Olen kyllä pikkasen hurahtanut aina näin kesän tullen. Nyt kun minulla on kasvihuone, niin käyn siellä monta kertaa päivässä ihmettelemässä että olisiko millinsadasosan verran taas joku kasvanut. Kasvimaalla väsytän itseni ihan totaalisesti ja ihmettelen, että mikä pakko on tehdä niin suuri kasvimaa. Loppuaika meneekin sitten kukkapenkkejä ihaillessa ja tietysti niitä pitää valokuvata ja sitten vielä koko ilta koneella katsella niitä ottamiaan kuvia. Polttimelle en ole ehtinyt moneen päivään, leikin että on loma. Tosin tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein muutaman helmen, siellä ne nyt uunissa odottelevat huomista päivää, että pääsevät päivänvaloon.
Tuo kontti oli piripintaan täynnä lehtipuun sahanpurua. Sitä syntyy meillä runsaasti joka kevät kun tehdään polttopuut. Arvatkaapas, mihin minä sitä tässä olen käyttänyt.
Minä käytän sen kasvimaan käytävien katteeksi. Sanomalehteä alle ja sahanpurua päälle, ja rikkaruohottomat käytävät ovat valmiit. Tässä kuvassa homma on vielä vaiheessa, mutta tänä iltana sain sen kontin tyhjäksi asti. Kasvimaa jatkuu vielä kuvan ulkopuolelle muutaman penkin verran.
Tänään istutin vähän toista riviä lisää kasvihuoneessa alkulähdön saaneita maissin taimia ja yhden rivin lisää avomaan kurkkua. Perkasin myös rikkaruohoja. Porkkanapenkeissä ei muuta vielä olekkaan kun rikkaruohoja. On se kumma kun ne kyllä punkevat pintaan, mutta ei se mitä sieltä odottaa. Siinä mielessä on mukavampi laittaa taimia, kun ne näkee heti eikä tarvitse arvuutella, että onko kyseessä taimi vai rikkaruoho.
Nämä ovat jättilaukan kukintoja. Kasvavat kukkapenkissä, eivät siellä kasvimaalla.
Keltaiset päivänliljat availevat nuppujaan ja juhannusruusu on päivistä sekaisin. Siinä välissä kukkii akileija, jonka olen antanut vapaasti levitä, minne se on halunnut. Sitä onkin ympäri pihapiiriä monissa eri väreissä. Tuo taustalla näkyvä pienikukkainen ruusu on Torniolaaksonruusu.
Metsäruusukin kukkii vaatimattomin pikku kukin. Se on tämän tontin alkuperäiskasvustoa kuten kielotkin, molempia kasvaa tässä runsaina kasvustoina.
Tämän ruusun nimi on Stenbergh Papier. Ainakin sen nimisenä olen sen aikoinaan ostanut. Epäilin ensin että se on suviruusu, joka minulla myös on, mutta tässä on kyllä hieman erilainen kukinto. Samaanaikaan kylläkin kukkivat. Lopetankin sitten tällä kertaa siihen Suviruusuun, Rosa Poppiuss olkaa hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.