torstai 3. heinäkuuta 2014

Ruusuntuoksua

Vihdoinkin aurinkoinen ja kaunis päivä! En oikein itsekään tiedä, mitä olen koko päivän tehnyt, mutta ulkona se on pääasiassa vierähtänyt. Sisältää tietysti noin kymmenen käyntiä kasvihuoneella. Siellä minun kasvihuoneellani muuten kasvaa nyt maailman pienin vesimelooni.


Tadaa! Halkaisijaltaan noin sentin, mutta aivan selvä melonin kuviointi pinnassa. Tätä nyt sitten on pitänyt käydä ihmettelemässä sen seitsemän kertaa. On se ihana! Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi se kasvaa.



Tämä ruusu on joku vanha lajike, josta olen saanut alun joskus vuosia sitten. Se alkuperäinen kasvoi erään vanhan talon seinustalla. Aivan ihana kukka, mutta ei tykkää yhtään sateesta. Jos nuppuvaiheessa sataa paljon, niin kukat eivät aukea. Lisäksi tämä on sellainen lamoava malli. Tekee myös runsaasti juuriversoja ja putkahtelee ylös milloin missäkin. Siinä alkuperäisellä istutuskohdalla sitä ei enää ole.
Silloin kun sen sain, niin istutin juurakon kukkapenkin reunaan ja seuraavana kesänä maasta putkahti yksi varsi. Sitä sitten varjelin kovasti, mutta kuinka ollakaan, koira istui kerran sen päälle. Ei mikään pikkukoira, vaan 50 kiloa painava sussari. Ajattelin, että siinä oli sen ruusun taru. Seuraavana kesä siitä kuitenkin tuli taas uusi alku pinnalle ja vähitellen se kasvoi pensaaksi. Välillä siitä talvi tappoi osan, mutta sitten niitä juuriversoja putkahteli toisaalle ja näin tämä ruusu on elänyt omaa elämäänsä paikkaa hieman vaihdellen. Tänä kesänä siinä on runsaasti kukkia.


Keijuruusu kukkii nyt myös runsain kukin. Tosin sen se tekee joka vuosi ja näitä minulla on monta pensasta.


Norjanruusussa on myös runsaasti nuppuja ja muutama on jo auennutkin. Mustaakseni tämän nimi on Hurdahl. Sekin on ollut monta vuotta. Joka talven jäljiltä se kyllä menettää osan oksistaan, mutta kasvattaa sitten kesän aikana uudet.


Valamonruusu on myös kiitollinen kukkija ja sen ruusuissa on ihana tuoksu. Keijuruusut ovat myös sellaisia tuoksuvia ruusuja. Harmi vaan, että näiden kukinta kestää niin vähän aikaa. Toisaalta tässä on saanut ruusujen kukintaa ihailla jo pitkän aikaa koska metsäruusut, juhannusruusut, suviruusut ja torniolaaksonruusu ovat aloittaneet kukintansa jo kesäkuun alkupuolelta lähtien. Torniolaaksonruusu kukkii edelleen ja suviruusussakin on vielä hieman kukkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.