torstai 8. tammikuuta 2015

Omalaatuinen vastaanottokäynti

Olen tässä koko viikon odottanut, koska flunssa oikein kunnolla käy kimppuun. Korvissa on humissut monta päivää, niin ettei oikein puhetta tahdo siltä huminalta kuulla. Ei vaan ole minkäänlaista nuhaa tai muita flunssan oireita. Tänään menin sitten käymään kylässä ja siellä mainitsin, etten oikein kuule kun niin korvissa soi ja humisee. Ystävättäreni löi verenpainemittarin käteen ja vehje näytti lukemia 178/101, pulssi tasan 100.
Kotiin tultuani -se verenpainemittari kainalossa- aloin miettiä, että pitäisiköhän tästä jotenkin huolestua ja laitoin ystäväpiirille faceen kyselyn, josko joku neuvoisi. Siitä tuli mieleeni muutama hauska terveyskeskuskäyntini aikaisemmilta vuosilta.
Minulla todettiin jo nuorena migreeni. Onneksi joskus 90-luvulla tähän vaivaan kehitettiin täsmälääkkeet ja ainakin minun elämääni ne helpottivat paljokin. Uusin aina reseptin viemällä sen terveyskeskukseen, alkuperäisen reseptin olin saanut yhdeltä kalliilta neurologilta. Kerran sitten ajattelin, että pitäisiköhän sitä merkkiä muuttaa kun silläkin alalla oli kehitys kehittynyt. Varasin ajan terveyskeskuksesta kun ajattelin säästää sen kalliin erikoislääkärin palkkion. 
Vastaanotolla oli vastassa pitkä, laiha, lähinnä salkopapua muistuttava mies ruskeassa pikkuruutuisessa takissa. Esitin asiani ja hän katsoi minua pitkään. Sitten hän tokaisi ettei minulla voinut olla migreeniä, minulla on vaan löysät nivelet. Koitin hieman hämmentyneenä selittää päänsärkyäni, mutta minut vaienettiin rivakasti. Tohtori tuli viereeni, koitti hartioitani ja käski taivuttaa niskaa. Aivan selvästi löysät nivelet! Vieläkin koitin vähän hanttiin pistää, ja väitin että jos ne nyt sitten löysät ovat, niin ei minun päänsärkyni niistä voi johtua. 
"Haa -sanoi lääkäri - etkö muka koskaan kotonasi imuroi?" En voinut vastaankaan väitää, imuroin kyllä, mutta mitä se tähän liittyy, ihmettelin. Liittyipä hyvinkin. "Imuroidessa löysät nivelet ovat haitaksi ja aiheuttavat päänsärkyä, mutta esimerkiksi tanssijalla löysät nivelet olisivat etu, mutta sinä et olekaan tanssija!" No en ole, enkä ollut silloinkaan. Edelleen kuitenkin jankutin, että haluasin niitä migreenipillereitä, ainakin uusia sen reseptin.
Ilmeisen kyllästyneenä minuun lääkäri sanoi, että jos minulla nyt olisi migreeni, mitä hän ei usko, niin siihen pitää sitten ottaa estolääkitys. Lääkäri poistui huoneesta sivuovesta ja jonkun ajan kuluttua palatessaan löi kouraani paketin beetasalpaajia. Siinä oli kolmekymmentä pilleriä ja hän käski minun syödä paketin seuraavan kuukauden aikana niin se olisi sitten siinä, ja saatteli minut hymyillen ovesta ulos.
Jonkun verran pöllämystyneenä seisoin terveyskeskuksen käytävässä ja ihmettelin, mitä oikein tapahtui. Sitä pillerireseptiä, mitä hakemaan tulin, minulla ei ollut, sen sijaan ihmeparantuminen oli tapahtunut. Vieläkin epäilen, että jossain oli piilokamera. Ja seuraavalla viikolla maksoin kiltisti erikoislääkärinpalkkion ja sain uuden reseptin.
Se hyöty tästä käynnistä oli, että jälkeenpäin sitä muistellessa on kyllä saanut monet naurut nauraa.


1 kommentti:

  1. Täytyi olla piilokamera.....:D Ihan kamalaa oikeesti, olen itsekin ollut tuollaisessa tilanteessa, käyynin jälkeen takki tyhjänä hölmistyneenä ja vasta hiljalleen tajuavana, siis tilanteen nöyryyttävyyden ja omituisuuden...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.