Joka ei tee virheitä, ei yleensä tee mitään muutakaan.

Sitä huomaa tehneensä virheen ja sitten harmittaa tai pahimmillaan alkaa kaduttamaan, että miksi ei tehnyt toisin. Joskus sen virheen voi korjata, mutta joskus ne ovat sen laatuisia, että korjaus ei enää ole mahdollista. Virhettä voi korkeintaan hieman koittaa pehmentää. Maahan läikkynyttä maitoa ei kannata surra, tarkoittaa sanoa, että sitä maitoa ei sieltä maasta enää astiaan käyttökelpoisena pelasta, korkeintaan voi siivota jälkensä.

Minulla oli sellainen virhepäivä, kolmen virheen päivä. Kaksi niistä on sellaisia, että jotain korjausmahdollisuuksia vielä on, enkä ole ihan varma, vaikka ne siitä vielä iloksi muuttuisivat. Se korjaamaton virhe sattui helmiä tehdessä. Olin tehnyt yhtä helmeä jo toista tuntia. Se oli vähän tuon tyylinen kuin tuossa kuvassa on tulossa. Tuo on minulle osoittautunut vaikeaksi kuvioksi. Siihen tulee runsaasti pilkkuja, jotka sulatetaan litteiksi ja joiden olisi tarkoitus olla symmetrisesti. En ole edes ihan varma, kuinka se kuuluisi tehdä, koska en ole mistään onnistunut löytämään ohjetta. Olen vain itsekseni tehnyt päätelmiä katselemalla kuvia tällaisista onnistuneista helmistä.

Tämä on melko lähellä sitä, mitä yritän. Siinä tuon keskustan piti olla turkoosi, mutta liika kuumuus nosti siihen metallin pintaan, joten siitä tuli harmaa, eikä symmetriakaan onnistunut, mutta tästä tuli sentään kaunis helmi.

Mutta takaisin siihen virheeseen. Tein siis tällaista helmeä ja se oli jo niin valmis, että tein jo noita viimeisiä isoja pompuloita, kun päätin tehdä siihen vielä noita pieniäkin. Pilkut tehdään niin, että ohuesta lasitikusta sulatetaan pieni piste lasia kuuman helmen pintaan. Jotenkin tulin tuumailleeksi liian kauan sitä pilkun paikkaa ja ilmeisesti helmen pinta juuri siitä kohtaa ehti jäähtyä asteen verran liikaa, sillä kun vihdoin sen kuuman, sulan lasipisteen siihen tökkäsin, niin kuului vaimea, hieman kilahtava rits. Mitään säröä en nähnyt, mutta tiesin sen siinä olevan. Tiesin myös, että sitä on turha koittaa sulattaa umpeen, vaikka siinä voisi onnistuakin, koska silloin helmen kuviointi joka tapauksessa sulaisi pilalle.

Harmittihan se, helmi oli jo painava kun toista tuntia olin sitä pyörittänyt ja valmiiksi kipeät niska- ja kaulalihakseni olivat siinä kipeytyneet entisestään. Ihmettelin, että miten olin yleensä niin alkeellisen virheen tehnytkin. En kuitenkaan pudottanut helmeä vesikippoon, vaan koitin sittenkin sulattaa sen särön ja pistin uuniin jäähtymään. Kun sen sitten jäähtyneenä uunista otin, huomasin ettei se nyt niin kaunis muutenkaan olisi ollut kuin miltä se siinä tehdessä tuntui. Tuon kuvan otin siitä paremmasta kulmasta.

Voinen olla onnellinen siitä, että olen täällä Suomessa tekemässä näitä pikku virheitä, enkä esimerkiksi Nepalissa yrittämässä vuorenvalloitusta maanjäristyksen keskellä. Kaikki on niin suhteellista.