tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ilo

Taas kerran voin todeta, että puutarhanhoito kannattaa ehdottomasti. Olin aika mieli alamaissa ja ärsyyntynyt lähes koko päivän, kuten edellisestä postauksestani ehkä saattoi havaita. Äsken menin kasvihuoneelleni vielä kastelemaan ja samalla ihailin niitä sormen paksuisia kurkkujani. Kurkussa on varsin isot lehdet ja se on niin tiheä ettei seinää näy sen takaa. (Selvennykseksi mainittakoon että kasvihuoneeni on sellainen puolikas huone, vanhoista ikkunaruuduista tehty ja nojaa hallin seinään.)
Nyt sitten halusin laskea ne kurkut ja siirsin lehtiä. Mikä ihana yllätys olikaan kun siellä kasvoikin ihan kokonainen valmis kurkku! Itseasiassa kaksi, mutta poimin vain toisen.

Että minun on nyt mieleni hyvä. Elämäni ensimmäinen itse kasvatettu kurkku! Kyllä hävisi jonnekin kauas kaikki harmistukset. Alkakaa hyvät ihmiset kasvattamaan kurkkuja tai ihan mitä vaan, sillä tämä se on todellista terapiaa. Onnistumisen iloa, luonnon ihmeitä, silmän iloa, tuoksuja ja makunautintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.