tilaa näytti olevan vaikka kuinka, eikä minulla ole aiempaa kokemusta. Ja ihan sama, minä olen joka tapauksessa edelleen valtavan innostunut ja onnellinen tästä kaikesta.


Tomaattisato ainakin tulee olemaan mahtava. Pensastomaattia ja kurkkuja olemme jo syöneet hetken aikaa ja nyt nämä ns. tavalliset tomaatit alkavat myös kypsyä samoin kuin pihvitomaatit. 
Vesimelooni on tehnyt hirveästi niitä pieniä alkuja, mutta mikään ei ole alkanut näyttää siltä, että sellaista pääsisimme popsimaan. Täytyy varmaan vähän opiskella, miten joku muu on saanut sen tuottamaan syötävänkokoista hedelmää. Hiljaisesti tässä uskon sitä päänsisäistä asiantuntijaa, että vesimeloni tarvitsisi enemmän tilaa. No, korjaan asian ensi kesänä.
Paprikapuussa on muuten myös paljon raakileita, toivottavasti ne ehtivät kypsyä. Oikeastaan niitä paprikapuita on kolme, yksi keltainen, jossa on yksi iso kellastuva paprika ja kaksi suippopaprikapuuta.
Kasvimaalle kuuluu myös hyvää. Eilen juuri sen perkasin ja harvensin toistamiseen porkkanapenkit. Purjot ovat hyvässä kasvussa samoin tillit, sipulit ja salaatit. Maissitkin ovat alkaneet kasvaa ja hieman uskallan toivoa, että jos tässä loppukesässä riittää lämpöä, niin sieltä saa lopulta sitä satoakin. Jos ei saa, niin kasvihuoneeseen laittamani varamaissit ainakin antavat maistiaiset.

2 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana vehreys! Mulla on vähemmän kasveja kuin viime vuonna, mutta hyvin kasvavat. Maapenkkejä en saanut tehtyä tänävuonnakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä rehottaa! Nyt siellä on lisäksi kolme golfpallon kokoista vesimeelooniakin. Jippii!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.