Takana on varsin erilaiset neljä päivää. Minusta kyllä tuntuu, että kyseessä on paljon pidempi ajanjakso kuin neljä päivää, tarkoitan tätä positiivisella tavalla. Viime sunnuntaina olin kuin mato koukussa, perääntyä ei voinut ja pelkäsin että millainen kala minut maanantaina nappaa. Olin nimittäin lupautunut opettajan sairasloman sijaiseksi Ikataan. Kyseessä oli intensiivikurssi helmenteosta. Alkeiskurssi onneksi.
Se, että minua tähän tehtävään pyydettiin tuntui minusta varsin hienolta, otin sen arvostuksena ammattitaitoani kohtaan. Uskalsin siihen myös heti lupautua, kun tiesin osaavani kaiken alkeiskurssiin tarvittavan ja lisäksi tuntui mukavalta voida olla avuksi arvostamalleni henkilölle. Paniikki iski vasta kun aloin ajatella asiaa pidemmälle, eli siihen että minun pitäisi vahtia kymmenkuntaa taitamatonta nuorta, jotka häärivät polttimen ääressä kuuman lasin kanssa yhtäaikaa. Toinen paniikin aihe oli se, että minulla olisi myös kymmenen paria silmiä tuijottamassa kun teen helmiä, minähän työskentelen aina yksin enkä ole tottunut olan yli tuijottelijoihin. Pelkäsin käsien jännitys tärinää.
Jännitykseni jäi sitten sinne maanantai aamuun. Muut työntekijät ottivat minut ystävällisesti vastaan ja kussilla oli mukavia oppilaita. Kerroin työtavoista ja pidin työnäytöksiä, missä oppilaat näkivät, kuinka mikäkin vaihe tehdään ja kaikki oppivat. Oli hieno nähdä, kuinka tänään, kurssin viimeisenä päivänä kaikki olivat jo hyvin perillä perusasioista ja jokainen teki innolla helmiä. Kuinka ne maanantain yksinkertaiset, pienet helmet muuttuivat nyt erilaisilla kuvioilla varustetuiksi palloiksi, sydämiksi ja kaloiksi.
Kun kurssi sitten loppui ja oppilaat kiittelivät hyvästä ja mielenkiintoisesta kurssista niin se tuntui erityisen mukavalta. Oli hienoa että sain ohjata näitä nuoria ja nähdä onnistumisen iloa. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaisia helmiä he saivat samoilla ohjeilla aikaiseksi. Jokaisella oli oma värimaailmansa ja tapansa käyttää näitä värejä. Yhdellä sujuivat sydämet, toiselta raidat, joku teki oikein kalaparven ja joku taas tunsi pitkulaiset helmet omakseen. Jokainen osasi jotakin.
Minulle tämä oli uusi hieno kokemus, sain tutustua uusiin ihmisiin ja erilaiseen oppimisympäristöön, mennä joka päivä valmiiseen ruokapöytään ja käyttää kielitaitoani, sekä nähdä oppilaitteni kehitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.