Tässä on taas ollut hyvää aikaa uppoutua kirjoihin, kun sairastaminen on hidastanut muita askareita. Mika Waltari on aina ollut yksi lempikirjailijoistani. Kuten arvata saattaa ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin oli Sinuhe. Tästä on kiittäminen historianopettajaani. Kun aikoinaan historiantunnilla siirryimme Egyptin historiaan, niin opettajamme käytti yhden tunnin siihen, että hän luki yhden kappaleen Sinuhe Egyptiläisestä, sen missä Sinuhe on Kuoleman talossa. Se oli minusta niin vaikuttava historian tunti, että historiasta tuli lempiaineeni ja kiinnostus historiaan on säilynyt edelleen.
Nyt en kuitenkaan lukenut Sinuhea, enkä edes historiallista romaania, vaan valitsin Komisario Palmun. Toisaalta sekin voidaan jo luokitella historiaksi, koska Komisario Palmun erehdys on julkaistu jo vuonna 1940. Luultavasti kaikki minun sukupolveni ihmiset jollain tavoin tuntevat Komisario Palmun, onhan näistä kirjoista tehty elokuviakin ja jos ei kirjaa ole lukenut, niin melko varmaan on nähnyt elokuvan. Kirja on siis dekkari ja tapahtumat sijoittuvat -30 luvun lopun Helsinkiin. Komisario Palmu ratkaisee apulaisineen murhamysteeriä.
Kirja on yhtäaikaa jännittävä ja hauska. Vaikka olen lukenut sen ennenkin ja nähnyt joskus aikoinaan elokuvankin varmaan useampaan kertaan, joten tiesin juonen ennestään, niin silti sitä oli mukava lukea. Vaikka tekstissä on muutamia vanhantavia sanontoja, jotka siis kuitenkin kuuluvat tuon ajan kielenkäyttöön, niin varmasti sen jaksaa viihtyen lukea tämänkin päivän sukupolvi.
Kannattaisi lukea ennen kun tämänkin sensuroidaan ja siistitään seuraavaan painokseen kuten Peppi Pitkätossu. Minusta on aivan älytöntä, että Peppi Pitkätossun isä ei voi olla enää Neekerikuningas, kuten oli silloin kun minä lapsena kirjat luin. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten tämä vuosikymmeniä sitten kirjailijan antama titteli muuttui tänäpäivänä niin loukkaavaksi, että se piti muuttaa.
Komisario Palmu taas polttaa estoitta sikaareja, jopa kirjan kannessa. Tämän päivän tupakkalaki varmaan kieltää sen. Eikä siinä kaikki, kirjassa myös juopotellaan ja vieläpä virka-aikana. Niin sitä vaan ajellaan Kämppiin nauttimaan kosteaa lounasta. Lounaan tarjoaa vielä mies, joka on myös jossain määrin sotkeentunut murhaan, luokiteltaisiin varmaan nyt lahjonnaksi. Pahinta on sitten se, että lounaalta mennään taas virantoimitukseen, josta lähdetään kiireesti uudestaan murhapaikalle tietysti autolla. Kuski vain hieman kastelee päätänsä lavuaarin alla, ennen kuin tarttuu puikkoihin, esimeihen hieman pudistellessa päätään. Holtitonta menoa. Tänä päivänä Komisaario Palmu saisi varmasti syytteen myös työpaikkakiusaamisesta, siihen malliin kun hän kohtelee nuorta apulaistaan.
En nyt tarkoita, että hyväksyisin ryyppämistä työaikana saati sitten rattijuoppoutta, mutta siihen aikaan kuin tämä on kirjoitettu on aika ollut toinen, kuten silloin kun Peppi Pitkätossukin on kirjoitettu. Tuli vaan mieleen kun tätä luin, että tällaisen kirjan julkaiseminen nyt varmaan sotisi jotain uutta alkoholi/tupakkalakia vastaan. Että lukekaa nyt ihmeessä Komisario Palmuja, ennen kuin joku keksii niidenkin vahingollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.