Jatkuu...

Yli puolitoista vuotta edellisestä kirjoituksesta, ja kynnys julkaista mitään on kasvanut vuoren korkuiseksi. Päätin nyt kuitenkin lähteä kiipeämään sitä vuorenrinnettä ja avata ensin vähän taustaa.

Viime vuoden ehdoton kohokohta oli matkani Amerikkaan, Californiaan. Paikkoja joissa kävin olivat  Los Angeles, San Francisco, San Jose (missä kävin katsomassa NHL-ottelua), Monterey, Point Lobos, Muir Woods, Modesto, Yosemite, Columbia, Murphys ja monta muutta paikkaa näiden välillä. Aivan mahtava reissu, kenties elämäni paras! Matkan vaikutus kesti ennen ja jälkeen pitkään ja vuosi 2018 meni siis pääasiassa pää pilvissä.
Tämä vuosi taas alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä kun mieheni sai aortan repeämän helmikuun ensimmäinen päivä. Se pisti vähän suunnitelmia uusiksi. Hän kuitenkin selviytyi vaikeasta leikkauksesta ja kesän mittaan arki on taas päässyt vähitellen ajautumaan uomiinsa. Omalla kohdallani se tarkoittaa työtä helmien parissa. Edelleenkin nautin tästä täysin siemauksin vaikka tässä ei koskaan voikaan olla valmis, aina on uutta opittavaa ja jatkuvasti löydän kohtia, jotka voisi tehdä paremin.

Luinkin joskus jostain että luovan työn tekijällä jokainen työ on samalla oppimisprosessi. Siinä tehdessään kehittyy samalla koko ajan ja kun työ on valmis on oppinut jotain uutta ja näin ollen siinä valmistuneessa työssä huomaa jotain, jonka olisi voinut tehdä vielä paremmin. Sitten seuraavassa hyödyntää sitä juuri oppimaansa ja tekee sen kyseisen kohdan paremmin, mutta samalla oppii taas jonkun uuden asian ja taas valmistunut työ ei olekkaan täydellinen. Kierre on loputon ja jatkuva, eikä näin koskaan pysty olemaan täysin tyytyväinen työnsä tulokseen vaikka se olisi kuinka hieno ja muiden mielestä täydellinen. Hymyssä suin tämä on vaan hyväksyttävä ja kiitollisena jatkettava loputonta oppimista.

Tämän jatkumon ansiosta olen kuitenkin kehittynyt helmentekijänä ja on valtavan hieno asia huomata, että joku asia mitä en viime vuonna hallinnut sujuu nyt. Minulta on jopa pyydetty kaksi tutoriaalia Glass Line Magazineen viimeisen vuoden aikana. Viime vuoden huhtikuussa julkaistiin tutoriaalini kuinka hienohopeaa voi käyttää helmen koristelussa ja tänä vuonna vaaleanpunaisesta helminorsusta. Tyttäreni kanssa teimme myös Youtube videon kukkamurrinin teosta parin aikaisemmin julkaistun videon lisäksi.

Syksy tarkoittaa minun kohdallani myös melkoista säilöntä ja marjastus rumbaa sekä puutarha hommaa, mutta joka päivä teen jotain myös studiolla. Mielenkiinnolla odotankin taas syksyn yhteistyökuvioita sekä Suomessa että ulkomailla. Muutama haavekin on vielä täyttymättä.

Näen punaista

Punainen on sitten hankala väri. Ainakin helmiä tehdessä. Ensinnäkin näitä helmentekoon tarkoitettuja lasitankoja on punaisen eri sävyissä tarjolla lukuisia eri mahdollisuuksia. Kaikki näyttävät hyviltä kun niitä malleja tästä tietokoneen ruudulta katsoo, vaan kokemus on opettanut, että ei kannata suinpäin heti tilata jotain uutuutta, vaikka kuinka hyvältä näyttää ja värin nimikin olisi mansikka. Se tanko ei nimittäin välttämättä näytä enää yhtään siltä kuin kuvassa, perille saapuessaan.

