keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Joulu meni kistuun odottamaan uutta joulua. Meillä on yleensä aina joulukuusi paljon pidempään kuin loppiaiseen ja niin oli tänäkin vuonna. Taisi tulla jonkin sortin ennätys, purin sen nimittäin vasta nyt maanantaina..
Se pysyi niin hyväkuntoisena loi ihanaa valoa pimeisiin iltoihin, ettei sitä raaskinnut aiemmin purkaa. Se alkoi pudotella neulasiaan vasta tammikuun viimeisenä päivänä. Tässä kuvassa näkyvä kuusi on sellainen vajaa metrinen pikkujoulukuusi, jonka otan aina ensimmäisenä esille joulukuun alussa.

Sain myös aloitettua sen uuden verkkokaupan pystyttämisen. Siellä on jo vähän helmiä myynnissä. Rannekorut hinnoittelin nyt ihan uudella tavalla. Ne eivät enää ole pelkkiä rannekoruja vaan ajatuksena on, että niitä voi käyttää rannekoruna tai katkaista nauhan saksilla ja käyttää helmet irtohelminä. Olen siis hinnoitellut ne niissä olevien helmien mukaan, eikä enää niin, että rannekoruilla on yksi ja sama hinta. Tämä johtuu nyt siitä, että päätin lopettaa korujen valmistamisen ja keskittyä helmien tekoon. Kun nyt kuitenkin olen ehtinyt niitä rannekoruja tehdä useampia, niin otin asian nyt siltä kannalta että ne ovatkin helmisettejä, mutta toimivat yhtä hyvin myös rannekoruina. Putiikissa on vasta muutama tuote, johtuen siitä, että en ole saanut kuvattua helmiä huonosta valaistuksesta johtuen. Aurinkoisia päiviä siis odotellessa voitte toki käydä kurkistamassa. Kauppa on monen yrittäjän yhteinen Bellapuoti. Onnistuin jopa sieltä Piaeliinan kotisivuilta laittamaan linkin suoraan putiikkiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.