Kullan kiertokulkua

Minulla on uudet lempikorvikset. Näissä on perinteitä, historiaa ja ne ovat niin kauniit. Nyt tietysti seuraava lause pitäisi olla, että niissä on minun tekemäni helmet, vaan eipäs olekaan. Näissä ei ole mitään minun tekemääni. Nämä on tehnyt kultaseppä Ville Hyvönen. 

Historia tulee siitä, että mummullani oli aikoinaan kultainen ranneketju ja hänen kuoltuaan ranneketjun peri hänen tyttärensä, eli minun tätini. Myöhemmin tätini antoi mummun rannekorun minulle. Koru oli kuitenkin vuosien saatossa kulunut ja vähän kärsinytkin, koska eräänä päivänä se meni kahteen osaan. Käytin sitä kultasepällä ja hän antoi rankan tuomion, sen korjaaminen tulisi kalliiksi, koska siinä oli useampi lenkki hiutunut ja ne pitäisi juottaa ja sitten siitä tulisi paikoitellen jäykkä, eikä se olisi enää kuitenkaan entisenlainen. Sen verran sitä korjattiin, että se ei enää ollut kahdessa osassa. Jonkinlainen ratkaisu olisi ollut ostaa uusi samanlainen, mutta se ei enää olisi ollut se mummun ranneketju. Niin ketju sitten jäi käyttöä vaille, en uskaltanut sitä ranteeseen pistää kun pelkäsin että se menee taas katki, putoaa ja kadotan sen.

Sitten kävi sellainen onni, että tutustuin Kurkipellon Pajan pariskuntaan. Hannele oli suunnitellut sellaisen muinaiskorun, mihin hän tarvitsi ajanhengen mukaisen helmen. Sain häneltä kuvan alkuperäisestä helmestä, joka oli jossain museossa -en muista nyt missä. Sen mallin mukaan tein hänelle koruun helmet ja tästä lähti ystävyytemme.

Sittemmin hänen miehensä Ville valmistui kultasepäksi ja silloin minä taas muistin tämän rikki menneen rannekorun. Halusin siitä rannekorusta korvakorut. Mielessäni oli pyöreä kiekko, jonka pinta ei ole sileä. Tällaisen vision kerroin ja Hannele sitten heti oivalsi mitä tarkoitin ja niin Ville sitten muutti rannekorun korvakoruiksi.

Näistä tuli niin kauniit! Sain ne jo ennen joulua ja siitä lähtien ne ovat roikkuneet korvissani joka päivä. Se, että nämä on tehty siitä perintökorusta antaa niille tunnearvoa ja jotenkin tämä hieman alkukantainen, kruusailematon ehkä hieman karukin ulkomuoto tekee niistä jotenkin muinaisen korun näköiset. Voisin hyvin kuvitella tällaisten korvakorujen rokkuneen jonkin muinaisen esiäitini korvissa. Ja kuka tietää, mistä se kulta siihen mummun rannekoruun on alkujaan lähtöisin. Kuulen historian havinaa näitä katsellessani ja kantaessani.