Minulla on iso valikoima ruskeita laseja, johtuen siitä että olen tilannut useamman kerran tummanpunaista. Se vaan ei olekaan mitään punaista vaan selvästi ruskeaa. Ehkä hieman punaiseen taittuvaa ruskeaa, mutta ei missään nimessä sitä, miksi minä punaisen miellän. Asia ei varmaan harmittaisi, jos sattuisin pitämään ruskeasta, mutta kun se on niitä värejä, joita en juurikaan käytä. Ainakaan nämä kyseiset sävyt eivät mitenkään iske. Voi tietysti osittain johtua siitäkin, että ovat tuottaneet pettymyksen heti paketista avattaessa, kun olen niistä sitä punaista odottanut.

Toinen hankaluus punaisessa ilmenee heti kun sitä alkaa käyttää, eli se kuumenee. Punaiset kukat mustalla pohjalla ovat sellainen haave. Olen joskus tehnytkin ja ainakin kerran oikein hyvin mielestäni onnistunutkin. Se on tosi pieni onnistumisprosentti siihen nähden kuinka monta kertaa olen niitä yrittänyt tehdä. Siinä käy nimittäin niin, että ollessaan kuumaa se musta on punaista ja samoin on se punainen. Siinä saa sitten arvuutella, että missä se kuvio on menossa ja tehdä kaikenlaisia temppuja, jotta pystyisi näkemään, tai edes päättelemään missä mennään. Ja kaiken huipuksi sitten tulee käyttäneeksi jotain sellaista punaista, joka ei enää jäähdyttyään olekaan sitä samaa sävyä kuin, miltä se siinä kylmänä tankona ollessaan näytti.

Sitten on vielä nuo suojalasit, joiden tarkoitus on taittaa siinä liekissä paljaalla silmällä näkyvä keltainen pois. Kun liekkiä katsoo suojalasien läpi, niin se on kokonaan sininen ja kuuma helmi näkyy selvästi. Mutta myös kaikki kylmät tangot siinä työpöydällä muuttavat hieman väriään, erityisesti ne punaiset. Sitä ottaa helposti oranssin, vaikka luulee ottavansa punaisen. Tässä kohtaa pieni siivooja sisälläni toteaa, että kannattaisi pitää työpöytä siistinä ja käsillä aina vain ne lasit, joita aikoo käyttää. Se on tietysti tavoite, mutta käytännössä siihen pöydälle kertyy niitä lasitankoja ja stringejä miten sattuu.

Sekin on harmittavaa, että sitä ei tiedä kuinka se helmi on onnistunut, ennen kuin sen seuraavana päivänä uunista ottaa jäähtyneenä. Sitten siellä on yksi hyvä, mutta sitä ei olekaan tullut pistäneeksi minnekkään ylös, mitä tankoja on juuri sitä helmeä tehdessään käyttänyt. Sitä aina luulee muistavansa ja mahdollisesti laittaa itselleen jonkin viitteen, mutta seuravana päivänä kyseinen viite on ihan hepreaa.

Punainen ongelma jatkuu vielä kun saa sen yhden kauniin tehtyä ja sitten haluaa ikuistaa sen itseään varten valokuvaan, ennen kuin lähettää sen maailmalle. Eihän se kamera silloin suostu sitä mitenkään oikeassa sävyssä tallentamaan. Sellaista valaistusta ei vaan löydy, missä se sävy olisi oikein ja kun koitan käyttää jotain kuvankäsittelyä, niin sitten muuttuvat kaikki muutkin sävyt ja kuvasta tulee aivan kummallinen.
Erityisen hassua tässä nyt on se, että etsiessäni kuva-arkistostani niitä onnistuneita punaisia, löysin näinkin monta. Ehkä se johtuu, siitä että joulu on tulossa, sillä vielä eilen tämä viimeisinkin kuva, jossa on toissapäivänä tekemäni pienet korvis helmet, näytti ihan vääränlaiselta. Jouluntaikaa tai sitten iltahämy antaa nyt uudet sävyt punaisille.

