lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kesäteatterissa

Aika harvoin on tullut käytyä kesäteatterissa. Tämäkään kesä ei ole keleillään siihen houkuttanut, mutta minä pääsin katsomaan ennakkonäytöksen Rönnin kesäteatteriin. Mainoksessa lukee: "Sirkku Peltolan menestyskomedia Suomen Hevonen". Ei ole kuvia tässä postauksessa kun siellä kiellettiin kuvaamasta.
Minusta se oli ennemminkin tragikomedia. Tapahtuu maaseudulla nykyajassa. Samassa talossa asuvat vanhaemäntä, hänen keski-ikäinen tyttärensä, tyttären entinen aviomies ja  heidän murkkuikäinen tyttärensä. Välillä paikalla piipahtaa pariskunnan aikuinen poika kaverinsa kanssa ja miehen uusi naisystävä, sekä tyttären kaveri. Tällä kokoonpanolla saadaan kyllä hauskaa sanailua aikaiseksi, mutta täällä toimii myös murffinlaki, eli jos joku voi mennä pieleen, niin se menee.
Itse pidin eniten siitä vanhanemännän suorituksesta. Siinä oli sellaista sujuvaan näyttelijätyötä ja roolikin oli hauskan sarkastinen. Murkkutytön rooli ei ollut ihan niin sujuvasti näytelty, mutta hänelle oli kyllä kirjoitettu varsin osuvia repliikkejä. Ihan katsottava näytelmä se oli ja varmaan paranee kesän mittaan. Olihan tämä ennakkonäytös, joten pieniä kömmähdyksiä sattui, mutta ne varmasti hioutuvat pian pois. Hiukan tiivistetympi tämä olisi saanut minusta olla, niin olisin tykännyt enemmän.
Teatterissa jaettiin istuinaluset sisään mennessä, joten pylly ei palellut. Teatterissa on ihan perinteiset puupenkit ja nouseva katsomo, eikä sitä ole katettu. Autotie on aika lähellä ja välillä ohi ajavat autot hieman häiritsivät. Keli suosi sikäli, että ei satanut, ja kylmää vasten olin varustautunut pukeutumalla lämpimästi ja kassissa oli vielä villainen huopa varmuuden vuoksi. Sekin hyöty tästä kylmästä kesästä on, että hyttysistä ei ole harmia, täällä niitä nimittäin olisi voinut olla, koska teatteri sijaitsi järven rannalla.
Tästä linkistä pääset katsomaan tarkempia tietoja.
Niin, ja mainittakoon, että en suosittele "heppatytöille" näytelmän nimestä huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.