Vuosi ei ole alkanut ihan niin kuin kuvittelin, mutta koska se oikeastaan elämä niin menee kuin kuvittelee. Ei minulla ainakaan ole vielä tähän mennessä mennyt. Ja jos olisi mennyt, niin paljon tylsempää olisi ollut. Kaikesta huolimatta tässä kaikenlaisia suunnitelmia kuitenkin on, ettei jää tuleen makaamaan.
Koulussa -jonne en muuten olisi ikinä niiden omien suunnitelmieni mukaan enää mennyt- meidän pitää suunnitella joku uusi tuote, jota sitten kehitetään. Tämä on ollut varsin mielenkiintoista. Kerroin tästä aiemmin täällä. Minun uuden tuotteeni suunnittelu on jo päässyt hyvään vauhtiin. Se oli aluksi nimellä askartelupaketti, mutta se ei mielestäni kuvasta sitä, mitä tässä nyt yritän, joten nimeä on vielä hiottava.
Ajatus lähti siitä, että mentorimme Tirri sanoi, että todella moni haluaa tehdä itse omin käsin jotain, mitä voi sitten muille näyttää, että minä olen tämän tehnyt. Kyllähän sen kaikki tietävät, minkä nautinnon siitä saa kun on jotain ihan itse tehnyt, monelta vaan puuttuu se käsillä tekemisen taito, eikä ole aikaa harjoitella. Tämän päivän elämä on varsin hektistä, ainakin niillä joilla vielä on töitä.
Minä olen nyt suunnitellut jotain, minkä tekeminen onnistuu sellaiseltakin, joka ei ole juuri käsitöitä tehnyt. Olen hionut ohjetta selvääkin selvemmäksi. ainakin omasta mielestäni se on hyvin selvä. Nyt minulla onkin pari ohjetta materiaaleineen annettu testattavaksi. Jännittää, millaisen palautteen tulen saamaan. Oliko se vain minun mielestäni selvä ohje.
Kyseessä on käyttöesine, joka voi olla myös kaunis ja toimia ikäänkuin koruna. Kun siinä on minun käsityönä tekemäni helmet ja sitten asiakas sen itse kokoaa, niin hän saa siitä itsetekemänsä uniikin, suomalaista käsityötä olevan korun. Tämä on minun visioni.
Olen jo hankkinut siihen tarvittan materiaalin ja piirtänyt ohjeet, helmiäkin olen jo juuri tätä varten jonkun verran tehnyt. Pitäisi vielä suunnitella pakkaus ja tekstit. Sitten on se varsinainen loppuhuipennus, eli tuote pitäisi myydä eteenpäin. Tämä alkaa jo pikkuhiljaa tuntua yrittämiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.