Olen kyllä pikkasen hurahtanut aina näin kesän tullen. Nyt kun minulla on kasvihuone, niin käyn siellä monta kertaa päivässä ihmettelemässä että olisiko millinsadasosan verran taas joku kasvanut. Kasvimaalla väsytän itseni ihan totaalisesti ja ihmettelen, että mikä pakko on tehdä niin suuri kasvimaa. Loppuaika meneekin sitten kukkapenkkejä ihaillessa ja tietysti niitä pitää valokuvata ja sitten vielä koko ilta koneella katsella niitä ottamiaan kuvia. Polttimelle en ole ehtinyt moneen päivään, leikin että on loma. Tosin tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein muutaman helmen, siellä ne nyt uunissa odottelevat huomista päivää, että pääsevät päivänvaloon.

Tuo kontti oli piripintaan täynnä lehtipuun sahanpurua. Sitä syntyy meillä runsaasti joka kevät kun tehdään polttopuut. Arvatkaapas, mihin minä sitä tässä olen käyttänyt. 

Minä käytän sen kasvimaan käytävien katteeksi. Sanomalehteä alle ja sahanpurua päälle, ja rikkaruohottomat käytävät ovat valmiit. Tässä kuvassa homma on vielä vaiheessa, mutta tänä iltana sain sen kontin tyhjäksi asti. Kasvimaa jatkuu vielä kuvan ulkopuolelle muutaman penkin verran. 

Tänään istutin vähän toista riviä lisää kasvihuoneessa alkulähdön saaneita maissin taimia ja yhden rivin lisää avomaan kurkkua. Perkasin myös rikkaruohoja. Porkkanapenkeissä ei muuta vielä olekkaan kun rikkaruohoja. On se kumma kun ne kyllä punkevat pintaan, mutta ei se mitä sieltä odottaa. Siinä mielessä on mukavampi laittaa taimia, kun ne näkee heti eikä tarvitse arvuutella, että onko kyseessä taimi vai rikkaruoho.

Nämä ovat jättilaukan kukintoja. Kasvavat kukkapenkissä, eivät siellä kasvimaalla.

Keltaiset päivänliljat availevat nuppujaan ja juhannusruusu on päivistä sekaisin. Siinä välissä kukkii akileija, jonka olen antanut vapaasti levitä, minne se on halunnut. Sitä onkin ympäri pihapiiriä monissa eri väreissä. Tuo taustalla näkyvä pienikukkainen ruusu on Torniolaaksonruusu.

Metsäruusukin kukkii vaatimattomin pikku kukin. Se on tämän tontin alkuperäiskasvustoa kuten kielotkin, molempia kasvaa tässä runsaina kasvustoina.

Tämän ruusun nimi on Stenbergh Papier. Ainakin sen nimisenä olen sen aikoinaan ostanut. Epäilin ensin että se on suviruusu, joka minulla myös on, mutta tässä on kyllä hieman erilainen kukinto. Samaanaikaan kylläkin kukkivat. Lopetankin sitten tällä kertaa siihen Suviruusuun, Rosa Poppiuss olkaa hyvä!

Suomen kädentaidot messut

Ne Suomen suurimmat käsityömessut ovat sitten kohta käsillä. Kaikki kynnelle kykenevät, käsityökärpäsen saaneet suunnistavat Tampereelle Suomen Kädentaidot messuille 14-16.11. Tänä vuonna minun yritykseni pitää välivuotta näistä messuista. Nyt kun ne alkavat olla näin lähellä ja kun olen tässä sivusta seurannut meidän  käsityökortteli porukan yhteisiä ponnisteluja messujen hyväksi, niin tavallaan on pieni haikeus kun en itse ole mukana tänä vuonna. Toisaalta sitten on suuri helpotus, että en ole, se on melkoinen ponnistus pienelle yrittäjälle kuitenkin. Ei messuille niin vaan mennä, pistetä kojua pystyyn ja myydä pöydät tyhjiksi ja lähdetä kotiin kassa täynnä.

