tiistai 10. joulukuuta 2013

Olipas kiirettä hetken aikaa. Itsenäisyyspäivästä maanantai aamuun tein helmiä urakalla. Tuli sellainen viimetipan tilaus, eli kiirettä piti. Kuvittelin siitä vielä torstai-iltana ihan helposti selviäväni. Määrä oli iso ja suunnittelin tekeväni ensin joka aamu uunillisen ja sitten illalla toisen uunillisen ja viikonloppu riittäisi tähän hyvin. Miten en nyt tullut ajatelleeksi, että vaikka aamulla aloitan niin siihen että saan uunin täyteen menee muutama tunti ja sitten taas vastaavasti siihen että uuni jäähtyy menee myös useampi tunti. Oli pakko tyytyä tekemään yksi uunillinen per päivä. Jotta sain myös tarpeellisen määrän valmiiksi piti tehdä uuni todella täyteen joka päivä.


Aamulla herätessä olin hyvällä mielellä kun tiesin saaneeni urakkani päätökseen onnistuneesti. Hyvä mieli kuitenkin kaikkosi onnistuneesti. Pyöriteltyäni koko viikonlopun mustavalkoisia helmiä, jouduin kohtaamaan musta-valkoisen maailman.
Miksi jotkut laskettelevat valkoisia valheita huolettomasti ja samalla rikkovat luottamuksen? Miksi jotkut näkevät kaiken musta-valkoisena? Miksi joillekin on tärkeintä löytää syyllinen, sen sijaan että pyrittäisiin vain korjaamaan tilanne? Miksi pitää väittää valkoista mustaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.