Minun äitienpäiväni on jo tänään. Hirvipata hautuu uunissa ja kohta alan valmistamaan lisukkeita. Ainakin yksi lapsi saapuu tänään ja lupasin laittaa ruuan. Tai laittaisinhan sen joka tapauksessa, mutta nyt teen vähän enemmän. Mukava sitten syödä yhdessä.
Aiemmin olin ehkä pikkuisen vaivautunut näistä äitienpäivistä. Se oli jotenkin niinkuin pakko muistaa äitiä, pakko tehdä vierailu, pakko ostaa kukkia, pakko olla kakku ja pakko odottaa sängyssä kun lapset sotkivat keittiössä aamukahvia. Varsinkin silloin, kun olin jo itse äiti, silloin oli se oma äiti ja puolison äiti ja kaikkia olisi pitänyt huomioida sinä samana päivänä. Äitienpäivästä meinasi tulla stressipäivä.
Minä kyllä nykyään ajattelen, että se äitienpäivä on joka päivä ja toivon lastenkin niin ajattelevan. Toivon olevani heille yhtälailla tärkeä vuoden muinakin päivinä ja haluan että he muistavat minua silloin kun se heille tuntuu parhaimmalta. En ota nokkiini, jos juuri siinä kalenterissa kirjattuna äitienpäivänä emme ehkä tapaakaan. Toivon, että he auttavat minua silloin kun minä apua tarvitsen, tuovat sen kukan silloin kun heille tulee ahaa-elämys, että tuohan sopii äidille ja muistavat, että olen olemassa ja rakastan heitä, missä sitten kulloinkin satumme olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.