Pitää olla paljon sitä myytävää ja esille laitettavaa. Pitkiä päiviä saa tehdä kun valmistaa tuotteita messuja varten. Sitten pitää suunnitella esillepanoa. Vaikka kuinka olisi kiva ja kätevä tuote, mutta jos sen esillepano tökkii, niin ei sitä välttämättä kukaan huomaa, saati sitten osta tai ota jälleenmyyntiin. Pitää myös muistaa mainostaa, että on siellä. Näin suurilla messuilla on niin paljon näytteilleasettajia, että sinne hukkuu jos ei ole tehnyt edes omille asiakkailleen selväksi, missä hallissa ja millä paikalla se oma koju seisoo. Eikä se paikka ole ilmainen, tai edes edullinen. Paljon saa myydä, että paikka on maksettu. Ihan siitä pienimmästäkin tilasta saa aika pitkän pennin pulittaa ja sitten jos haluaa valaistuksen osastolleen, niin se maksaa lisää tai jos haluaa sinne nettiyhteyden, niin sekin tulee vielä siihen päälle. Parkkipaikka sentää sisältyy paikkamaksuun, mutta maksavat ne bensatkin sinne ajettaessa ja monet tulevat vielä Tampereen ulkopuolelta, joten pitää maksaa myös yöpyminen. 

Aikaakin pitää varata enemmän kuin, mitä messut ovat auki. Paikka pitää mennä pystyttämään jo torstaina. Messuhallissa onkin melkoinen kuhina koko torstai päivän. Sitten on kolme pitkää päivää itse messuilla ja sunnuntai-iltana kun messut sulkeutuvat ja asiakkaat poistuvat alkaa purku. Purku sujuu yleensä aina paljon nopeammin kuin pystytys, mutta aikaa siihenkin menee ja joillakin se jatkuu vielä maanantainakin. Sitten on vielä kotimatka edessä ja joillakin se on todella pitkä

.

Varmaa on, että ensiviikon alussa on monta kaikkensa antanutta ja varsin uupunutta käsityöyrittäjää Suomen maassa. Messuväsymys painaa hartioita ja ainakin yksi päivä menee, että ei oikein tiedä mistä aloittaisi ja mitä pitäisi tehdä. Hartaasti toivon, että messuväsymystä ei lisää huono myynti messuilla vaan, että kaikki selviytyisivät ainakin plussan puolelle, mieluiten hyvään myyntiin. Tällaisen rutistuksen jälkeen on rankkaa, jos siitä ei saa edes minkäänlaista palkkaa, pelkällä kiitoksella ei kissakaan elä.

Jos nyt joku messuille haluaisi yrittää arpaonnella saada liput, niin laitan tähän linkin Käsityökorttelin blogiin, missä on mahdollisuus voittaa liput linkki *klik*.  Vaikkakaan en mene sinne nyt näytteilleasettajana, niin menen ihan vaan katselemaan, tapaamaan tuttuja ja jouluostoksille. Minulla nimittäin kävi arpaonni ja voitin lipun Minttumaan ja SiriSanin yhteisarvonnassa. Olen oikein iloinen, sillä kerrankin nyt pääsen sinne aivan rauhassa kiertelemään ja katselemaan koko tapahtumaa asiakkaan näkökulmasta. Toivottavasti saan siitä jotain omiin tuleviin messutapahtumiinikin ongittua.

Hyviä messuja kaikille toivotan, nähdään siellä!

Ensilumi. Lumisade alkoi yhdeksän aikaan ja jatkuu edelleen. Räntää tuo lähinnä on, mutta ilmeisesti maa on niin kylmä että ei sula heti pois.
Oikeastaan en olisi vielä niin välittänyt talven alkavan. Syksy on ollut niin ihanan leuto ja kaunis tänä vuonna. En olisi sen vielä suonut loppuvan. Talvi on kuitenkin niin pitkä, päivät ovat jo lyhentyneet kovasti ja pimeä tulee ilta illan jälkeen aikaisemmin. Lumi tietysti toisi vähän valoa.

