Aamulla oli kaunista kun puut olivat kuurassa. Nyt on kuura sulanut vesipisaroiksi. Viime vuonna tuntui, että talvi ei lopu olenkaan ja tänä vuonna tuntuu, että se ei ala ollenkaan.
Viime vuonna näihin aikoihin sattui korviini aivan käsittämätön juoru koskien perhettäni. Se sisälsi käsittämätöntä potaskaa ja hirveintä siinä oli se, että edes lapsia ei oltu jätetty rauhaan. Tuntui käsittämättömältä, että aikuiset ihmiset voivat levittää niin perättömiä juttuja alaikäisestä lapsesta. Omituinen oli myös se kuvio miten se minun korviini tuli, tai lähinnä se kuka sitä sitten oli levittänyt. Minulle asia kerrottiin niin, että eräässä yrityksessä kahvitunnilla muuan nainen oli nämä kaikki "totuudet" minusta ja perheestäni kertonut isoon ääneen kaikille läsnäolijoille. Minulle siis kerrottiin minkä firman kahvitunnilla ja kuka, mutta en voinut mitenkään ymmärtää että kyseinen henkilö olisi voinut näin tehdä.
Olin aivan hakusessa hetken aikaa ja soitin hämmentyneenä yhdelle ystävättärelleni kysyen oliko hän kuullut mitään tällaista. Ei ollut kuullut ja vaikea oli hänenkin uskoa. Olin järkyttynyt ja vihainen ja minun teki mieleni soittaa siltä istumalta kyseiselle henkilölle, että mitä tämä tarkoitti. En voinut, sillä silloin olisin kuulemma vaarantanut tämän paikalla olleen ja sieltä ystävälleni  tiedon välittäneen henkilön työpaikan. Näin jälkikäteen ajateltuna, joku tässä viestiketjussakin mättäsi, enkä edelleenkään oikein usko että juoruilija oli se kuka minulle kerrottiin.
Nyt on vuosi kulunut ja pöly laskeutunut. Ehkä se juoru on jatkanut matkaansa, ehkä ei. Ne todelliset ystäväni kyllä tietävät miten asiat ovat, eivätkä tällaisia usko eivätkä jatka eteenpäin jos sattuvat kuulemaan. Ehkäpä jonaina päivänä selvitän mitä siellä kahvihuoneessa oikein puhuttiinkaan.
Viime syksynä marjareissulla kerroin ystävälleni tästä tapauksesta ja hän sanoi sen juontavan kateudesta. En oikein ymmärtänyt mitä perusteita tälle kateudellekaan olisi, mutta ystäväni sanoi, että minulle on niin helppo olla kateellinen. Kyllä hän sen helppouden minulle hyvin perusteli.
Siinäkö syy, miksi kateus kukoistaa joka puolella, että se on niin helppoa? Kun ei kunnolla tunneta toisiamme, niin on helppo olla kateellinen. Aiheuttaa kaikenlaista pahaa sillä kadehtimisella, kun ei tunne kateuden kohdetta, eikä näe kuinka pahaa se kateus saa aikaan. Vai onko se ilkeys, eli nimenomaan halutaan saada toiselle pahaa aikaan? Kateus vie kalatkin vesistä, niinhän sitä sanotaan.
Kateus voisi olla myös voimavara, jos sitä käytettäisiin oikein. Kun kadehtii toiselta jotain, niin ei ajateltaisi että miten sen kadehdittavan asian saa toiselta pois, vaan miten vastaavan asian voisi saada itselle. Silloin ei keskityttäisi siihen toisen kiusaamiseen vaan oman hyvän lisäämiseen. Lopulta olisi tuloksena kaksi tyytyväistä, eikä kaksi onnetonta. En nimittäin usko että se kadehtijakaan onnelliseksi tulee saadessaan ne kalat vesistä katoamaan.