keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Sain tosi kivan tilauksen jokin aika sitten. Asiakas lähetti minulle kuvan mekostaan ja postissa tuli pieni tilkku mekkokangasta. Tehtäväni oli suunnitella helmet, mistä asiakas sitten itse kokoaisi korun mekkoonsa. Ihana juttu minun mielestäni, varsinkin kun itsekin tykkäsin sekä mekosta, että kankaasta. Nyt sain helmet valmiiksi. Niistä tuli kauniit. Toivottavasti myös asiakkaani mielestä. Jännityksellä odotan, mitä hän niistä pitää ja millaisen korun tekee.
Tämän kaltaisia töitä saisi olla useammin. Tämä on juuri sitä yhteistyötä, mitä olen tässä toivonut. Minä saan keskittyä helmen tekoon ja joku muu saa yksilölliset, juuri hänen koruaan varten valmistetut helmet. Pari yhteistyökumppania minulla on, mutta hyvin ehtisin tehdä vielä muutamalle muullekin koruntekijälle helmiä. Voihan helmiä käyttää muussakin kuin koruissa. Olen joskus tehnyt eräälle hatuntekijälle helmiä hattuihin, niitä voi käyttää myös nappeina ja yksi sisustajakin on käyttänyt helmiäni.


Eilen harjoittelin yhtä minulle uutta kuviointia helmeen. Monta harjoituskappaletta jouduin tekemään, ennen kuin homma alkoi sujumaan toivotulla tavalla. Nyt on jännittävä nähdä, mitä sieltä uunista tänään löytyy kun seuraavaksi tästä lähden työtilaani. Jatkan vielä tänään harjoittelua ja huomenna sitten voin - toivon mukaan- näyttää teillekin kuvia, mitä tuli tehtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.