Olen taas ilmoittautunut Tampereen Kädentaidot messuille. Nyt pitäisi siis kovasti ahkeroida ja tehdä sinne myytävää. Eilen tuunasin vähän kotisivuja, korjasin vanhentunutta tekstiä ja päivitin uusia kuvia. Verkkokauppaan lisäsin yhden kissakorun. Sinne mahtuisi vielä pari tuotetta myyntiin, mutta en oikein tiedä mitä sinne laittaisin. Kaupan ulkonäkökään ei ole sitä mitä haluaisin, mutta kun olen ihan peukalo keskellä kämmentä näiden tietokoneiden kanssa, niin en vaan osaa sille mitään tehdä. Voisinhan tietysti pyytää jotain ammattilaista apuun, mutta he ovat kallispalkkaisia henkilöitä, joten tällainen pienipalkkainen ei pysty.
Ei siis auta kuin odotella aikaa parempaa ja hyödyntää odottelu tekemällä uusia helmiä.

Helmiä ja puolukoita

Olihan kylmä päivä tänään. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta mittari näytti nippa nappa kolmea astetta. Tuulikin meni suoraan luihin ja ytimiin. Perkasin puolukoita pihan aurinkoisella puolella talvitakki päällä ja pipo päässä. Kalenteria katsoen tämän nyt ei pitäisi mikään ihme olla, olisin vaan vielä vähän tykännyt kesää jatkaa. 

Helmiäkin olen yhtenä päivänä tehnyt, vaikka enemmän aikani on mennyt sadonkorjuun ja säilönnän merkeissä. Puolukoita on nyt poimittuna 50 litraa, tyrnipensaat lähes tyhjennetty, porkkanat kaivettu maasta, luumupuut tyhjennetty, vaaleakuulaan omenat soseutettu, purjot pakastettu ja viimeisetkin tomaatit kasvihuoneesta poimittu. Ja lista jatkuu...

Ruska ei muuten ole oikein kummoinen tänä syksynä. Ehkä pohjoisessa, mutta ei ainakaan täällä meillä päin. Esimerkiksi haavat, jotka yleensä muodostavat kullankeltaisia metsikköjä, ovat monet ihan yksinkertaisesti tiputtaneet lehtensä ja se kaunis syysväri on jäänyt pois. Johtuukohan se siitä niin kuumasta heinäkuusta ja sen aiheuttamasta kuivuudesta. Näihin helmiin inspiraation antoivat nuo metsässä leijuvat syksyn värittämät koivunlehdet. Ajattelin tehdä näitä lisää, kunhan taas ehdin tuonne polttimelle näiltä säilöntä kiireiltäni.

Taisin jo kertoa, että teen niistä puolukoista tuoremehua. Helppoa kuin heinänteko. Mutta oikeastaan aika työlästä. Puolukat pitää tietysti ensin perata ja sitten ne survotaan huolellisesti, mikä tarkoittaa sitä että survokseen ei saisi jäädä yhtään ehjää puolukkaa. Kai tähän suvomiseen joku konekin on olemassa, mutta minä teen sen ihan perinteisellä mummultani perimällä muusinuijalla. Siinä kuulee historian havinaa, survimen kun on joku esi-isä aikoinaan käsin sorvannut ja minä olen varmuudella kolmas sukupolvi, joka sitä nyt käyttää. 

Eksyin asiasta, siis puolukat survotaan ja sitten survokseen lisätään vettä. Tämä seos sitten saa seisoa pari vuorokautta, jonka jälkeen se siivilöidään. Itse laitan mehumaijan siivilään sideharson jonka läpi mehu siivilöityy. Kaikki mäski jää siihen sideharsoon ja lopulta sen voi sitten puristaa niin kuivaksi kuin käsivoimat riittävät. Valmiiseen mehuun lisätään sokeri ja se pullotetaan. Kaikki vitamiinit säilyvät kun mehua ei kuumenneta ja tämä mehu säilyy kyllä talven yli vaikka kellarissa. Jos ei tule juoduksi ennen.

Tyttären kesävarustus

Tulihan se kesä ja minulle kesäflunssa. Toivoakseni kesä jatkuu ja flunssa häipyy, eikä toisinpäin. Tyttärenikin on odottanut näitä hellepäiviä, sillä vieraillessamme taannoin Jeriikassa vaateostoksilla, niin sieltä löytyi myös hellepäiville sopivaa päälle pantavaa.

