perjantai 28. kesäkuuta 2013

Täällä riehui ukkonen eilen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja tuuli oli melkoinen. Yksi nuori mäntykin kaatui, melkein rojahti ruusupensaan päälle, mutta ei ihan. Muovinen puutarhatuoli lenteli pitkin takapihaa ja sade oli niin rankkaa että ei nähnyt kunnolla pihan yli. En voi kuin ihmetellä kuinka kukat sen kaiken kestivät.
Minusta on vallan ihmeellistä että myräkän mentyä kaikki kasvit näyttivät kallistuneen sinne tänne, tai lamonneen pitkin maata ja tänä aamuna kun aurinko oli hetken paistanut kaikki olivat ihan entisellään. Tai eivät ihan kaikki, se mänty ei noussut ja salaattipenkki kasvimaalla oli aika ryvettyneen näköinen. Mutta kun ajattelee kuinka hentoisilta monet kukat näyttävät niin ulkonäkö pettää. Herkän hentoisuuden takana onkin melkoinen vahvuus.

Opin eilen jotain uuttakin. Kuulin ensi kertaa tomaatin varkaista. Olen kasvattanut tomaatteja kasvihuoneessa jo parina vuonna, enkä ole tiennyt että tomaateista pitää poistaa varkaat. Tomaatteja on kuitenkin tullut joka vuosi. Olen istuttanut tomaatit siemenestä ja aina samaa laatua. Tänä vuonna ostin kolme eri lajista tainta. Ne itse istuttamani ovat tainneet olla pensastomaatteja ja niiden suhteen näitä varkaita ei kai niin tarkasti tarvitse poistaa, joten siksi ilmeisesti olen saanut kohtuullisen tomaattisadon joka vuosi.
Nyt kyllä olin huomannut että siihen yhteen taimeen ei ollut tullut raakileita ollenkaan, kukkia kyllä. Meninkin eilen illalla heti kun se ukkonen hellitti poistamaan se varkaat ja tänään tarkistin tomaatit uudestaan ja poistin loputkin varkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.