tiistai 5. toukokuuta 2015

Lukusuosituksia

Pieni tauko tuli tähän lukuharrastukseeni kun oli niin paljon kaikkea muuta. Minä kun olen sellainen lukija, että kirjaan -varsinkin jos se on hyvä- ei saa tulla keskeytyksiä. Paksujen kirjojen kanssa nyt on välillä vähän nukuttava, mutta yleensä uppoudun kirjaan niin, että sieltä on vaikea poistua kesken kaiken.
Paikkakuntani kirjastonjohtaja tietää millaisista kirjoista minä pidän ja usein siellä onkin minulle jotain ehdotuksia valmiiksi katsottuna, kun menen edellistä palauttamaan. Huhtikuussa lainasin Aki Raatikaisen Luolamadonnan. Se sijoittuu lähinnä Hollantiin Aurinkokuninkaan aikaan. Takakansi lupasi historiaa, seikkailua, jännitystä ja romantiikkaa. Eli näillä merkinnöillä olisi sopinut minulle, vaan kun ei sitten luettuna sopinutkaan. Kirjan luettuani, en oikein ymmärtänyt edes kirjan nimeä. 
Historiallisessa romaanissa minulle on tärkeää, että jos siinä esiintyy tunnettuja, oikeita historiallisia henkilöitä, niin faktat pitävät silloin paikkansa, tai jos jotain aikajanoja on esimerkiksi muutettu sujuvan juonen vuoksi, niin kirjailija kertoo sen kirjan lopussa. Tässä kirjassa alkoi ärsyttämään aurinkokuninkaan suomalainen isä, joka olikin ruotsalainen palkkasoturi ja hollantilainen kauppias. Vähän liikaa minun makuuni, kuten juonenkäänteet monilta osin muutenkin. Ehkä siinä oli liikaa henkilöitä, joita kuitenkin vain pinnalta raapaistiin. Loppuratkaisusta tuli mieleen, että kirjailija itsekin oli jo kyllästynyt koko juttuun.


Toinen, minkä lainasin olikin sitten sitä historiallista romaania minun makuuni. Conn Iggulden ja hänen aloittamansa uusi kirjasarja Ruusujen sota. Siitä tuo ensimmäinen on nimeltään Myrskylintu ja sen olin jo lukenut aiemmin. Toinen osa on nimeltään Kolmen liitto ja sen luin nyt.
Kirjasarja sijoittuu Englannin keskiaikaan ja ensimmäinen osa alkaa vuodesta 1443 kun Englannin kuninkaana on sairaanloinen Henrik VI ja sama hallitsija jatkoi vielä toisessakin osassa.
Iggulden on aivan loistava kertoja ja hän myös kertoo kirjan lopussa kirjaansa sijoittuvat faktat ja fiktiot. Näitä kirjoja ei olisi raaskinnut välillä kädestään laskea ja nyt on sitten odotettava varmaankin vuosi sitä seuraavaa. Maltan tuskin odottaa, että Edward IV nousee valtaistuimelle. Nämä ovat kyllä onneksi sellaisia kirjoja, jotka eivät jää niinsanotusti kesken ja ne voi lukea myös ihan itsenäisinä romaaneina.
Suosittelen, jos historiallinen romaani kiehtoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.