Tämä D-xelin paita on ollut kovassa käytössä, vaikka käytön jälkiä siinä ei kyllä näy. Materiaali on ihanan ohutta ja ilmavaa. Sitä on käytetty pilvisellä säällä yhtälailla kuin nyt auringossa. Välillä heitetty pesukoneeseen ja taas päälle.

Tämä kuva otettiin silloin ostotilanteessa. Nämä farkkushortsit ovat myös D-xel mallistoa ja tuntuvat mukavilta päällä, vaikka olisivat tiukatkin. Ne löytyvät täältä *klik* ja paita löytyy täältä *klik*

Varsinainen helletoppi ja raidalliset trikooshortsit, mitä myös soviteltiin olivat myös D-xelin mallistoa ja toppi löytyy täältä *klik*, shortsit täältä *klik*.
Lisää kuvia tästä meidän shoppailureissustamme löydät täältä. 

Korun syntysanat

 Minusta on aina mielenkiintoista nähdä miten asiakkaat helmiäni käyttävät, millaisia koruja niistä lopulta syntyy. Useimmiten saan sähköpostissa kuvan valmiista korusta, joskus pongaan itse jostain kuvasta oman helmeni, viime kuussa sattui kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista koru kohtaamisistani. Studiolleni tuli vierailulle rouva, jolla oli kaulassa koru, jossa oli käytetty useampia minun tekemiäni helmiä. Vielä upeammaksi juttu muuttui kun hän kertoi miten koru oli syntynyt, mitä se kuvasti ja mistä kertoi.

Hän kertoi, että verkkokaupassani hänen silmiinsä oli osunut iso punamusta helmi nimeltään "Naisen ajatus", sekä punaista mustalla helmet. Punainen väri oli sopiva Karjalan-punainen. Hänen sukujuurensa ovat isän kautta Karjalasta Antrean pitäjän Kavatsaarelta ja karjalaisuus on ollut paljon läsnä hänen koko elämänsä ajan. Karjalan kannas on edelleenkin hyvin rehevää seutua ja siellä kasvaa erikoista kasvillisuutta kuten vaaleanpunaisia lumpeita. Antrean Korpilahden kylältä tehtiin muinaislöytö v.1913 kalastajaverkosta. Tutkimuksissa selvisi, että löytö ajoittui vuodelle 8540 ennen ajan laskumme alkua.  Löytöä pidetään hyvin arvokkaana. Se on Kansallismuseon hallussa.

Helmien symboliikasta hän kertoi näin: Punaista-punaisella helmet kuvaavat iloa, onnea ja kaikkea ihanaa, mitä ihmisen elämässä tulee eteen. Kun taas punaista-mustalla ilmentää surua ja murhetta, mutta hyvät asiat voittavat. Karjalaisten sanonta on “Iloa pintaan, vaikka sydän märkänis”.

 

Korussa on myös mustista ja hematiittisista siemenhelmistä tehtyjä palloja ja nämä kuvaavat Antrean verkkolöytöä ja sitä, että elämää on ollut aiemminkin ja se jatkuu. Pienistä siemenhelmistä tehty kukka on merkkinä kauniista luonnosta.  

Olin aivan otettu, että olin päässyt osalliseksi helmieni kautta tähän tarinaan. Tämä, jos mikä palkitsee. Aivan upeaa, että helmeni saavat joskus näinkin syvällisen merkityksen.

Korun on valmistanut Armi Store ja kuvan valmiista korusta ottanut Ralf Store.

Jos haluat lukea enemmän siitä, kuinka käsityönä tehdyt helmeni syntyvät, niin piipahda kotisivullani https://piaeliina.fi/ sieltä löytyy myös verkkokauppa https://piaeliina.fi/kauppa/

   

Viisi päivää elämästäni osa 4/5

Pitkäperjantaina päivä aina on pilvinen. Tämän lauseen sanoi äitini jokaikisenä pilvisenä pitkäperjantaina. Onko se aina pilvinen? En tiedä, mutta minulla on sellainen tunne, että useimmiten se on. Nytkin se on.

