Neiti Kevät saapui
lämpöisten tuulten mukana. Pitkillä herkillä sormillaan se sipaisi paksun
Pilviprinssin orastavaa partaa ja katsoi sitä ilkikurisilla vihreillä
silmillään. Neidin keimailua katsellessaan hikosivat prinssin kämmenet ja
kosteilla kourillaan se tuli sulattaneeksi lumirouvan hienoa valkeaa puuhkaa.
Lumirouva tuhahti, kaappasi Pakkasherran käsipuoleensa ja päätti lähteä. Se
tiesi että neiti Kevään keimailu kävisi vielä sen hermoille ja pahinta olisi
katsella kuinka neiti Kevät koittaisi kietoa Pakkasherraa pikkusormensa
ympärille. Parasta kerätä laahuksensa, ja viedä Pakkasherra mukanaan Jäämerelle
purjehtimaan.
Neiti kevät oli
oikukas ja pukeutui liian paljastaviin pukimiin. Lähes alastomana se syleili
paljaita puidenrunkoja ja peitti vain kaiken hennosti vihertävällä hunnullaan.
Aurinkokaan ei tahtonut luopua neiti Kevään seurasta ja sai iltataivaan
Pilviprinssien posket hehkumaan punastuksesta niiden katsellessa, kuinka neiti
Kevät iltaisin parhaansa mukaan vietteli Pakkasherran poikaa Hallaa kisailemaan
kanssaan.
Ilakoivalla
käytöksellään neiti Kevät vietteli kaikki muutkin ja sai koko luomakunnan
käyttäytymään enemmän tai vähemmän kevytmielisesti. Yleensä niin arvokkaat
kurjetkin tanssivat villiä tanssia aamusella. Ne nostivat pitkiä hoikkia
kaulojaan toisiaan kohti ja karhealla äänellään päästivät ilmoille ylistyksen
Keväälle. Tai toisilleen.
Olen maalannut tämän taulun ja kirjoittanut siihen tarinan jo kaksi vuotta sitten, se oli minulla silloin näyttelyssäkin. Tämä hetki keväästä on jo siivuutettu, ainakin täällä eteläisessä Suomessa, mutta jaan sen nyt kanssanne kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.