Aamulla kun nousin ylös oli vähän huono olo. Menin kuitenkin keittiöön ja laitoin kahvin tippumaan. Jotenkin vaan heikotti ja ajattelin mennä hetkeksi takaisin sänkyyn. Sitten tapahtuikin jotain, tajusin vaan makaavani lattialla sängyn vieressä, maailma pyöri ja päässä tuntui kammottavalta. Olin varma, että sain vähintäänkin aivoverenvuodon. Kauhuissani sanoin miehelleni, että soita ambulanssi. Mies hätääntyi niin, ettei muistanut edes hätänumeroa. Hän ryntäsi vanhemman tyttären huoneeseen sitä kysymään. Tytär heräsi siihen, tuli luokseni ja soitti hätänumeroon. Hän hoiti puhelun rauhallisesti ja kaikin puolin mallikkaasti, jäi sitten viereeni odottamaan ambulanssia ja auttoi vaatteet päälleni. Rauhallisesti jutellen sai minutkin rauhoittumaan. Ambulanssi tuli ja minut nostettiin paareille ja paarit autoon. Matkalla sairaalaan olokin helpottui hieman ja perillä sairaalassa sain aika pian diagnoosin; kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus.
Tämä tapahtui jo useampi vuosi sitten. Silloin minut lähetettiin kotiin sairaalasta ja kehotettiin menemään terveyskeskuksen fysioterapeutille jos oireet palautuvat. Se oli jotenkin omituisesti sanottu, koska oireet eivät edes olleet poistuneet vaan huono olo oli päällä koko ajan. Kotona katsoin netistä mitä asentohuimauksesta sanottiin ja sain paljon enemmän tietoa kuin sairaalan lääkäriltä, joka siis vain antoi minulle diagnoosin nimen ja lähetti kotiin.
Yritin tilata ajan terveyskeskukseen fysioterapeutille, mutta minun piti ensin saada aika lääkärille, joka sitten olisi antanut lähetteen fysioterapeutille. Noin viikon päästä sain ajan lääkärille ja kerroin ongelman. Tämä lääkäri googlasi netistä asentohuimauksen ja luki sieltä minulle sen, mitä olin jo samasta paikasta itsekin lukenut. Hymyillen hän sanoi että se on hyvänlaatuinen ja kehotti minua vain jatkamaan elämääni normaalisti. Suostui kuitenkin antamaan lähetteen fysioterapeutille. Sinne pääsin sitten seuraavalla viikolla. Hän kysyi, että missä kaarikäytävässä ongelma on. Mistä minä sen tiesin, ei sitä kukaan ollut minulle sanonut, eihän minua varsinaisesti oltu mitenkään missään vaiheessa edes tutkittu.
Fysioterapeutti tulosti minulle kuvia, missä näkyi kuinka ja missä järjestyksessä päätä kallistellaan. Samat kuvat olin nähnyt netissä. Käytännössä hän sitten minulla teetti tämän liikesarjan siellä vastaanotolla ja käski tehdä sitä itse kotona ja koska se on hyvänlaatuinen voin jatkaa elämääni täysin normaalisti.
Tein kieputuksia ja olo senkun paheni. En voinut olla lainkaan selälläni, enkä vasemmalla kyljellä, en myöskään voinut katsoa ylöpäin. Jos tarvitsin jotain esim keittiön hyllyltä, joka oli silmien tason yläpuolella se oli otettava käsikopelolla tai haettava jakkara jalkojen alle.Yöllä ei nukkunut kunnolla kun ainoa asento oli oikealla kyljellä, useamman kerran heräsi ja toivoi että olisi voinut vaihtaa asentoa.
Kävin hakemassa apua yksityislääkäriltä, toiselta terkkarin lääkäriltä, yksityiseltä fysioterapeutilta ja yhdeltä kiropraktikolta. Kaikki hymyilivät, että kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus ja käskivät minun kieritellä ja jatkaa normaalia elämää. Minä kierin aikani ja lopulta opin tarkalleen, missä asennossa voin jatkaa sitä normaalia elämää ja aloin välttämään näitä muita asentoja. Todellinen ongelma tuli eteen kun minun piti mennä hammaslääkärille. Hommasta ei tullut mitään kun lääkäri ei pystynyt paikkaamaan hammastani kallistamatta tuolia. Puoli vuotta yritin tilata aikoja hammaslääkärille ja kävin kokeilemassa josko tuolin kallistus onnistuisi. Ei onnistunut ja hammaslääkäri käski minun pysyä poissa niin kauan kunnes ongelma olisi hoidettu. Pelkäsi raukka, että oksennan hänen päällensä.
Niin sitten taas menin terkkariin ja tällä kertaa päätin etten poistu ennen kuin minulle löytyy hoito. Ja niin sain lähetteen TAYS:n korvapolille korvalääkärin vastaanotolle. Tätä aikaa jouduin jonottamaan vielä kolmisen kuukautta, mutta se kannatti sillä siellä asia todella tutkittiin ja löytyi se tukossa oleva kaarikäytävä ja siihen lääkäri antoi tasmähoidon. Henkilökohtaisesti kieputti minut juuri niissä asennoissa joita olin viimeiset kaksi vuotta välttänyt. Aivan pökerryksissä olin vastaanotolta lähtiessä, mutta sinne jäi asentohuimaus.
Lähtiessäni lääkäri kuitenkin sanoi, että se voi tulla takaisin koska hyvänsä. Tällä viikolla se tuli. Melkein neljä vuotta sain nauttia siitä oikeasti normaalista elämästä. Tämä on ollut vähän hermostuttava viikko, kun olen pelännyt taas näitä pään kallistuksia ja sitä että tämä jää päälle. Miten sitä onkin niin vaikea pakottaa itsensä tekemään jotain sellaista, minkä tietää tekevän häijyä. Olen kuitenkin kaivanut ne korvalääkärin ohjeet esille ja jopa noudattanut niitä. Paitsi sitä yhtä liikettä en vaan uskalla tehdä. Onneksi tämä ei ole niin paha kuin silloin vuosia sitten. Ehkä tämä tästä...