Aamusella vein tyttären kaverilleen kylään, kotiin palattuani menin polttimen ääreen ja tein muutaman tunnin helmiä. Minulla oli radio auki ja siellä kerrottiin, kuinka ikuisuudesta on tullut uusi käsite. Monet seurakunnat ovat tehneet hautapaikoille ikuisia hoitosopimuksia, joita nyt on alettu purkaa. Säästösyistä tietenkin, kuinkas muuten tänä päivänä. Siinä nyt sitten ihmetellään, että olipa lyhyt se ikuisuus, alkoi -60-70 luvulla ja loppuu nyt. Siitä tuli kätevästi aasinsilta toiseen ikuisuuskysymykseen, nimittäin ydinjätteen loppusijoituspaikkaan Euran luolastoon. Ydinjäte muuttuu vaarattomaksi sadassatuhannessa vuodessa. Siinä sitä on ikuisuutta! Minä en käsitä tätä asiaa. En käsitä sitä, miten voidaan sanoa ydinvoiman olevan puhdas energiavaihtoehto. Miten sellainen voi olla puhdasta, josta tulee jätettä, joka ensin pitää jäähdyttää 40 vuotta ja sitten pakataan kallioon, jossa se pysyy vaarallisena sen satatuhatta vuotta. Jos ajattelee maailmanhistoriaa sen satatuhatta vuotta taaksepäin voi saada paremman käsityksen kuinka järjettömän pitkästä ajasta on kyse. Minä en voi ymmärtää, kuinka me ihmiset olemme niin lyhytnäköisiä tämän maapallomme kanssa.

Apatia siis jatkuu edelleen. Ruokaa ei onneksi tarvinnut laittaa, koska tein eilen niin ison hirvipadan, että riitti tällekin päivälle. Koska mieleni oli taas musta, menin parantumaan ulos. Siivosin kukkapenkkejä. Kyllä sieltä löytyi jo paljon kaikenlaista. Nyt on luvattu lämpimiä päiviä, ihana nähdä kuinka luonto herää talven jäljiltä. Pitää nauttia siitä niin kauan kuin se vielä on. Se luonto nimittäin.

Näin se poksahti taas kerran uusi vuosi käyntiin. Hämmentävän monta uutta vuotta on jo takana. Niin monta, että ei enää tarvitse mitenkään erityisellä tavalla siirtyä vuodesta toiseen. Tänä vuonna ei ollut edes raketteja hankittu, mutta kyllä niitä silti näkyi ihan riittävästi.

Kirjasto meni kiinni vuoden viimeisenä päivänä kolmelta ja minä astuin kirjaston ovista sisään vähän ennen kolmea. Meidän kirjastossa on loistava palvelu. Maanantaina jätin tilaukseen Bernard Cornwellin Kuninkaiden kuoleman ja heti seuraavana päivänä sain puhelimeeni tekstiviestin sen saapumisesta. Aattoiltana sen sitten aloitin, välillä kävin ulkona katsomassa vuodenvaihtumisen pauketta ja jatkoin lukemista pikkutunneille. Tämä vuoden ensimmäinen päivä kuluikin sitten mukavasti lukemalla kirja loppuun.

Tykkäsin tästä kirjasarjan kuudennestakin kirjasta. Ihan sellainen olo, että voisin sanoa tämän olevan paras. Tai sitten se oli se sarjan toinen kirja, missä jäin koukkuun. Tämä ei kuitenkaa ole viimeinen kirja, vaan vielä on ainakin yksi. Sitä ei ole vielä suomennettu, mutta goolasin ja löysin vielä yhden kirjan. Tämän kirjan lopussakin kyllä sanottiin, että Utheredin tarina jatkuu vielä. Kirja ei kuitenkaan jäänyt mitenkään ikävällä tavalla kesken. Tämän kirjan tarina loppui, mutta koska sankari on vielä hengissä niin kutkuttaa tietää jatkosta. Nyt sitten pitää joko odottaa suomennosta ja kirjan ilmestymistä kirjastoon, eli kestää vielä, tai hankkia se alkuperäiskielinen painos.