sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kätteni töitä.

Ihanaa kun tuo kesä tuli vihdoinkin. Sai jättää villasukat jalasta, joita olen tässä koko alkukesän käyttänyt ja vaihtaa villapaidan t-paitaan.


Viime talvena yritin olla oikea yrittäjä ja päätin keskittyä työssäni siihen, mikä on taloudellisesti järkevää. Sain tästä oikein informaatiota paremmin tietäviltä tahoilta. Ohje oli, että keskityn siihen, missä olen hyvä ja mikä menee kaupaksi. Eli ne helmet. Kyllähän se minusta oli vallan hyvä suunta. Nautin helmien teosta ja olen siinä aika hyvä. Sen sijaan korujen väkästelyyn menee kohtuuttomasti aikaa, ja jos siitä yrittää laskea jonkunlaista palkkaa itselleen niistä tulee kohtuuttoman kalliita, ja vaikka tekisi simppeleitä koruja, niille tahtoo tulla siltikin liika hintaa, jotta menisivät kaupaksi. Päätin jättää korujen teon niille, jotka sen paremmin taitavat ja keskittyä helmiin.
Mutta, minkäs teet kun inspiraatio iskee! Kaikki alkoi yhdestä enkelikorusta, jonka tein jo pari vuotta sitten. Se oli kaunis, mutta olin tehnyt siitä kaulanauhasta liian pitkän, joten se ei istunut hyvin minun kaulaani. Myyntiinhän en sitä voinut laittaa, koska ensinnäkään en halunnut luopua siitä ja toiseksi sen tekemiseen oli mennyt niin paljon aikaa, että hinta olisi kivunnut liian korkealle.


Kun sitten keksin, kuinka sen kätevästi korjaan, niin samalla innolla jatkoin tekemällä toisen vastaavan. Minulla oli tehtynä toinenkin samantyyppinen helmi, johon olin maalannut hienohopealla enkelin. Joten tein siis uuden enkelikorun, kun nyt oli mitat ja tekniikka hallussa ja pieniä siemenhelmiä riittävästi toiseenkin koruun.


Tämän uuden korun laitoinkin sitten myyntiin verkkokauppaan. Onhan se edelleen hintava, mutta ei enää kotuuttoman kallis. Se on kuitenkin kokonaisuudessaan käsityönä tehty ja kuva käsin maalattu, se tulee olemaan myös vuosia kestävä, että jos vertaa vaikkapa älypuhelimen hintaan, joka kestää huomattavasti vähemmän aikaa, niin tämä on halpa.
Nyt kun olin vauhtiin päässyt ja sateisia päiviä riitti, niin tein sitten kolmannenkin korun. Siihen valitsin sellaisen helmen, jonka olin tehnyt jo muutama vuosi sitten, ja säästellyt sitä itselläni ajatellen joskus tekeväni siitä jotain. Nyt olin keksinyt, millainen siitä tulee.


Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Tähän minulla on yhteensopiva helmikirjottu laukkukin. Hiukan nyt on mietintämyssyn alla ajatus, raskinko laittaa myyntiin vai en.


Sadetta riitti vielä lisää, joten jatkoin helmeilyn parissa. Seuraavaksi valitsin turkoosin helmen, jonka olin myös tehnyt jo muutama vuosi aiemmin. Helmi itsessään oli minusta kaunis, mutta koruksi muuntuneena se pääsi kyllä todella oikeuksiinsa.


Näin olen sitten pyörtänyt pyhät sanani ja teen siis edelleen niitä koruja, mutta vain kun ispiraatio iskee sateisena päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.