Eilen illalla sain esimerkiksi kasvihuoneen, jonka hän teki minulle. Siinä on teräsrunko, lasiovi ja muovikuori. Tämä on kuulemma väliaikainen versio, koska hän ei nyt saanut sopivia laseja. Mutta hän on tämän itse tehnyt minulle. Eräs ystäväni sanoi, että ottaisi avioeron välittömästi, jos mies ostaisi hänelle kasvihuoneen, mutta minä olen jo jonkin aikaa halunnut kasvihuonetta.
Tähän asti kasvihuoneeni on on ollut tällainen. Sekin on mieheni tekemä. Toiminut vallan hyvin, mutta on vähän pieni. Tähän uuteen mahtuu nyt vaikka mitä. Itseasiassa kävinkin jo ostoksilla Lehtosen puutarhalla. Kuten kuvasta näkyy, minulla on jo kaikenlaista siemenestä itämään laitettua tässä vanhassa kasvihuoneessani, mutta osa niistä on menossa kasvimaalle kunhan ilmat lämpenevät riittävästi.
Nyt ostin tomaatin ja kurkun taimia, vaaleanpunaisella kukakalla kukkivia mansikantaimia amppelliin laitettavaksi, salkopavun, kesäkurpitsan ja purjoa. Purjo ei kuulunut suunnitelmaan, mutta se tuli ostoksiin mukaan, jotta loppusummasta saatiin tasaraha.
Ja koska tässä nyt oli alunperin puhe miehestäni, niin yksi arkeani helpottava laite, minkä hän on minulle tehnyt pitää vielä näyttää. Katettu pyykinkuivausteline. Ei haittaa sadekuurot pyykkejäni. Ja tuossa rungossa on koriteline pyykkikoria varten, ettei minun tarvitse kumarrella, vaan pyykit ovat siinä sopivalla korkeudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.